Listen

Description

Aivotyöläiset kaipaavat pelisääntöjä ja yhteisöllisyyttä – Lahtelaishanke kehittää aivotyöläisten työhyvinvointia

Yli puolet työntekijöistä tekee aivotyötä eli sellaista työtä, jossa istutaan koneen ääressä ja aivot tekevät varsinaisen työn.

LAB-ammattikorkeakoulun Asiantuntijatyön työhyvinvoinnin ja tuottavuuden kehittämishanke, ATK-hanke jalkautui kymmeneen päijäthämäläiseen yritykseen ja organisaatioon kehittämään asiantuntijoiden työhyvinvointia ja tuottavuutta.

Työhyvinvointia lähdettiin kehittämään työntekijöiden keskuudesta nousseiden kehityskohteiden kautta. Pääkehityskohteet etsittiin työpajojen avulla. Asiantuntijat saivat myös henkilökohtaiset mittaustulokset omasta palautumisestaan ja istumisen määrästään.

– Koronan myötä etätyö lisääntyi ja huomasi selvästi, että työyhteisöissä kaivattiin yhteisiä pelisääntöjä palaverikäytäntöihin sekä yhteisöllisyyttä, projektiasiantuntija Kirsi Kiiskinen kertoo Radio Voiman haastattelussa.

Kehittämiskohteiseksi nousivat myös istumisen vähentäminen ja työn tauottaminen.

–Monelle tuli mittausten myötä vähän yllätyksenä kuinka paljon päivän aikana tulekaan istuttua.

Hankkeessa työpaikoilla luotiin uutta toimintakulttuuria: palavereiden kestoksi merkattiin tunti, mutta sovittiinkin pituudeksi vain 50 minuuttia, jotta päivään syntyi luonteva tauko.

Kiiskisen mukaan palavereja muokattiin myös kävelypalavereiksi, jos näytön ääressä istuminen ei ollut pakollista.

Projektipäällikkö Johanna Irjala kertoo, että hankkeen tuloksista on julkaistu opas asiantuntijatyön työhyvinvoinnin ja tuottavuuden kehittämiseksi. Opas on suunnattu sekä työntekijöille että johtajille.

Euroopan sosiaalirahaston rahoittamassa hankkeessa olivat mukana hanketta vetäneen LAB-ammattikorkeakoulun lisäksi Haaga-Helia ammattikorkeakoulu sekä Suomen Urheiluopiston kannatusosakeyhtiö.

Kuuntele podcastista, miten työhyvinvoinnista saa suuremman osan toimiston arkea kuin merkinnän kesäkuun kalenteriin ”tyhy-päivä”!

Haastattelu on tehty 11. syyskuuta 2021.

Toimittaja: Eeva Ristkari