Jo lapsena halusin kohottaa
tähtitaivaan helmaa kutsuvaa
kiven, hehkuvan hiilen sisään
kurkistaa nuotioon, syvyyteen
Olen jyrkänteen reunaa kävellyt
pikkukiviä alas potkiskellut
vuoren huippua vilkuillut
syrjäkarein, vaivihkaa
Haasteista pienimmänkin edellä
olen pakoon pyrkinyt
en saavuttanut maalia
koska kieltäydyin kilvasta
Kuvittelin ja vain haaveilin
kuinka uskaltaisin, kehtaisin
saamattomuuttani selittelin
mutta jos, entä jos, mitä jos
Olen vatvonut vatvomistani
ja vatvomisiani vatvonut
ensimmäisen askelen pelkoa
ja tyhjän paperin hellinyt
Minkä ihmeellisen voiman te
tavalliset kaikki valjastatte
matkastanne jätätte kaiken muun
ja vain suinpäin elätte
epäilyksieni kehällä kierrän
miljoonatta sakkokierrosta
kasvoillanne ei hikeä
selässänne ei asetta
Se elämä missä halusin elää
elämä jota halusin halata
maailma jonka osaksi synnyin
katosi jossain vaiheessa lapsuuden
Elämänkokemus mullassa vieraassa
kasvanut on; nyt olen tienhaarassa
elämänkudos mieltäni hylkii
merkityksen tunne paakkuuntumaan pyrkii
Kun astun ovesta, tahtoisin tuntea
edes kerran: olen vieläkin kotona
mutta jo aamu selkäpiitä riipii
ilta ja varjot lähemmäksi hiipii
En milloinkaan rauhassa, takaa-ajossa
unien hahmo tuo lähestyy mustana
kuin juoksuhiekassa tai rimpiluhdassa
onni on pysähdys, alan vajota
Tahtoisin viimeinkin luovuttaa
julistaa: elämä kannattelee
kuin vesi: se enemmän upottaa
mitä enemmän pyristelee
elämänväsymys huuhtoisi pois
tomun pelon vuosikymmenten
vielä kerran varjot lyhyitä ois
katsoisin huomista hymyillen
