Savolaisella sydämellä tehty ohjelmasarja!
Meijän Kuopio- ohjelmasarja tutkii lupsakkaalla otteella kuopiolaisuuden syvintä olemusta. Sami Turusen luotsaamassa ohjelmassa ääneen pääsevät Kuopion eri alueiden ihmiset, tapahtumat, erilaiset ilmiöt sekä ennen kaikkea monet mielenkiintoiset tarinat.
Ohjelmasarjan toisessa jaksossa tutustumme Leväsen ja Jynkän kaupunginosiin.
Jaksossa haastattelussa ovat Olli Kuronen sekä Jorma Westerholm.
Niiralan Kulma Oy:n kiinteistöjohtajana toimivalle Olli Kuroselle Jynkän ja Leväsen seudut ovat erittäin tärkeitä ja hän onkin asunut Leväsen alueella lukuisia vuosia. Mutta miten Olli ja hänen perheensä päätyivät aikoinaan valitsemaan juuri Leväsen asuinalueeksi?
Pohjois-Savon pelastusjohtajana aiemmin toiminut Jorma Westerholm on elämässään tehnyt pitkän uran pelastustoimen eri tehtävissä täällä Pohjois-Savossa. Työura kaikkiaan kesti lähemmäs 40 vuotta. Tällä hetkellä Jorma viettää ansaittuja eläkepäiviään. Kemistä alunperin kotoisin oleva Jorma muutti perheineen Kuopioon vuonna 1974. Jorma on seurannut Leväsen alueen elämää jo vuodesta 1977 lähtien, jolloin aluetta ryhdyttiin rakentamaan ja sinne rakentui samalla myös Jorman sekä hänen perheensä koti. Siitä lähtien myös Levänen sekä Jynkkä ovat olleet Jormalle tärkeitä paikkoja. Jormalle myös koko Kuopio on muodostunut rakkaaksi kotikaupungiksi.
Ohjelmasarjassa yhteistyössä: Kumoni Oy
Kuuntele aiemmat jaksot tästä: