Look for any podcast host, guest or anyone
Showing episodes and shows of

Antti Niemi Ja Satu Pihlaja

Shows

Pari KoutsiaPari KoutsiaMillainen on hyvä loma?Lomakausi lähestyy ja samalla paineet, että mitä kaikkea pitää tehdä lomalla jotta se on täydellinen. Pitää ehtiä näkemään sukulaiset ja tuttavat, matkailla suomessa ja ulkomaila ja viettää pitkä aika mökillä ja veneessä. Samaan aikaan sitten voi tehdä kaikki remppatyötä mökillä, suursiivouksen kotona, lukea kaikki ne kirjat joille ei ole ollut arjessa aikaa ja toki tärkeimpänä vielä palautua täydellisesti sieltä kiireisestä arjesta. Miten tämä kaikki onnistuu vai onnistuuko? 2025-06-0328 minPari KoutsiaPari KoutsiaOnko tärkeää juhlistaa itseä ja omia saavutuksia? - entä muiden saavutuksia?Kevät on juhlien aikaa, on ylioppilasjuhlia ja valmistujaisia. Lisäksi ainakin osalla ihmisistä on tapana juhlistaa muitakin saavutuksia - omalle kohdalle on tänä keväänä tullut kutsuja rippijuhlaan, kirjajulkkarijuhlaan, biisijulkkarijuhlaan ja syntymäpäiville - erityisesti niitä pyöreitä ikävuosia ihmisillä on tapana juhlistaa. Oman väitöksen kanssa meni pää ihan lukkoon - jaksaako sen päivän päätteeksi nyt enää itsekään juhlia, järjestettävää tuntuu riittävän, ja onko se juhliminen nyt niin tärkeää. Olen huomannut, että osa ihmisistä myös välttelee vaikkapa näitä pyöreiden ikävuosien juhlimista, tai ei muutenkaan halua...2025-05-2728 minPari KoutsiaPari KoutsiaKannattaako ottaa suorituspaineita?Muistan lukiosta jonkun tilaisuuden ennen ylioppilaskirjoituksia, jossa rehtori antoi ohjeita kirjoituksiin valmistautumisesta. Siinä varoitettiin “yliyrittämisestä” ja muistan ihmetelleeni, että mitä ihmettä, eikä jokaisen kannatakaan yrittää niin kovasti kuin pystyy? Myöhemmin on kuitenkin käynyt ilmi, että ei kannata - liiallisilla suorituspaineilla tosiaan voi pilata jonkin itselleen tärkeän suorituksen, niin että se tosiaan menee huonommin kuin normaalissa, vähän rennommassa olotilassa. Nyt kun oma väitöspäivä lähestyy, olen pohtinut, pitäisikö yrittää enemmän, lukea artikkeleita öisin ja harjoitella erinäisiä puheenvuoroja, lektiota ja vastaväittäjän kysymyksiin vastaamista tauotta - vai kannattaisiko pikemminkin luottaa...2025-05-2026 minPari KoutsiaPari KoutsiaKesäkuntoon - kannattaako ja miten voi toteuttaa?Suomalaisista vain kolmasosa on tyytyväisiä vartaloonsa Puolet 8-vuotiaista ajattelee, että kehossa on jotakin vikaaPuolet suomalaisista on ollut laihdutuskuurilla - joidenkin arvioiden mukaan 65% naisista ja 43% miehistä on laihduttanut. Laihduttamisesta kerrotaan kuitenkin myös kielteisiä tutkimustuloksia, että se altistaa lihomiselle - samaan aikaan moni haluaisi olla kevyempi, ja totta puhuen meillähän myös ihan todellisuudessa on ylipaino-ongelma Suomessa. Naisista 30 prosentilla ja miehistä 27 prosentilla on lihavuutta. Lihavuus on yleisintä 40–64-vuotiailla, joista joka kolmannella on lihavuutta. Pitäisi kai olla kehopositiivinen, mutta kuinka moni tähän edes pystyy, ja entä jos nyt vaan haluaisi päästä kesäkuntoon?2025-05-1326 minPari KoutsiaPari KoutsiaKonmarilla järjestystä elämään?Konmarilla järjestystä tavaroihin ja elämään? 