Listen

Description

Radio Keskisuomalaisen Sijoitusradion maaliskuun jaksossa keskusteltiin asuntomarkkinan tilanteesta Keski-Suomessa. Markkina ei tällä hetkellä käy erityisen kuumana, sillä kauppamäärät ovat pudonneet vuoden takaisesta jopa 40 %. Myös keskimääräiset myyntiajat ovat pidentyneet reippaasti. OP Koti Keski-Suomen myyntijohtaja Jaakko Kerminen uskoo kuitenkin, että pohjakosketus voisi olla nähty. Mutta minkälainen on näkymä asuntojen hintojen kehitykselle korkojen edelleen noustessa sitkeän inflaation keskellä? Vahvasti lainarahaan nojaavien uusien ja uudehkojen asuntojen myynnissä on myös omat erityispiirteensä vanhempiin verrattuna.

Yleisen asuntomarkkinakatsauksen lisäksi jaksossa puhuttiin erilaisista strategioista lähestyä asuntosijoittamista. Näitä ovat esimerkiksi osta ja pidä, osta ja myy, flippaus tai sijoittaminen rahastojen kautta. Asuntosijoittaminen on yksi vaihtoehtoinen sijoitusmuoto pörssilistatuille osakkeille sekä korkopohjaisille sijoituksille, joilla käydään kauppaa pörssissä. Vaihtoehtoisia sijoitusmuotoja on kuitenkin paljon muitakin kuin asunnot ja kiinteistöt; esimerkiksi metsä, maa, infra, listaamattomat yhtiöit ja hedge-rahastot. Vaihtehtoisia sijoituksia avasi Sijoitusradiossa OP Keski-Suomen asiakkuusasiantuntija Lauri Leikkonen.