Look for any podcast host, guest or anyone
Showing episodes and shows of

Heidi Pitula Ja Jani Valkonen

Shows

Työelämästä PodcastTyöelämästä PodcastErilainen henkilörooli eri yhteyksissä? – Saana Rossi 9/9Rooleista. Työelämästä -podcastin neljännen jaksosarjan viimeisessä jaksossa pyöritään roolien maailmassa. Keskustelu alkaa työroolin olemassaolosta ja sen tarpeellisuudesta. Todennäköisesti historiallisesti ero työ- ja vapaa-ajan roolin välillä on ollut isompi. Nykypäivän moderneissa työympäristöissä jyrkkä ero, ainakaan tarkoituksellisesti, ei liene niin tarpeen. Oman persoonan näkyminen ja esimerkiksi tunteiden näyttäminen on sallittua, enemmänkin toivottavaa. Mutta onko olemassa tilanteita ja esimerkiksi positioita, missä erillinen rooli on kuitenkin hyväksi? Onko rooli joissain tilanteissa myös esimerkiksi puolustus- tai suojautumiskeino? Mitenkäs ystävystyminen esihenkilön k...2021-05-2509 minTyöelämästä PodcastTyöelämästä PodcastItsensä johtaminen – Saana Rossi 8/9Itsensä johtaminen. Otsikkoaiheesta puhutaan eri asiayhteyksissä oikeastaan suhteellisen paljon. Nykypäivän kiireisessä ja heräterikkaassa maailmassa itsensä johtamisen tärkeys korostuu Ja entisestään se korostuu kun ajatellaan niiden mahdollisuuksien ja valintojen määrää, joita jokainen pääsee tai joutuu tekemään. Välillä kuitenkin tuntuu, että tuo sanapari / termi assosioidaan johonkin tiettyyn muottiin tai monimutkaisemmaksi kuin mitä sen oikeasti tarvitsee olla. Lopulta nimittäin itsensä johtaminen, ja erityisesti sen konkretia, on hyvin yksilöllistä ja sisältää yksinkertaisia asioita. Itsensä johtamisessa on paljon samoja elementtejä kuin johtamisessa yleisesti. Itseasiassa nämä kokonaisuudet ovat suoraan vertailtavissa, esimerkik...2021-05-1608 minTyöelämästä PodcastTyöelämästä PodcastGuruista – Saana Rossi 7/9Guruista. Tietynlainen jalustalle nouseminen, ammattilaiseksi profiloituminen ja ehkä jopa jonkintasoinen guruilu on nykyisenä henkilöbrändien aikakautena helpompaa kuin koskaan aiemmin. Itseasiassa väitän, että yksi syy miksi tuosta henkilöbrändi -termistä on tullut vähän korvaan särähtävä, johtuu juuri brändikuvan rakentamisesta ja kiillottamisesta vailla aitoa, oikeaa substanssia. Yksi lempiaiheistani on oikotiet ja tämä oikeastaan kuvastaa sitä pahimmillaan. Käytännössä oikotiet näkyvät silloin kun halutaan pisteestä A pisteeseen B mahdollisimman nopeasti, mutta ei olla valmiita käyttämään aikaa, rakentamaan kokemusta ja näkemään vaivaa sen eteen. Tai...2021-04-2611 minTyöelämästä PodcastTyöelämästä PodcastOnnen resepteihin – Saana Rossi 6/9Onnen resepteihin. Työelämästä podcastin jaksosarja Saanan kanssa alkaa kääntymään loppusuoralle. Tähän mennessä on ehditty käsittelemään jo lukuisia aiheita niin työelämästä kuin elämästä yleisestikin. Tuorein jakso jätettiin tarkoituksella loppusuoralle, koska omalla tavallaan se kulminoi edellisten jaksojen asioita. Näin sosiaalisen median aikakautena informaatiotulva on valtava. Periaatteessa koko ajan on tarjolla ideoita ja ajatuksia sekä vertailukohtia, mitä helposti