2025-05-0624 minPari KoutsiaPari KoutsiaMiten saa hyvän itsetunnon?Ehkä yleisin toive minun vastaanotollani on saada hyvä itsetunto. Monesti kuulee, että tekisinhän minä, jos vaan olisi hyvä itsetunto. Tai hyvähän tuon on, kun sillä on niin hyvä itsetunto. Ajaudutaan helposti sit-ku kierteeseen, jossa ei voi tehdä mitään kun ei ole hyvä itsetunto, ja sitten ei itsetunto voi kehittyä, kun ei tee mitään sellaista, joka voisi nostaa itsetuntoa edes teoriassa2025-04-2925 minPari KoutsiaPari KoutsiaMikä ei tapa, se vahvistaa - trauman jälkeinen kasvu?Joskus törmää ajatukseen, että kovia kokeneet ovat vahvempia kokemansa ansiosta. Pitääkö paikkaansa? Eikö toisaalta jotkut kovia kokeneet ole heikkoja, traumatisoituneita, kyynistyneitä ja monella tapaa heikompia kuin ennen rankkoja kokemuksiaan?2025-04-1523 minPari KoutsiaPari KoutsiaKannattaako tyytyä vai unelmoida paremmasta?Taas Suomi on maailman onnellisin maa, 8. vuotta putkeen. Sanotaan kuitenkin, että kyse on pikemminkin tyytyväisyydestä, tai jopa tyytymisestä vallitseviin olosuhteisiin. Ei kyllä ikinä uskoisi, että täällä ollaan tyytyväisiä, mutta tuo tyytyminen jäi kutkuttelemaan2025-04-0823 minPari KoutsiaPari KoutsiaParaneeko vaihtamalla?Moni pohtii alanvaihtoa, työpaikan vaihtoa, muuttoa, tai vaikka ihastuessaan johonkuhun alkaa pohtia, pitäisikö vaihtaa kumppania. Mutta kannattaako vaihtaminen? Onko uusi valinta parempi, vai turhautuuko ja kyllästyykö siihenkin pian? Tunnistan ilmiön, jossa ihminen kaipaa muutosta, vaikka haluaa muuttaa uuteen asuntoon parin vuoden välein - mutta mistä tarve syntyy, ja auttaako vaihtaminen?2025-04-0122 minPari KoutsiaPari KoutsiaMiksi ihmiset jäävät huonoihin tilanteisiin?Miksi ihmiset eivät lähde, vaikka tietävät suhteen tai työpaikan olevan huono?Onko kyseessä tottumus vai pelko?2025-03-2522 minPari KoutsiaPari KoutsiaMiksi on koko ajan kiire?Miksi ihmisillä on koko ajan kiire?Onko kiire oikeasti ajankäyttöongelma vai jotakin syvempää?2025-03-1822 minPari KoutsiaPari KoutsiaMiksi lykkäämme aloittamista?Lykkääminen, aloittamisen vaikeus, viivyttely, vitkuttelu, prokrastinointi… itsensä johtamisen aiheiden kestosuosikki, josta esitetään jos jonkinlaisia tulkintoja , kikkakolmosia ja onnistumistarinoita. Keskustelun ja kirjoittamisen määrästä päätellen ei olla lähelläkään tämän ikuisuusongelman ratkaisua. 2025-03-1128 minPari KoutsiaPari KoutsiaKuinka päästä irti muiden ihmisten odotuksista?Mistä muiden odotukset yleensä tulevat – ovatko ne oikeasti muiden vai omia oletuksia?Miksi muiden odotuksista irrottautuminen on niin vaikeaa?2025-03-0420 minPari KoutsiaPari KoutsiaViekö työ liikaa huomiota – ja miksi työ määrittää elämäämme niin paljon?Miten työ ja vapaa-aika erosivat ennen ja nyt?Miksi nykyään puhutaan "palautumisesta" töistä?Miksi työ on nykyään niin iso osa identiteettiä?Onko tämä kehitys hyvä vai huono asia?2025-02-2530 minPari KoutsiaPari KoutsiaOnko avoimuus aina hyvä asia – ja voiko liika avoimuus kääntyä itseään vastaan?Miksi avoimuus nähdään niin tärkeänä nykyään?Onko aina hyvä olla avoin omista vaikeuksistaan?Milloin avoimuus voi olla haitallista?Onko avoimuus parisuhteessa aina hyväksi?Miten löytää tasapaino avoimuuden ja yksityisyyden välillä?2025-02-1826 minPari KoutsiaPari KoutsiaMikä on totuus?Sanotaan, että elämme totuuden jälkeistä aikaa, ja nykyisessä mediaympäristössä on vaikea tietää, mikä on totta. Meitä