Look for any podcast host, guest or anyone
Showing episodes and shows of

Minna Sirno

Shows

taiteesta.taiteesta.Taidepolitiikan ABC - Minna SirnöTaide on usein poliittista ottaen kantaa yhteiskunnan ongelmiin ja tuoden alistetut esiin. Toisaalta politiikan teko tuntuu joskus menevän taiteesta. Millaista sitten on politiikka taiteesta eli taidepolitiikka? Mitä se oikeastaan on? Missä sitä tehdään? Entä kuka on taidepolitiikan voittaja? Jotta tämä välikysymysten lista ratkeaisi, Toivo Hurstin kanssa taidemuseon hämyiseen nurkkaan istahtaa todellinen taidepolitiikan moniottelija Minna Sirnö. Minna on toiminut esimerkiksi kansanedustajana, Taiken johtajana ja taidejärjestöissä. Voidaan siis luottaa siihen, että Minna on nähnyt, kokenut ja myös tehnyt taidepolitiikkaa. Myös Minna suositteli Toivolle...2023-08-0159 min#puhettataiteesta-podcast#puhettataiteesta-podcast041 - Taiken tehtävästä, apurahoista ja arvioinnista, Henri TerhoValtion Taiteen edistämiskeskus on merkittävä apurahojen ja avustusten jakaja yksittäisille taiteilijoille ja vapaille ryhmille. Monen suomalaisen taiteilijan työmahdollisuudet riippuvat siitä, saako hän Taikelta apurahaa vai ei. Roihupellon Taidekorttelit ry kutsui Taiken taiteen tukemisen päällikön Henri Terhon keskustelemaan, miten Taike ja sen yhteydessä olevat taidetoimikunnat arvioivat apuraha- ja avustushakemuksia, millä kriteereillä tukea voi saada, miten hakemuksia arvioidaan ja mikä on Taiken tehtävä yleisemminkin. Keskustelun vetää Taidekorttelit ry:n puheenjohtaja Misa Saraste.2023-01-3149 min#puhettataiteesta-podcast#puhettataiteesta-podcast042 - Contacts, long-term work, talent and luck, Mariangela Ratto & Sabine SchollContacts, long-term work, talent and luck - that's what the artistic career of women of my generation is made of. It was not obvious for women of my generation to pursue an artistic career. Educational opportunities were more limited than today. And although my generation was mostly lucky to have parents who encouraged their daughters to study a profession, that profession was something completely different from a career in art. I recently met two wonderful women in a residency intended for artists and researchers, the Brazilian visual artist Mariangela Ratto and the Austrian writer Sabine Scholl. We talked about their...2023-01-3129 min#puhettataiteesta-podcast#puhettataiteesta-podcast040 - Taide muokkaa kaupunginosia, tukeeko Helsinki kehitystä?, apulaispormestari Paavo ArhinmäkiHelsingin Roihupeltoon on syntynyt yli sadan taiteen ja kulttuurin ammattilaisen keskittymä. Taide- ja kulttuuriyhteisö on syntynyt yksittäisten vuokranantajien ja taiteilijoiden ja kulttuurin ammattilaisten itsensä aktiivisuudesta. Kaikkialla maailmassa taiteilijat ja kulttuuriammattilaiset ovat kekseliäitä valtaamaan tyhjiä tiloja, tekemään taiteen keitaita ja yllättäviä kohtauspaikkoja. Mutta maailman metropoleissa taiteella ja kulttuurilla, taiteilijoilla ja kulttuurin ammattilaisilla on myös merkittävä rooli kaupunkien kehittämisstrategioissa. Kaupungit vaikuttavat siihen, onko taiteilijoilla ja kulttuurin ammattilaisilla koulutusta, työmahdollisuuksia, työ-, harjoittelu-, näyttely- tai esiintymistiloja. Kaupungit ohjaavat taiteen tekemistä ja sen kokemisen saatavuutta ja saavutettavuutta suoran kulttuurirahoituksen lisäksi muun muassa tontinvuokrilla, liikenneratkaisuilla...2022-11-2944 