Listen

Description

Juha Vehviläinen on kuopiolainen kuvataiteilija, jonka intohimo taiteita kohtaan on jatkunut yli 30 vuotta ja näyttelyitä on kertynyt samainen määrä.

2000-luvun alusta saakka Juha on toiminut myös lavastemaalarina Kuopion Kaupungin Teatterissa ja saanut toteuttaa siellä hyvin laaja-alaista maalaamista aina muotokuvista jättikokoisiin taustafondeihin.

Viime aikoina on uutisoitu siitä, kuinka ihmisten mielenkiinto taidehankintoja kohtaan on kasvanut. Kun rahaa ei käytetä koronapandemian keskellä vaikkapa matkailuun, niin nyt tehdään uskaliaammin taidehankintoja. Kuinka tilanne on näyttäytynyt Juha Vehviläisen arjessa? Tätä ja monta muuta asiaa selviää, kun puheen keskiössä tällä kertaa on taiteisiin liittyvät teemat. 

Haastattelijana Sami Turunen.