rohkaistaan rehellisyyteen, olisi tärkeää “pysyä totuudessa” ja on sanontoja kuten “totuus ei pala tulessakaan”. Onko jotain suhtautumisessa totuuteen muuttunut, kun esim. Trumpin puheisiin suhtaudutaan “vaan puheina” , vähän niin kuin hyväksytään, ettei ihmiset ehkä puhu totta, ja samoin muutakin kärjekästä kielenkäyttöä kommentoidaan prpvosointina tms.2025-02-1122 minPari KoutsiaPari KoutsiaUusi vuosi ja uudet kujeet?Vuodenvaihde on elämäntapamuutosten aikaa. Aloitetaan kuntoilu, lopetetaan joulunajan herkuttelut sekä muut paheet ja ryhdytään uudeksi ihmiseksi. Tutkimusten mukaan 30% uudenvuodenlupauksia tehneistä luovuttaa niiden suhteen 2 viikon jälkeen.  2025-02-0427 minPari KoutsiaPari KoutsiaSuuri jouluspesiaali - Mitä kuuluu jouluun?Jouluun liittyy paljon perinteitä. Mitkä ovat pakollisia? 2024-11-2635 minPari KoutsiaPari KoutsiaOnko hyvä jos omasta intohimosta tekee työn?Nykyisin on keskustelua siitä, miten jokaisen pitäisi löytää oma intohimonsa, elämäntehtävänsä ja päästä toteuttamaan sitä työssään. Ilmeisesti tästä monet nuoret kokeekin paineita, jos ei ole sellaista tiedossa. Voisi myös pohtia, onko tämä ihan ongelmatonta. Onko ylipäätään hyvä idea tehdä omasta intohimostaan työtä? Monilla tämä on varmasti onnistunut, joskus kuulee puhuttavan, että vaikka musiikin harrastaminen tai urheilu olisi mukavampaa pitää harrastuksena kuin työnä. 2024-11-1925 minPari KoutsiaPari KoutsiaMiten sanoa ei ja asettaa rajoja?Nykyään pitää olla kiinnostunut ja innostunut kaikesta, ja kieltäytyminen ja kriittisyys leimataan helposti “negatiivisuudeksi” tai syytetään muutoksen vastustamisesta. Mistä on kyse? 2024-11-1223 minPari KoutsiaPari KoutsiaVoiko etätyö tulla pysyväksi normiksi?Etätyö puhuttaa. Mitä hyötyä, haittaa? 2024-11-0524 minPari KoutsiaPari KoutsiaOnko terveysintoilu mennyt liian pitkälle?Onko jossain raja pakkomielteen ja terveyttä edistävien tekojan välillä? 2024-10-2921 minPari KoutsiaPari KoutsiaYlivastuullisuus - voiko vastuullisuudessa mennä liian pitkälle?Monelle meistä vastuun ottaminen on luontaista. Vastuun saaminen koetaan vaikka työpaikalla usein positiivisena ja sitä se onkin. Pääsee vaikuttamaan asioihin. Moni kuitenkin kuormittuu, kun tuntee olevansa vastuussa monesta asiasta. Ehkei aina ole ihan itsellekään selvää, mistä kaikesta itse kantaakaan vastuuta - ja mistä sitä vastuuta kannattaisi kantaa? 2024-10-2224 minPari KoutsiaPari KoutsiaMiksi tekee mieli uhriutua?Mitä tarkoittaa uhriutumien tai uhrimentaliteetti? Miten se vaikuttaa elämään? Miten irtaantua uhrin roolista? 2024-10-1534 minPari KoutsiaPari KoutsiaPitääkö graindata vai ottaa iisimmin?Onko nykyään enemmän vallalla ajattelua, että kaiken pitäisi olla enimmäkseeen helppoa ja vaivatonta? Ja että Kaiken pitäisi tulla helposti ja mielellään ilmaiseksi. Onko vaivannäkö tai grindaaminen menneen maailman juttu josta pitäisi luopua kokonaan vai onko se taito tai ominaisuus joka kannattaa pitää työkalupakissa tarpeen vaatiessa? 2024-10-0830 minPari KoutsiaPari KoutsiaPelottaako onnistuminen?Usein puhutaan epäonnistumisen pelosta, mutta entä onnistumisen pelko? Onko se todellinen ilmiö, että ihminen pelkää hyviäkin seurauksia jostakin toiminnasta? Mitä silloin pelätään, kun pelätään onnistumista? 