Look for any podcast host, guest or anyone
Showing episodes and shows of

Marko T. Manninen

Shows

Näkökulmia MesokosmoksestaNäkökulmia MesokosmoksestaEpisodi 42: Faktoista, joogasutrista, kvanteista ja KalpaTarustaVuosi lähestyy loppuaan. Rauhoitumme Mesokosmoksessakin Joulun viettoon ja uuden vuoden vaihtoon. Yksi asia, mikä tänä vuonna on ollut hienoa nähdä on se, että kirjat käyvät taas kaupaksi. Äänikirjat, podcastit, mutta myös kovakantiset. Kirjastoautojen nuoruuden suurkuluttajana en voi sille mitään, että tietyt kirjat on vain saatava käsinkosketeltavina ja plarattavina versioina kirjahyllyyni. Tänä vuonna sinne eksyi myös kirja nimeltä “Kvanttilainen todellisuus”, jonka on kirjoittanut filosofian tohtori, fysiikan tutkija ja Kalpataru praktiikan harjoittaja Tarja Kallio-Tamminen jo vuonna 2006. Luettuani puolet kirjasta vaikutuin sen selkeydestä käsitellä aihealuetta. Päätin kysyä Tarjalta, jos hän suostuisi haastatteluun sen tii...2020-12-211h 33The Flick LabThe Flick LabKrampus (2015)The monster who punishes children for Christmas, Krampus, is part of an Alpine folklore which, still to this day is well-known in many European countries. Lately, Americans have become aware of this evil counterpart of Father Christmas. One cultural result of this is the family-friendly horror film (if that is a thing), Krampus. Happy Holidays to our listeners! The Flick Lab will now take a break and will return revamped on February 4th, 2021. Krampus (2015). Directed by Michael Dougherty. Starring Emjay Anthony, Adam Scott, Toni Collette, David Koechner, Conchata Ferrell. "Silent Night, Holy Night"...2020-12-171h 46Näkökulmia MesokosmoksestaNäkökulmia MesokosmoksestaEpisodi 41: David Bohm ja ääretön potentiaali, osa 2/2Jatkamme tässä jaksossa Helsingin yliopiston mielen- ja kvanttimekaniikan filosofian tutkija dosentti Paavo Pylkkäsen kanssa keskustelua monimaailmatulkinnasta. Everettiläinen maailma haarautuu makrotasolla, kun kvanttiobjekti kohtaa mahdollisuuksia, mutta kykeneekö tämä ratkaisemaan aaltofunktion romahdusongelman tyydyttävästi? David Bohm oletti, että elektroni on aina hiukkanen JA aalto. Tällöin ei tarvitse olettaa, että aalto romahtaa, jotta voisimme selittää miksi havaitsemme mittauksissa hiukkasia. Näin vältetään monet paradoksit, kuten Schrödingerin kissa, mutta kvanttitodellisuus näyttäytyy ei-lokaalisena. Millaista intuitiota tämä auttaa rakentamaan kvanttimekaniikasta? Paavo on seurannut tiiviisti myös Nobelin fysiikanpalkinnon vastikään saaneen Sir Roger Penrosen...2020-12-1459 minNäkökulmia MesokosmoksestaNäkökulmia MesokosmoksestaEpisodi 40: David Bohm ja ääretön potentiaali, osa 1/2Viime kesänä julkaistu dokumenttielokuva David Bohmista sai paljon huomiota maailmalla. Infinite Potential-elokuva oli alun perin maksuton ja katsottavissa YouTubessa, mutta tällä hetkellä se on nähtävissä vain maksumuurin takaa. Onnekseni havahduin ajoissa katsomaan elokuvan ja seuraamaan myös paneelikeskusteluja, joita suoratoistettiin elokuvaesitysten jälkeen. Itse elokuvassa ja eräässä paneelissa oli mukana suomalainen mielenfilosofi ja kvanttimekaniikan filosofian tutkija dosentti Paavo Pylkkänen. Otin välittömästi yhteyttä Paavoon ja saimme järjestettyä seuraavassa kuultavan kaksiosaisen haastattelun tämän asian tiimoilta marraskuussa 2020. Mesokosmoksen podcast-jaksossa 40 käsittelemme siis dokumenttielokuvassa esitellyn yhdysvaltalaisen fyysikon ja filosofin David Bohmin elämää ja teorioita, joihin...2020-12-071h 03Näkökulmia MesokosmoksestaNäkökulmia MesokosmoksestaEpisodi 39: Näin maailma muuttuu - Humanistin ajatuksia korona-ajaltaProfessori Jukka Ammondt jatkaa tässä kolumnissa toissakesäisen teeman, muutosvoiman etsimisen ja löytämisen tiellä. Ihan kuin tilauksesta koronavirus on todellakin pakottanut ihmiset muuttumaan. Paluuta normiarkeen on odotettu nyt jo puoli vuotta ja on hyvinkin mahdollista, että normit ovat olleet sellaisen muutosvoiman kourissa, että paluuta vanhaan ei enää ole. Millaisia ajatuksia tämä aika on herättänyt humanistissa, joka on pitkään tutkinut estetiikkaa, etiikkaa, kirjallisuutta ja tehnyt suomalaisen tangon kaipuun sanomaa tunnetuksi maailmalla sekä luennoiden että latinankielisillä tulkinnoillaan? Onko totuudella ja hyvyydellä ollut mitään merkitystä sitten valistusajan filosofian, nostaako ihmiskuntaa globaalisti koskettava ahdinko romanttiset arv...2020-11-2343 minTakakansi-podcast - kiireetöntä kirjapuhettaTakakansi-podcast - kiireetöntä kirjapuhettaKristiina Vesanen - nautinto