Listen

Description

Savon Aalloilla aina perjantaisin nostetaan esiin paikallisia musiikintekijöitä ja heidän musiikkiosaamistaan.



Tällä kertaa saimme tutustua Kuopiosta lähtöisin olevaan bändiin nimeltä Kaikkeus ja paikalla studiossa bändistä vieraili yhtyeen laulaja-kitaristi Mikko Matilainen, joka toi samalla ennakkosoittoon Savon Aalloille uutta ja vielä julkaisematonta yhtyeen musiikkia. 

Kaikkeus on valmistellut vuonna 2022 debyyttialbumiaan, joka julkaistaan alkuvuodesta 2023. Vielä ennen albumin julkaisua yhtye julkaisee maistiaisen albumilta, "Yksin"- kappaleen muodossa. Kappale ja siihen tehty musiikkivideo julkaistaan 23.12. 

Oheisessa juttutuokiossa kuulemme tarkemmin myös siitä, että millainen onkaan tuo "Tapa"-nimeä kantava debyyttialbumi ja millä miettein bändi suuntaa kohti tulevaa vuotta.



Haastattelijana: Sami Turunen