Listen

Description

Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa suurta suosiota nauttiva, 20-vuotisjuhlavuottaan viettävä Folk metal -yhtye Korpiklaani palasi rumpalinsa Samuli Mikkosen kotikonnuille Karstulaan soittamaan Uittokalliorock festivaalilla.

Korpiklaanin solisti Jonne Järvelä ja rumpali Samuli Mikkonen piipahtivat lauantaina Radio Keskisuomalaisen studiossa. Järvelällä on bändikavereidensa mukaan ilmiömäinen kyky loihtia biisejä ja materiaalia syntyy enemmän, kuin levyille mahtuu. Järvelä kertoo myös Pohjoissaamen kielellä tekemästään musiikista ja mielenkiintoisista vaiheista musiikkiuransa alussa.

Kansanmusiikki on vahvana metallin rinnalla “pelimannimetallia” soittavan bändin musiikissa ja suurimmaksi osaksi suomenkielisen musiikin sanoitukset osataan myös ulkomaalaisten fanien keskuudessa. Lotta Kaltevan haastattelusta selviää muun muassa mikä kansanperinnekappale on noussut Korpiklaanin vakiokappaleeksi, joka uppoaa solistin mukaan maassa kuin maassa ja soitetaan vielä alkuperäistäkin nopeammallakin tahdilla.