peilaa omaan elämään - niin hyvässä kuin huonossa. Tuohon kun lisätään kulttuurilliset seikat, missä kilpailunhalu, suorittaminen ja omanlainen vallanhalu on geeneissä enemmän tai vähemmän...2021-04-1911 minTyöelämästä PodcastTyöelämästä PodcastYrittäjät, yritykset, intohimot ja työurat – Saana Rossi 5/9Yrittäjät, yritykset, intohimot ja työurat. Työelämästä -podcast palaa takaisin pieneltä pääsiäistauolta edellisen jakson teemoja syventäen. Tässä jaksossa työelämää (ja elämää sekä hyvinvointia) ehditään peilaamaan niin parisuhdeteeman kautta kuin raiteilla etenevän mukavuusalueen kulmasta – mistä Jani käytti ”onnistuneesti” ojanpohja vertausta 😂 Tärkeimpänä asiana jaksossa pohditaan työelämän tarkoitusta hyvinvoinnin kulmasta sekä omaa suhtautumista siihen. Ymmärretäänkö se, että kaikkea ei voi kontrolloida ja kaikkeen ei voi varautua. Myöskin omat kokemukset muokkaavat omia kiinnostuksen kohteita, haluja ja näkökantoja ajan edetessä. Jokainen meistä on jol...2021-04-1113 minTyöelämästä PodcastTyöelämästä PodcastJohtamisesta yrityksiin ja yrittämiseen – Saana Rossi 4/9Johtamisesta yrityksiin ja yrittämiseen. Tämänkertaisessa Työelämästä Podcastin jaksossa käsitellään 13 minuutissa niin useaa asiaa, että yhtä kulmaa on melko lailla mahdoton tiivistää. Näin ollen listataankin poikkeuksellisesti ne asiat mitkä nousevat jaksossa esille. Mikäli nämä herättävät ajatuksia, niin pistä katseluun tai kuunteluun. Johtajuus on oikeasti      raadollista, inhimillistä ja epätäydellistä tekemistä. Johtajat ovat      ihmisiä siinä missä muutkin. Johtaminen vaatii tukea      molemmasta suunnasta. Myös työntekijöillä on iso vastuu olla johdettavana.  ...2021-03-2113 minTyöelämästä PodcastTyöelämästä PodcastJohtaminen ja viestintä - Saana Rossi 3/9Johtaminen ja viestintä. Onko olemassa sellaista yritystä, jonka sisäisessä viestinnässä ei olisi kehitettävää? Entä voiko avoimuutta olla liikaa? Muun muassa näitä kysymyksiä pohdimme tämänkertaisessa jaksossa Saanan kanssa. Avoimuus on ihan ehdottoman tärkeää ja yksi yrityskulttuurin kulmakivistä. Täysi avoimuus ei kuitenkaan ole mikään automaattinen oikotie onneen – se voi nimittäin äärimmillään johtaa yleiseen epävarmuuteen ja vääriin tulkintoihin, koska kaikilla ei voi millään olla näkyvyyttä kaikkiin elementteihin. Eikä tarvitsekaan. Tästä syystä en ole esimerkiksi itse ymmärtänyt koskaan, miksi johtoryhmän kokoukset pitäi...2021-03-1407 minTyöelämästä PodcastTyöelämästä PodcastJohtaminen ja itseohjautuvuuden kulttuuri – Saana Rossi 2/9Johtaminen ja itseohjautuvuuden kulttuuri. Ajoittain tuntuu, että itseohjautuvuus- ja hierarkiakeskusteluissa pompataan veneen toiselta laidalta suoraan toiselle laidalle. Tavallaan ratkaistaan kipukohtia toimimalla vastakohtaisesti, mikä harvoin on kuitenkaan se oikea ratkaisu. Yleisimmin balanssi löytyy jostain keskeltä.  