podcast
details
.com
Print
Share
Look for any podcast host, guest or anyone
Search
Showing episodes and shows of
Arkhimedeen Sivupersoonat
Shows
Arkhimedeen sivupersoonat
Vaikeaa loppuun saakka
Pitkäksi venynyt neuvottelukierros takkuaa loppuun saakka, kun edes arkkitehdeille ei synny sopimusta ilman lakonuhkaa. Sivupersoonat tiivistävät kierroksen opit siihen, että järjestäytyminen kannattaa aina. Politiikan puolella hallituksen elinkaari on ohittanut puolivälin. Tehdyt päätökset näyttävät rankaisevan yhtä hallituspuoluetta muita enemmän, on se reilua tai ei. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki On Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki...
2025-05-23
28 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Puolivälin krouvin ruokalista
Rahaa ei ole ja äkkiä sitä löytyykin: hallitus kirjoitti puoliväliriihessä oman reseptinsä kasvun aikaansaamiseksi. Listalla on niin yhteisöveron ja tuloveron alennuksia, mutta kuka jää voitolle eniten? Sivupersoonat valmistautuvat vappuun ja esittävät myös toiveita vappupuheiden pitäjille. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki On Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi. Joidenkin m
2025-04-30
28 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Voi voitettuja
Kunta- ja aluevaalit on pidetty, tulokset ovat selvillä ja työmarkkinajumi on alkanut purkautua. Viikonlopun vaalit tarjosivat yllätyksiä myös Arkhimedeen sivupersoonille, mutta voitettiinko vaalit sittenkään filunkipelillä ja oliko kaikilla voittaneilla sittenkään aihetta juhlaan? Työmakkinoilla on luvassa uusia sopimuksia, mutta aivan kaikkia ongelmia ei vielä ole ratkaistu. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki On Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on j...
2025-04-14
28 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Koreografia uusiksi
Työmarkkinoilla riittää edelleen käänteitä. YTN hylkäsi teknologiateollisuudessa neuvottelutuloksen, ja lakkoilmoitus on annettu myös kemian alalle. Julkisella sektorillakaan asiat eivät suju kuin tanssi. Sivupersoonat tulkitsevat tilanteen syitä ja ratkaisuvaihtoehtoja. Lisäksi kaksikko jakaa vuoden mauttomimman viestintäpalkinnon. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki On Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi. Joidenkin mielestä hau
2025-03-28
22 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Vesi seisoo, hiljaista on
Työehtosopimusneuvottelut junnaavat paikoillaan. Maahan on julistettu poikkeuksellisen monia ja pitkiä työtaisteluja, eikä työnantajaa lakkoilu tunnu hetkauttavan. Lakot eivät kiinnosta edes mediaa, mitä sivupersoonat hämmästelevät. Erikoisia asioita tapahtuu myös Yhdysvalloissa: vapaakauppa saa kyytiä, kun maan vastavalittu presidentti Donald Trump laittaa Kiinaa, Eurooppaa ja kumppaneita ojennukseen. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki On Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kui...
2025-02-06
29 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Uusi vuosi, vanhat kujeet
Vuosi vaihtui ja sama meno jatkuu, ainakin työmarkkinaneuvotteluissa. Vauhtia ja vauhdittajia on vähän, neuvottelut edistyvät hitaasti mutta varmasti: joskus sopimukset syntyvät. Sivupersoonat ihastelevat työnantajan taitoa käyttää numeroita. Numeroissa taitaa olla valheen siemen siinä missä tilastoissakin. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki On Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi. Joidenki
2025-01-17
28 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Hei tonttu-ukot hyppivät
Joulu lähenee, ja varmasti kaikki toivovat, etteivät tontut innostu lakkoilusta. Sivupersoonat uskovat, että kompromissit kypsyvät ja ensi vuonna saadaan uudet työehtosopimukset. Politiikassa vuosi ei kaikin ajoin ole ollut kovin kaunista katsottavaa. Epäolennaisuuksiin puuttuminen tuntuu olevan helpompaa kuin asiassa pysyminen. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki On Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motori...
2024-12-19
35 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Prosentteja ja kiloja
Usean työehtosopimuksen parasta ennen päivä lähestyy ilman ensimmäistäkään uutta sopimusta. SAK:n liitot löivät tiskiin oman tavoitteensa. Sivupersoonat eksyvät vertaamaan palkankorotustavoitteita painonpudotukseen: onko laihduttaja epäonnistunut, jos pudotus jääkin 25 kiloon tavoitellun 30 sijaan? Kuntatyönantajien toimitusjohtajan valintakin tulee ruodittua. Parempi voitti, parivaljakko toteaa. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki On Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuiten...
2024-11-14
28 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Kaikki sääntely ei ole pahasta
Sivupersoonat puhuvat kokemuksen syvällä rintaäänellä etätyöstä. Koronan jälkimainingeissa useat työnantajat rajoittavat työntekijöidensä etätyötä, mutta onko se viisasta? Sivupersoonat toivovat etätyöhön sääntelyä ja muistuttavat, että se tuo myös turvaa ja tasa-arvoa.
2024-10-25
28 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Hatun nostoa
Työehtosopimusneuvottelut ovat alkaneet kolmella alalla, hallitus teki esityksen vientimallista ja aluevaalit lähestyvät. Sivupersoonat ennakoivat, miten sovittelutoimen uudistus vaikuttaa neuvotteluratkaisuihin, ja nostavat hattua kaikille, jotka lähtevät ehdolle aluevaaleihin. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki On Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi. Joidenkin mielestä hauska veikko.
2024-10-04
30 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Kartanossa kummittelee
Hirvihaaran kartanoon kokoontuvat Arkhimedeen sivupersoonat ja YTN:n neuvottelupäällikkö Teemu Hankamäki jättävät ihmisten pelottelun oikeille kummituksille. Sen sijaan he ennakoivat alkavan neuvottelukauden hankalia kysymyksiä. Ostovoimaa pitää parantaa, mutta kuullaanko työnantajilta ikuinen valitusvirsi rahan vähyydestä? Huoli työhyvinvoinnista ja jaksamisesta luulisi sentään olevan yhteinen. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki On Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journ...
