PINNA S.K.A.T.E. -turnaus & skeittisessarit Lahdessa
Launeen skeittipuistossa 28.8.2021 klo 11-20
Lahdessa nähdään elokuun lopulla jälleen kovaa skeittausta ja livemusiikkia. Monelle lahtelaiselle skeittarille tuttu skeittibrändi Pinna Skateboarding järjestää jo toista kertaa Lahdessa Launeen skeittipuistossa koko perheelle sopivan
skeittitapahtuman Lauantaina 28.8.2021. Kovaa vauhtia vuotuiseksi perinteeksi muodostuva tapahtuma järjestetään tänä syksynä osana Lahti – Euroopan ympäristöpääkaupunki 2021 -hanketta. Yksi tapahtuman tavoitteista on lisätä tietoisuutta ympäristöstä, sekä kestävien vaihtoehtojen mahdollisuuksista erityisesti nuorten keskuudessa. Skeittaus ympäristöystävällisenä ja erittäin kovassa nosteessa olevana olympialaisissakin tänä vuonna ensi kertaa nähtynä lajina on hyvä alustatähänkin.
Kaikille avoimen ja ilmaisen tapahtuman ohjelman alussa pääsee tutustumaan lajiin skeittiopetuksen sekä lainalautojen avulla. Skeittauksen, kisailun, rennon meiningin ja yhdessäolemisen lisäksi paikalla kuullaan livemusiikkia, josta vastaavat energinen garagepunk yhtye Tove Johnson, debyyttialbuminsa aiemmin tänä vuonna julkaissut räppäri SMU sekä suomalaisen underground rapmaailman legendaarinen kokoonpano Pyöveli & Nasty.
Radio Voiman iltapäivässä jututettiin Pinna Skateboardingin toiminnanjohtaja Wili Hämäläistä.
Pinna Skateboarding nettisivut
Instagram & Facebook: @pinnaskate
Kuva: Jaakob Lahtinen