Syitä tähän on varmasti monia, lähtien aidosta kokeilun halusta, mahdollisimman toimivan kulttuurin löytämiseen sekä esimerkiksi konkreettiseen vastuun pakoiluun. Ei uskalleta tai haluta ottaa sitä roolia mikä ei aina ole pelkkää piknikkiä ja jossa joutuu tekemään joskus koviakin päätöksiä. Johtamisella ja hierarkialla on kuiten...2021-03-0510 minTyöelämästä PodcastTyöelämästä PodcastJohtaminen ei ole pelkkää piknikkiä – Saana Rossi 1/9Johtaminen ei ole pelkkää piknikkiä.  Yllätytkö jos sanon, että otsikon määritelmä pitää varsin hyvin paikkaansa? Itseasiassa voisi hyvin sanoa, että johtamisessa tulee jatkuvasti eteen hetkiä mistä piknikit ovat hyvin kaukana. Jos ajatellaan johtamista yleisesti, niin meillä kaikillahan on siitä jonkunlainen kokemus - vähintäänkin johdettavana olemisesta. Luonnollisesti nämä kaikki kertyneet kokemukset ja osaltaan myös oletusarvot (opitut ja kuullut) vaikuttavat tuntemukseen, suhtautumiseen ja omaan mielipiteeseen johtamisesta. Aika helposti näistä mielipiteistä muodostuu varsin mustavalkoisia ja sitä kautta voidaan ”selkeästi” sanoa, että mitä joku tekee väärin ja mitä pitäisi tehdä toisin. Johtaminen...2021-02-2615 minTyöelämästä PodcastTyöelämästä PodcastTyöelämästä TRAILER – Saana RossiTyöelämästä Podcast, vieraanaan Saana Rossi Työelämästä Podcastin neljäs jaksosarja käynnistyy tulevalla viikolla. Tällä kerralla pyöritään sellaisten aihealueiden ympärillä, mitkä vieraalle itselleen on hyvinkin tuttuja, mutta etenkin viime aikoina häntä on totuttu kuulemaan ihan muista yhteyksistä. Studiossa meillä on Heidin kanssa nimittäin Saana Rossi ja keskustelu pyörii hyvin pitkälle johtajuusteeman ympärillä. Keskusteltavaa oli erittäin paljon ja aika meni kuin siivillä. Lopputuloksena materiaalia tuli ennätyksellisesti, lähes kaksi ja puoli tuntia. Toivottavasti se henki välittyy myös katselijoille sekä kuuntelijoille...2021-02-2107 minTyöelämästä PodcastTyöelämästä PodcastRekrytoinnin isoimmat kompastuskivet – Susanna Aho 5/5Rekrytoinnin isoimmat kompastuskivet Työelämästä -podcastin kolmannen kauden viimeisessä jaksossa pyöritään rekrytoinnin ja siihen liittyvien kompastuskivien ympärillä. Oikeastaan alkuperäinen ajatus oli käsitellä asioita pintapuolisesti ja tuoda näkemyksiä enemmän mm. työnhakijan näkökulmasta. Mutta kuten monilla hyvillä keskusteluilla on tapana, lähdettiin vähän rönsyilemään aiheen ympäriltä ja päädyttiin myös syvempään päätyyn. Voisiko rekrytointia alkaa ajatella yrityksen strategiaa tukevana, pitkäjänteisenä toimintana, pystytäänkö rekrytoinnilla ratkomaan organisaation hallinnollisia ongelmia, käytetäänkö rekrytoijien kompetenssia oikein vai sammutetaanko vain tulipaloja. Toimitaanko la...2021-01-1219 minTyöelämästä PodcastTyöelämästä PodcastMilleniaalit ja sukupolvikäsite yleisesti – Susanna Aho 4/5Milleniaalit ja sukupolvikäsite yleisesti.  