2024-09-06
31 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Penkkiurheilijan unelmakesä
Olympialaiset ja muut isot urheilutapahtumat sähköistivät kesää. Sivupersoonat arvioivat Suomen kisamenestystä ja pohtivat, miten sitä kuuluisi mitata. Syksyllä alkavat työelämän olympialaiset eli työmarkkinaneuvottelut. Mihin rima asetetaan ja mennäänkö yli vai ali, siinäpä on taas pohdittavaa. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki On Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi. Joiden
2024-08-16
31 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Olipahan vaalit ja niillä tulos
Eurovaalit on pidetty, eivätkä mielipidetiedustelut osanneet ennakoida tuloksia kovin hyvin. Sivupersoonat pohtivat Li Anderssonin äänivyöryn syitä ja seurauksia. Tärkeää on huomioida laitaoikeiston nousu osassa Eurooppaa ja sen vaikutus työelämän lainsäädäntöön. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki On Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi. Joidenkin mielestä hauska veikko.
2024-06-14
30 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Tyyntä myrskyn edellä?
Työmarkkinapolitiikassa on ollut näennäisesti alkuvuoteen verrattuna pari viikkoa hiljaista. Asiat kuitenkin etenevät eduskunnassa ja virkamiesvalmistelussa. Arkhimedeen sivupersoonat arvailevat, miten paikallisen sopimisen lisääminen ja muut uudistukset vaikuttavat syksyn neuvotteluihin. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki On Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi. Joidenkin mielestä hauska veikko.
2024-05-24
30 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Mies ja savuava ase
Kansanedustaja Timo Vornanen on epäiltynä ampuma-aseella uhkaamisesta. Sivupersoonat pohtivat, mitä pitää tehdä, että kansanedustaja ei enää ansaitse toimen edellyttämää luottamusta ja kunnioitusta. Mies on siviilissä poliisi: nakertaako tapaus myös luottamusta poliisiin?
2024-05-03
27 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Valonpilkahdusta ei näy
Työmarkkinajumi jatkuu ja saa lisää kierroksia. Hallitus seisoo ohjelmakirjaustensa takana, satamat ovat kiinni, tehtaita on suljettu ja työnantajat ilmoittavat keskeyttävänsä palkanmaksun. Sivupersoonat pohtivat keinoja ratkaista tilanne ja perkaavat, mitä on sanottu tai jätetty kertomatta. Tilanne ei naurata, ei ainakaan sivupersoonia. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki On Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Mot...
2024-03-15
33 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Elämä on yhtä vaalia
Presidentti tuli valittua, mutta uutta vaalia pukkaa. Kesällä kansa pääsee valitsemaan europarlamentaarikkoja. EU:ssa Suomi on kaatamassa yritysvastuudirektiiviä, Sivupersoonat ihmettelevät, miksi ihmeessä. Kaksikko tapasi viikonloppuna luottamusmiehiä ja sai kuulla, mikä työpaikoilla on päällimmäisenä mielessä. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki On Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi. Joidenkin mielestä hauska veikko.
2024-02-16
31 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Hei hulinaa
Työmarkkinoilla on vähintäänkin turbulenssia, jos ei suorastaan myrskyä. Akavakin järjestää ensi viikolla ulosmarssin. Hallitus liikkuu työelämäuudistuksissaan riskirajoilla, Sivupersoonat uumoilevat. Presidentinvaaleissa on alkukarsinnasta edetty finaalivaiheeseen, mutta kumpi voittaa ja kuinka innokkaasti kansalaiset rientävät uurnille. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki On Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi. Joidenkin
2024-02-02
31 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Kurkistus kristallipalloon
Julkisuudessa ilakoidaan ammattijärjestöjen laskevilla jäsenmäärillä. Sivupersoonat pohtivat kolmen keskusjärjestön rakennetta. Yhteiskunta on muuttunut, mikä ei ole ollut vaikuttamatta eri keskusjärjestöjen jäsenmääriin. Toivo järjestäytymisen kuihtumisesta on kuitenkin ennenaikainen, vaikka sitä monet toivovat. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki On Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi. Joidenkin m
2023-12-01
30 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Kriisiä pukkaa
Maailmalta on kantautunut ikäviä uutisia, myös omalta rannikoltamme: putket hajoavat, kaapelit katkeilevat, Ukrainan lisäksi Lähi-Idässä aseet puhuvat. Epävakaus ja -varmuus lisääntyvät, mutta maan hallitus näyttää saaneen rivinsä suoraksi. Sivupersoonat perkaavat tuoreimpia turvallisuus- ja talousnäkymiä. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki On Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi. Joiden
2023-10-20
30 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Mies pohjoisesta
Insinööriliiton Pohjois-Suomen alueasiamies Mikko Sormunen käy etelässä, ja sivupersoonat houkuttelevat hänet vieraaksi. Lapissa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa menee hyvin, eikä luontokaan jätä toivomisen varaa. Alue ei ole vain turistien lomanviettopaikka, vaan pohjoisen teollisuus tarjoaa työtä ja toimeentuloa monelle tekniikan alan ammattilaiselle. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki On Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urhei...
2023-09-29
29 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Pohjoismainen malli
Ostovoima on heikentynyt, valtion talous on tiukalla ja uutta kasvua pitäisi löytää. Sivupersoonien mielestä asioita korjataan erikoisillakin keinoilla, joita höystetään halvalla retoriikalla. Yksi suosituimmista iskulauseista on ollut pohjoismainen malli, jota sivupersoonat avaavat hieman tarkemmin. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki On Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi. Joidenkin mielestä hauska veikko.
2023-09-15
29 min
Arkhimedeen sivupersoonat
100 täynnä
Virtuaaliset kippistelyt ovat paikallaan. Sivupersoonat äänittävät sadannen jaksonsa ja ruotivat podcastin noin viiden vuoden historiaa. Näyttää siltä, että ensimmäisen jakson aihe kummittelee valtakunnanpolitiikassa edelleen, vaikka hallitukset ovat vaihtuneet. Puhetyöläiset pohtivat myös tulevia sisältöjä. Alkuvuodesta valittavan presidentin nimeäkin jo arvuutellaan. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki On Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri...