2024-10-0128 minPari KoutsiaPari KoutsiaKieltäminen vai rajoittaminen - kumpi toimii paremmin?Pelkkä tieto ei useinkaan auta toimimaan oikein. Monia asioita halutaan säädellä kieltämällä. Laihduttaja kieltää itseltään karkit, lapsilta kielletään kännykkä koulussa, jne Entä kielletty hedelmä, houkutteleeko kielletty asia eniten? Mikä ihmismielelle toimii parhaiten? 2024-09-2427 minPari KoutsiaPari KoutsiaTappaako some keskittymiskykymme?Mitä siitä seuraa jos jokaisen pienen tylsyyden tai vaikean hetken tullen kaivaa kännykän taskusta ja sukeltaa someen? 2024-09-1722 minPari KoutsiaPari KoutsiaMiksi muiden tekemiset ärsyttää?Miksi muiden tekemiset ärsyttää? Mitä on hyvä tunnistaa ja mitä sille voisi tehdä? 2024-09-1021 minJust SopivastiJust Sopivasti#20 Satu Pihlaja - Miten käsitellä tunteita?Miten toimia jos arjessa jatkuvasti asiat "tuntuvat" liikaa? Kaikki ahdistaa tai latistaa? Miksi tunteita on ja miten säädellä niitä? Vieraana Satu Pihlaja2024-09-091h 27Pari KoutsiaPari KoutsiaElätkö arvojesi mukaista elämää ja mitä se tarkoittaa?Mediassa on paljon esillä kysymys, että elätkö arvojesi mukaista elämää. Mitä sillä oikein tarkoitetaan? Mitä ovat omat arvot ja miten ne voi selvittää?  Millaista on arvojen mukainen elämä? 2024-09-0323 minPari KoutsiaPari KoutsiaSaako mitään enää sanoa?Saako mitään enää sanoa ja jos saa, niin mitä siitä seuraa? Miksi sanominen voi pelottaa? Kestämmekä omia tai toisten tunteita? Mitä tarkoittavat sisältövaroitukset? 2024-08-2725 minPari KoutsiaPari KoutsiaKannattaako välittää siitä mitä muut ajattelee?Mitä muutkin siitä ajattelee? Miten paljon kannattaa välittää siitä muut ajattelee? Mitä tehdä jos välittää liiikaa? 2024-08-2031 minPari KoutsiaPari KoutsiaPitääkö töissä olla kivaa?Pitääkö töissä olla kivaa? Aina, joskus, ei koskaan? Mitä hyötyä siitä on, jos on kivaa ja toisaalta mitä tehdä jos ei kivaa juurikaan ole? 2024-08-1327 minPari KoutsiaPari KoutsiaOlisiko pitänyt aloittaa jo aikaisemmin?Olisiko pitänyt aloittaa jo aikaisemmin? Jonkun harrastuksen suhteen se voi olla vaikkapa sellainen, että jotta voisi kilpailla tietyssä lajissa, niin olisi tarvinnut enemmän aikaa kehittymiseen ja treenaamiseen, ja siksi olisi jo lapsena pitänyt aloittaa. Aikaa ei kuitenkaan voi jälkikäteen käyttää sieltä menneisyydessä, vaan tässä hetkessä voidaan vaikuttaa vain siihen, mitä tehdään nyt tai tulevaisuudessa. On siis aikamoinen paradoksi ajatella tässä hetkessä, että olisi pitänyt joskus aikaisemmin aloittaa. 2024-06-2525 minPari KoutsiaPari KoutsiaBurnout vai boreout?“Voisitteko jossain jaksossa pohtia tarkemmin boreoutia ja siihen mahdollisesti johtavia syitä/tekijöitä? Voiko kyse olla jonkinlaisesta työyhteisön häiriöstä?” Mikä ja mitä on boreout? Jos burnout on työssä loppuunpalamista kun tehdään liikaa, niin boreout on sitä, että työtehtävät ei haasta, eivät ole merkityksellisiä tai niitä ei pysty tekemään haluamallaan tasolla. Töissä “tylsistyminen” ei kuitenkaan ole laiskuutta vaan kohtaanto-ongelma jossa tekijän tarpeet ja toiveet ei lyö yksiin sen hetkisen tekemisen kanssa. 