Kuluvatko päiväsi puuduttavissa sämpyläpalavereissa ja kahdeksan tuntia työntekoa näytellen, vaikka hommiesi hoitamiseen menee oikeasti vartti? Et ole ainoa. Moni esimerkiksi valkokauluksinen kokee työnsä turhaksi ja merkityksettömäksi.
Onko duunisi mielekästä ja merkityksellistä – vai järjetöntä ja joutavaa mukatyötä? Kuinka monta tuntia päivässä teeskentelet työntekoa?
Varsinkin nuoret haluavat töidensä olevan merkityksellisiä, kertoo uusi väitöstutkimus. Milleniaaleille ei riitä pelkkä hyvä palkka tai titteli. He haluavat kehittää osaamistaan eivätkä tylsistyä. Lisäksi esimiehen kuuluu olla heille auktoriteetin sijasta valmentaja ja sparraaja, jonka tulee perustella antamansa tehtävät.
Millaista työn pitää olla? Saako se olla turhalta tuntuvaa sontaa? Mitä työ sinulle edustaa – intohimoa vai pelkkää elantoa? Oletko löytänyt unelmaduunisi tai kutsumusammattisi?
Mikään inhimillinen ei ole vierasta. Asiallinen kansalaiskeskustelu on mahdollista.
Puhelinnumero 020 690 001 / Twitter #akti / WhatsApp-viesti 040 1638 586
Akti ma-pe klo 11-12. Toimittajina Samppa Korhonen ja Jussi Putkonen.