podcast
details
.com
Print
Share
Look for any podcast host, guest or anyone
Search
Showing episodes and shows of
Hanna & Henrik Angelvuo
Shows
Pariasiaa
Q&A - Onko lapsiluku täynnä?
Viimeisessä jaksossa saatiin viimeiset kysymykset teiltä kuulijoilta ja niitä tuli laidasta laitaan. Keskustellaan mm. miltä tuntuu jakaa henkilökohtaisia asioita tuntemattomille ihmisille, miten yhteisten podin tekeminen on vaikuttanut meidän parisuhteeseen ja onko meidän lapsiluku täynnä? Hanna ja Henrik Angelvuo ovat olleet yhdessä 11 vuotta. Kahden pienen lapsen vanhempana arki on välillä aikamoista hullunmyllyä mutta samaan aikaan myös iloa, naurua ja rakkautta. Pariasiaa on podcast vanhemmuudesta ja parisuhteesta, elämän haasteiden kohtaamisesta ja niiden käsittelemisestä, ennen kaikkea ajasta ihanien haastavien ruuhkavuosien keskellä. Tuotanto // Asennestudio
2024-11-21
40 min
Pariasiaa
Perhedynamiikan rikkominen? Uhka vai mahdollisuus?
Eletään haastavaa vaihetta Angelvuon perheessä. Lapset ovat saavuttaneet uuden levelin ja aloittaneet taistelun vanhempia vastaan ”emme tottele mitään”Jaksossa keskustellaan myös siitä miten perhedynamiikan rikkominen vaikuttaa kaikkiin osapuoliin. Kun pojat lähti reissuun kahdestaan, miten kaikki sujui? Entäs kotona? Hanna ja Henrik Angelvuo ovat olleet yhdessä 11 vuotta. Kahden pienen lapsen vanhempana arki on välillä aikamoista hullunmyllyä mutta samaan aikaan myös iloa, naurua ja rakkautta. Pariasiaa on podcast vanhemmuudesta ja parisuhteesta, elämän haasteiden kohtaamisesta ja niiden käsittelemisestä, ennen kaikkea ajasta ihanien haastavien ruuhkavuosien keskellä. Tu...
2024-11-14
42 min
Pariasiaa
Kaamos painaa mieltä - vieraana Jasmin Muurinen
Jaksossa keskustellaan pitkän linjan lifestyle vaikuttajan kanssa mielestä ja varsinkin pimenevän sään vaikutuksia siihen. Jasmin jakaa omia vinkkejä jotka herättää keskustelua siitä miten tästä alkavasta marraskuusta selviää. Hanna ja Henrik Angelvuo ovat olleet yhdessä 11 vuotta. Kahden pienen lapsen vanhempana arki on välillä aikamoista hullunmyllyä mutta samaan aikaan myös iloa, naurua ja rakkautta. Pariasiaa on podcast vanhemmuudesta ja parisuhteesta, elämän haasteiden kohtaamisesta ja niiden käsittelemisestä, ennen kaikkea ajasta ihanien haastavien ruuhkavuosien keskellä. Tuotanto // Asennestudio
2024-11-07
53 min
Pariasiaa
No nyt puhutaan seksistä!
Jaksossa vieraana seksuaaliterapeutti Tiina Svensk! Vastataan kuulijoiden kysymyksiin seksistä ja keskitytytään erityisesti haluttomuuteen.Tää jakso herättelee varmasti todella montaa, myös meitä. Kaikesta siitä mitä seksi todella on ja mitä se vaatii, kaikkea muutakin kuin itse sitä seksiä. Hanna ja Henrik Angelvuo ovat olleet yhdessä 11 vuotta. Kahden pienen lapsen vanhempana arki on välillä aikamoista hullunmyllyä mutta samaan aikaan myös iloa, naurua ja rakkautta. Pariasiaa on podcast vanhemmuudesta ja parisuhteesta, elämän haasteiden kohtaamisesta ja niiden käsittelemisestä, ennen kaikkea ajasta ihanien haastavien ruuhkavuosien keskellä. T...
2024-10-31
55 min
Pariasiaa
Puhutaanko seksistä? Ei puhuta!
