Listen

Description

Suomen naisten jääkiekkomaajoukkue lähti tiistaina MM-kilpailuihin Kanadaan. Toukokuussa kisat peruttiin vain muutamaa päivää ennen kisojen alkua. Suomen joukkueen maalivahti Meeri Räisänen kertoo, että kaikkeen täytyy varautua, vaikka tällä hetkellä näyttää, että kisat järjestetään suunnitellusti.  

– Rauhallisempi fiilis on lähteä kuin viimeksi, sillä nyt tietää, että kaikkea voi edelleen sattua, Räisänen kertoi lähtöpäivän aamuna Radio Keskisuomalaiselle. 

Suomen joukkue lähtee haastajana kisoihin jääkiekon suurmaita Kanadaa ja USA:ta vastaan. Räisänen kuitenkin kertoo joukkueen tavoitteen olevan mitalisijoissa.  

– Se, mikä mitalin väri tulee olemaan, katsotaan sitten siinä kohtaa, Räisänen toteaa. 

Podcastissa Räisänen kertoo, miten hän on pyrkinyt välttämään poikkeusaikana tartunnat ja karanteenit sekä millaiset turvajärjestelyt kisoissa on. 

Kuuntele koko podcast alta.