min#puhettataiteesta-podcast#puhettataiteesta-podcast033 - Taiteilijat vaikuttavat tulevaisuuteemme, vieraana ylijohtaja Riitta KaivosojaYksi sivistysvaltion tärkeimmistä tehtävistä on taata taidetyön sekä taiteen ja kulttuurin kokemisen mahdollisuudet sinne, missä ovat ihmiset, ja niillekin, joilla siihen ei muuten ole varaa. Meidän kokijoiden itsemme sekä asuinkuntiemme jälkeen valtiolla on kolmanneksi suurin rooli taiteen ja kulttuurin rahoittamisessa. Valtio myös edistää lainsäädännöllään ja muulla ohjauksellaan taiteen ja kulttuurin olemassaoloa arjessamme sekä niiden ammattilaisten työskentelyedellytyksiä. Valtion harjoittaman kulttuuripolitiikan isoista linjoista ja rahoituksesta päättävät viime kädessä valtion poliittinen johto: eduskunta, hallitus ja kulttuuriministeri. Näiden linjojen ja budjettiraamien mukaan ministeriö ja sen virkamiehet työstävät yhdessä taiteen ja kulttuuri...2020-02-0500 min#puhettataiteesta-podcast#puhettataiteesta-podcastOsa 31 - Välittäjä, tuottaja, manageri, agentti, vieraana taide- ja designagentti Kaisa KerätärPappi, lukkari, talonpoika kuppari, välittäjä, tuottaja, manageri, agentti. Taiteen tekijän ja kokijan välillä on monta kynnystä, joista monet liittyvät maantieteeseen. Siihen, miten ihminen kohtaa ihmisen. Taide- ja designagentti, tuottaja, Japani-asiantuntija Kaisa Kerätär muistuttaa, että esimerkiksi pohjoissuomalaisella taiteilijalla on iso kynnys esittäytyä Helsingissä ja vielä isompi kynnys esittäytyä ulkomailla. Moni taiteilija tappelee näiden kynnysten kanssa yksin. Mutta yhä useammin taiteen tekijöiden tukena on välittäjiä, joilla on enemmän aikaa ja mahdollisuuksia hallita ja käynnistää projekteja, kirjoittaa hakemuksia ja luo kontakteja. Kaisan mukaan välittäjä voi olla tuottaja, joka hoitaa käytännö...2020-01-0200 min#puhettataiteesta-podcast#puhettataiteesta-podcastOsa 32 - Kokoaan isompi kulttuuripolitiikka, vieraana erikoistutkija, YTT Minna RuusuvirtaPolitiikassa on pitkään puhuttu tarpeesta tutkittuun tietoon perustuvalle päätöksenteolle. Näin myös kulttuuripolitiikassa. Tutkittua tietoa on jo olemassa paljon ja monet tutkijat ja tahot tuottavat sitä lisää. Cuporen erikoistutkijan, Yhteiskuntatieteiden tohtori, Kulttuuripolitiikan tutkimuksen vuosikirjan päätoimittaja Minna Ruusuvirran mielestä tutkimuseettinen kysymys on, miten tuo tieto tutkimuksista saadaan leviämään päättäjille ja alan toimijoille. Aina kyse ei ole vain puuttuvasta tiedosta, vaan myös asenteista ja päättäjäorganisaation sisällä syntyneistä kulttuurin siiloon kohdistuvista lasikatoista. Minnan mukaan sekä valtion että kuntien tasolla kulttuuripolitiikan näkökulman on vaikea päästä läpi kulttuurin toimintakentän ulkopuole...2020-01-0200 min#puhettataiteesta-podcast#puhettataiteesta-podcastOsa 30 - Outsidereista taiteen tekemisen ytimeen, vieraana Richard BennaarsTaiteessa ei koskaan pitäisi olla mitään normaalia. Silti vasta muutamia vuosikymmeniä on haastettu taiteen tekijyydeksi hyväksyttyä normitusta ja alettu edistämään outsider-taiteilijoidemme ja erityistä tukea tarvitsevien taiteilijoidemme yhdenvertaisia mahdollisuuksia luoda taiteesta ammatti itselleen. Aitojen yhdenvertaisten mahdollisuuksien osalta olemme vasta alkutaipaleella. Mutta Suomessakin on jo useita taiteilijoita ja Kettukin, Omapolun, Kaarisillan sekä Pertin valinnan kaltaisia toimijoita, jotka ovat venyttäneet fakkiutuneita taiteen rajoja ja