ja seksuaalinen hyvinvointiVieraanani oli Kristiina Vesanen ja keskustelimme nautinnnosta ja seksuaalisesta hyvinvoinnista. Kävimme läpi aiheeseen liittyviä kirjoja ja niiden puutetta, sekä sitä miten aiheesta puhutaan. Onko nautinto kaikkien oikeus? Miten voi selvittää mistä itse nauttii? Pitääkö noudattaa jotain valmiita malleja vai etsiä oma? Mistä saa lisää tietoa? Mikä auttaa jos puhuminen on vaikeaa? Mm. näitä ja monia muita kysymyksiä ihmettelimme. Kiitos Kristiina vierailusta! Alla pitkä kirjalista teemaan liittyen. Jakso äänitettiin kulttuurikahvila Arkikullassa Hyvinkäällä. Seksuaalinen mielihyvä ja nautinto yläkoulun seksuaalikasvatuksessa https://www.julkari.fi/handle/10024/140445 Linkkejä Justin Lehmiller https://www.lehmiller.com Laurie Mintz https://www.drlauriemintz.com Peggy Orenstein https...2020-10-071h 21Näkökulmia MesokosmoksestaNäkökulmia MesokosmoksestaEpisodi 38: Elämän tarkoituksesta ja merkityksellisyydestäKeskustelemme tässä jaksossa taitelija-teatteritutkijan ja puolisoni Maaria Kuukorennon kanssa elämän tarkoituksesta ja merkityksellisyydestä sekä niiden hienovaraisesta, mutta tärkeästä erosta. Keskustelun innoittajana toimii muun muassa filosofi Frank Martelan uusi kirja nimeltä "Elämän tarkoitus - Suuntana merkityksellinen elämä" sekä muutamat muut lähteet. Aiemmat nauhoituksemme Tullisaaressa ja Suomenlinnassa tapahtuivat tuuliolosouhteissa, joissa äänitteestä ei tullut julkaisukelpoista. Niinpä kokeilimme nauhoitusta kotonamme, jossa myös kissatriomme ottivat välillä osaa keskusteluumme. Miten merkityksellisyys rakentuu taiteilijan työssä, tai työympäristöissä yleensä? Milloin elämän tarkoitusta on alettu kysymään ja miettimään tosissaan eurooppalaisessa ajattel...2020-07-061h 44Näkökulmia MesokosmoksestaNäkökulmia MesokosmoksestaEpisodi 37: Luonnosta voimaa ajatella ja toimia toisinTällä kertaa muodostamme Mesokosmoksessa etäyhteyden taitelija ja luontoaktivisti Ari Salmisen kanssa. Tarinoimme muun muassa siitä, miten järisyttäviä luontokokemuksia hyttyset ja kärpäset ovat meille tarjonneet. Myös hiukan vakavampaa keskustelua peloista, radikaalista ajattelusta, ympäristöaktivismista, sen aiheuttamasta pessimismistä ja masennuksesta, paljasjalkaisuudesta ja kaikenlaisesta erilaisuudesta kulutusyhteiskunnan keskellä on luvassa. Mitä Pentti Linkola sanoi, kun Ari kertoi henkilökohtaisesti kuinka Linkolan luennot olivat peruuttamattomasti vaikuttaneet hänen omaan maailmankäsitykseen ja tekemiseen? Miksi Harri Holkeri oli ajaa Arin yli mustalla autolla? Keneltä muilta syväekologeilta ja ajattelijoilta Ari on hakenut tietopohjaa ja ymmärrystä yhteiskunnalli...2020-06-011h 11Näkökulmia MesokosmoksestaNäkökulmia MesokosmoksestaOpus 2: Kaikkien maailmanuskontojen ilosanoma (Forum Humanum -luento)Myös Forum Humanumin 27-vuotinen studia generalia-tyyppinen luentosarja on etsinyt uusia muotoja maailmaa koettelevan koronan keskellä. Kevään 2020 karanteenin takia kauden loput yleisötilaisuusluennot jouduttiin perumaan. Mesokosmoksen toinen opus (https://youtu.be/s4B-n8NE3g0) on tuotettu yhdessä Forum Humanumin kanssa täyttämään tätä aukkoa, jonka eristäytyminen on aiheuttanut. Nyt nähtävä LIVE-tallenne on taltioitu Taavi Kassilan luennosta "Kaikkien maailmanuskontojen ilosanoma". Paikalla ovat myös FH:n hallituksen jäsenistä Helsingin Porthaniassa luentojen isäntä usein toiminut hallituksen sihteeri ja muusikko Mauri Lehtovirta sekä nuoriso- ja kulttuurityön pitkäaikainen tekijä, voimavarakeskeinen terapeutti Sinikka Haapanen. Taavi on tunnet...2020-05-271h 09Näkökulmia MesokosmoksestaNäkökulmia MesokosmoksestaOpus 1: Ajankääntöjä ja kausaalitimanttejaMesokosmoksen podcast-sarja on maailmaa koettelevan korona-kevään aikana saanut vierelleen uudenlaisen mediamuodon. Mesokosmos tarjoaa tästä lähtien tietoa, pohdintaa ja ajattelun virikkeitä myös videoformaatissa uudessa Broadcast-tuotantosarjassa. Videot ovat nauhoitettuja LIVE-taltiointeja, joita kutsumme nimellä Opus eli teos. Opukset tarjoavat eri tavalla toteutetun mahdollisuuden tutustua – aivan liian usein vain marginaaliryhmissä liikkuviin – mielenkiintoisiin ideoihin, tutkimuksiin, ajattelijoihin ja etsijöihin Suomessa. Mesokosmoksen Broadcast-tuotannon ensimmäisessä jaksossa (https://youtu.be/de4HcCv3K0w) vierailee Mesokosmokselle jo aiemmin tuttu teoreettisen fysiikan tohtori Matti Pitkänen. Otamme käsittelyyn – ei enempää eikä vähempää kuin iki-ihmeellisen aika-käsitteen. Johdattelemme aihetta pienen historiakatsauksen kautta g...2020-05-202h 