Savon Aalloilla aina perjantai-iltapäivisin nostetaan esiin paikallisia musiikintekijöitä ja heidän musiikkiosaamistaan.
Kuopiosta lähtöisin oleva ja keväällä pääkaupunkiseudulle muuttanut Ville Miettinen tunnetaan mm. Ongelma-yhtyeen keulakuvana ja aktiivisena keikkajärjestäjänä Kuopion alueella.
Parhaillaan Ville on uusien jännittävien hetkien äärellä, kun hänen ensimmäinen soololevy nimeltään Toivoton romantikko ilmestyy perjantaina 18. marraskuuta.
Villen musiikillisesta polusta sekä hänen debyyttilevystään saatiin keskustella tarkemmin tällä kertaa Savon Aaltojen treenikämpällä.
Haastattelijana: Sami Turunen