Kuljen itseni muistoksi sinussa, tunnen itseni muistona
näen elämäsi minusta vapaana, vapautettuna
Katselen, kuinka kävelet hiljaa elämämme muistolehdossa
sisälläsi kaipausta, koleaa, syysillan kultaa viileää
Elämänpuuni koivu, lehdetö, kitukasvuinen
mieleni sää harmaa, lokakuinen, hyinen, riitteinen
kurjen siipi kantaa etelään, pohjoinen taivas romahtaa
tippuu, rikkoutuu Sariolaan, Pimentolaan, Päivölään
Mutta eipä mennä asiain edelle, tapojeni mukaisesti turhaan
korkein aika tästä elämästämme kumpaakin meitä odottaa
näinä vuosina elämännälkäni vahvempi on kuin milloinkaan
vaikka katselenkin kohti itää missä sielu lepää, mieli ei kaipaa
lepoa
Paras aika elämässä koittaa kun kykenee taaksensa katsomaan
menneisyys on tämä kiinteä maa, kotipihalta ponnistaa tulevaan
paras hetki on juuri nyt kun saan kanssasi kasvaa ja hengittää
siniaaltojen meri kuiskaa lempeästi vain, ei enää kuohua
Aikaan jähmettyneet hetket, kovettuneet, jäätyneet
purot, joet, järvet, meret avarine selkineen
höyry nousee keuhkoistasi illan yksinäiseen pakkaseen
lapsenmieli haihtui kauan sitten taivaan sineen, helteeseen
Sinne me matkaamme, kantamana muistojemme
läpi maan ja manalan, yhdeksän taivaan, kirjokannen
tänään muista elää kuten et koskaan, milloinkaan ennen
synnyinoikeuteni: kuolemastani neuvotellut en
Minä olen laine yksinäinen yli niityn kultaisen
kun katsot Rutalahden laaksoon kasvot, mieli palellen
maiseman avaruus, huomisen arvaamattomuus
auringonlasku kultaa sydämesi tyveneen
