Listen

Description

Mastofestarit on lahtelainen kaupunkikulttuurifestivaali, joka järjestettiin ensimmäisen kerran viime vuonna. Tämän viikon perjantaina ja lauantaina on jälleen tiedossa roimasti ohjelmaa keskustassa.

Tapahtumapäällikkö Inkeri Määttä kertoi keskiviikkona Radio Voimalla, että "Mastiksen" järjestelyt viikonlopun osalta ovat jo hyvin hallussa.

- Se on sitä viime hetken säätöä, jota on aina ennen tapahtumia. Meillä on mukava porukka ja lisäksemme perjantaita tekevät Nuorisopalvelut ja sieltä on paljon sakkia tekemässä sitä.

Perjantain nuorille suunnattu Lahes Elos -osatapahtuma järjestetään Lahden torilla kello 16-20.

- Siellä nuoret ovat tehneet nuorille neljä tuntia ohjelmaa. On paljon musiikkia, tanssia ja tekemistä. On glitteriä, hattaraa ja kaikennäköistä kivaa. Me täti-ihmiset pysymme poissa tästä ohjelmatuotannosta. Se on puhtaasti nuorilta nuorille.

Kuuntele mitä muuta ohjelmaa Mastofestarit tarjoavat viikonloppuna ja millainen tapahtuma on esimerkiksi lauantaina 15 minuutissa loppuun varattu Illallinen Lahden taivaan alla.


Ohjelmaan voi tutustua tarkemmin osoitteessa: www.lahti.fi/mastofestarit