Aina silloin tällöin törmää keskusteluihin siitä, miten tulevat sukupolvet muuttavat työelämän. Totta tässä ehdottomasti on se, että tulevien sukupolvien aikana työelämä ja arvot yleisesti ovat muuttuneet/muuttumassa. Mutta muutos sen sijaan on jo käynnissä ja muutos on muutenkin jatkuvaa. Ongelmalliseksi näiden asioiden tulkkaamisessa tekee sen kun tämmöisellä makrotason asialla aletaan määrittelemään tai luomaan yleistyksiä yksilötasolla. Käytetään sukupolvea esimerkiksi automaattisena määrittelevänä tekijänä tai oikotienä. Tai vastaavasti esimerkiksi tekosyynä jonkun asian epäonnistumiseen tai tekemättä jä...2021-01-0510 minTyöelämästä PodcastTyöelämästä PodcastLinkedIn on muuttunut vai onko? – Susanna Aho 3/5LinkedIn on muuttunut vai onko? Olen sanonut muutamien vuosien aikana lukemattomia kertoja miten poikkeuksellinen sosiaalinen media LinkedIn on. Vilpittömän avoin ja pyyteettömän avulias, jaettu omia ajatuksia eikä olla mustasukkaisia omasta osaamispääomasta. Luotu postauksia ja oltu kiinnostuneita osallistumaan niistä muodostuviin keskusteluihin. Suurin osa on ollut aidosti omia itsejään, jolloin niitä keskustelunaiheita on tullut laidasta laitaan ja persoona aina näkynyt. Tämä ihan sama pätenyt täällä tapahtuvaan verkostoitumiseen. Valtavan moni ollut aidosti kiinnostunut siitä uudesta kontaktista ilman mitään yleistämistä tai ennakkoajatuksia/-oletuksia. Se taas on mahdollistanut kaikkea laidasta laitaa...2020-12-2916 minTyöelämästä PodcastTyöelämästä PodcastIntohimo ja motivaatiotekijät – Susanna Aho 2/5Intohimo ja motivaatiotekijät. On hyvä, että elämässä on asioita mihin suhtautua intohimoisesti. Silloin nämä asiat ja näiden asioiden parissa tekeminen tuottaa omaan hyvinvointiin valtavasti virtaa ja energiaa. Mut pitääkö työn olla yksi tämmöisistä asioista ainakaan lähtökohtaisesti. Tuntuu, että nykypäivänä intohimon merkitystä työkontekstissa korostetaan monesti aivan liikaakin. Motivaattoreita kategorisoidaan eri laareihin, niin hyviin ja huonoihin. Tämä luo vastakkainasettelua, mikä lähtökohtaisesti on aina huono asia. Oikeastihan motivaattorit ovat jokaisen yksityisasia eivätkä edes kuulu työnantajalle. Tärkeintä on, että työt suoritetaan hyvin – riippumatt...2020-12-1514 minTyöelämästä PodcastTyöelämästä PodcastIntuition käyttäminen rekrytoinnissa – Susanna Aho 1/5Intuition käyttäminen rekrytoinnissa Järjestyksessä ensin mainitulla termillä on monta nimitystä, niin kuin rakkailla lapsilla monesti on. Itseasiassa parempi voisikin olla sanoa, että termiä käytetään laajasti selittämään mm. perstuntumaa, alitajuntaa, kokemusten tuomia signaaleita kuin puhdasta mutuakin. Parhaimmillaan äärettömän hyvä ohjaaja ja pahimmillaan ladattu ase täysin väärissä käsissä. On erittäin tärkeää ymmärtää konteksti, jossa intuitiota käytetään ja mitkä sen mahdolliset vaikutukset ovat. Jos intuitioon perustuen päättää syödä tänään pastan sijaan kalaa, niin seuraukset tuskin ovat katastrofaaliset. Sen sijaan ne saattavat hyvinkin olla sellais...2020-12-0813 minTyöelämästä PodcastTyöelämästä PodcastTyöelämästä TRAILER – Susanna AhoTyöelämästä -podcastin kolmas jaksosarja pyörii pitkälle sellaisten työelämään liittyvien aiheiden ympärillä, mistä meidän vieras on tullut varmasti monelle tutuksi. Studioissa meillä Heidin kanssa on Susanna Aho ja keskustellaan yleisesti niin rekrytoinnista, intohimoista, motivaatiotekijöistä kuin intuitiostakin. Yhden jakson verran eksyttiin juttelemaan myös LinkedInissä tapahtuneesta käyttäytymisen ja sisällön muutoksesta. Tällä kertaa jaksoja on yhteensä viisi, joiden pääteemat on listattu tähän alle. Jokaisesta jaksosta on tulossa myös oma postaus, jossa käsitellään tarkemmin kyseistä aihealuetta. 