Ok. A bunch of new songs is there to be recorded, actually mere one hundred of them. Will took a while...at this pace. Anyway, the first one is extremely typical Me, in good and in bad. Long, scrappy, cheesy, bombastic sprawl full of guitars. And with too many words, this time something of the roots of a man. I try to describe a person (me, that is) trying to come into terms with my personal background. There is this paradox according to childhood: To be strong enough to get forward, to be free and embrace life as an adult, full-grown person, you need to grow the roots, to have an origo, a starting point - but those roots will bind you into your background, history, which will forever be part of you, haunting, controlling, not fully letting go...untill you become aware of this paradox. The Bothnian Bay and its land-upheaval coast is the scenery of my childhood and also, with its ever-emerging new land and primeval forests, a metaphora for being born again:
Perämeri
Piste liikkumaton
keskipiste kaikkeuteni on
akselilla tyyneyden
kiertoliikkeen läkähdyttävän
Sinne pakenen
mistä koskaan lähtenyt en
rannalle Perämeren
sydämeni veren ääreen
Tänne juureni kasvatin
täältä kasvaakseni pois
jatkaakseni matkaa jonnekin
jossa varjot ei pitkiä ois
samaan paikkaan aina päädyin
perään meren pakenevan
aina nuorille rannoille rakentamattomille
Piripintaan täyttyi bittivirrat
tulvivat yli jo magneettikentät
neuvoja, ohjeita, uudistuksia
mielen puhdistuksia
Kasvovoiteet ja partahöylät
sähköautot ja unelmalomat
irtiotot arjesta somat
painostivat jaksamaan
Hyllymetrit ja kilometrit
muistosanat ja barometrit
Piirsivät onnen olemusta
alkupisteestä alkupisteeseen
Kolumnistit ja terapeutit
psykologit ja kirurgitkin
lisäsivät jäytävän tulehduksen
elämään niveleen
Itsehillinnän pintaa paniikki raaputtaa
Kun elo kääntyykin iltaan varmuus katoaa
pelon nousevaan virtaan onni vajoaa
kun kohti viimeistä siltaa pääset kulkemaan
Taisin tuikata sillat palamaan
hypätä veteen tuntemattomaan yksin
kiven heittää läpi näyteikkunan
löytää rumuuteni kauneuden alta
Taistelun kesken kaiken luovutin
uskalla en itsellenikään kertoa syytä
viholliseni puolelle loikkasin
huusin taantumuksen yli edistyksen
Kaiketi tein kaiken mahdollinen
tuolloin vielä tietämättä minkä tähden
kaiken tein ja vielä tunnustin
ja mistä vankilasta muurit paukkuen lähdin
Revin irti enkelsiivet selästäin
kurkusta kiskoin ulos uskon mahdottomaan
onnelliseen elonpintaan kantavaan
maan karu kamara nyt ainoaa tukea antaa
Elämän kulissikankaan ripustukset ratkeaa
saveen, silttiin ja santaan valheiden jäljet katkeaa
tekemätön ruovikkona kohoaa, aika tulvavuoksen alle jää
kun pitkin viimeistä rantaa pääsen kulkemaan
Ja sininen taivaani, sininen taivaani
lapsuuden taivaani, satujen taivaani
sininen taivas, sininen taivaani
satujen taivaani lohtujen taivaani
Sininen taivas, sininen taivaani
lapsuuden taivaani, satujen taivaani
sininen taivaani, sininen taivas
satujen taivaani lohtujen taivaani
On tuomittu katoamaan
on tuomittu tummenemaan
on tuomittu paljastamaan
sen mitä piilottelee takanaan
Päättymätöntä yötaivasta
luvutonta kylmää valoa
joka ojenna ei vastausta
alfa ja omega on sattuma
Siirtolohkare rannalla
Svekofenniinien ientä
Veikselin murentama
Antroposeenin kohottama
hätäinen on hälle maailma
kvartaalit sammalen samentamat
liikenteen kohina ympärillä
kasvaakin alkumetsän varjoa
Kosketan taivaani kaarta uudelleen
komeetan kiertorataa suudelleen
katselen Kailakseni huipulta
vapaana vastauksien painosta
Kosketan taivaani kaarta uudelleen
komeetan kiertorataa suudelleen
allani alavana ja nuorena
kohoaa koskematon maailma
maailma
