Lapinlahden kunta on loppuvuonna 2022 päättänyt käynnistää tuulivoimarakentamista ohjaavan osayleiskaavan laadinnan kolmelle eri alueelle. Päätösten jälkeen tuulivoiman rakentamisesta on käyty vilkasta kuntalaiskeskustelua.Kunnanhallitus teki päätöksen lokakuun lopussa järjestää erilliset työpajamuotoiset keskustelu- ja kuulemistilaisuudet kaikista kolmesta tuulivoimahankkeesta. Työpajat järjestetään sekä valtuutetuille että kuntalaisille. Työpajoista ja Lapinlahdella käydystä tuulivoimakeskusteluista kertoo Lapinlahden kunnanjohtaja Henri Ruotsalainen Anssi Saarelaisen haastattelussa.