Kaupallinen yhteistyö - MSD Finland Saatiin teiltä liuta kysymyksiä seksiin liittyen. Toinen meistä kiemurtelee ja toinen voisi puhua seksistä aamusta iltaan. Avataan myös meidän ajatuksia luottamuksesta, haluttomuudesta ja muistellaan kokemuksia, kun jouduimme vierailemaan sukupuolitautienpoliklinikalla.Mietitään myös miten oman kehon muutos vaikuttaa omaan seksuaalisuuteen ja sitä kautta parisuhteeseen. Hanna ja Henrik Angelvuo ovat olleet yhdessä 11 vuotta. Kahden pienen lapsen vanhempana arki on välillä aikamoista hullunmyllyä mutta samaan aikaan myös iloa, naurua ja rakkautta. Pariasiaa on podcast vanhemmuudesta ja parisuhteesta, elämän haasteiden kohtaa...
2024-10-24
37 min
Pariasiaa
Siskojakso - vieraana Anni Bussman
Jaksossa vastataan kuulijoiden kysymyksiin ja sitä kautta avataan meidän sisarussuhdetta, eroavaisuuksia ja sitä mikä yhdistää. Mikä ajanjakso elämässä oli sellainen milloin me ei oltu niin läheisiä ja miksi? Hanna ja Henrik Angelvuo ovat olleet yhdessä 11 vuotta. Kahden pienen lapsen vanhempana arki on välillä aikamoista hullunmyllyä mutta samaan aikaan myös iloa, naurua ja rakkautta. Pariasiaa on podcast vanhemmuudesta ja parisuhteesta, elämän haasteiden kohtaamisesta ja niiden käsittelemisestä, ennen kaikkea ajasta ihanien haastavien ruuhkavuosien keskellä. Tuotanto // Asennestudio
2024-10-17
40 min
Pariasiaa
Vieraana psykiatri-psykoterapautti Ben Furman - Osa 2
Jaksossa jatketaan kuulijoiden kysymyksiin vastaamista. Pohditaan mm. mitä tehdä kun on parisuhteessa mutta on ihastunut toiseen ja saako petetty kostaa kumppanilleen? Hanna ja Henrik Angelvuo ovat olleet yhdessä 11 vuotta. Kahden pienen lapsen vanhempana arki on välillä aikamoista hullunmyllyä mutta samaan aikaan myös iloa, naurua ja rakkautta. Pariasiaa on podcast vanhemmuudesta ja parisuhteesta, elämän haasteiden kohtaamisesta ja niiden käsittelemisestä, ennen kaikkea ajasta ihanien haastavien ruuhkavuosien keskellä. Tuotanto // Asennestudio
2024-10-10
44 min
Pariasiaa
Vieraana psykiatri-psykoterapautti Ben Furman - Osa 1
Vieraana Psykiatri - Psykoterapeutti Ben Furman vastaamassa kuulijoiden kysymyksiin. Kysymyksiä tuli niin paljon, että vierailu jaettiin kahteen jaksoon.Ensimmäinen jakso keskittyy parisuhteen negatiiviseen kierteeseen sekä mielenterveyteen. Benin kanssa saatiin aikaan myös mielenkiintoista keskustelua mielialalääkkeistä. Hanna ja Henrik Angelvuo ovat olleet yhdessä 11 vuotta. Kahden pienen lapsen vanhempana arki on välillä aikamoista hullunmyllyä mutta samaan aikaan myös iloa, naurua ja rakkautta. Pariasiaa on podcast vanhemmuudesta ja parisuhteesta, elämän haasteiden kohtaamisesta ja niiden käsittelemisestä, ennen kaikkea ajasta ihanien haastavien ruuhkavuosien keskellä. Tuotanto // Asennestudio
2024-10-03
41 min
Pariasiaa
”Sä olet ihan itse valinnut tollaisen aika dramaattisen puolison”
Mistä teillä riidellään? Varmaan jokaisessa parisuhteessa riidat saattaa välillä kuulostaa toisen korvaan aika absurdeilta. Jaksossa avataan meidän omat kipupisteet ja käydään läpi mitkä vinkit pariterapiasta ovat oikeesti toimineet. Hanna ja Henrik Angelvuo ovat olleet yhdessä 11 vuotta. Kahden pienen lapsen vanhempana arki on välillä aikamoista hullunmyllyä mutta samaan aikaan myös iloa, naurua ja rakkautta. Pariasiaa on podcast vanhemmuudesta ja parisuhteesta, elämän haasteiden kohtaamisesta ja niiden käsittelemisestä, ennen kaikkea ajasta ihanien haastavien ruuhkavuosien keskellä. Tuotanto // Asennestudio
2024-09-26
50 min
Pariasiaa
Miksi isät saa käydä rauhassa kakalla mutta useat äidit eivät?