2023-08-25
32 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Back to business
Kesälomat on lusittu, syksy tekee tuloaan ja sivupersoonat ovat palanneet sorvin ääreen. Orpon hallituksen pitkä ja kunnianhimoinen hallitusohjelma on kuulunut kesälukemistoon. Jo kertalukemalla on käynyt selväksi, että hallituksella on kova halu muuttaa suomalaista työelämää. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki On Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi. Joidenkin mielestä hauska veikko.
2023-08-11
28 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Vahvaa olutta ja grillimakkaraa
Hallitusohjelma on lähes valmis, ja sen sisällöstä spekuloidaan. Sivupersoonat eivät spekuloi, mutta ruokakaupoissa myytävien alkoholijuomien prosenttirajan nosto sopii IPA-oluiden ystäville. Palkansaajien elämään lienee tulossa erilaisia tiukennuksia. Helsingin Sanomat on kunnostautunut kirjoittamaan ammattiyhdistysliikkeestä, joskaan tulkinnat eivät osu aina maaliin. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki On Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urh...
2023-06-16
26 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Lopussa kiitos seisoo
Sopimuskierros on ylempien toimihenkilöiden osalta saatu kutakuinkin maaliin. Lyhyestä virsi kaunis, sanotaan, mutta nyt ei niin ollut: pitkään kesti. Sivupersoonat panevat kierroksen pakettiin, katsovat kristallipalloon ja pohtivat, miten edessä oleva ”luppoaika” kannattaisi hyödyntää. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki On Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi. Joidenkin mielestä hauska veikko.
2023-05-26
30 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Turkoosia väriä pukkaa
Yhtä huutaa, sanoi piru, kun hyttysiä laski: Neuvottelukierros on kemian ylempien toimihenkilöiden työehtosopimusta vailla valmis. Säätytalolla pusataan neljän puolueen enemmistöhallitusta. Sivupersoonat innostuvat etsimään sille sopivaa värikoodia. Väriksi valikoituu turkoosi. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki On Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi. Joidenkin mielestä hauska veikko.
2023-05-05
27 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Kaksi tietämätöntä
Eduskuntavaalien tulokset yllättivät, ja sivupersoonat heittävät tuhkaa päälleen pieleen menneistä veikkauksistaan. Seuraavaksi ennakoidaan tulevan hallituksen kokoonpanoa ja hallitusohjelman sisältöä. Aikataulua on vaikea arvioida, mutta ensilumeen asti ei hallitusta tarvinne odottaa.
2023-04-21
27 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Vaalitulos jo tänään?
Eduskuntavaalien äänestyspäivä häämöttää, ja sivupersoonat ennakoivat vaalitulosta. Puolueiden suuruusjärjestyksestä ja vahvojen naisten menestyksestä ei olla täysin yhtä mieltä. Kossupullosta ei ole enää sopivaa lyödä vetoa, joten on myös keksittävä uusi palkinto. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki On Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi. Joidenkin mielestä hauska veikko.
2023-03-31
30 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Hyvät tavat kunniaan
Historiallisessa Nato-äänestyksessä ”väärin” äänestäneet on leimattu ties miksi maanpettureiksi ja putinisteiksi. Kantansa vaihtaneet saavat puolestaan kantaa takinkääntäjän viittaa. Osansa ovat saaneet myös muutama ministeri ja päätoimittaja. Sivupersoonat ihmettelevät maailman menoa ja toteavat, että asiallisella käytöksellä pääsee pitkälle. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki On Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri...
2023-03-17
24 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Ilman ei ole kiva jäädä
Teknologiateollisuudessa on lakkoiltu pian kolme päivää. Sivupersoonat ovat kuulostelleet kentän tuntoja. Tuki lakolle tuntuu olevan vahva, porteilla on ollut hiljaista. Ihmiset ymmärtävät yleiskorotuksen merkityksen. Ilman palkankorotusta ei ole kiva jäädä. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki On Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi. Joidenkin mielestä hauska veikko.
2023-02-03
24 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Pyörä ilman ketjua
Työmarkkinoilla kello käy, mutta ratkaisuja ei näy. Teknologiateollisuuden sopimusalavastaava Hannu Takala vertaa neuvotteluja polkupyörään ilman ketjuja. Sillä on raskas polkea ja matka ei taitu lainkaan. Eduskuntavaalitkin lähestyvät, ja sivupersoonat ennustavat tulevan hallituksen muodostamisesta tulevan vaikea rasti, kun osa pohjavaihtoehdoista on jo etukäteen pois pelistä. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki On Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla ku...
2023-01-13
29 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Lahjat vähissä
Etelärannan joulupukilla on tänä jouluna jaettavana vähän lahjoja ja nekin laihoja. Neuvotteluissa työnantaja tarjoaa niukkuutta, vaikka korkojen, energian ja muiden kustannusten nousu syö ostovoimaa. Sivupersoonat toivovat neuvottelukumppanille joululahjaksi sen verran järkeä, ettei heikentyneen ostovoiman anneta painaa taloutta luisuun. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki On Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi...
2022-12-23
27 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Taitoa ja voimaa
Työehtosopimuksia umpeutui kuun vaihteessa, eikä uusia vielä kuulu. Sivupersoonat uumoilevat työnantajien odottavan näyttöjä siitä, että palkansaajat ovat tosissaan. Sopimussuman purkaminen vaatii taitoa ja voimaa siinä missä tukinuittokin. Viisas näkee, mistä kannattaa vääntää, jotta liikettä syntyy. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki On Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi. Joidenkin mielestä hauska ve
2022-12-02
20 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Elämä on yhtä neuvottelua
Sopimusneuvotteluiden tilanne on kuin syksyinen sää, synkältä ja pimeältä näyttää. Sivupersoonat pitävät leirinuotiota studiossa pohtien työmarkkinajärjestelmän kehitystä. Neuvotteluista näyttää tulleen jokavuotinen riesa. Ja sekös herroja mietityttää ja harmittaa. Lähestyvät vaalit voivat vielä lisätä intoa työntää kapuloita neuvottelutoiminnan rattaisiin. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki On Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journal...
