Hektisessä nykymaailmassa, jossa tuntuu välttämättömältä väsymättä kehittää itseään, painaa palkkatöitä tai parantaa maailmaa, joutilaaksi heittäytyminen tuntuu toisinaan houkuttelevalta. Mutta jokin tuntuu silloin painavan modernia ihmistä: onko toimettomuus sallittua? Risto Koskensilta ja Tytti Rantanen Eurooppalaisen filosofian seuran julkaisemasta niin & näin -lehdestä pohtivat kysymystä Tiedeklubilla 24.5.2023 filosofi Brian O’Connorin Joutilaisuus-teoksen pohjalta.
Vallitseva ihmiskäsitys on paljossa velkaa 1600- ja 1700-luvuilla kehkeytyneelle valistusaatteelle. Kirjapainotaidon myötä kirjallisuutta alkoi olla paremmin saatavilla, luonnontieteet kehittyivät, usko ihmisen kykyyn ymmärtää ja hallita luontoa vankistui. Syntyi ajatus itsenäisestä yksilöstä, joka tekee omat päätöksensä. Ajatuksen mukaisesti elämisen arvoiseen elämää kuuluu oman aseman ja yhteisön olojen parantaminen ja ihailtava tuotteliaisuus. Joutilaisuus on välinpitämätön tällaisia tavoitteita kohtaan, mistä ehkä juontuu nykyinenkin taipumuksemme pitää puuhakkuutta välttämättömänä.
Joutilaisuudelle vastakkaista on työskentely. Marxille oikeanlainen työ on sellaista, missä valmistetaan jotakin yhteisön tai toisten tarpeisiin. Siitä saadaan tyydytystä, koska nähdään, miten se mitä tehdään, on hyödyllistä. Nuorelle Marxille työ on itseilmaisua, jossa ollaan yhteydessä itseen ja luontoon ja muihin ihmisiin. Työ kuitenkin vieraannuttaa tekijänsä, jos sitä aletaan myydä kuin tuotetta työnantajille, joka määrää työn luonteen, keinot ja tarkoituksen. Työ, muut ihmiset, luonto ja työntekijä itse muuttuvat vihamielisiksi esteiksi, jotka työntekijän pitää voittaa.
On hyvin ymmärrettävää, että tällaista työtä ei haluta tehdä ja mieluummin heittäydytään joutilaaksi. Mutta Marxille se on vain oire vääristyneestä yhteiskunnasta. Yleisesti ottaen joutenoloon ei silti ole moraalista oikeutta, koska silloin yksilö vetäytyy yhteisöstä. Se on vain itsekästä.
O’Connor pohtii muun ohessa myös kriittistä koulukuntaa edustaneen Herbert Marcusen ajatuksia siitä mahdollisuudesta, että työstä tehtäisiin leikkiä. O’Connor on epäileväinen, olisiko tällaisessakaan maailmassa aito joutilaisuus mahdollista. Yhtä kaikki Marcusen tieteisutopia tuo mieleen tekoälyn nykykehityksen. Sopii pohtia, johtaako se maailmaan, jossa olisimme joutilaampia ainakaan niin kuin haluamme.
Lopultakin voi kysyä, että vaikka haluaisimme olla jouten, millainen joutilaisuus todella olisi tavoittelun arvoista. Onko kaikesta tarkoituksellisesta toiminnasta luopuminen koskaan perusteltua? Ehkäpä O’Connor onnistuu osoittamaan, että joutilaisuutta vastustavat argumentit eivät ole vakuuttavia, mutta silti jää näyttämättä toteen, että ainakaan yhtään totaalisemmat joutilaisuuden muodot olisivat toivottavia.
Toukokuun Tiedeklubin järjesti niin & näin, joka on Eurooppalaisen filosofian seuran julkaisema filosofinen aikakauslehti.
Tieteellisten seurain valtuuskunta koordinoi Tiedeklubi-tapahtumasarjaa. Kevään 2023 Tiedeklubien ohjelmasta vastaavat TSV:n ohella Siirtolaisuusinstituutti, Suomen lepakkotieteellinen yhdistys ja niin & näin, joka on Eurooppalaisen filosofian seuran julkaisema filosofinen aikakauslehti. Yhteistyössä on mukana myös Helsingin yliopiston Alumniyhdistys.
Podcastin tekstivastine on luettavissa TSV:n verkkosivuilta: https://tsv.fi/fi/uutiset/tekstivastine-toukokuun-tiedeklubin-aanitallenteesta-voimmeko-olla-todella-jouten-julkaistu.
