Olipa kerran Erakko. Hän oli puoleensavetävä ja mukava tyyppi. Kovia kokenut, mutta kukapa meistä ei olisi. Nimestään huolimatta Erakko kaipasi jotain. Hän ei oikein itsekään tiennyt mitä.
Eräänä päivänä Erakon ovelle koputti Kauneus. Erakko häikäistyi hänen loistoaan.
“Tule mukaani”, pyysi Kauneus.
Erakko pohti hetken. “Hän on kyllä kaunis, mutta onko hän myös ystävällinen? Mitä jos Ystävällisyys koputtaa ovelle juuri silloin, kun olen poissa?” Lopulta Erakko ihaili Kauneutta hetken, mutta ei uskaltanut lähteä tämän matkaan.
Aika kului ja Erakko kävi yksinäisemmäksi.
Eräänä päivänä ovelle koputti Ystävällisyys. Erakon sydäntä lämmitti tulijan lämpö. Juuri tätä hän oli kaivannut. Sitä paitsi Ystävällisyys oli myös kaunis.
“Tule mukaani”, pyysi Ystävällisyys.
Erakon teki mieli lähteä. Silti jokin pisti epäröimään. “Hän on kyllä ystävällinen ja kaunis, mutta onko hän myös viisas? Mitä jos Viisaus koputtaa ovelle juuri silloin, kun olen poissa?” Lopulta Erakko nautti Ystävällisyyden lämmöstä hetken, mutta ei uskaltanut lähteä tämän matkaan.
Ystävällisyyden lähdön jälkeen tuli viileää.
Eräänä päivänä ovelle koputti Viisaus. Erakko oli mykistynyt tämän sivistyksestä. Juuri tällaista älykästä seuraa hän oli kaivannut. Eikä siinä vielä kaikki. Viisaus oli myös ystävällinen ja kaunis.
“Tule mukaani”, pyysi Viisaus.
Erakko oli jo lähdössä, kun häntä alkoi taas pelottaa. “Hän on kyllä viisas, ystävällinen ja kaunis, mutta onko hän myös luotettava? Mitä jos Luotettavuus koputtaa ovelle juuri silloin, kun olen poissa?” Erakko keskusteli Viisauden kanssa vielä hetken, mutta jäi lopulta itse kotiin.
Oli pitkään hiljaista. Erakko pohti, olisiko hänen sittenkin pitänyt lähteä jonkun kolkuttajan matkaan. He kaikki olivat olleet hänelle hyviä. Toisaalta, aina oli tullut vielä parempi.
Pitkän ajan kuluttua ovelle koputettiin taas. Erakko avasi oven. Siellä odotti Luotettavuus. Erakko oli lumoutunut. Luotettavuus teki hänen olonsa ennenkokemattoman turvalliseksi. Juuri sitä hän oli tarvinnut ja odottanut. Sitä paitsi Luotettavuus oli myös viisas, ystävällinen ja kaunis.
“Toinen nimeni on Rakkaus”, sanoi Luotettavuus. “Tule minun mukaani.”
Erakko mietti pitkään. Seuralaisessa oli kaikki se, mitä hän oli koko elämänsä kaivannut. Tulija oli niin hyvä, että hän alkoi jo miettiä, riittääkö hän itse. “Hän on kyllä luotettava, viisas, ystävällinen ja kaunis, mutta pitääkö hän siltikään minusta riittävästi? Mitä jos hän hylkää minut? Mitä jos ovelle koputtaa joku vielä parempi juuri silloin, kun olen poissa?”
Raskain mielin Erakko lähetti Rakkauden pois.
Aika kului. Erakko jatkoi elämäänsä kuten aina ennenkin. Hän oli kokenut kovia, mutta kukapa meistä ei olisi.
Jokin oli silti muuttunut. Erakko mietti pitkään, mitä se oli.
Kunnes eräänä päivänä hän viimein tajusi.
Kukaan ei ollut koputtanut hänen ovelleen enää pitkään aikaan.