2022-11-11
25 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Työmarkkinasopassa on monta lusikkaa
Yleensä kesän helteillä juuri kukaan ei jaksa puhua työmarkkinapolitiikasta. Sivupersoonat ovat havainneet, että tänä kesänä se on kiinnostanut jopa poliitikkoja. Pontimena lienee edessä oleva syksy ja auki olevat palkkaratkaisut. Kilpailukyvystä ja sen turvaamisesta puhutaan, mutta siihen vaikuttavat myös muualla tehtävät ratkaisut. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki On Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sy...
2022-08-19
26 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Sika-nautaa paistinpannulle
Kunta-alalle syntyi työehdoista sopu, joka on aiheuttanut parranpärinää. Joku näkee sopimuksessa maailmanlopun merkkejä, mutta sivupersoonat lyövät julistajille jäitä hattuun. Korot nousevat ja inflaatio jyllää: onko aika vaihtaa jauhelihasta toiseen?
2022-06-17
29 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Sementtiä palkkaratkaisuun
Sovittelulautakunta antoi viime viikolla sovintoesityksen kunta-alalle. Hoitajat kaatoivat esityksen ja vaativat muita aloja suurempia korotuksia. Sivupersoonat pohtivat sovintoesityksen outoa rakennetta ja sen mahdollisia vaikutuksia tuleviin neuvotteluihin. Paikallaan on totta kai sanoa myös muutama sana Natosta. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki On Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi. Joidenkin mielestä hauska veikko.
2022-05-20
27 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Isänmaallinen teko
UPM:n hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos piti yhtiössä syntynyttä sopimusriitaa isänmaallisena. Isänmaa on tapetilla myös hoitajien palkkojen ja Nato-jäsenyyden hakemisen yhteydessä. Ja eduskuntavaalitkin painavat pian päälle. Sivupersoonat arvioivat asetelmia. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki On Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi. Joidenkin mielestä hauska veikko.
2022-04-29
31 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Kriisistä kriisiin
Kun korona alkaa vähän helpottaa, Ukrainassa puhkeaa sota. Jotkut irvileuat haikailevat vuoden 2021 perään, mutta Arkhimedeen sivupersoonat kurkistavat tulevaisuuteen. Työnantajilla taitaa olla sama ääni kellossa, olivat ajat mitkä tahansa. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki on Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi. Joidenkin mielestä hauska veikko.
2022-03-11
32 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Pää auki, koloja hampaisiin
Uudenvuoden viikonloppu yllätti työmarkkinoilla, kun ylemmät toimihenkilöt tekivät sopimusratkaisun teknologiateollisuuden kolmella sopimusalalla. Sivupersoonat ruotivat ratkaisua ja vertaavat muiden saavuttamiin neuvottelutuloksiin. Jäikö jotakin hampaankoloon? Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki on Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi. Joidenkin mielestä hauska veikko.
2022-01-21
24 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Neuvotteluja koronan varjossa
Työehtosopimusneuvotteluissa eurot, sentit ja prosentin kymmenykset ovat tiukassa. Rahaa ei Etelärannasta tipu, mutta ensimmäinen ilmoitus altistumisesta koronavirukselle on neuvottelupöydistä kantautunut. Yleiskorotus on työnantajille myrkkyä. Sivupersoonat kutsuvat myös pääkirjoitustoimittajia tutustumaan ay-liikkeen toimintaan vuonna 2022. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki on Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi. Joidenkin mielestä hauska veikko.
2021-12-23
23 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Neuvotteluissa ääni kovenee
Teknologiateollisuuden työnantajat ry ei ottanut ylempien toimihenkilöiden vaatimusta ostovoimaa parantavasta yleiskorotuksesta kuuleviin korviinsa. Huonokuuloiselle on kerrottava asiat kovempaa: Sivupersoonat pitävät juuri julistettuja alan painostustoimia yhtenä keinona saada viesti perille. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki on Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi. Joidenkin mielestä hauska veikko.
2021-12-03
19 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Kaksi viisasta miestä
Sivupersoonat ruotivat Osmo Soininvaaran ja Jukka Mannisen julkisia ulostuloja. Soininvaara kritisoi ay-liikettä, Manninen sytyttää sivupersoonien päässä lamppuja poliittisen viestinnän historiasta ja nykyhetkestä. Sisällöstä viis, keskustelu vie asioita eteenpäin. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki on Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi. Joidenkin mielestä hauska veikko.
2021-11-19
31 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Merillä on aikaa ajatella
YTN:n entinen puheenjohtaja Heikki Kauppi on kiertänyt maailmaa purjeveneellä. Matkamiehen mieli vetää jo Lapin lumille, mutta ennen sitä sivupersoonat juttelevat Hekan kanssa ajankohtaisesta työmarkkinatilanteesta. Matkailu avartaa ja antaa asioihin perspektiiviä. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki on Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi. Joidenkin mielestä hauska veikko.
2021-11-05
32 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Metsäyhtiöstä mallia muille
Metsäteollisuudessa palattiin sopimisen juurille, kun Stora Enso ja Paperiliitto solmivat työntekijöille yrityskohtaisen työehtosopimuksen. Sivupersoonat onnittelevat sopimuksen arkkitehtejä. Heidän mielestään Stora Enso lisää muiden metsäkonsernien painetta löytää sopu työehdoista. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki on Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi. Joidenkin mielestä hauska veikko.
2021-10-08
26 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Lähtökuopissa ollaan
Sivupersoonat jututtavat Mustion linnassa YTN:n puheenjohtajaa Teemu Hankamäkeä. On aika kaivaa lähtökuoppia työehtosopimusneuvotteluille. Tärkeät teemat löytyvät helposti, mutta se ei vielä takaa sopimuksia. Hankamäki kertoo hauskan muiston aiemmilta kierroksilta. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki on Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi. Joidenkin mielestä hauska veikko.
