Lahden Ranta-Kartanon alueelle suunnitellun kylpylähotellin rakentaminen viivästyy jälleen. Alkuperäisen aikataulun mukaan rakentaminen piti käynnistyä syyskuussa 2020. Syksyllä kävi ilmi, että työt päästäisiin aloittamaan tammikuussa 2021. Hankkeen takana olevan Kinos Propertyn toimitusjohtaja Arto Korhonen kertoo nyt, että työt alueella voidaan aloittaa aikaisintaan tämän vuoden lopulla. Korhosen mukaan syy viivästymiselle on korona-pandemian aiheuttama epävarmuus rahoitusmarkkinoilla. Mikäli rakentaminen päästäisiin aloittamaan ennen tämän vuoden loppua, niin hotellikompleksi voisi valmistua keväällä 2024. Toimitusjohtaja Korhonen kertoi hankkeen tilanteesta Voiman aamulähetyksessä.