Olen saanut viime aikoina todistaa ystäväpiirissäni rohkeita suunnanmuutoksia. Ne ovat olleet ihanaa seurattavaa. Näyttää siltä kuin nämä ihmiset olisivat saaneet suurten päätösten myötä rekkalasteittain ylimääräistä elinvoimaa, niin säteileviltä he vaikuttavat kaiken jälkeen.
Yksi heistä antautui rakkaudelle vietettyään monta vuotta yksin, omia pelkojaan ja muita solmujaan selvittäen. Toinen hyppäsi helposta ja pysyvästä työstä epävarmempaan mutta kiehtovampaan. Kolmas uskalsi vuosien harkinnan jälkeen erota suhteesta, joka teki hänet enemmän surulliseksi kuin onnelliseksi.
Nyt heidän loisteensa on silmiinpistävää.
Kaikkien kolmen tarinaa yhdistää se, että ennen näitä suuria käänteitä heidän elämässään oli pitkä hiljainen vaihe. Se ei ollut jatkuvasti tyytymätöntä elämää, vaan pikemminkin helppoa ja riskitöntä arkea ilman kohokohtia. Sellaista, joka pidemmän päälle voi alkaa ahdistaa. Sellaista, joka saa aikaan hiljaisen kaipuun johonkin itselle oikeampaan tapaan elää.
Olen alkanut uskoa, että sellainen vaihe tarvitaan, jotta oikeasti syntyy varmuus siitä, mihin suuntaan elämäänsä haluaa viedä.
Silti omalle kohdalle osuessa sen vaiheen haluaisi ohittaa ja pikakelata. Arki ei tunnu enää tyydyttävältä, mutta vielä ei oikein tiedä, mitä siinä pitäisi muuttaa. Se tuntuu edestakaiselta vehtaamiselta, joka ei johda mihinkään. On aallonpohjaa ja ahdistusta ja paluuta lähtöruutuun. Epäuskoa siihen että mikään voisi ikinä olla toisin. Pelkoa siitä, osaisiko ja uskaltaisiko edes ottaa ratkaisevan askeleen, jos tilaisuus tulisi.
Se on vaihe, jossa elämää haudutellaan. Se on vaihe, jossa muutos saa alkunsa.
Isoja ratkaisuja kun ei kuulukaan kiirehtiä. Hoppuilemalla voi rikkoa itsensä ja pahimmillaan jonkun toisenkin.
Kokemuksesta tiedän, että juuri ennen kuin asiat kirkastuvat, on kaikkein sumuisinta. Tuntuu, että elämä on yhtä vellomista samoissa iänikuisissa kysymyksissä, joihin ei löydy vastausta. Ratkaisun tekeminen pelottaa. Se kuuluu asiaan.
Ja sitten, vähän kuin varkain, tulee päivä, jolloin kaikki on selvää. Turhat epäilykset poistuvat. Silloin tietää, miten kuuluu toimia. Silloin on valmis kaikkeen, mitä muutos tuo mukanaan. Myös uhrauksiin, joita suuret suunnanmuutokset useimmiten vaativat.
Helpotuksen tunne on vahvin merkki siitä, että päätös on ollut oikea. Helpotusta seuraa ilo itsensä kuuntelemisesta. Sivustakatsojat näkevät ihmisen, joka on täynnä sisäistä rauhallista voimaa ja silmiinpistävää onnellisuutta.
Siihen tilaan ei ole nopeaa reseptiä. Elämä, joka tuntuu kaikella tavalla omalta, syntyy hitaasti hauduttaen.