2021-09-03
31 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Syksy voi venyä pitkäksi
Työmarkkinoilla valmistaudutaan vilkkaaseen syksyyn. Hyvä taloustilanne on parantanut työllisyyttä, mutta pinnan alla muhii. Budjettiriihessä puuhataan työllisyystoimia, työmarkkinaosapuolet pohjustavat neuvotteluja uusista työehtosopimuksista poikkeuksellisen epävarmoissa asetelmissa. Sivupersoonat povaavat pitkiä neuvotteluja. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki on Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi. Joidenkin mielestä hauska veikko.
2021-08-17
26 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Kun ruma sana lipsahtaa
Noora-Lotta Neziri on huippu-urheilija ja kauppatieteilijä, joka on sosiaalisessa mediassa kuin kala vedessä. Sivupersoonat vierailevat Nezirin kotona. Tuloksena Nooralotan ajatuksia suoritusten mittaamisesta, lahjakkuudesta ja roolimallin yhteiskunnallisesta vastuusta. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki on Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi. Joidenkin mielestä hauska veikko.
2021-06-22
31 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Paljon melua melkein tyhjästä
Julkisuus on pursunut omituisia keskustelunaiheita. Kunnanvaltuustoihin halutaan puhtaita pulmusia, Yle Areena on uhattuna ja pääministerin aamupalat pitäisi jättää puolison hoidettavaksi. Sivupersoonat jättävät tuomioiden jakamisen muille mutta pohtivat, mitä on kaiken takana. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki on Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi. Joidenkin mielestä hauska veikko.
2021-06-04
30 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Tervehenkinen vaaliveikkaus
Sivupersoonat ruotivat lähes sirkukseksi äitynyttä keskustelua EU:n elpymispaketista ja siirtyvät siitä sujuvasti kesän kuntavaaleihin. Vaaleista lyödään totutusti vetoa, mutta yleisön painostuksesta panos on poikkeuksellisen tervehenkinen. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki on Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi. Joidenkin mielestä hauska veikko.
2021-05-21
30 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Puoliväliriihi venyy ja paukkuu
Hallituksen puoliväliriihestä on kehkeytynyt melkoinen näytelmä. Katsomossa kuluu aikaa, tupakkia ja popcorneja. Sivupersoonat miettivät syitä ja seurauksia. Työllisyysratkaisuja syntynee ja hallitus pysynee kasassa dramatiikasta huolimatta. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki on Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi. Joidenkin mielestä hauska veikko.
2021-04-23
25 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Yksi soppa, kaksi kattilaa, paljon kauhoja
Teknologiateollisuuden työnantajajärjestö jakoi työehdoista sopimisen kahteen leiriin. Sivupersoonat arvioivat siirron tarkoitusta ja pohtivat, karkaavatko työnantajien tavoitteet entistä kauemmaksi. Teknon yrityskenttä voi osoittautua isoksi lapsikatraaksi, jota on vaikea hallita. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki on Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi. Joidenkin mielestä hauska veikko.
2021-04-09
29 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Yksipuolista sopimista
Kaksi tällä viikolla julkistettua selvitystä laajensi paikallisesta sopimisesta käytävää keskustelua. Sivupersoonat analysoivat työehdoista neuvottelemisen tulevaisuutta ja sitä, mitä todella tavoitellaan paikallisen sopimisen varjolla. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki on Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi. Joidenkin mielestä hauska veikko.
2021-02-26
26 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Koulutus on tahdon asia
Sivupersoonat puhuvat koulutuksesta, sen yhteiskunnallisesta merkityksestä. Apuna keskustelussa on alan asiantuntija Katri Manninen. Mutta onko koulutus verrattavissa merkityksensä suhteen maanpuolustukseen? Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki on Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi. Joidenkin mielestä hauska veikko.
2021-02-12
30 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Laturaivoa some-aikakaudella
Tunteet räiskyvät kuntoladulla ja hiihtokilpailussa. Kovimmat taklaukset tapahtuvat kuitenkin sosiaalisessa mediassa. Sivupersoonat pohtivat sananvapauden rajoja ja tulevien kuntavaalien keskustelukulttuuria. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki on Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi. Joidenkin mielestä hauska veikko.
2021-01-29
32 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Matka Mäntsälästä Capitolille
Sivupersoonat tarkastelevat tapahtumia Capitolin kukkulalla ja löytävät yhtymäkohtia Mäntsälän kapinaan. Suomessa ei ole varaa päivitellä amerikkalaisten hölmöilyjä. Keskustelukulttuurissa näkyy täälläkin vaaran merkkejä. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki on Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi. Joidenkin mielestä hauska veikko.
2021-01-15
37 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Vuosi 2020 koronalla ja ilman
Sivupersoonat ryhtyvät kunnianhimoisesti puimaan vuotta 2020 ilman sanankaan viittausta koronaan. Eihän siitä mitään tule, vaikka paljon muutakin vuoteen mahtui. Ministerejä erosi, Palmen murha ratkesi ja ikiliikkujat Brexit sekä sote etenivät. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki on Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi. Joidenkin mielestä hauska veikko.
2020-12-18
32 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Yllätyksiä ja pettymyksiä
Sivupersoonat kuuntelevat herkällä korvalla Insinööriliiton järjestämää tenttiä isojen eduskuntaryhmien puheenjohtajille. Sopuisalta kuulosti, mutta pinnan alla kupli, väittävät paatuneet politiikan tarkkailijat. Puolentoista tunnin setti tarjosi parivaljakolle yllättävän monta yllätystä. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki on Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi. Joidenkin mielestä hauska veikko.
2020-11-21
26 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Viina, tupakka ja bensa
Poliittiseen keskusteluun ovat tänä vuonna mahtuneet lähinnä sote-uudistus ja suojamaskit. Arkhimedeen sivupersoonat soimaavat opposition keskustelua hampaattomaksi ja nostavat esiin tärkeitä asioita, joista pitäisi tehdä päätöksiä. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki on Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi. Joidenkin mielestä hauska veikko.
2020-11-06
28 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Sopimushölmöilylle loppu
Metsäteollisuus ry:n työmarkkinajohtaja Jyrki Hollmén tulee vapaaehtoisesti Arkhimedeen sivupersoonien vieraaksi. Aihe on tuttu, suomalainen työelämä ja sen kehittäminen. Näkemykset törmäilevät, jääkiekkotermein pelin hallinta ja prässi vaihtelevat, mutta isännät ja vieras viihtyvät. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki on Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilum...
