Savon Aalloilla aina perjantaisin nostamme esiin paikallisia musiikintekijöitä sekä heidän musiikkiosaamistaan.
Tällä kertaa vieraaksi treenikselle saapui Perpetual Rage nimisestä yhtyeestä Petri Hallikainen.
80´s hard rock/heavy bändi Perpetual Rage on perustettu vuonna 2009 ja bändillä on takana lukuisia keikkoja ympäri kotosuomen. Bändi on julkaissut myös kolme albumia ja neljäs pitkäsoitto on parhaillaan valmisteilla.
Tarkemmin tästä yhtyeen historiasta, nykyisyydestä ja hitusen myös tulevaisuudesta saamme kuulla seuraavassa tarkemmin.
Haastattelijana: Sami Turunen