52Näkökulmia MesokosmoksestaNäkökulmia MesokosmoksestaEpisodi 36: Ihmiskunnan tulevaisuus - tieteen ja hengentieteen näkökulmaAkuuttien asioiden keskellä on joskus hyvä pysähtyä miettimään suurempaa kokonaisuutta. Kuopiolainen fysiikan lehtori Antti Savinainen kääntää tässä kolumnissaan katseen kauas ihmiskunnan menneisyyteen luonnontieteilijän silmin sekä siihen, miten kosmologit tällä hetkellä ymmärtävät tulevaisuutemme. Mutta mikä on hengentieteellinen kanta? Mistä olemme tulleet ja minne olemme menossa? Missä asioissa on hyvä tukeutua tieteeseen ja mitkä asiat ovat tieteen saavuttamattomissa? Onko meidän otettava menneisyyden suurten hengentieteilijöiden tiedoksiannot sellaisenaan vai pitäisikö niidenkin osalta käyttää kriittistä ajattelua? Fysiikan opettamisen lisäksi Antti on perehtynyt erityisesti Ruusu-Ristin vuonna 1920 perustaneen Pekka Ervastin ja antroposofian ke...2020-04-2734 minNäkökulmia MesokosmoksestaNäkökulmia MesokosmoksestaEpisodi 35: Kalliomaalaukset ovat muinaisia viestejä, osa 2/2Suomalaisten kalliomaalausten charmantti asiantuntija, Tieto-Finlandia palkittu kirjailija ja professori Pekka Kivikäs vie meidät viime kesällä (2019) tehdyn haastattelun jatko-osassa Saraakallio 2:n löytötunnelmiin ja kalliokuvien tutkimushaasteisiin. Kansakoulun opettajan työ Jyväskylässä, muistot kuuluisasta keskisuomalaisesta kansanparantajasta (käärmeitä lypsävästä Kuunvalon Jussista), Kalevalan ja suomalaisen esoterismin tuntemus jo kolmannessa sukupolvessa, akvarellitaidekausi, pianosoittajan ja -säveltäjän ura, Saraakallio 2:n löytö, monet matkat Skandinaviaan, Baltiaan ja Venäjälle, kansainväliset kontaktit, avulias lähiverkko ja lyömätön paikallishistorian tuntemus ovat tehneet Pekasta arvostetun tiedonlähteen, jolta edelleen lähes 90-vuotiaana kysytään näkemystä...2020-04-1351 minNäkökulmia MesokosmoksestaNäkökulmia MesokosmoksestaEpisodi 34: Totuudellisuuden hyve - mielin kielin kuvailtuna"Koronatilanteen vuoksi", kuten niin monet ilmoitukset kuluvina viikkoina ovat alkaneet, Mesokosmoksenkin täytyy sopeutua erikoiseen tilanteeseen. Ennen kuin olemme saaneet etähaastattelut tarvittavine ohjelmistoineen ja perehdytyksineen kuntoon, niin meidän täytyy säveltää jotain muuta kuunneltavaa. Toisaalta, juuri nythän on hyvä aika kuunnella äänikirjoja ja podcasteja turvallisesti kotisohvilla. Tämä minun aiempiin kymmenisen vuotta sitten pitämiin esitelmiin pohjautuva essee kertoo yhden vaivaisen etsijän tiestä sekä monien kulttuurien merkkihenkilöiden ylistämästä totuudellisuuden hyveestä. Esitelmä oli eräänlainen libretto 12-kieliselle kitaralle säveltämääni teokseen, jonka kahdentoista instrumentaalikappaleen nimet kuvasivat eri hyveitä. Se tuntuu nyt erityisen ajankohtaiselta, kun...2020-03-3039 minKuulusteluhuoneKuulusteluhuoneErikoisjakso – Työnantaja, älä avaa rikolliselle väylää kyberhyökkäyksilleKoronavirus on aiheuttanut sen, että organisaatioiden toimintatavat ovat mullistuneet muutaman päivän sisällä, kun ennennäkemätön määrä työntekijöitä on siirtynyt etäyhteyksien päähän. Tässä Kuulusteluhuoneen jaksossa perehdytään etätyön haasteisiin työnantajan näkökulmasta. Maailmalta on saatu viitteitä siitä, että pandemian mukana myös Suomeen rantautuu tietoverkkorikosten, haittaohjelmien ja petosten aalto. Kuinka organisaatiot voivat taklata suurimmat riskit? Kybermaailman ajankohtaisia haasteita avaavat rikoskomisario Marko Leponen sekä rikosylikonstaapeli Otso Manninen. Mukana keskustelussa on liikenne- ja viestintäviraston Traficomin tietoturva-asiantuntija Teemu Väisänen.2020-03-2623 minKuulusteluhuoneKuulusteluhuoneErikoisjakso – Etätyöläinen, kriisiaikana olet tavallista alttiimpi huijauksilleEtäyhteydet katkeilevat, lapset kiipeilevät seinille, epidemiatilanne painaa mieltä. Tietoturva saattaa olla viimeisin asia, josta kantaa huolta. Miksi se on kuitenkin ehdottoman tärkeää? Muun muassa siksi, että yhteiskunnan poikkeusolot houkuttelevat ammattirikollisia esiin myös verkossa. Esimerkiksi Europolin selvityksen mukaan korona- tai COVID19 -teemaisia verkkodomaineja on viime viikkoina perustettu noin 25 000 kappaletta, joista noin puolet arvioidaan rikollisten rakentamiksi. Etätyöläisen arjen pulmista ovat keskustelemassa kyberrikosten parissa työskentelevät rikoskomisario Marko Leponen sekä rikosylikonstaapeli Otso Manninen. Mukana lähetyksessä on liikenne- ja viestintäviraston Traficomin tietoturva-asiantuntija Teemu Väisänen.2020-03-2620 minNäkökulmia MesokosmoksestaNäkökulmia MesokosmoksestaEpisodi 