Sosiaalinen asema periytyy Suomessa voimakkaasti, vaikka meillä on esimerkiksi maksuton peruskoulutus. Duunarin lapsesta tulee helpommin duunari ja akateemisen perheen muksusta korkeakoulutettu. Myös tulotaso siirtyy sukupolvelta toiselle.
Miksi kuljemme vanhempiemme jalanjäljissä samassa yhteiskuntaluokassa? Vai oletko tehnyt luokkanousun? Onko jokainen oman onnensa seppä? Millaiset eväät sait kotoasi elämässä pärjäämiseen ja menestymiseen sekä lahjojesi löytämiseen ja toteuttamiseen?
Mikään inhimillinen ei ole vierasta. Asiallinen kansalaiskeskustelu on mahdollista.
Toimittajina Samppa Korhonen ja Jussi Putkonen.