nostaneet uusia teoksia ja taiteilijoita esiin. Yksi kansainvälisistä erityistä tukea tarvitsevien taiteilijoiden taiteen edistämisen uranuurtajista on Richard Bennaars, joka yhdessä Frits Gronertin kanssa perustivat taide-akatemia Gallerie Atelier Herenplaatsin Rotterdamiin vuonna 1991. Keskustelemme Richardin kanssa...2019-10-2000 min#puhettataiteesta-podcast#puhettataiteesta-podcastOsa 29 - Runoilijoista riippuvainen, Kaj Chydenius 80 vuottaKaj Chydenius on 1960- ja 1970-lukujen suomalaisen laululiikkeen ikoneita, joka vielä 80-vuotiaanakin haluaa olla musiikillaan muuttamassa maailmaa paremmaksi. Kaj oli muun muassa mukana perustamassa KOM-teatteria. Hänen ja Arvo Salon legendaarinen Lapualaisooppera on edelleen monin tavoin sanomaltaan ajankohtainen. Kaj on ollut erittäin tuottelias ja myös musiikkigenrejä monipuolisesti ylittävä säveltäjä: hän on säveltänyt yli 10 000 teosta pitkän uransa aikana. Mutta omasta mielestäni yksi Kaj'n suurimmista ansioista on ollut nostaa sävellystensä kautta esiin monia sellaisia upeita kotimaisia ja kansainvälisiä runoilijoita, jotka eivät ole koskaan kuuluneet kirjallisuudestamme kouluissa opetettavaan kaanoniin ja jotka ilman Kaj'ta o...2019-10-1100 min#puhettataiteesta-podcast#puhettataiteesta-podcastOsa 28 - Mieluummin surumielisyyden ruumiillistuma kuin hauskuuttaja, vieraana Sulevi PeltolaYksittäinen näyttelijä voi jättää itsestään vahvan jäljen jo ensimmäisellä kerralla koettuna. Minulle kävi näin teini-iässä, kun näin ensimmäistä kertaa Yleisradion Elmo syntyy -elokuvan ja siinä Elmoa näytelleen Sulevi Peltolan. Legendaarinen Sulevi Peltola on ollut elämänsä aikana monta asiaa: aseistakieltäytyjä-aktivisti, näyttelijä, yksi KOM-teatterin perustajajäsenistä, ohjaaja. Keskustelemme Sulevin kanssa hänen tiestään näyttelijäksi, hänen näyttelijäurastaan sekä kokemuksistaan ohjaajana. Lisätietoja https://www.elonet.fi/fi/henkilo/713000 Foto ©MInnaSirnö2019-08-2000 min#puhettataiteesta-podcast#puhettataiteesta-podcastOsa 27 - Tapahtumat ovat tulevaisuuden välähdys Helsingistä, vieraana toimitusjohtaja Stuba NikulaSuomi on tapahtumien maa. Tapahtumat tuovat ihmisiä yhteen ja luovat yhteisten kokemusten kautta yhteisöllisyyttä. Ei siis ihme, että moni kunta on joko erilaisten tapahtumien mahdollistaja tai niiden toteuttaja. Tai sekä että. Monia taide- ja kulttuurifestivaaleja edustavan Finland Festivalsin tilastojen mukaan sen jäsenfestivaaleilla vuonna 2018 käyntikerrat lähentelivät kahta miljoonaa. Samaisen tilaston mukaan vuoden 2018 käydyimmät jäsenfestivaalit olivat myytyjen lippujen perusteella Ruisrock ja ilmaiset käynnit sisältävän kokonaiskäyntimäärän perusteella Pori Jazz. Mutta hyväksi kakkoseksi molemmissa tilastoissa tuli Helsingin juhlaviikot reilulla yli 70 000 myydyllä lipullaan ja lähes 240 000 kokonaiskäyntimäärällään. Juhlaviikkojen taust...2019-08-1500 min#puhettataiteesta-podcast#puhettataiteesta-podcastOsa 26 - Jumalasta seuraava, vieraana galleristi, kuvataiteilija Juha-Pekka IkäheimoSuomen suvi on kulttuurimatkailua täynnä. Kesäteatterit houkuttavat katsojia kanssaan taidetreffeille ja niin myös monen pienemmän kunnan vain kesäisin auki olevat kuvataiteen näyttelytilat. Monta kertaa näissä kesänäyttelyissä on alun perin ollut kyse yhden ihmisen aktiivisuudesta. Niin myös Pukkilassa, jossa Yrjö Siltala ajoi tyhjillään olevan, kunnan omistaman Koivulinnan huvilan hyödyntämistä