Savon Aalloilla aina perjantaisin nostetaan esiin paikallisia musiikintekijöitä ja heidän musiikkiosaamistaan.
Treenikämppä- ohjelmaosuuteen saapui tällä kertaa vieraaksi Boyar. Bändi soittaa rock-musiikkia omalla raikkaalla otteellaan ja Boyarin soitossa kuuluvat vahvasti rockin lisäksi myös funk ja blues vivahteet.
Bändin alku sijoittuu vuoteen 2015 ja tarkemmin tästä bändin historiasta, nykyisyydestä sekä tulevaisuudesta kävivät kertomassa Savon Aaltojen studiossa Boyar-yhtyeen basisti Anu Kauppi sekä kosketinsoittaja Petra Immonen. Petra myös säveltää ja sanoittaa yhtyeen kappaleet yhdessä bändin solistin Taavi Kiiskisen kanssa.
Haastattelijana: Sami Turunen