Italiankielisessä musiikkitermistössä on mielestäni yksi termi ylitse muiden. Andante.
Se on klassisen musiikin tempomerkintä. Kun nuoteissa lukee andante, tietää soittaja, että teos kuuluu esittää tasaisen tyynesti ja kohtalaisesti. Käyden, kuten eräs käännös kuuluu.
Vaikka en ole soittanut klassista musiikkia enää vuosikausiin, tämä sana palaa silti usein mieleeni. Termissä on viisautta, jonka voisi ulottaa musiikin ulkopuolellekin. Elämä pitäisi elää andante. Käyden, kohtalaisesti.
Tasaisen tyynesti ei nimittäin tarkoita tylsästi. Ei musiikissa eikä elämässäkään. Olen alkanut ajatella, että kohtalainen eteneminen vaatii enemmän kanttia kuin äkkiseltään tulee ajatelleeksikaan. Liian usein jäisi mieluummin joko kokonaan paikoilleen, kiirehtisi täyttä höyryä eteenpäin tai peräti peruuttaisi takaisin menneeseen.
Andante on vakaa päätös mennä eteenpäin riittävällä tyyneydellä, vaikka mitä tulisi. Tällainen kohtuullisuus sisältää lempeyttä sekä itseä että muita kohtaan. Siinä ei ole minkäänlaista pakottamista eikä estämistä. Andante on rohkean ihmisen valinta.
Joskus tulee loukatuksi niin pahasti, että tuntuu, ettei siitä pääse millään yli. Puoliso pettää, töistä tulee potkut tai anoppi tekee kaikkensa kiusatakseen. Tällaiset elämän solmut ovat vaarallisia, sillä niihin voi jäädä kiinni ihan liian pitkäksi aikaa. Vaikka olisi tullut kaltoinkohdelluksi, olisi omaksi hyväksi yrittää päästä eteenpäin. Antaa anteeksi. Ei paeten kokemaansa vääryyttä, vaan vähitellen asian taakseen jättäen. Tasaisen tyynesti. Andante.
Samaten pitäisi osata jatkaa elämää silloinkin, kun on mokannut itse. Kun ei pakene virheitään, vaan jatkaa matkaa rauhallisesti käyden, tulee ehkä oppineeksi jotain.
Tuttu on varmasti sekin tunne, kun odottaa innolla jotain uutta alkavaksi. Silloin haluaisi kiiruhtaa suin päin tulevaan. Into on hyväksi, mutta liika innokkuus on altista maaperää tyhmille päätöksille ja toisten ihmisten tallomiselle. Pieni ripaus tyyneyttä ja malttia on vain avuksi uusissa aluissa. Askeleet saavat tarvittavaa aikuista varmuutta, kun ne otetaan mieluummin käyden, andante, kuin juosten. Samaa varmuutta kohtuullisuus tuo myös silloin, kun uusi alku ja muutos pelottavat. Ei ole pakko edetä liian nopeasti.
Parisuhteessa andante on oiva ohjenuora. Hyvä suhde muuttuu ja kehittyy samassa tahdissa kuin siinä olevat yksilöt. Toisen kyydissä pysyy paremmin, kun kuljetaan käyden.
Sydänsuruissakin andante auttaa. Vaikka miten tuntuisi siltä, että ikinä ei enää tule toista yhtä ihmeellistä rakastettua, kannattaa tehdä tietoinen päätös jatkaa eteenpäin. Andante. Pois päättyneen suhteen raunioilta ja elämässä eteenpäin.
Uuden suhteen rakentamisessa kohtalainen vauhti on kiirettä parempi. Andante antaa aikaa tutustua ja nähdä, onko suhteessa oikeasti aineksia suureen rakkaustarinaan.
Kun elämä on liian rankkaa, on lohdullista tietää, että kohtuullisuus riittää. Kaikkia ongelmia ei tarvitse ratkaista saman tien, eikä ole pakko jaksaa yli voimiensa. Kunhan ei anna periksi. Kunhan ei pysähdy kokonaan. Eteenpäin käyden. Andante.
Ja sitten on niitä hetkiä, jolloin elämä on kaikkein parhaimmillaan. Täydellisiä tovia, joihin haluaisi jäädä. Mutta jos lopettaa soittamisen, ei kuulu enää musiikkia. Samoin on elämässä. Mihinkään kohtaan, edes parhaaseen, ei voi pysähtyä. Muistot kulkevat mukana. Ja niitä ehtii tarttua kyytiin, kun etenee kohtalaisesti käyden. Andante.
Kuten hyvässä musiikkikappaleessa, myös hyvässä elämässä on paljon vivahteita. Tasaiseen ja luotettavaan perusandanteen uskaltaa soittaa mukaan kutkuttavia tempovaihteluita. Silloin andante saa kavereikseen largon, adagion, allegron ja preston. Ja elämä soi kauniisti.