2024-06-1824 minPari KoutsiaPari KoutsiaOnko laiska jos ei jaksa suorittaa?Tehokkuutta ihannoidaan - on voittajan tunnit ja mitataan askeleita, aikaansaamisesta tulee hyvä mieli ja enemmän on parempi. Nykyajassa on varmaan vaikeaa olla laiska. Toisaalta jotkut yrittää kyllä elää laiskemminkin. Jotkut ihmiset tekee isoja elämänmuutoksia, downshiftaa, luopuu huippuviroista ja muuttaa maalle tai Lappiin, Tällaiset leppoistamisen ilmiöt jyllää samaan aikaan, kun osa ylisuorittaa. Onko se laiskuutta vai mitä on laiskuus? 2024-06-1119 minPari KoutsiaPari KoutsiaPitääkö mahtua lokeroon?Nykyään pitää ja aina täytyy sitä tai tätä. Nuorista varmaan tuntuu, että pitäisi saada hyvä opiskelupaikka, valmistua nopeasti, löytää hyvä työ, puoliso, perustaa perhe ja alkaa saada niitä lapsia, joita täältä Suomesta puuttuu. Pitää olla sosiaalinen, hyvä vanhempi, uran pitää olla nousujohteinen ja lisäksi pitäisi olla hyvässä kunnossa. Tärkeää on myös laaja ystäväpiiri, opiskella jatkuvasti ja työyhteisössäkin pitää olla tärkeä ja osaava. Pitää matkustella cooleissa paikoissa, hyödyntää voittajan tunti, täytyy verkostoitua ja syödä terveellisesti. Meditoidakin pitäisi ja hoitaa parisuhdetta, omistaa asunto ja...2024-06-0429 minPari KoutsiaPari KoutsiaTarvitseeko miellyttää toisia?Tämä aihe tuli palautteesta, että tehtäisiin jakso miellyttämisen tarpeesta ja sen hyödyistä ja haitoista.  Tää on aihe jonka itsekin tunnistaa ihan arjessa, eli aika erilaisia ihmisiä mitä kohtaa. Osalla tuntuu olevan isompi tarve miellyttää ja on huoli jos EI miellytä. Ja sitten on ihmiisä jotka on jotenki suloisen välinpitämätätmiä että mitä muut ajattelee heistä.  Mutta mitä hyötyä tai haittaa tästä on? 2024-05-2827 minPari KoutsiaPari KoutsiaEi tartte auttaa - kannattaako pyytää apua vai tehdä itse?Kaikki tuntuvat nykyään (ainakin somessa) olevan oman elämänsä sankareita. Hyvinvointiin ja itsensä kehittämiseen liittyykin tosi paljon asioita, jotka on joka tapauksessa tehtävä itse. Kukaan ei voi puolestasi käydä lenkillä, harrastaa meditaatiota tai opiskella jotakin tärkeitä mielentaitoja. Instassa trendaa elämänhallintavideot, joissa näytetään aamurutiineja. Samaan aikaan on hirveä määrä kaikenlaisia ammattilaisia: juoksuvalmentajia, meditaatio-ohjaajia, kouluttajia, valmentajia, (äänivalmentaja, jalkoihin erikoistunut fysioterapeutti, personal trainer), jotka tarjoavat palveluitaan, niin että ihan menee pää sekaisin. Kannattaako itsensä kehittämisessä pyytää apua, vai tehdä itse?2024-05-2135 minPari KoutsiaPari KoutsiaPitääkö näyttää hyvältä?Aihe tuli mieleen, koska pistoshoidoista ja erityisesti niistä epäonnistuneista on noussut keskustelua - MOT teki dokumentin, jossa hengenvaarallisen tulehduksen saanut henkilö kertoo tilanteestaan. Jäimme miettimään tätä ulkonäkökeskeisyyttä ja sitä, miten aika isojakin riskejä otetaan, jotta vaikka kasvot tai keho näyttäisi vetävämmältä. Miten hyvältä nykyään sitten pitäisi näyttää? 2024-05-1425 minPari KoutsiaPari KoutsiaMitä tarkoittaa priorisointi?Kun on kiire, niin neuvotaan usein priorisoimaan. Mitä se tarkoittaa ja miten sitä voisi tehdä? 2024-05-0729 minPari KoutsiaPari KoutsiaPerfektionismin kirous? Pitääkö kaikki tehdä "täydellisesti"?Opitaan lapsesta saakka koulussa, että mitä paremmin teet läksyt ja luet kokeisiin, sitä parempia numeroita saat. Paras numero on kymppi, ja sitten teit täydellisesti. Nyt sitten huomataan, ettei tämä sama strategia ilmeisesti toimikaan työelämässä (tai muissa opiskeluissakaan) - Hesarissakin oli jokin aika sitten artikkeli, ettei kukaan haluakaan palkata perfektionistia ja että ne vaan upuu ja keskittyy ihan epäolennaisuuksiin. Vaikka harvemmin joku esihenkilö sanoo, että älä nyt tee täydellisesti, tai että tee huonommin.  