1/5 Intuition käyttäminen rekrytoinnissa 2...2020-12-0100 minTyöelämästä PodcastTyöelämästä PodcastTomi OUT, Heidi Pitula INTyöelämästä -podcastin hosti vaihtuu! Toisessa jaksosarjassa vieraillut  Heidi siirtyy toiseksi isännäksi ja Tomi siirtyy tuottajaksi. Miten  tähän muutokseen päädyttiin? Katso video!2020-11-1700 minTyöelämästä PodcastTyöelämästä PodcastEmpatia, uupumus, suorittaminen ja tehokkuus – Heidi Pitula 7/7Empatia, uupumus, suorittaminen ja tehokkuus.  Työelämästä -podcastin toisen kauden viimeinen jakso käsittelee edellä mainittuja aiheita. Mietin pitkään, että saanko kirjoitettua tästä yksittäistä postausta joka kattaisi koko viisitoistaminuuttisen. Lopulta totesin, että se on täysin mahdoton tehtävä ainakin 1250 merkkiin puristettavaksi. Näinpä ollen listaan tähän asioita mitä jaksossa käsitellään. Kerron jaksossa myös omasta ajankäytöstäni, mistä saan tasaiseen tahtiin kysymyksiä. Yleensä ne liittyvät aikataulujeni ja tekemisieni organisoimiseen koska olen monessa mukana. Varsinkin kun kerron, että herään arkisin ilman kelloa, vedän rauhassa kuntopiirin...2020-10-2700 minTyöelämästä PodcastTyöelämästä PodcastTittelit: Kapteenit ilman miehistöä – Heidi Pitula 6/7Tittelit: Kapteenit ilman miehistöä.  Tittelit ja hierarkiat eivät enää merkitse valta-asemaa, vaan kertovat vastuista ja velvoitteista, sisäisesti ja ulkoisesti. Tittelit kertovat siis monessa tapauksessa henkilön ensisijaisesta roolista, funktiosta ja/tai päämääräisestä toimenkuvasta. Houkutus erilaisten "hohdokkainen" titteleiden käyttämiseen tilanteessa, missä mikään ei sitä varsinaisesti estä, voi helposti olla isokin. Tämä on monella tapaa varsin luonnollista, ymmärrettävää ja inhimillistäkin. Kannattaa kuitenkin muistaa, että sen lisäksi että tittelillä kerrotaan vastuista ja velvoitteista, aidoissa tilanteissa niihin liittyy oikeasti myös ne vastuut ja velvoitteet. Niin omistajien, työntekijöiden...2020-10-2000 minTyöelämästä PodcastTyöelämästä PodcastJohtaminen, valta-asetelmat, tittelit ja hierarkiat – Heidi Pitula 5/7Johtaminen, valta-asetelmat, tittelit ja hierarkiat. Näiden termien ympärillä käydään paljon keskustelua ja hyvä niin. Todella moni työympäristöön liittyvä asia, niin hyvässä kuin pahassa, korreloi lopulta tavalla tai toisella johtamiseen. Siihen, miksi johtavassa asemassa olevat eivät ole hyviä johtajia, on lähtökohtaisesti lukemattomia syitä. Yksi iso ongelma on se, että meillä on yksinkertaisesti liikaa vääriä ihmisiä esimiestehtävissä. Tähän taas löytyy useita selittäviä tekijöitä alkaen oman yrityksen kasvattamisesta ehkä siihen suurimpaan syylliseen, eli perinteiseen urapolkuun. Esimies- tai johtamisvastuuta on aina käsitelty liikaa palkitsemiskeinona...2020-10-1300 minTyöelämästä PodcastTyöelämästä PodcastTasa-arvo, tasapäistäminen ja kiintiöt – Heidi Pitula 