Jaksossa pohditaan omaa aikaa. Mistä sitä saa ja kun saa, niin miten sen käyttäisi mieluiten?Jaetaanko me tasaisesti omia menoja ja kumpi on menossa enemmän?Miksi mom guilt -tunne tulee vaikka ei tarvitsisi? Tuleeko iseille sitten dad guilt?Hanna ja Henrik Angelvuo ovat olleet yhdessä 11vuotta. Kahden pienen lapsen vanhempana arki on välillä aikamoista hullunmyllyä mutta samaan aikaan myös iloa, naurua ja rakkautta.Pariasiaa on podcast vanhemmuudesta ja parisuhteesta, elämän haasteiden kohtaamisesta ja niiden käsittelemisestä, ennen kaikkea ajasta ihanien haastavien ruuhkavuosien keskellä. Tuotan...
2024-09-19
32 min
Pariasiaa
Se vanhempi joka sanoo et lomalta paluu on helppo, niin se VALEHTEE!
Arkeen on palattu ja arki rullaa vai rullaako? Keskustellaan jaksossa lomasta ja siitä miten se meni! Henrik pohtii omaa suhdetta liikuntaan ja mietitään mistä saada energiaa omaan arkeen. Hanna ja Henrik Angelvuo ovat olleet yhdessä 11vuotta. Kahden pienen lapsen vanhempana arki on välillä aikamoista hullunmyllyä mutta samaan aikaan myös iloa, naurua ja rakkautta. Pariasiaa on podcast vanhemmuudesta ja parisuhteesta, elämän haasteiden kohtaamisesta ja niiden käsittelemisestä, ennen kaikkea ajasta ihanien haastavien ruuhkavuosien keskellä. Tuotanto // Asennestudio
2024-09-12
36 min
Pariasiaa
Synnytyksen jälkeinen masennus – vieraana Mari-Prinsessa
Jaksossa syvennytään Marin kanssa ajanjaksoon meidän kummankin vanhemmuudessa, jolloin sairastuimme synnytyksen jälkeiseen masennukseen, ja siihen, kuinka tuo tumma pilvi varjosti koko perhe-elämää. Jakso on rehellinen kuvaus kahden äidin matkasta toipumiseen ja masennuksen kanssa elämiseen. Hanna ja Henrik Angelvuo ovat olleet yhdessä pian 11 vuotta. Kahden pienen lapsen vanhempana arki on välillä aikamoista hullunmyllyä mutta samaan aikaan myös iloa, naurua ja rakkautta. Pariasiaa on podcast vanhemmuudesta ja parisuhteesta, elämän haasteiden kohtaamisesta ja niiden käsittelemisestä, ennen kaikkea ajasta ihanien haastavien ruuhkavuosien keskellä.
2024-06-27
1h 11
Pariasiaa
Kumpi kelpaa – äiti vai isi?
“EI isi, äiti ottaa!” – Miten sulattaa tilanne, jossa lapselle kelpaa vain toisen vanhemman apu tai syli? Pystyykö pieni ihminen satuttamaan sanoilla? Kumpi meistä on lasten suosikki? Vaihteleeko roolit? Lisäksi puidaan sitä, miten arkiset rutiinit ja dynamiikka meillä muuttui toisen lapsen kohdalla.Hanna ja Henrik Angelvuo ovat olleet yhdessä pian 11 vuotta. Kahden pienen lapsen vanhempana arki on välillä aikamoista hullunmyllyä mutta samaan aikaan myös iloa, naurua ja rakkautta.Pariasiaa on podcast vanhemmuudesta ja parisuhteesta, elämän haasteiden kohtaamisesta ja niiden käsittelemisestä, ennen kaikkea ajasta ihanien haastavien ruuhkavuosien keskellä.
2024-06-20
42 min
Pariasiaa
“Mä en rakasta sua enää!”
Miltä tuntuu, kun lapsi löytää sanat, joilla voi satuttaa? Miten selvitä tilanteesta, kun pelkää, että keinot loppuu? Miten käsitellään tunnekuohujen jälkipyykki. Heitellään femmoja ja suitsutetaan Dr. Beckyn oppeja kirjasta Vahva vanhemmuus sekä peilataan niitä omaan vanhemmuuteen.Hanna ja Henrik Angelvuo ovat olleet yhdessä pian 11 vuotta. Kahden pienen lapsen vanhempana arki on välillä aikamoista hullunmyllyä mutta samaan aikaan myös iloa, naurua ja rakkautta.Pariasiaa on podcast vanhemmuudesta ja parisuhteesta, elämän haasteiden kohtaamisesta ja niiden käsittelemisestä, ennen kaikkea ajasta ihanien haastavien ruuhkavuosien keskellä.
