Listen

Description

Tänä syksynä Lahden Teerenpelissä on joka kuukauden kolmantena torstaina vietetty Teeriklubi, jota isännöi lahtelaismuusikko Ilpo Kaikkonen. Vieraina klubilla on ollut syksyn mittaan esimerkiksi Sani, Jore Marjaranta, Nina Tapio ja Koop Arponen.

Klubeilla ensimmäinen setti on Ilpo Kaikkosen ja housebändin, ja toisen setin aikana kuullaan klubilla vierailevan artistin kappaleita.

Pääsymaksuttomat klubit jatkuvat tammikuussa 2023.

–  Noin 97 prosentin varmuudella jatketaan klubia. Ensimmäisen klubin teemme housebändin voimin. Kitaristi Pasi (jääskeläinen) pääsee laulamaan tavanomaista klubia enemmän, Kaikkonen kertoo Radio Voiman haastattelussa.

Hän kertoo, että klubit ovat löytäneet ilahduttavasti yleisöä.

– Jokaista klubia varten tulee aina treenattua noin 15-20 kappaletta.

Kuuntele podcast, jossa Ilpo Kaikkonen kertoo minkälaiset kappaleet ovat vaikeimpia ja miten Kaikkonen viettää joulua!

Toimittaja: Eeva Ristkari