33: Kvanttikietoutumia ja koherenttia maailmankuvaa etsimässä - osa 3/3Trilogian viimeisessä osassa Matti Pitkänen avaa seikkaperäisesti kvanttimekaniikkaan liittyviä avoimia kysymyksiä ja on valmis pohtimaan vanhojakin tietoteoreettisia kysymyksiä uudessa valossa. Kvantti etuliitteenä liittyy nykyään kaikenlaisiin juttuihin. Meillä on kvanttihyppyjä, kvanttifysiikkaa, kvanttioptiikkaa, kvanttibiologiaa, kvanttitietokoneita, kvanttihoitoja. Niin, miksei myös kvanttietiikkaa? Pienissä erissä suuria ideoita. Matti ryhtyi opiskelemaan fysiikkaa ja matematiikkaa Helsingin yliopistossa vuonna 1970. Hän valmistui teoreettisen fysiikan maisteriksi ja fysiikan lisensiaatiksi vuonna 1982. Tohtorin tutkintonimikkeen Matti ansaitsi puolustamalla onnistuneesti väitöstään topologisesta geometrodynamiikasta. On siis luonnollista, että päädymme tässä jaksossa keskustelemaan TGD-yhtenäisteoriasta. Matin ongelmalähtöinen taktiikka ja luova ajattelu on tuottanut neljänkymmenen...2020-03-1657 minNäkökulmia MesokosmoksestaNäkökulmia MesokosmoksestaEpisodi 32: Kvanttikietoutumia ja koherenttia maailmankuvaa etsimässä - osa 2/3Pääsimme edellisessä Mesokosmoksen jaksossa kvanttifyysikko Matti Pitkäsen kanssa siihen, että tietoisuus saa näyttämään kaiken klassiselta. Myös oikea käsitys ajasta on yksi keskeisimpiä haasteita täydellisemmän kvanttimekaniikan teorian kannalta. Miksi aika tuntuu joskus kulkevan hitaasti ja joskus taas nopeasti? Onko kyse kvanttihyppyjen nopeammasta tanssista? Tutkiko Albert Einstein ajan kestoa, oliko hänellä määritelmää mittatikusta? Kuka fuusioi erityisen suhteellisuusteorian ja kvanttimekaniikan ensimmäisen kerran onnistuneesti? Miksi yleisen suhteellisuusteorian ja kvanttimekaniikan yhdistäminen ei ole onnistunut? Mikä säilymislakien ja symmetrioiden menettämisessä on niin kohtalokasta? Mitä tekemistä tietoisuudella ja kvanttimekaniikalla yleensäkään on toistensa kan...2020-03-0250 minNäkökulmia MesokosmoksestaNäkökulmia MesokosmoksestaEpisodi 31: Kvanttikietoutumia ja koherenttia maailmankuvaa etsimässä - osa 1/3Katselemme nyt alkavassa podcast-trilogiassa jättiläisten harteilta näkymää, josta ei puutu paradokseja. Teoreettisen fysiikan tohtori Matti Pitkänen kuljettaa meidät syvälle mikrokosmokseen, jopa Planckin kokoluokkaan - kvanttimaailmaan. Nuorena Mattia kiinnosti enemmän klassisen kitaran soitto ja vähemmän fysiikka. Suunta muuttui kuitenkin yliopisto-opettaja Raimo Keskisen vaikutuksesta. Ramin innostavien luentojen vaikutuksesta Matin uteliaisuus kääntyi palavaksi innoksi tutkia kvanttifysiikkaa, tehdä luovaa improvisaatiota ja tunneälytyötä filosofina mieluummin kuin muusikkona. Tämän kolmiosaisen podcast-sarjan ensimmäisessä osassa tartumme Matin kanssa mammuttia syöksyhampaista. Lähdemme kartoittamaan niitä ongelmia, joita kvanttimekaniikkaan liittyy sekä ymmärtämisen tasolla, mut...2020-02-171h 02KuulusteluhuoneKuulusteluhuoneKyberhyökkäykset lisääntyvät – ovatko kunnat turvassa?Löytyykö Suomesta organisaatiota, joka pystyy torjumaan kaikki verkkohyökkäykset ja muut rikollisten iskut täydellisesti? Entä ovatko taideväärennökset sittenkään vain eliitin ongelma? Keskusrikospoliisin podcast-sarjan ensimmäisessä jaksossa puhutaan huijareista – suurista taiderikosvyyhdeistä sekä verkkohuijauksista. Viestintäpäällikkö Anna Zareffin vieraina Kuulusteluhuoneen pöydän ääressä ovat kyberrikosten parissa työskentelevät rikoskomisario Marko Leponen sekä rikosylikonstaapeli Otso Manninen. Taiderikosten maailmaa valottaa rikosylikonstaapeli Kimmo Nokkonen. Kuulusteluhuoneen jokaisessa jaksossa kuullaan myös muistoja rikosylikomisario Thomas Elfgrenin vaiherikkaalta uralta. Talossa kaikki tuntevat hänet lempinimellä “Tuffe”. 1970-luvun lopulla hän tutki henkirikosta, joka jäi mieleen teon taustalla vaikuttaneen, irrationaaliselta tuntuneen motiivin v...2020-02-0637 minNäkökulmia MesokosmoksestaNäkökulmia MesokosmoksestaEpisodi 30: Salamyhkäisiä järjestöjä ja elokuvataiteen symboliikkaaSiirryn aistit tavallista herkempinä ympäristölle Tampereen Tuomiokirkon ja Finlaysonin kirkon kautta tapaamaan näyttelijä, teatteriohjaaja ja numerologi Seppo Heinolaa. Sepon jo puoli vuosisataa kestänyt kiinnostus numerologiaa, Kabbalaa ja salaseuroja kohtaan on inspiroivaa. Näen kansallisromanttisen Tuomiokirkon 64-osaisen shakkilautamaisen ikkunan ja pöllö-symbolit sekä goottilaisen Finlaysonin kirkon kuusi- ja viisisakaraiset tähdet talvisessa uudessa valossa. Keskustelemme Sepon kanssa salaseuroista, salakirjoituksista, kabbalasta, mysteerinäytelmistä