4/7Tasa-arvo, tasapäistäminen ja kiintiöt. Viikon takaisessa Työelämästä -podcastissä käsiteltiin tasa-arvoa, tasapäistämistä ja yleistämistä. Tämän viikon jaksossa summataan käsitellyt asiat yhteen ja tuodaan mukaan vielä muutamia näkökulmia aiheen ympäriltä. Yksi aihealue on yksityisomisteisten yhtiöiden omistajien päätäntävalta sekä velvollisuus. Monella tapaa omistajien omat tahtotilat, valinnat ja tarkoitusperät peilautuvat lopulta myös yrityksen arkeen. Se tulee näkymään tavalla tai toisella niin pienissä kuin isoissakin asiayhteyksissä, yleisesti kulttuurissa sekä ylipäätään yrityksestä vallitsevassa ja sieltä välittyvässä arvomaailmassa. Konkreettises...2020-10-0600 minTyöelämästä PodcastTyöelämästä PodcastTasa-arvo, tasapäistäminen ja yleistäminen – Heidi Pitula 3/7Tasa-arvo, tasapäistäminen ja yleistäminen. Tasa-arvon pitäisi olla itseisarvo ihan kaikessa. Käytännössä se meinaa tasapuolisia ja reiluja lähtökohtia sekä kriteereitä mistään irrelevanteista seikoista riippumatta. Tästä puhutaan yleisesti paljon ja hyvä niin. Epäkohtien tuominen keskusteluun on aina askel oikeaan suuntaan. Välillä kuitenkin tuntuu, että tasa-arvokeskustelun siivellä mennään myös hieman väärään suuntaan. Silloin on tasapuolisuuden sijaan kyse tasapäistämisestä, mikä on taas monellakin tapaa huono asia. Pahimmillaan tasapäistämisellä vesitetään yksilöiden saavutuksia ja aliarvostetaan parhaiten suoriutuvaa joukkoa, samalla kun jakauman toista häntää nost...2020-09-2715 minTyöelämästä PodcastTyöelämästä PodcastOikotiet – Heidi Pitula 2/7Oikotiet. Tämä on sellainen asia mikä tulee vastaan nykypäivänä monissakin eri asiayhteyksissä. Ja onhan se luonnollista - herätteitä tulee joka puolelta. Saa informaatiota, ideoita ja ajatuksia jatkuvasti, ja niitä helposti peilaa omaan elämään ja tekemiseen. Ja kun tähän lisätään länsimaiselle kulttuurille tunnusomaiset kilpailuhalu, suorittaminen ja omanlainen vallanhalu, sekä koko kakun kruunaava sosiaalinen media, eli näkymisen ja huomion huumaava vaikutus. Käytännössä oikotiet negatiivisena asiana näkyvät silloin kun halutaan pisteestä A pisteeseen B mahdollisimman nopeasti, mutta ei olla valmiita odottamaan ja näkemään vaivaa sen eteen...2020-09-1314 minTyöelämästä PodcastTyöelämästä PodcastEpäonnistumiset vs. onnistumiset – Heidi Pitula 1/7Epäonnistumisien kautta onnistumisiin Välillä tuntuu, että epäonnistumisia ja onnistumisia käsitellään liian absoluuttisina kokonaisuuksina. Tai mietitään niitä liikaa nykyhetken mukaan. Ihminen muuttuu käytännössä kokemuksien kautta. Harva ihminen on täysin sama kuin mitä oli viisi vuotta sitten, ja vastaavasti taas 5 vuoden päästä on sen edestä kokemuksia enemmän nykyhetkeen nähden. Tämän takia on monesti oleellista peilata sitä fiilistä nykyhetkeen, mutta ymmärtää historia. Ón asioita mitkä ovat tuntuneet aiemmin oikeilta päätöksiltä, mutta nyt haluaa muutoksen. Se aiempi päätös ja valittu polku ei ole epäonnistumista jo...2020-09-0612 minTyöelämästä PodcastTyöelämästä PodcastTyöelämästä TRAILER – Heidi PitulaTyöelämästä -podcastin toinen