Tämä on jotenkin ristiriitaista, eikö nyt siis olekaan hyvä tehdä asioita täydellisesti? 2024-04-3029 minPari KoutsiaPari KoutsiaMiten mennä mukavuusalueen ulkopuolelle ja kannattaako se?Paljon kehotetaan menemään mukavuusalueen ulkopuolelle. On kaikkia hienoja inspiraatiolauseita siitä, miten siellä “that’s where the magic happens” ja kerrotaan mediassa tarinoita siitä, miten mielettömissä jutuissa ihmiset on onnistuneet, kun vaan ovat uskaltaneet poistua mukavuusalueelta. Itsensä haastaminen on suosittua, sekä henkisesti, työelämässä, että myös fyysisesti. Toiset perustaa start -up yrityksiä - tavalliset ihmiset lähtee Iron man kisoihin tai Triahlonille. Samaan aikaan kerrotaan valtavasta uupumusepidemiasta, ihmiset väsyy töissä ja saa ekan burn-outin jo nuorena. Eikö tämä nyt ole aivan ristiriidassa sen mukavuusaluepuheen kanssa? Ajaako ihmiset itsensä loppuun just tuolla mukavuusalueen ulkopuol2024-04-2325 minVäkevä elämä - Viisaampi mieli, vahvempi kehoVäkevä elämä - Viisaampi mieli, vahvempi kehoSatu Pihlaja ja Antti Niemi - Muutoksen sudenkuopat ja onnistumisen kulmakivetTässä jaksossa studioon istahtaa kanssani kaksi muuta muutoksen tekemisen ammattilaista. Pohdimme tunnin verran miksi muutoksen tekeminen - elintavoissa, työuralla tai elämässä - on joskus tosi vaikeaa ja mitä tehdä, jotta onnistuu. Pureskelemme mm. miksi ihmiset ei edes aloita muutosta vaikka tietävät että se olisi tärkeää? Miksi niin moni on hyvinvointinsa kanssa ihan hukassa modernissa maailmassa? Miten saada ihminen ottamaan vastuuta tekemisestä ja etenemisestä ja uusien asioiden oppimisesta? Onnistuneen muutoksen ytimessä on se, että ihmisen pitää myös itse haluta tehdä niitä asioita. Millä tällainen halu syntyy, voiko sen syntymistä jotenkin edesauttaa? Mistä syntyy motivaatio tehdä asi...2024-04-231h 02Pari KoutsiaPari KoutsiaMitä tarkoittaa armollinen suhtautuminen?Nykyään puhutaan armollisesti suhtautumisesta itseensä, mutta mitä se oikeasti tarkoittaa? onko se vain hyvä tekosyy jättää kaikki tekemättä vai joustava tapa suhtautua maailmaan ja itseensä?  2024-04-1623 minPari KoutsiaPari KoutsiaMiten kehittyä paremaksi ihmiseksi?Onko itsensä kehittäminen minä-minä-minä projekti vai auttaako oma kasvu myös ympäröivää yhteisiöä ja läheisiä? 2024-04-0926 minPari KoutsiaPari KoutsiaOnko self help vahingollista?Viime aikoina on samaan aikaan olemassa jonkinlainen self help huuma, mutta toisaalta myös muodikasta arvostella koko self helpiä vahingollisesi ja pakkomielteiseksi itsensä parantamiseksi. Pari koutsia pohti asiaa. 2024-04-0224 minPari KoutsiaPari KoutsiaKannattaako tähdätä korkealle?Julkisessa keskustelussa eri medioissa on noussut esiin ajatus, että nuorten pahoinvointi johtuisi liian korkeista odotuksista. On sanottu, että on valheellista kertoa, että voi saavuttaa “mitä tahansa” ja kehotetaan “unelmoimaan isosti”, kun kaikilla ei kuitenkaan ole mahdollisuuksia saavuttaa huimia tavoitteita. Kannattaako siis tähdätä korkealle, vai kenties tyytyä vähään? 2024-03-2622 min