Listen

Description

Musta tähti

Pyhä Henki tai Perkele, tule minuun toistamiseen
anna nokkani iskeä vielä jyvään kultaiseen
olen se poika, olen se, joka uskoi mahdottomaan
olen se, jonka lapsena sait itseensä uskomaan

Siis:
Oli poltettava sillat, koti sijoilleen
nollatakseni jähmettyneen tilanteen
jotta tulevaisuus voisi alkaa uudelleen
sen mitä tahdon, tällä kertaa sen myös teen

Asiat joihin muut ei pysty, uskoin pystyväni
laulunsäikeet, punokset aina olleet ystäväni
en halunnut tappaa, en haavoittaa, en verta vuodattaa
kun metsään tyhjään haukuin luulin: puuta kaatuu vaan

Oli tuhottava rakkaus ja ystävyys
tuhrittava yhteisen muiston pysyvyys
ympäriltä kaikki, muutoin irti pääse en
railosta kahden maailman välisen

Iske, salama, taivuta, kourista kieleni
muuta sanani iki-ikiomaksi puheekseni
viritä tämä epävireinen hyräilyni
vapaan kosken pauhuksi

Vaikka tiedän palaavani aina uudestaan
joutuvani kulkemaan
elämäni loppuajan kohti tähteä
joka sammuneena loistaa mustaa, mustaa valoa

Anna minun vielä kerran tuntea
edessäpäin vielä on jotain mitä odottaa
jotain mitä vain minun yksin kuuluu saavuttaa
lopullinen maali, jota kohti taivaltaa

Suuren työni vielä tahdon aloittaa
lyhenevän ajan polukseni taivuttaa
vaahtopäänä näkyy se kaukana merellä
aalto kaikkien muiden aaltojen harteilla