jaksosarja pyörii erilaisten työelämän vaiettujen aiheiden ympärillä. Vieraana meillä on Heidi Pitula jonka kanssa nostetaan keskusteluun sellaisia asioita mistä on ylipäätään ehkä vaikea puhua ja joita on mahdoton avata kokonaisuudessaan esimerkiksi tekstipostauksessa. Jokaisen jakson omaan kuvaukseen tulee tarkemmat tiedot, mutta pääosin jaksot koostuvat seuraavista aiheista Meidän tarkoitusperät ovat hyvät. Emme halua suolata ketään, tai tehdä absoluuttisia johtopäätöksiä. Enemmänkin nostaa näitä aiheita esille niin, että niistä voisi saada ajattelemisen aihetta. 1/7 Onnistumiset vs Epäonnistumiset 2/7 Oikotiet 3/7 Tasa...2020-09-0304 minTyöelämästä PodcastTyöelämästä PodcastVinkit linkkarissa verkostoitumiseen – Nina Moilanen 6/6Vinkit linkkarissa (LinkedIn) verkostoitumiseen ja avoimen ilmapiirin hyödyntämiseen. Jani: "Olen sanonut viimeisen kolmen vuoden aikana lukemattomia kertoja miten poikkeuksellinen sosiaalinen media tämä on. Kaikella tapaa hyvin epäsuomalainen, lähtien vilpittömästä avoimuudesta ja pyyteettömästä avuliaisuudesta. Jaetaan omia ajatuksia eikä olla mustasukkaisia siitä omasta osaamispääomasta. Ollaan kiinnostuneita osallistumaan muodostuviin keskusteluihin. Todella iso osa on aidosti omia itsejään, jolloin niitä keskustelunaiheita tulee laidasta laitaan ja se persoona näkyy. Tämä luo vahvasti sellaista samanhenkisyyttä, mikä näkyy siinä, että asioista voi keskustella ”oikealla” tasolla itselleen tärkeistä aiheista. Ihan sama on pätenyt täällä tap...2020-08-2307 minTyöelämästä PodcastTyöelämästä PodcastKehityskeskustelut – Nina Moilanen 5/6Perinteisten kaavojen ja rutiinien muuttaminen vaatii aina uskallusta, oikeaa halua ja sitoutumista. Tämä pitää paikkansa niin yksilötasolla kuin isommassa kuvassa esimerkiksi yleisesti työelämässä. Nykypäivän tietotyöläisten elämästä löytyy todella paljon vanhoja, juurtuneita tapoja, mille ei nykypäivänä oikein järjellisiä perusteita löydy. Yksi näistä aiheista on kehityskeskustelut. Siihen löytyy yleensä selkeät ja kattavat standardit; mitä kehityskeskusteluun ei kuulu (ei vaikka se punainen elefantti seisoo siinä keskustelijoiden välissä), ja mitä sinne taas kuuluu (vaikka väkisellä kirjattuna mitä tutkitaan taas vuoden päästä). Mitäpäs jos kehitysk...2020-08-1609 minTyöelämästä PodcastTyöelämästä PodcastNinan tarina – Nina Moilanen 4/6Ninan tarina. Neljännessä jaksossa päästään kuulemaan Ninan tarina. Minkä asioiden kanssa hän kipuili syksyllä 2019 ja miten vyyhti lopulta purkautui. Ninan tarinan kautta päästään tutkailemaan tarkemmin niin lähtökohtia työpaikan valinnasta aina rohkeuteen ja uskallukseen tehdä päätöksiä. Minkälainen merkitys oikealla sparrauksella on, ja miten omaan fiilikseen ja intuitioon luottaminen on tärkeää. Voiko järkeä ja tunteita käyttää päätöksenteossa yhdessä. Jaksossa käsitellään seuraavia asioita: Työpaikan valinnassa,      järki vai tunteet. Mikä on järkivalinta ylipäätään? Miten pitää uskal...2020-08-0919 minTyöelämästä PodcastTyöelämästä PodcastRohkeutta rekrytointiin – Nina Moilanen 3/6Mitäs jos