ja teatteritaiteesta. Mikä on informatiivisen, mystisen ja itsekasvatuksellisen numerologian ero? Mihin salakirjoituksia tarvittiin? Kumpi oli mieleen painuvampaa, näytellä Mannerheimiä Kekkosen katsellessa esitystä vai esittää Kauppamatkustajan kuolema-näytelmän pääroolia samalla, kun tajuntaan i...2020-02-031h 00Näkökulmia MesokosmoksestaNäkökulmia MesokosmoksestaEpisodi 29: Spiritualismi ja henkisyys SuomessaHieman yllättävästi Suomessa spiritualismia ei ole tutkittu akateemisesti samalla tavalla kuin monia muita uskonnollisia liikkeitä. Tätä aukkoa täyttää filosofian tohtori ja teologian maisteri Tea Holmin aihetta käsittelevän väitöskirjan pohjalta kirjoitettu teos nimeltä Perhosvaikutus (Basam Books, 2019). Keskustelemme Tean kanssa spiritualismista Suomessa, henkisyydestä ja sen tutkimiseen helppoudesta ja haasteista akateemisessa maailmassa sekä tietokirjan kirjoittamisesta yleensä. Vastauksia saamme muun muassa kysymyksiin: onko spiritualismi uskonto, mistä spiritualismin seitsemän periaatetta on saatu, mikä on spiritismin ja spiritualismin ero ja voiko spiritualismi olla tiedettä? https://mesokosmos.com/2020-01-2052 minNäkökulmia MesokosmoksestaNäkökulmia MesokosmoksestaEpisodi 28: Fenomenologisia ilmiöitäVuosi on vaihtunut Mesokosmoksessakin ja uuden vuoden 2020 ensimmäisessä haastattelussa pääsemme muusikko, filosofian opiskelija ja perheen isä Tuukka Franckin kanssa mustan metallin makuun. Tuukka on ollut rumpalina Black Metal -yhtyeissä, vihkiytynyt niiden taustalla olevaan ideologiaan sekä filosofian opinnoissa perehtynyt erityisesti Edmund Husserlin fenomenologiaan. Pienen musiikillisen ekskursion ja alkujuonnon jälkeen pyrimme tässä jaksossa valottamaan muutamia peruskäsitteitä ja historiallisia skeptisiä lähtökohtia, joiden pohjalta fenomenologia kehittyi. Jakson myötä haluamme myös toivottaa kuulijoille hyvää alkanutta vuotta. https://mesokosmos.com/2020-01-0650 minNäkökulmia MesokosmoksestaNäkökulmia MesokosmoksestaEpisodi 27: Sakraaligeometria - matka jalosukuisten leikkausten lähteilleMitä syntyy, kun laitetaan yhteen geometria ja pyhä? Voiko siitä tulla millään tavalla houkutteleva aihe? Useilla meillä on jo peruskoulun pulpetilta antipatioita ja pelkoja matematiikkaa ja geometriaa kohden. Pyhään liittyvät uskonnolliset mielleyhtymät ovat vieraita meidän aikana arkisessa elämässä, ainakin läntisissä maissa. Tai sitten tykkäämme kyllä toisesta. Emme vain voi kuvitella, että pyhä ja geometria voisivat elää mitenkään yhdessä. Mutta maailma on ihmeellinen paikka ja joidenkin kohdalla nämä kaksi näennäisesti hyvin erilaista käsitettä kulkevat yhdessä sulassa sovussa kohti jännittäviä seikkailuja. Pyrin kertomaan tässä esseessä siitä, miten jouduin tekemisiin sakraal...2019-12-2339 minNäkökulmia MesokosmoksestaNäkökulmia MesokosmoksestaEpisodi 26: Epilogi on uusi prologiOn tullut aika Mesokosmoksen ensimmäisen kauden viimeisen eli kahdennenkymmenennenkuudennen jakson. Käyn läpi hiukan kulunutta kautta, kerron kokemuksista matkan varrelta ja kiitän haastateltavia ja kuulijoita yhteisestä matkasta tiedon monikaistaisella valtatiellä. Avaan myös tulevaisuuden suunnitelmia. Luvassa on sukelluksia syntyihin syviin, vaivalloista matkaamista Vipusen vatsassa, jännittäviä hetkiä uuden haastattelujoukon kanssa. Loppu on aina jonkin uuden alku.2019-12-0936 minNäkökulmia MesokosmoksestaNäkökulmia MesokosmoksestaEpisodi 25: Uskonnot metodinaVoiko uskontoja ajatella metodina samalla tavoin kuin puhutaan tieteellisestä menetelmästä? Ei siis pelkästään niin, että uskontoja itsessään tutkitaan tieteellisin menetelmin vaan niin, että uskonto olisi tai se sisältäisi menetelmiä esimerkiksi itsekasvatukseen, maailman ymmärtämiseen, näkyvien ja näkymättömien lainalaisuuksien löytämiseen ja tutkimiseen. Tieteen ja uskonnon vertailu johtaa helposti ikiaikaiseen väittelyyn toinen toisensa ylivertaisuudesta enkä halua niinkään ottaa kantaa siihen debattiin. En myöskään halua ottaa kantaa minkään tietyn uskonnon metodin paremmuudesta. Yritän enemmänkin tehdä huomioita, jotka tuntuvat toisaalta yhdistävän, toisaalta erottavan uskontoja, tiedettä ja el...2019-11-2530 minNäkökulmia MesokosmoksestaNäkökulmia MesokosmoksestaEpisodi 24: Jälleensyntyminen viisausperinteissäMesokosmoksessa on nyt haastateltavana toistamiseen fysiikan opettaja ja ruusuristiläinen teosofi Antti Savinainen. Antti on pitemmän aikaa tutkinut jälleensyntymiseen liittyviä kysymyksiä, erityisesti idän uskontojen ja teosofian