taidegalleriana. Keskustelemme 32 vuotta ensimmäisen näyttelyn jälkeen Galleria Koivulinna nykyisen galleristin, kuvataiteilija Juha-Pekka Ikäheimon kanssa taidepöhinästä, galleristina olosta sekä laadukkaiden taidenäyttelyiden aikaansaamisesta ja taiteessa elämisestä metropolien ulkopuolella. Foto ©MinnaSirnö Lisätietoja: http://galleriakoivulinna.fi/nayttelyt/ ...2019-07-2800 min#puhettataiteesta-podcast#puhettataiteesta-podcastOsa 25 - Matka Lähi-idästä Etelä-Savoon, vieraana kuvataiteilija Kirsimaria E. Törönen”Jos ihmiset eivät koe taidetta, jos taidetarjontaa ei ole, niin mitenkä voimme sanoa, että taide kuuluu kaikille?” - kuvataiteilija Kirsimaria E. Törönen Puolueet usein kirjaavat ohjelmiinsa, että taide kuuluu kaikille. Ja lähes yhtä usein toteamme, että taiteen kokemisen esteet ovat vain korviemme välissä. Mutta metropolien ulkopuolella taiteen kokemiseen ja tekemiseen sekä taiteellisen uran edistämiseen liittyy enemmän haasteita. Keskustelemme arabimaissa nuoruuttaan eläneen, Rotterdamissa taidekoulutuksensa saaneen ja maailmalta Etelä-Savoon juurtuneen kuvataiteilija Kirsimaria E. Törösen kanssa hänen lapsuudestaan lähi-idässä, hänen urastaan, taiteen alueellisuudesta, yhteiskunnan tehtävästä taiteen mahdollistajana ja maailman mu...2019-07-2000 min#puhettataiteesta-podcast#puhettataiteesta-podcastOsa 24 - Betonin keveää haurautta, vieraana kuvanveistäjä Virpi KantoBetonin kovuuskin muuttuu taitavissa käsissä haurauden kauniiksi kuvaksi. Betoninkäsittelyn yksi uranuurtajista, kuvanveistäjä Virpi Kanto näkee oman elämänsä arvoituksena, jota vaihe vaiheelta ratkaista ja taiteen kautta laittaa talteen päiväkirjamerkintöinä betoniin. Hänen taiteensa teemana ovat ihmisyys, armo ja kiitollisuus. Keskustelemme Virpin kanssa hänen työstään ja ajatuksistaan taiteesta ja taiteen voimasta. Lisätietoja: http://www.virpikanto.fi/fi/ Foto: ©MinnaSirnö2019-06-2700 min#puhettataiteesta-podcast#puhettataiteesta-podcastOsat 22-23 - Moottorisaha, seksi ja kuolema, vieraana veistäjä Tapani Kokko ja hänen kisällittärensäJulkaisen poikkeuksellisesti kesäkuun helteiden kunniaksi kaksi osaa yhdessä. Osa 22, Mestari Suomen meksikolaisimman kuvanveistäjän teoksissa leiskuvat värit, lempeä kuolema ja verevä elämä. Tapani Kokon puuveistosten teemoina ovat rakkaus, lohtu, kärsimys, seksuaalisuus ja valta. Ja hänen teoksissaan ilmentyy mielikuvituksen yltäkylläisyys. Keskustelemme Tapanin kanssa hänen motiiveistaan tehdä taidetta ja olla taiteilija. Osa 23, Kisällittäret Monen muunkin taiteilijan tavoin Tapani Kokko jakaa osaamistaan opettamalla. Osallistuin taannoin Tapanin primitiiviveistoskurssille, jossa kanssani Tapanin opastuksella puuta veistoksiksi muokkasivat Pirjo Rahkala, Seija Kolehmainen, Irma Korteoja, Taru Myllyvirta, Liisa Waali ja Tiina Kolehmainen. Naurun ja tekemisen ilon keskellä keskustelemme podc...2019-06-2000 min#puhettataiteesta-podcast#puhettataiteesta-podcastOsa 21 - Kulttuuripalvelujen David ja Goljat, kulttuuripäällikkö, väitöskirjatutkija Mari AholainenHallitusohjelmakirjauksilla on väliä. Sipilän hallitusohjelmaan kirjattiin yhdeksi kärkihankkeeksi taiteen ja kulttuurin saatavuuden lisääminen sosiaali- ja terveystoimen sekä kulttuuritoimen yhteistyönä eli prosenttiperiaatteen laajentaminen. Sote (Goljat) ja kulttuuri (David) ovat toki tehneet pitkään yhteistyötä, mutta kirjaus vahvisti kuntien ja mm. sairaanhoitopiirien