Operaation ajan Toriparkissa pysäköinti on maksutonta. Maksuttomuus päättyy maanantaina 12.4. kello 8.
–Toriparkissa on vielä hyvin tilaa, kunnossapitoinsinööri Pasi Leppäaho kertoo Radio Voiman haastattelussa lauantaina puoliltapäivin.
Ensimmäistä kertaa kaikki autot on siirretty työkoneiden tieltä torille.
– Aiemmin autoja siirrettiin Päijänteenkadulle, torille ja esimerkiksi viereiselle kadulle tai johonkin lähelle.
Tähän mennessä koko viikonlopun aikana on tehty saman verran kuin viime vuonna koko viikonlopun aikana. Perjantain autoja siirrettiin neljä ja lauantaina oli puoleenpäivään mennessä siirretty 17 autoa.
– Tieodottamisessa on aina parantamista, vaikka siihen on panostettu. Siitä on tullut palautetta muutamalta verbaalisesti lahjakkaalta, että perjantaina päivällä siirtokehotuksen saaneille ei ollut osoittaa pysäköintipaikkaa kuten lauantaina ja sunnuntaina on. Pitää nostaa käsi pystyyn (virheen merkiksi), ensi vuonna sitten paremmin, Leppäaho sanoo.
Toriparkin maksuton pysäköinti alkoi kello 19 perjantaina.
Viikonlopun operaation jälkeen hiekanpoisto jatkuu alueen ulkopuolisilla kaduilla. Hiekanpoistoa tehdään myös ennen operaatiota, lumi- ja jäätilanteen ja yöpakkasten sen salliessa.
Kuuntele podcast, jossa Leppäaho kertoo, mitä ongelmia on siinä, että kaduilta kerätty sepeli voitaisiin käyttää uudelleen seuraavana talvena.
Kuvateksti: Lauantaina ennen kello 9:ää torille oli siirretty toistakymmentä autoa.