Listen

Description

Viime vuonna kamat väärässä maassa, tänä vuonna tuplarengasrikko – Heinolalainen Kusmiku kisaa jälleen katuruoan Euroopan mestaruudesta 

 

Heinolalainen Kusmiku edustaa Suomea tänäkin vuonna European Street Food Awards  -kisassa, jossa etsitään Euroopan parasta katuruoka-annosta. Kisaajia on 16 eri maasta yhteensä 40. Kusmiku voitti Suomen karsintakilpailun Lahdessa vuonna 2022 karjalanrieska-annoksella. 

— Suomessa ei tänä vuonna järjestetty karsintakilpailua, joten anoimme uudestaan osallistumisoikeuden, Kusmikun yrittäjäpariskunnan Miku Leppälä kertaa Radio Voiman haastattelussa. 

Viime vuonna Kusmiku sijoittui kolmanneksi. Karjalanrieska-annos valittiin kolmanneksi parhaaksi "Best Sandwich" -sarjassa ja he saivat The "Going The Extra Mile" -erityispalkinnon. 

Tänä vuonna Kusmikun lisäksi Suomesta osallistuu helsinkiläinen BULI. 
 
Tapahtumassa kisataan seitsemässä eri kategoriassa. Kusmikun sarjat ovat leipä ja jälkiruoka, BULI:n sarjat ovat pääruoka ja burger. 

Viime vuonna Kusmikun kisat alkoivat vasta lauantaina, koska kisa starttasi epäonnisesti, kaikki ruoat ja ruoanlaittovälineet päätyivät ennen kisoja Saksan sijasta Hollantiin.  

Tänä vuonna kisaamaan päästiin heti perjantaina, mutta matkalla rekasta meni kaksi kertaa rengasrikki. 

Kuuntela Radio Voiman podcast, jossa Leppälä kertoo toisen kisapäivän tunnelmia ja miten heinolainen huumoritivolimeininki toimii Saksassa. 

Kilpailu jatkuu huomiseen sunnuntaihin asti Saksan Saarbrückenissa.  

Kisaa voi seurata myös Kusmikun YouTube-kanavalla

Toimittaja: Eeva Ristkari