2020-10-23
35 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Leivättömän pöydän ääressä
Välillä työriitoihin haetaan ratkaisua oikeudesta. Insinööriliiton ”riitelevä lakimies” Tuomas Oksanen on Arkhimedeen sivupersoonien vieraana puhumassa tyypillisistä oikeusjutuista. Hyvästä lakimiehestä löytyy näyttelijää, retoriikan hallitsevaa puhujaa sekä nyrkkeilijää. Tappio kirvelee, mutta sen oppii kestämään. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki on Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi. Joidenkin mielestä hauska veikko.
2020-10-09
32 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Hattu päästä ehdokkaan edessä
Puolueet hakevat kuntavaaleihin ehdokkaita. Arkhimedeen sivupersoonat käyvät läpi omaa kuntapoliittista historiaansa. He neuvovat, kuinka ensikertalainen pääsee ehdolle. Vaikka valtuustopaikka ei irtoaisi, voi ehdokkuuden kautta aueta mielenkiintoisia paikkoja vaikuttaa. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki on Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi. Joidenkin mielestä hauska veikko.
2020-09-18
25 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Keskustellaan mutta ei kinata
Teollisuuspolitiikka herättää intohimoja. Kuka saa keskustella ja esittää mielipiteensä mistäkin ja kuka ei? Arkhimedeen sivupersoonat kannustavat kanssaihmisiä rakentavaan keskusteluun, jossa nostetaan esille ratkaisuja ja niiden perusteluja. Oleellista on sietää erilaisia näkemyksiä ja kunnioittaa muita osapuolia. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki on Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi. Joidenkin mielestä hauska veikko.
2020-09-04
29 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Syksyllä riittää puhetta ja pulinaa
Syksyllä putoilee puista lehtiä ja poliitikoilta toinen toistaan villimpiä ajatuksia: Arkhimedeen sivupersoonat käyvät läpi syksyn asialistaa. Puhetta riittää työehtosopimusten avaamisesta, paikallisesta sopimisesta ja ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta, mutta puhujien motiivit jäävät usein hämärän peittoon. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki on Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi. Joidenkin m
2020-08-21
30 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Ministereitä tulee, ministereitä menee
Olipahan taas politiikassa erikoinen viikko, toteavat Arkhimedeen sivupersoonat. Pikku ilkeyskin nousee pintaan, kun keskustelijat ruotivat hallituspuolueiden motiiveja, Matti Vanhasen paluuta puhemiehen paikalta ministeriaitioon ja hallituksen eväitä viettää 2-vuotissynttäreitä. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki on Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi. Joidenkin mielestä hauska veikko.
2020-06-12
30 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Kehitysinvestoinneista kasvuun
Ekonomisti Paavo Hurri evästää Arkhimedeen sivupersoonia karuilla luvuilla Suomen t&k-rahoituksen laskusta. Hän arvioi, että kehitysmenot koetaan ylimääräiseksi riskiksi. Näistä riskeistä on kuitenkin kiinni tuleva kasvu. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki on Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi. Joidenkin mielestä hauska veikko.
2020-05-29
29 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Lampaita ja leijonia
Neuvottelukierros on kunta-alaa lukuun ottamatta valmis. Arkhimedeen sivupersoonat erittelevät, missä palkansaajat ovat onnistuneet ja mitkä ovat olleet heikkoja kohtia. Lopuksi katse keskittyy työmarkkinamallin tulevaisuuteen. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki on Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi. Joidenkin mielestä hauska veikko.
2020-05-15
31 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Kevään juhla ilman väkijoukkoja
Arkhimedeen sivupersoonat maakuntien miehinä miettivät vapun olemusta ja myöntävät, että se on pitkälti kaupunkilaisten juhla, toisin kuin juhannus. Sen takia he eivät muista, että vappuun ovat kuuluneet myös pitsipolvisukat ja vappuhuiska, joista kaupunkilaisinsinöörin tytär tunnistaa juhlan menneiltä vuosikymmeniltä. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki on Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheil...
2020-04-30
28 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Luottamuksella on arvonsa
Arkhimedeen sivupersoonat eivät tunnustaudu hyväuskoisiksi hölmöiksi, vaikka lähtökohtaisesti he luottavat ihmisiin. Yhteiskunta toimii vain paremmin, mitä enemmän ihmiset voivat luottaa toisiinsa. Luottamuksen menettämisellä on aina hintansa, ja se näkyy sekä koronakriisissä että työmarkkinoilla. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki on Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi. Joidenkin
2020-04-17
30 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Poikkeusaikojen podcast
Arkhimedeen sivupersoonat turisevat ensi kertaa etäyhteyksien päästä Hämeenlinnasta ja Vantaalta. Miehillä on jo ikävä kasvotusten järjestettäviä palavereja ja työkavereita. Pohdinnassa on muun muassa demokratian toimivuus poikkeusoloissa. Kansallinen yksituumaisuus voisi olla koetuksella, jos koronavirus olisi rantautunut eduskuntavaalien alle. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki on Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi. J
2020-04-03
33 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Virkamies on koronakriisin sankari
Korona on saapunut studioon: Arkhimedeen sivupersoonat eivät koske kepilläkään viruksen terveydellisiin vaikutuksiin, mutta pohtivat taloutta ja työelämää koronan aikana ja sen jälkeen. Yritykset ovat vaikeuksissa, mutta ihmistä ei saa unohtaa. Sivupersoonien sankariksi nousee yllättäen harmaa ja näkymättömänä pidetty virkamies. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki on Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journa...
2020-03-20
25 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Järjetön kierros
Työnantajaosapuoli on kuluvalla sopimuskierroksella sietänyt poikkeuksellisen hyvin erilaisia työtaistelutoimia, kuten lakkoja. Selitys korkeaan kestokykyyn löytyy Arkhimedeen sivupersoonien mukaan pyrkimyksestä mitata ammattiyhdistysliikkeen voimaa. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki on Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi. Joidenkin mielestä hauska veikko.