näkökulmista. Usko jälleensyntymiseen vaikuttaa kasvaneen viime vuosikymmeninä myös Suomessa. Kaikkien tutkittavissa olevaa aineistoa löytyy lasten jälleensyntymismuistojen dokumentoijilta, kuten Ian Stevensonilta. Mitä jälleensyntymisoppi sisältää, mistä se on peräisin, millaisia vaikutuksia sillä on yhteiskunnassa, mikä on sen tarkoitus ja miten jälleensyntymisiä tutkitaan nykyään? Muun muassa näistä kysymyksistä puhutaan Mesokosmoksen ensimmäisen kauden loppupuolen episodissa 24.2019-11-1151 minNäkökulmia MesokosmoksestaNäkökulmia MesokosmoksestaEpisodi 23: Mandealaisuus rituaaliperinteen valossaTarkastelemme tässä jaksossa tietokirjailija ja luennoitsija Pentti Tuomisen kanssa vielä nykyäänkin elossa olevan gnostilaisen monoteistisen uskonnon nimittäin mandealaisuuden oppeja, sen historiallista alkuperää, siihen liittyviä tietokäsityksiä ja uskonnon rituaaliperinteeseen liittyviä tapoja. Yksityiskohtainen kuvaus yhden toimivan rituaaliston sisällöstä voi auttaa jäsentämään rituaalien merkitystä laajemmassakin mielessä. Miten geologinen ympäristö, ihmisen elämänkaari ja aika vaikuttavat rituaaleihin, millaista roolia ne esittävät ihmisen elämässä, mikä on rituaalien ja sakramenttien ero, mitä tieto on ja tietoon voi päästä, muun muassa tällaisiin kysymyksiin saamme vastauksen Pentin toisessa haastattelussa Mesokosmoksessa.2019-10-2858 minNäkökulmia MesokosmoksestaNäkökulmia MesokosmoksestaEpisodi 22: Uusi ajatus on mahdollistaTässä jaksossa Mesokosmos toivottaa tietoisuustutkija ja kirjailija Jeremy Qvickin tervetulleeksi saman pöydän ääreen kynttilän valoon jakamaan ajatuksia luovasta ajattelusta. Uuden ajatuksen metsästys alkaa pienellä todellisuustarkastuksella ja historiakontekstin muistelolla. Tämän jälkeen siirrymme uudelleen luomisen mysteeristä ja luonnollisen rytmiikan löytämisestä oman mielen puutarhan hoitoon. Rudolf Steinerin vapauden filosofiaan pohjautuen, nykyajan fenomenologista filosofiaa jatkavien, kuten Scott Hicksin ja Yeshayahu Ben-Aharonin inspiraatiossa vahvasti kulkeva Jeremy vie meidät lopulta avaruudelliseen matkaan minätietoisuuden lähteille, itseäänsä tarkastelevaan itseen. Postmodernin ranskalaisia filosofeja mukaillen, ajatuksen ja käsitteiden uudelleen elähdyttäminen voi alkaa juuri tästä hetkestä.2019-10-131h 00Näkökulmia MesokosmoksestaNäkökulmia MesokosmoksestaEpisodi 21: Hypermoderni ihminen Kaikkeuden keskelläLähestyn tämänkertaista aihetta oman työelämän toimenkuvan kautta. Tämä lyhyt essee kertoo postmodernista, totuudenjälkeisyydestä, myyteistä ja muutoksesta. Samalla esitän ja jätän avoimeksi kysymyksiä siitä, millä tavalla henkisten järjestöjen ja henkisen tien kulkijan pitäisi suhtautua tämän päivän kysymyksiin tiedosta, tieteestä ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta.2019-09-3033 minNäkökulmia MesokosmoksestaNäkökulmia MesokosmoksestaEpisodi 20: Aika-avaruudesta ja multiversumistaEilen, nyt, huomenna, aina, ei koskaan, ajoissa, kohta, kauan, nopeasti, samaan aikaan. Aikaan liittyvät käsitteet täyttävät suuren osan elämästämme. Mitä, jos käsitys absoluuttisesta ikuisesti tasaisesti taustalla kulkevasta ajasta onkin illuusio? Mitä, jos aika onkin todellista, mutta suhteellista, se voi venyä ja väreillä? Vastaus näihin kysymyksiin saattaa vaikuttaa siihen, että voimmeko koskaan hallita aikaa. Käsittelemme tässä jaksossa kirjailija ja luennoitsija Alexander Jalon kanssa aikaan, avaruuteen ja multiversumiin liittyviä kysymyksiä.2019-09-1637 minNäkökulmia MesokosmoksestaNäkökulmia MesokosmoksestaEpisodi 19: Gnosis - sisäinen tietoFM, tietokirjailija Pentti Tuominen kertoo gnostilaisuuden varhaisesta historiasta, sen sanomasta ja nykyisestä toiminnasta Suomessa. Henkinen kokemus 90-luvulla saattoi Pentin tutkimaan gnostilaisuutta ja tämän tutkimusmatkan seurauksena hänestä tuli gnostilainen, mystikko, kirjailija ja lopulta luennoitsija. Sittemmin hän oli myös perustamassa ensimmäistä suomalaista Gnostilaista Seuraa. Seura on viimeisen kymmenen vuoden aikana kutsunut nuoria ja vanhoja, miehiä ja naisia tutustumaan esoteeriseen kristinuskoon korkealuokkaisen luentotoiminnan, kirkollisten messujen, tutkimuspiirin ja sisäisen, muinaiseen riittiin perustuvan koulun kautta.2019-09-0253 minNäkökulmia MesokosmoksestaNäkökulmia MesokosmoksestaEpisodi 18: Gnosis ja nykytietoTarkastelen tässä jaksossa itseensä viittaavuutta aina lähtien Egyptin myyttisistä kuvista, antiikin ajattelijoista ja keskiajan alkemistien symboliikasta tullen meidän ajan taiteilijoihin ja teknologisiin