2024-06-13
56 min
Pariasiaa
Mun rahat, sun rahat, meidän rahat
Minkälaisista taloudellisista taustoista tullaan? Tienaako toinen enemmän ja onko sillä merkitystä? Lisäksi muistellaan lapsuuden hairahduksia, ensimmäisiä työkokemuksia ja avataan meidän ajatuksia yhteisestä taloudesta. Hanna ja Henrik Angelvuo ovat olleet yhdessä pian 11 vuotta. Kahden pienen lapsen vanhempana arki on välillä aikamoista hullunmyllyä mutta samaan aikaan myös iloa, naurua ja rakkautta. Pariasiaa on podcast vanhemmuudesta ja parisuhteesta, elämän haasteiden kohtaamisesta ja niiden käsittelemisestä, ennen kaikkea ajasta ihanien haastavien ruuhkavuosien keskellä.
2024-06-06
43 min
Pariasiaa
Q&A: Mistä miehet puhuvat? Mikä on parasta isyydessä?
Mainos: AinuMistä te miehet puhutte? Pitkitätkö kotiintulemista tahallaan? Entä mikä on haastavinta ja parasta isyydessä? Jaksossa vastaillaan muun muassa näihin kuulijakysymyksiin, kun Hannan paikan studiossa ottaa meidän yhteinen ystävä ja kahden pienen lapsen isä, Ossi.Hanna ja Henrik Angelvuo ovat olleet yhdessä pian 11 vuotta. Kahden pienen lapsen vanhempana arki on välillä aikamoista hullunmyllyä mutta samaan aikaan myös iloa, naurua ja rakkautta.Pariasiaa on podcast vanhemmuudesta ja parisuhteesta, elämän haasteiden kohtaamisesta ja niiden käsittelemisestä, ennen kaikkea ajasta ihanien haastavien ruuhkavuosien keskellä.
2024-05-30
56 min
Pariasiaa
Lapsen tahto ja tunnekuohut – miten niistä selvitään?
Vertaistukijakso ärrimurrien kanssa painiville vanhemmille. Keskustellaan lasten tahtoiän tuomista haastavista vaiheista ja muistellaan tilanteita, joissa korvista on tullut höyryä ja maa on sulanut jalkojen alla. Käydään läpi meidän ajatuksia ja mantroja, joiden avulla ollaan selvitty tunnekuohuista ehjin nahoin.Hanna ja Henrik Angelvuo ovat olleet yhdessä pian 11vuotta. Kahden pienen lapsen vanhempana arki on välillä aikamoista hullunmyllyä mutta samaan aikaan myös iloa, naurua ja rakkautta.Pariasiaa on podcast vanhemmuudesta ja parisuhteesta, elämän haasteiden kohtaamisesta ja niiden käsittelemisestä, ennen kaikkea ajasta ihanien haastavien ruuhkavuosien keskellä.
2024-05-23
51 min
Pariasiaa
”Ja sitten mua ei kutsuttukaan illlanviettoon ystävien kanssa”
Jaksossa keskustellaan ystävyyssuhteista ja niiden muuttumisesta vanhemmuuden myötä. Etäännyttääkö vai lähentääkö se?Jos joku jää ulkopuolelle, niin kuka?Perheelliset, lapsettomat vai kummatkin?Hanna ja Henrik Angelvuo ovat olleet yhdessä pian 11 vuotta. Kahden pienen lapsen vanhempana arki on välillä aikamoista hullunmyllyä mutta samaan aikaan myös iloa, naurua ja rakkautta.Pariasiaa on podcast vanhemmuudesta ja parisuhteesta, elämän haasteiden kohtaamisesta ja niiden käsittelemisestä, ennen kaikkea ajasta ihanien haastavien ruuhkavuosien keskellä.
2024-05-16
42 min
Pariasiaa
Mitä tapahtui synnytyksen jälkeen?