2020-03-06
29 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Urheilussa ei tervettä päivää näe
Suomalaisen huippuvalmentajan metodit ovat herättäneet luistelupiireissä vilkasta keskustelua. Kaikki eivät ole katsoneet hyvällä menestyneen valmentajan epäasiallista kielenkäyttöä, huutamista ja valmennettavien nöyryyttämistä. Mutta on heitäkin, jotka näkevät asian toisin. Arkhimedeen sivupersoonat löytävät tapauksesta yhtymäkohtia työelämään. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki on Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on jo...
2020-02-21
23 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Hutkimisesta hähmäilyyn
Hallituksia on hutkittu mediassa sekä hähmäilystä että hutiloinnista. Näyttää siltä, että teet niin tai näin, koskaan ei ole hyvä. Arkhimedeen sivupersoonat vertailevat edellisen ja nykyisen hallituksen alkutaivalta. Hitaasti on hillottu myös työehtosopimuksia. Sivupersoonilla toivo elää: viikonloppuun kohdistuu isoja odotuksia. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki on Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi.
2020-02-07
23 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Kello käy, sopimuksia ei vaan näy
Uusi vuosikymmen alkoi, mutta työehtosopimukset ovat yhä auki. Neuvotteluja jumittaa kilpailukykysopimuksen työajanpidennys, jonka kaikkia todellisia perusteita ei ole taidettu sanoa ääneen. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki on Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi. Joidenkin mielestä hauska veikko.
2020-01-17
24 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Joulutunnelmia
Arkhimedeen sivupersonaat heittäytyvät joulutunnelmiin. Lapsuuden muistot ja perinteet rauhoittavat mielen. Saapa nähdä, toteutuvatko Petterin lahjatoiveet. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki on Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi. Joidenkin mielestä hauska veikko.
2019-12-20
23 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Tahdonosoitus vailla vertaa
Ylempien toimihenkilöiden kolmipäiväinen lakko oli merkittävä voimannäyttö. Lakkovahtina toiminut Helsingin Insinöörien puheenjohtaja Lasse Laurikainen ilmoittaa Arkhimedeen sivupersoonien vieraana, että asiantuntijat eivät turhasta kitise. Kolmikko pohtii myös, miksi teknologiateollisuuden suurin palkansaajaryhmä eli ylemmät toimihenkilöt eivät voisi toimia työmarkkinakierroksen päänavaajina. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki on Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journali...
2019-12-13
27 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Bulevardilla tavataan
Arkhimedeen sivupersoonien lakkospesiaali: ylempien toimihenkilöiden kahden alan työehtosopimusneuvotteluja jatketaan Bulevardilla sovittelijan luona, kolmen päivän lakko painaa päälle. Asiamies Hannu Takala kertoo, mitä kolmannen osapuolen mukaan tulo merkitsee ja tuo neuvottelupöytään. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki on Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi. Joidenkin mielestä hauska veikko.
2019-11-29
21 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Tiimalasissa hiekka käy vähiin
Postin tilanne hallitsee syksyn työmarkkinatilanteen uutisointia, mutta muuallakin tapahtuu. Neuvottelupöytien tiimalaseissa hiekka on valumassa loppuun. Aika vähän herättää huomiota se, että suuressa osassa maan vientiteollisuutta painostustoimet ovat enemmän kuin lähellä. Ja samaan aikaan työnantajapuolella lyödään märkää rättiä toisen osapuolen naamalle. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki on Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin o...
2019-11-15
30 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Takaraja paukahti neuvotteluissa
Insinööriliiton puheenjohtaja Samu Salo arvioi kesken olevia työehtosopimusneuvotteluja. Salon mielestä työnantaja on toistaiseksi ollut oudon haluton etenemään neuvotteluissa. Lähetyksessä kuullaan myös valistunut arvaus haluttomuuden syistä, vaikka ylempien toimihenkilöiden palkoissa on parantamisen varaa. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki on Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi. Joidenkin mielestä hauska veikko.
2019-11-01
31 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Katse työllisyysasteen taakse
Hallitus pyrkii 75 prosentin työllisyysasteeseen, mutta mitä luku oikeastaan kuvaa tai kertoo. Arkhimedeen sivupersoonat muun muassa pohtivat, onko tavoitteen sisältämä ikähaarukka oikein asetettu. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki on Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi. Joidenkin mielestä hauska veikko.
2019-09-20
25 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Työelämän murros
Erityisasiantuntija Katri Manninen on ollut kirjoittamassa kirjaa työelämän muuttumisesta. Mutta onko kyse erityisestä työelämän murroksesta vai kehityksestä? Toinen Arkhimedeen sivupersoonista saa myös evästystä johtamisen tärkeydestä. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki on Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi. Joidenkin mielestä hauska veikko.
2019-08-30
32 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Politiikan syksyn tärppilista
Arkhimedeen sivupersoonat raottavat tulevaa syksyä. Hallitus pääsee ensimmäisen budjettinsa myötä tositoimiin, työmarkkinaosapuolet hiovat kynsiään liittokierrosta varten. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki on Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi. Joidenkin mielestä hauska veikko.
2019-08-16
31 min
Arkhimedeen sivupersoonat
SuomiAreenan jälkimaininkeja
Porin SuomiAreenalle menevät menevät melkein kaikki, myös Arkhimedeen sivupersoonat. Mutta mitä jäi herroille päivistä käteen? Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki on Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi. Joidenkin mielestä hauska veikko.
2019-07-19
17 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Sana on vapaa – juhannuksenakin
Pöyristyminen on ajan henki. Arkhimedeen sivupersoonat ovat juhannustunnelmissa ja pöyristyvät median kirjoittelusta, sananvapauden määrittelystä, keskustelukulttuurista, kansanedustajien taksimaksoista ja niiden käsittelystä julkisuudessa. Vastuu johtopäätöksistä jää kuulijalle. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki on Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi. Joidenkin mielestä hauska veikko.
2019-06-20
31 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Yllätykset uudessa hallituksessa
Hallitusohjelma ruodittiin läpi ennen kuin se oli edes julkistettu. Hallituksen kokoonpanossakin oli muutamia yllätyksiä. Arkhimedeen sivupersoonat pohtivat, mistä on todennäköisesti kysymys. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki on Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi. Joidenkin mielestä hauska veikko.