rekrytoinnissa käytettäisiin enemmän rohkeutta? Kolmannessa jaksossa keskitytään vahvasti työhaastatteluun tilanteena. Oikeastaan koko työhaastattelu termin voisi muuttaa, kuten ollaan aiemmin jo todettu. Kyse on loppupeleissä molemminpuolisen sopivuuden löytymisestä. Eli molemminpuolista keskustelua siitä, miten nämä kaksi osapuolta sopivat yhteen. Tästä päästään myös siihen, että keskustelutilanteenkin pitäisi lähtökohtaisesti olla mahdollisimman rento, ja hakijalle sopiva. Se ei välttämättä ole yrityksen omat tilat, eikä useamman ihmisen toimesta. Saisiko keskustelusta enemmän irti jos se tehtäisiin neutraalilla maaperällä. Miten osataan tehdä oikeat v...2020-08-0211 minTyöelämästä PodcastTyöelämästä PodcastOikeanlaista sparrausta – Nina Moilanen 2/6Oikeanlaista sparrausta oikealla tasolla. Toisessa jaksossa lähdetään syventymään kokonaishyvinvoinnista työn rooliin. Kuinka esimerkiksi työnhakemisessa voi kiinnittää huomiota siihen, että tuleva työpaikka tuottaa hyvinvointia. Tähän liittyy periaatteellisella tasolla vahvasti myös se, että työhaastattelu terminä tulisi muuttaa. Kyse on loppupeleissä molemminpuolisen sopivuuden löytymisestä, eli kaksisuuntaisesta keskustelusta. Miten nämä kaksi osapuolta sopivat yhteen.   Yksi oleellinen tekijä omassa hyvinvoinnissa, ja ylipäätään itselle tärkeissä aiheissa on se, että asioista pitää pystyä keskustelemaan oikealla tasolla. Käytännössä tämä meinaa sitä, että aiheesta pitää puhua sellaisen ihmisen kanssa jolla on asiasta omaa kokemu...2020-07-2607 minTyöelämästä PodcastTyöelämästä PodcastKokonaishyvinvointi – Nina Moilanen 1/6Ei työhyvinvointi vaan kokonaishyvinvointi. Työelämästä -podcastin ensimmäisen jakson kantava teema on kokonaishyvinvointi. Haluamme tarkoituksella rikkoa työhyvinvoinnin käsitettä ja puhua kokonaishyvinvoinnista, johon työelämä vaikuttaa isosti. Kokonaishyvinvointia voisi kuvitella esimerkiksi pallona jota elämän eri osa-alueet täyttävät. Se miten paljon ilmaa eri osa-alueilta tarvitaan on jokaiselle yksilöllistä. Pallo on sitä täydempi mitä enemmän eri alueet sitä hyvinvointia tuottavat. Vastaavasti taas jos joku iso ja tärkeä alue ei tuota sitä, niin sen näkyy väistämättä myös pallon muodossa. Jaksossa käsitellään mm. seuraavia teemoja: - Työ vie s...2020-07-1909 minTyöelämästä PodcastTyöelämästä PodcastTyöelämästä TRAILER – Nina MoilanenTyöelämästä -podcastin ensimmäinen jaksosarja pyörii Työhyvinvoinnin ja työkulttuurin teemoissa. Vieraana meillä on Nina Moilanen jonka kanssa keskustellaan seuraavista aihealueista.  Jokaisen jakson omaan kuvaukseen tulee tarkemmat tiedot, mutta pääosin jaksot koostuvat seuraavista aiheista:  1/6 Unohdetaan käsite työhyvinvointi. On olemassa kokonaishyvinvointi, mihin työelämä vaikuttaa kokonaisuudessaan isosti.   2/6 Miten keskustella ja sparrata omista ajatuksista oikealla tasolla.   3/6 Miten työhaastattelusta voisi luoda oikean keskustelun, ja miten pelkällä hakuprosessilla luodaan luottamusta. Miten valinnat tehdään fiksuiten.   4/6 Ninan oma tarina. Ajatuksia työ...2020-07-0602 min