Mainos: Ainu Toisen kauden ekassa jaksossa palataan kuulijatoiveena meidän esikoisen syntymän jälkeisiin hetkiin. Miten ihmeellistä kaikki oli?Miten toipuminen alkoi? Miltä tuntuikin yhtäkkiä olla kahdestaan perhehuoneessa ilman vauvaa joka joutuikin vielä teho-osastolle juuri kun olisi pitänyt kotiutua Jaksossa päädytään myös keskustelemaan muun perheen merkityksestä, kun sukuun on syntynyt pieni vauva ja kaksi uutta vanhempaa. Hanna ja Henrik Angelvuo ovat olleet yhdessä pian 11vuotta. Kahden pienen lapsen vanhempana arki on välillä aikamoista hullunmyllyä mutta samaan aikaan myös iloa, naurua ja rakkautta. Pariasiaa on...
2024-05-09
44 min
Pariasiaa
Pariterapiaa - vol 2
Jatketaan Q&A kysymyksiä liittyen pariterapiaan. Mitä jos tuntuu siltä, että terapeutti on enemmän toisen puolella? Mitä jos puoliso ei suostu terapiaan tai terapia on liian raskasta?Hanna ja Henrik Angelvuo ovat olleet yhdessä pian 11vuotta. Kahden pienen lapsen vanhempana arki on välillä aikamoista hullunmyllyä mutta samaan aikaan myös iloa, naurua ja rakkautta. Pariasiaa on podcast vanhemmuudesta ja parisuhteesta, elämän haasteiden onks toi Ruut kädet tänne kananmunaa syömään kohtaamisesta ja niiden käsittelemisestä, ennen kaikkea ajasta ihanien haastavien ruuhkavuosien keskellä.
2024-04-18
41 min
Pariasiaa
Pariterapiaa - tajusitteko hakea apua ajoissa?
Miksi me hakeuduttiin pariterapiaan ja mitä se meissä herätti? Keskustellaan tässä jaksossa ”myrskyn silmästä”, siitä hetkestä kun isoin kriisi meidän suhteessa alkoi.Miten saatiin apua ja miten jatkettiin siitä eteenpäin?Hanna ja Henrik Angelvuo ovat olleet yhdessä pian 11vuotta. Kahden pienen lapsen vanhempana arki on välillä aikamoista hullunmyllyä mutta samaan aikaan myös iloa, naurua ja rakkautta. Pariasiaa on podcast vanhemmuudesta ja parisuhteesta, elämän haasteiden kohtaamisesta ja niiden käsittelemisestä, ennen kaikkea ajasta ihanien haastavien ruuhkavuosien keskellä.
2024-04-11
36 min
Pariasiaa
Metatyö lapsiperheessä
Miksi lapsiperheen metatyö usein painottuu äidin harteille? Tän viikon jaksossa pohditaan meidän suhteen metatyöntasapainoa ja sitä miksi ollaan tässä tilanteessa? Kuka hoitaa lahjat kaverisynttäreille? Entä kuka varaa neuvolakäynnit? Miten harrastusten hoitaminen tai päiväkotirepun pakkaaminen? Hanna ja Henrik Angelvuo ovat olleet yhdessä pian 11 vuotta. Kahden pienen lapsen vanhempana arki on välillä aikamoista hullunmyllyä mutta samaan aikaan myös iloa, naurua ja rakkautta. Pariasiaa on podcast vanhemmuudesta ja parisuhteesta, elämän haasteiden kohtaamisesta ja niiden käsittelemisestä, ennen kaikkea ajasta ihanien haastavien ruuhkavuosien keskellä
2024-04-04
49 min
Pariasiaa
Q&A: oletteko miettineet eroa?
Ärsytättekö ikinä toisianne? Oletteko miettineet eroa? Miten ylläpidätte liekkiä? Jaksossa avointa rakkauspuhetta, muistellaan unitreffejä, luvassa itkun ja naurunsekaista, ehkä vähän siirappistakin meininkiä.Hanna ja Henrik Angelvuo ovat olleet yhdessä pian 11vuotta. Kahden pienen lapsen vanhempana arki on välillä aikamoista hullunmyllyä mutta samaan aikaan myös iloa, naurua ja rakkautta. Pariasiaa on podcast vanhemmuudesta ja parisuhteesta, elämän haasteiden kohtaamisesta ja niiden käsittelemisestä, ennen kaikkea ajasta ihanien haastavien ruuhkavuosien keskellä.