2019-06-07
30 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Viisikko seikkailee Säätytalolla
Johtava asiantuntija Jenni Karjalainen ja Arkhimedeen sivupersoonat aprikoivat Säätytalolla käynnissä olevien hallitusohjelmaneuvottelujen antia. Näkökulma on vahvasti tulevaisuuteen suuntautunut. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki on Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi. Joidenkin mielestä hauska veikko.
2019-05-24
35 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Hallitusneuvottelut etenevät
Säätytalon tapahtumat kiinnostavat tietenkin Arkhimedeen sivupersoonia. Monien hallitusohjelmaneuvottelujen veteraani, keskustan ex-puoluesihteeri Timo Laaninen piipahtaa vieraana arvioimassa, miten puolueiden voimasuhteissa ja koossa tapahtuneet muutokset vaikuttavat hallituksen muodostamiseen. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki on Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi. Joidenkin mielestä hauska veikko.
2019-05-10
34 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Juhlavuoden parhaat tärpit
Insinööriliitto täyttää 100 vuotta. Projektipäällikkö Grete Ahtola esittelee Arkhimedeen sivupersoonille juhlavuoden tapahtumakattausta ja paljastaa, mistä tilaisuuksista hän on ylpein. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki on Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi. Joidenkin mielestä hauska veikko.
2019-04-26
28 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Vaaliprognoosia ja vedonlyöntiä
Arkhimedeen sivupersoonat ovat päässeet vaalisarjassaan loppusuoralle. Kuka voittaa, kuka häviää, tietävätkö sivupersoonat vaalin tuloksen jo tänään? Herrat ratkovat erilaisia näkemyksiään perinteiseen tapaan lyömällä vetoa kossupullosta. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki on Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi. Joidenkin mielestä hauska veikko.
2019-04-12
35 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Vaalivalmistelut kokoomuksessa
Arkhimedeen sivupersoonat tenttaavat kokoomuksen poliittiselta sihteeriltä Jouni Markkaselta mielipidettä kolmikannasta ja yleissitovuudesta. Markkanen painottaa sosiaaliturvan uudistusta nykyistä kannustavammaksi. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki on Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi. Joidenkin mielestä hauska veikko.
2019-03-29
31 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Vaalivalmistelut SDP:ssä
Arkhimedeen sivupersoonat kuumottavat SDP:n puoluesihteeriä Anton Rönnholmia vaaliteemoista ja hallitusneuvotteluiden kynnyskysymyksistä. Rönnholm vertaa puolueen vaaliohjelmaa hyvinvointivaltion rakentamiseen 1960-luvulla. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki on Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi. Joidenkin mielestä hauska veikko.
2019-03-15
34 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Vaalivalmistelut keskustassa
Arkhimedeen sivupersoonia kiinnostavat suurimpien eduskuntapuolueiden vaalivalmistelut. Keskustan puoluesihteeri Riikka Pirkkalaiselta tivataan näkemystä kolmikannan tulevaisuudesta ja työelämän kehittämisestä. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki on Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi. Joidenkin mielestä hauska veikko.
2019-03-01
33 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Yhteistoimintalaki uusiksi
Yt-laki on ihmisten mielissä lähinnä irtisanomislaki. Se on paljon muutakin. Arkhimedeen sivupersoonat pohtivat STTK:n edunvalvontajohtajan Katariina Murron kanssa, miten lakia pitää uudistaa, jotta se koituisi sekä yrityksen että henkilöstön parhaaksi. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki on Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi. Joidenkin mielestä hauska veikko.
2019-02-15
31 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Väki vähenee – tarvitsemmeko työperäistä maahanmuuttoa?
Ikääntyvä ja matalan syntyvyyden Suomi tarvitsee työperäistä maahanmuuttoa. Sivupersoonat peräävät asiallista ja rakentavaa keskustelua, jossa muistetaan myös aikaperspektiivi. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki on Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi. Joidenkin mielestä hauska veikko.
2019-02-01
26 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Ay-liike katsoo peiliin
On peiliin katsomisen paikka: sivupersoonat keskustelevat politiikan toimittaja Heikki Vennon kanssa, miltä palkansaajaliike ja sen toiminta näyttää ulkopuolisen tarkkailijan silmin. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki on Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi. Joidenkin mielestä hauska veikko.
2018-12-20
35 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Työmarkkinatoiminnan ja juomakulttuurin muutos
Sivupersoonat menevät metsään ja tulevat sieltä keskustelemaan pikkujouluhengessä alkoholista. Podcastista käy ilmi, mikä on Erkki ja Colonel ja miten ne liittyvät työmarkkinapolitiikkaan. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki on Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi. Joidenkin mielestä hauska veikko.
2018-11-30
29 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Työssä jaksaminen on kova juttu
Työhyvinvointi ja työssä jaksaminen eivät ole millään mittarilla mitattuna pikkuasioita. Arkhimedeen sivupersoonat pureutuvat työssä jaksamisen problematiikkaan myönteisellä asenteella. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki on Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi. Joidenkin mielestä hauska veikko.
2018-11-16
31 min
Arkhimedeen sivupersoonat
Työvoiman kohtaanto-ongelma
Suomessa on kuulemma työvoiman kohtaanto-ongelmia. Insinööriliiton erityisasiantuntija Mikko Valtonen on valistamassa Arkhimedeen sivupersoonia siitä, miten insinöörikoulutuksella voi parantaa tilannetta. Petteri Oksa on Insinööriliiton edunvalvontajohtaja. Filosofi, joka kuvaa itseään yhteiskunnallisen toiminnan moniottelijaksi. Mielipiteitä joka lähtöön: Petterille ei mikään inhimillinen ole vierasta. Suomen suosituin työmarkkinatubettaja. Jari Rauhamäki on Insinööriliiton viestintäpäällikkö ja liiton lehden päätoimittaja. Painostuksen alla tunnustaa olevansa politrukki ja lobbari, jolla kuitenkin on journalistin suuri sydän. Urheilumies. Motoristi. Joidenkin mielestä hauska veikko.
2018-11-02
25 min