Lahtelaismuusikko Miikka Kallio on yllättänyt ihmisiä yökonserteilla kirkossa muutaman vuoden ajan. Pyrkimyksenä on ollut osoittaa, kuinka monipuolisesta soittimesta on kyse, kun puhutaan kirkkouruista. Kirkkouruilla on tyypillisesti soitettu klassista ohjelmistoa, mutta Miikka Kallio on pyrkinyt käyttämään urkuja uudella ja poikkeavalla tavalla. ”Koen, että jalkio on basistini, vasen käsi komppikitaristini ja oikea käsi solistini”, Kallio kuvailee.
Tänä vuonna luvassa on myös jotain, mitä ei kenties ole aiemmin tehty, ainakaan Suomessa. Kallio soittaa kirkkourkujen lisäksi samaan aikaan analogisyntetisaattoria. Näin ollen yökonsertissa kohtaavat konemusiikki ja kirkkourut. ”Kun laittaa analogisyntetisaattorin ja kirkkourut resonoimaan isossa kirkkosalissa, vain taivas on rajana soundin massiivisuudessa. Yökyöpeleille on luvassa jotain, mitä ei taatusti ole kuultu ennen kirkossa!” Tänäkin vuonna ohjelmistoon kuuluu lisäksi sinfonisen rockmusiikin helmi, The Queen -yhtyeen Bohemian Rhapsody.
Konserttiin on vapaa pääsy. Huomioithan turvavälit ja koronarajoitukset. Konsertin kesto noin tunti. Nykyisillä rajoituksilla kirkkoon voidaan ottaa 200 ihmistä. Konsertti kuuluu Lahti Fringe -festivaaliin.
Konserttia ennen klo 23.30 on luvassa kroatialaisen M18-tanssiryhmän esitys Ristinkirkon pihalla.
Ristinkirkon yö 3.9. klo 24
Miikka Kallio, urut ja syntetisaattori
Jakke Saarinen, rummut ja sähkörummut
Mikko Skyttä, valosuunnittelu
Ristinkirkon yö Facebookissa: https://fb.me/e/16D3kMjeh
Kuuntele Miikka Kallion haastattelu ohesta.