Lahden kaupunkitekniikan kunnossapitohortonomi Seija Nurkkala kuvaili keskiviikkona Radio Voimalla kaupungin kunnossapidon epämukavinta tehtävää, joka liittyy koirien jätöksiin kaupungin koirapuistoissa ja -aitauksissa.
- Joudumme niitä keräämään sieltä. Paikoissa, missä on nurmiheinäpohja, se on aika ikävää siimata alustaa. Sieltä siimaan tarttuu ja siimasta lentää. Se on sitä ikävintä puuhaa täällä kunnossapidon puolella.
Lahden kaupunkitekniikan kunnossapitoon tulevista, koirapuistoihin liittyvistä, kysymyksistä Nurkkala mainitsee muutamia keskeisimpiä.
- Ne liittyvät aitojen korkeuksiin, pohjamateriaaleihin ja materiaalien uusimistarpeisiin.
Uusia koirapuistoja toivotaan Nurkkalan mukaan myös todella paljon.
- Sehän ei ole mitenkään yksiselitteistä löytää sopivaa paikkaa yleiseltä alueelta. Vaikka niitä toivotaan paljon, niin kukaan ei niitä välttämättä ihan naapuriinsa halua. Tässä on pieni dilemma.
Nurkkala muistuttaa, että kaupunkisuunnittelu tarkastelee kokonaisvaltaisesti koirapuisto ja -aitaustilannetta. Myös sitä, minkä tyyppisiä ja minne päin Lahtea seuraavat koirapuistot tulevat.
Kuuntele koko haastattelu: