Lokakuisena valjuna aamuna soudamme läheiseen saareen
kello kuudelta puut sumun seassa työntyvät esiin kuin aaveet
hetteikössä rämmimme, kastelemme kenkämme kunnes nousemme kuivemmalle maalle
täällä riittää nähtävää, luonnon täydellisyyttä, runsaasti tutkittavaa uteliaalle
Varsin outoa, että linnut laulavat täällä vielä tähän vuodenaikaan
läpitunkevan äänekkäästi lavertelevat metsäkirviset ja mustarastaat
syvemmälle kuljemme, kumpujen keskelle ja maisemaan, kuin uneen, kurkistamme
pronssikautisia röykkiöhautoja, tänne mekin peittelemme vainajamme
Ja mikä oudointa: löydämme kivinavetan kun tulemme metsästä ahon laitamille
perimätiedon mukaan se kuului aikoinaan itselleen presidentti Lincolnille
astumme porstuaan, näemme hänen kaappikellonsa, se henkii arvokkuutta ja menneisyyden taikaa
se yhä hiljaa raksuttaa hämärässä muistojaan ja jo kauan sitten kadonnutta aikaa