2024-03-28
47 min
Pariasiaa
Olin ihan shokissa - meidän synnytyskertomus
Kun oma lapsi syntyy, sitä odottaa niin, että kuulee sen ensimmäisen parkaisun, hänet saa siitä heti syliin, häntä saa lohduttaa ja painaa syleilyyn. Aina se ei kuitenkaan mene niin. Tää jakso on kertomus meidän synnytyksestä, se oli meidän yhteinen, kummallekin omalla tavalla kaunis mutta myös pelottava.Muistellaan myös synnytykseen valmistautumista ja sen tuomia tunteita. Hanna ja Henrik Angelvuo ovat olleet yhdessä pian 11vuotta. Kahden pienen lapsen vanhempana arki on välillä aikamoista hullunmyllyä mutta samaan aikaan myös iloa, naurua ja rakkautta. Pariasiaa on podcast vanhemmuude...
2024-03-21
46 min
Pariasiaa
Sä et voi olla toiselle mutsi parisuhteessa
Mitkä asiat luo kitkaa parisuhteessa ja etenkin lapsiperhearjessa? Miksi aamut on haastavia Henrikille ja miksi sitä vaatii toiselta asioita mitä itsekään ei aina pysty toteuttamaan? Miten ymmärtää toista niissä vaikeissa hetkissä vaikka tekis mieli vaan huutaa? Mitä apuja me ollaan saatu pariterapiasta ja miten erirytmisyys näkyy meidän parisuhteessa? Hanna ja Henrik Angelvuo ovat olleet yhdessä pian 11vuotta. Kahden pienen lapsen vanhempana arki on välillä aikamoista hullunmyllyä mutta samaan aikaan myös iloa, naurua ja rakkautta. Pariasiaa on podcast vanhemmuudesta ja parisuhteesta, elämän haasteiden kohtaamisesta ja niiden käsittelemisestä, en...
2024-03-14
44 min
Pariasiaa
Silloin tuntui siltä, että oltiin valmiita vanhemmiksi
Keskustellaan ajasta kun alettiin yhdessä miettimään perheen perustamista. Muistellaan babymoonia Thaimaassa ja kuinka meidän yllätykseksi ensimmäinen raskaus alkoi siellä. Se raskaus päättyi kuitenkin keskenmenoon ja pohditaan sen myös tuomia tunteita ja sitä miten tärkeä toive vanhemmuus meille oli. Hanna ja Henrik Angelvuo ovat olleet yhdessä pian 11vuotta. Kahden pienen lapsen vanhempana arki on välillä aikamoista hullunmyllyä mutta samaan aikaan myös iloa, naurua ja rakkautta. Pariasiaa on podcast vanhemmuudesta ja parisuhteesta, elämän haasteiden kohtaamisesta ja niiden käsittelemisestä, ennen kaikkea ajasta ihanien haastavien ruuhkavuosien keskellä
2024-03-07
44 min
Pariasiaa
”Mä en tarvitse lisää kavereita”
Kaupallinen yhteistyö @lindexofficial @femaleengineeringofficial Ensimmäisessä jaksossa puhutaan siitä, kuinka kohtalo johdatti meidät yhteen. Muistellaan meidän ensitapaamista, sitä kuinka toinen oli kyllästynyt jo treffailuun ja toinen oli ollut sinkku koko ikänsä. Hanna ja Henrik Angelvuo ovat olleet yhdessä pian 11vuotta. Kahden pienen lapsen vanhempana arki on välillä aikamoista hullunmyllyä mutta samaan aikaan myös iloa, naurua ja rakkautta. Pariasiaa on podcast vanhemmuudesta ja parisuhteesta, elämän haasteiden kohtaamisesta ja niiden käsittelemisestä, ennen kaikkea ajasta ihanien haastavien ruuhkavuosien keskellä.
2024-02-29
38 min
Pariasiaa
Pariasiaa starttaa 29.2!
Me ollaan Hanna & Henrik Angelvuo. Ollaan oltu yhdessä pian 11 vuotta ja meillä on kaksi ihanaa lasta. Vaikka onni on tässä, niin elämä tuo mukanaan paljon erilaisia haasteita. Pariasiaa on podi niiden haasteiden selättämisestä, parisuhteesta ja vanhemmuudesta. Käydään läpi meidän ajatuksia sitoutumisesta, uuden opettelusta, parisuhteen työstämisestä ja sen vaalimisesta sekä perheen merkityksestä. Ota eka jakso kuunteluun 29.2!
2024-02-22
00 min