saavutuksiin. Miksi itseensä kiertyvä Ouroboros-käärme on ollut niin tärkeä kuva kautta aikojen, selittääkö itseviittaavuus universaalin kielen rakenteen, jopa tietoisuuden kovan pähkinän?2019-08-1934 minNäkökulmia MesokosmoksestaNäkökulmia MesokosmoksestaEpisodi 17: Kalliomaalaukset ovat muinaisia viestejä, osa 1/2Suomalaisten kalliomaalausten charmantti asiantuntija, Tieto-Finlandia palkittu kirjailija ja professori Pekka Kivikäs vie meidät tässä podcast-jaksossa luontokokemuksen äärelle, joka innoitti häntä tutkimaan kalliomaalauksia muinaisten ihmisten pyhinä kokoontumispaikkoina ja merkkeinä sukupolville mieluummin kuin ohikulkijoiden satunnaisesti kallioihin piirtämänä taiteena. Kansakoulun opettajan työ Jyväskylässä, muistot kuuluisasta keskisuomalaisesta kansanparantajasta (käärmeitä lypsävästä Kuunvalon Jussista), Kalevalan ja suomalaisen esoterismin tuntemus kolmannessa sukupolvessa, akvarellitaidekausi, pianosoittajan ja -säveltäjän ura, Saraakallio 2:n löytö, monet matkat Skandinaviaan, Baltiaan ja Venäjälle, kansainväliset kontaktit, avulias lähiverkko ja lyömätön paikallishistorian tuntemus ovat tehneet Pekasta arvostetun tiedonlä...2019-08-0550 minNäkökulmia MesokosmoksestaNäkökulmia MesokosmoksestaEpisodi 16: Teosofian ja tieteen rajavetojaMesokosmoksen kokoomapiste liikahtaa mualiman varsinaiseen napaan ja tapaa arvostetun fysiikan opettajan ja pitkän linjan teosofin, Antti Savinaisen Kuopiossa. Setvimme niitä rajapintoja, joissa tiede ja aikainviisaus modernina aikakautena on mahdollisesti kohdannut ja toisaalta jäänyt kohtaamatta. Onko tieteellä ja teosofialla mitään annettavaa toisilleen?2019-07-2241 minNäkökulmia MesokosmoksestaNäkökulmia MesokosmoksestaEpisodi 15: Hellän totuuden puolestapuhujatOlemme käyneet ystäväni Paulan kanssa keväällä keskustelua kuluvan kauden podcast jaksoista. Ajattelin, että on aika hiukan reflektoida sisältöä ja udella mitä hänelle tärkeitä teemoja jaksoissa on noussut esille. Millainen on ollut Paulan Tie, onko totuus kylmä ja absoluuttinen, mitkä ovat meidän ajan polttavia kysymyksiä, keitä ovat tulevaisuuden opettajat ja nerot?2019-07-0655 minNäkökulmia MesokosmoksestaNäkökulmia MesokosmoksestaEpisodi 14: Insinörismiä ja käsien heilutteluaHiukan laajentaen ajatustenvaihtoa, päätin tällä kertaa hypätä rajojen yli, kuunnella ja kommentoida tässä episodissa erään toisen uskonto-, filosofia- ja tutkimusorientoituneen suomalaisen podcastin eli Maailmanpuun 17.5.2019 julkaistua jaksoa nimeltä "Mitä on totuus? - Esko Valtaoja." Kyseinen jakso on hyvä kuunnella etukäteen tämän episodin kontekstin ymmärtämisen vuoksi.2019-06-2437 minNäkökulmia MesokosmoksestaNäkökulmia MesokosmoksestaEpisodi 13: Muuttuuko ihminen ja mistä muutosvoima?Professori Jukka Ammondt palaa tässä kolumnissa muistojensa kautta oppi-isänsä Eino Krohnin luentosarjaan estetiikasta. Mistä saamme voiman huolehtia sekä henkisestä että fyysisestä luonnon kauneudesta meidän ajassa?2019-06-1034 minNäkökulmia MesokosmoksestaNäkökulmia MesokosmoksestaEpisodi 12: Itse-tutkimuksen tie, osa 2Tässä jatko-osassa Jussi Penttinen kertoo, mitä Ramana Maharshin opettama itse-tutkimus on ja millainen tämä edesmenneen tunnetun intialaisen opettajan, tuttavallisemmalta nimeltään Bhagavanin, itsetuntemuksen menetelmä on.2019-05-2656 minNäkökulmia MesokosmoksestaNäkökulmia MesokosmoksestaEpisodi 11: Idän ja lännen filosofiaaHaastattelen tässä episodissa kirjailija, joogaohjaaja ja elokuvaohjaaja Taavi Kassilaa. Vertailemme Taavin kanssa idän ja lännen filosofista perinnettä matkaten samalla luovuuden, oppimisen, viisauden ja mestariuden lähteille.2019-05-1348 minNäkökulmia MesokosmoksestaNäkökulmia MesokosmoksestaEpisodi 10: Itse-tutkimuksen tieSri Ramana Maharshin seuraaja, Bhagavan devotee Jussi Penttinen kertoo, mitä Maharshin opettama itse-tutkimus on ja millainen tämä edesmenneen tunnetun intialaisen opettajan itsetuntemuksen menetelmä on.2019-04-2958 minNäkökulmia MesokosmoksestaNäkökulmia MesokosmoksestaEpisodi 9: Tiedon luonnetesti 5/5Tämä on viimeinen osa viisiosaisesta esseejulkaisusta. Käsittelen esseessäni tietoa tavalla, joka on erottamaton subjektista eli minusta kokemusteni ja havaintojeni muistelijana ja tulkitsijana. Pyrkimyksenäni on esitellä henkilökohtainen tieto-oppini niin, että se toimii muiden kirjoittamieni tutkielmaesseiden tietoon liittyvien käsitysten riittävän laajana ja konkreettisena tarkastelupohjana.2019-04-1539 minNäkökulmia MesokosmoksestaNäkökulmia MesokosmoksestaEpisodi 8: Tiedon luonnetesti 4/5Tämä on neljäs osa viisiosaisesta esseejulkaisusta. Käsittelen esseessäni tietoa tavalla, joka on erottamaton subjektista eli minusta kokemusteni ja havaintojeni muistelijana ja tulkitsijana. Pyrkimyksenäni on esitellä henkilökohtainen tieto-oppini niin, että se toimii muiden kirjoittamieni tutkielmaesseiden tietoon liittyvien käsitysten riittävän laajana ja konkreettisena tarkastelupohjana.2019-04-0251 minNäkökulmia MesokosmoksestaNäkökulmia MesokosmoksestaEpisodi 7: Tiedon luonnetesti 3/5Tämä on kolmas osa viisiosaisesta esseejulkaisusta. Käsittelen esseessäni tietoa tavalla, joka on erottamaton subjektista eli minusta kokemusteni ja havaintojeni muistelijana ja tulkitsijana. Pyrkimyksenäni on esitellä henkilökohtainen tieto-oppini niin, että se toimii muiden kirjoittamieni tutkielmaesseiden tietoon liittyvien käsitysten riittävän laajana ja konkreettisena tarkastelupohjana.2019-03-1827 minNäkökulmia MesokosmoksestaNäkökulmia MesokosmoksestaEpisodi 6: Tiedon luonnetesti 2/5Tämä on toinen osa viisiosaisesta esseejulkaisusta. Käsittelen esseessäni tietoa tavalla, joka on erottamaton subjektista eli minusta kokemusteni ja havaintojeni muistelijana ja tulkitsijana. Pyrkimyksenäni on esitellä henkilökohtainen tieto-oppini niin, että se toimii muiden kirjoittamieni tutkielmaesseiden tietoon liittyvien käsitysten riittävän laajana ja konkreettisena tarkastelupohjana.2019-03-0438 minNäkökulmia MesokosmoksestaNäkökulmia MesokosmoksestaEpisodi 5: Tiedon luonnetesti 1/5Käsittelen tässä viiteen osaan jaetussa esseessä tietoa tavalla, joka on erottamaton subjektista eli minusta kokemusteni ja havaintojeni muistelijana ja tulkitsijana. Pyrkimyksenäni on esitellä henkilökohtainen tieto-oppini niin, että se toimii muiden kirjoittamieni tutkielmaesseiden tietoon liittyvien käsitysten riittävän laajana ja konkreettisena tarkastelupohjana.2019-02-1834 minNäkökulmia MesokosmoksestaNäkökulmia MesokosmoksestaEpisodi 4: Elämänfilosofia ja arkikieliset käsitteetPohdimme tässä jaksossa ruusuristiläisen Jukan kanssa, mitä filosofi, elämänfilosofia ja arkikielinen filosofointi voisi tarkoittaa nykyaikana.2019-02-041h 02Näkökulmia MesokosmoksestaNäkökulmia MesokosmoksestaEpisodi 3: Ajattelun loppuErilaisia loppuja on esitetty iät ja ajat maailmanlopusta erillisyyden, ajan ja jopa filosofian loppuihin. Tulisiko siitä millainen kriisi tai katastrofi, jos lopettaisimme ajattelemasta? Esitän tässä dialogina kirjoitetussa esseessä, että ajatuksettomasta tilasta nouseva ensikriisi voi hyvinkin olla uuden taidon ja siinä mielessä kokonaan uuden tiedon alku.2019-01-2135 minNäkökulmia MesokosmoksestaNäkökulmia MesokosmoksestaEpisodi 2: Filosofia - Hölynpölyä vai puhdasta immanenttia?Miksi aloitan Näkökulmia mesokosmoksesta podcast-sarjan pohtimalla mitä tieto, käsitteet ja ajatukset tarkoittavat?2019-01-0729 minNäkökulmia MesokosmoksestaNäkökulmia MesokosmoksestaEpisodi 1: Alkulähtökohdista KaikkikeskukseenPohdin tässä esseessä, mistä ymmärtämisessä ja tiedon välittämisessä on kyse.2018-12-2424 minTakakansi-podcast - kiireetöntä kirjapuhettaTakakansi-podcast - kiireetöntä kirjapuhettaAni Kellomäki - Tietokirjathan ovat tylsiä?Onko tietokirjan lukeminen yhtä mielekästä kuin puhelinluetteton selailu? Voiko tietokirja olla yhtä hieno kokemus kuin kaunokirja? Kannattaako näitä edes verrata? Mm. näistä aiheista keskustelimme vieraani toimittaja Ani Kellomäen kanssa. Huom! Tarkka kuulija saattaa huomata jaksosta yhden asiavirheen. Kerro löysitkö sen? HAASTE: lue tietokirja aiheesta, joka on sinulle täysin vieras ja raportoi kokemuksistasi kommentteihin tai someen hashtagilla #takakansipodcast ! Tai kommentoi Telegram-ryhmään: https://t.me/IsoMieliKulttuuriKlubi Nauhoitettu Saamelaisten kansallispäivänä 6.2.2018 Davvisámi/pohjoissaame: Buori sámi álbmotbeaivvi buohkaide! Anarâškielân/inarinsaame: Pyeri säämi aalmugpeeivi puohháid! Nuõrttsää´m/koltansaame: Šiõǥǥ saa´mi meersažpeei´v pukid! Jaksossa ma...2018-02-0636 minAjantasan TorstaiseuraAjantasan TorstaiseuraAjantasan Torstaiseura: Kiinalainen kulttuuri SuomessaTorstaiseurassa pohditaan kiinalaisten kiinnostusta Suomeen niin matkailun kuin yrityselämänkin kautta. Lapin radion vieraana ovat Inari-Saariselkä Matkailu Oy:n markkinointijohtaja Tarja Manninen ja yrittäjä Jussi Eiramo. Juontajana Inarissa on Sámmol Lukkari. Pasilassa vieraana on kiinalaisia yritysinvestointeja pk-seudulle hakevan China-Finland Golden Bridgen toimitusjohtaja Marko Vänskä. Juontajana Pasilassa Jari Mäkäräinen.2014-02-1329 min