sisällä ajattelua, että ihminen on kokonaisuus, jolla on sekä fyysisien hyvinvoinnin puoli että tarve sielun ruokaan. Tämä näkyy Jyväskylän kulttuuripäällikön, väitöskirjatutkija Mari Aholaisen mukaan myös ikäihmisten kulttuuripalveluiden resurssoinnissa kunnissa: "On mielenkiintoinen ristiriita, että samalla, kun vanhustenhuolto on kriisissä ja siellä on liian vähän resursseja tarpeeseen, ikää...2019-05-3100 min#puhettataiteesta-podcast#puhettataiteesta-podcastOsa 20 - Pyhät, pirut, madonnat ja perhe, vieraana kuvataiteilija, teologian maisteri Ville LöppönenRaamatun mukaan Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Elävässä elämässä taiteilija asetti itsensä ja ajatuksensa tuohon kuvaan. Kuvataiteilija, ortodoksisen teologian maisteri Ville Löppösen teoksissa sarjakuvallisuus ja klassinen kuvataide kohtaavat pyhät, pirut, madonnat ja perheen. Keskustelemme Villen kanssa länsimaisen kuvataiteen suhteesta kristilliseen perinteeseen, taitelijan läsnäolosta teoksissaan, taiteen tekemisen vapaudesta ja rehellisyydestä itseään kohtaan Villen työhuoneella Joensuussa. Lisätietoja Ville Löppösestä ja hänen töistään: https://www.instagram.com/villelopponen/?hl=fi https://helsinkicontemporary.com/artist/ville-lopponen2019-05-2000 min#puhettataiteesta-podcast#puhettataiteesta-podcastOsa 19 - Taidekin tarvitsee ilmastotekoja, vieraana kuvataiteilija, väitöskirjatutkija Antti MajavaTaide on ihannoinut luontoa, mutta myös luontoa korvaavia koneita. Ilmastonmuutos asettaa myös haasteita hiilineutraalimmasta tavasta tehdä ja kokea taidetta. Taide ei ole muusta elämästä irrallinen saarreke edes ilmastokysymyksissä. Taide ja taiteilijatkin voivat edistää ilmastonmuutoksen hidastumista tai kiihdyttää sitä. Tavoitteenamme on 2 000 - 4 000 kilon hiilijalanjälki per ihminen. Keskimäärin suomalaisen jalanjälki on tänään 14 000 kiloa. Kansainvälistä uraa tekevän taiteilijan jalanjälki voi olla keskimäärin jopa 30 000 kiloa. "Taiteen pitää saada olla vapaa poliittisesta ohjailusta ja taloudellisen lisäarvon tuottamisen pakosta. On kuitenkin absurdia ajatella, että ekologiset järjestelmät tai niiden kestävyys eivät saisi rajoittaa taide...2019-05-1600 min#puhettataiteesta-podcast#puhettataiteesta-podcastOsa 18 - Taivas kattona, rahoitus rajana, vieraana Tanssiteatteri MD:n tj Anniina KumpuniemiAlkaneen eduskuntakauden yksi iso tavoite on saattaa esittävien taiteiden valtionosuusuudistus maaliin. Tällä hetkellä Suomessa vain 11 tanssiryhmää on vakituisen valtionosuuden eli taideslagilla vossin piirissä. Mitä on vos-tanssiteatterin arki ja mistä vos-tanssiteatterin toiminnanjohtaja haaveilee, siitä puhumme siitepölykauden mataloittamalla äänelläni Tanssiteatteri MD:n tanssija-koreografi-toiminnanjohtaja Anniina Kumpuniemen kanssa legendaarisella Hällä-näyttämöllä Tampereella. Foto ©HarriHinkka Lisätietoja Tanssiteatteri MD:stä: http://www.tanssiteatterimd.fi2019-04-2500 min#puhettataiteesta-podcast#puhettataiteesta-podcastOsa 17 - Paskakaupungista taidemekaksi, Taija Jyrkäs, Piia Rantala-Korhonen, Kari Södö, Essi Kummu"Menepä Helsinkiin tekemääm ihan mitä tahansa, ja kukaan ei reagoi mitenkään. Muttaa meeppä Ouluun vetämän alasti tanssia, niin täällä ollaan kylttien kanssa hillitsemässä ihmisyyttä.", kirjailija Emmi Kumu Pohdimme Emmin sekä Taija Jyrkkään, Kari Södön ja Piia Rantala-Korhosen kanssa tässä Oulu-spesiaalien ensimmäisessä osassa @Oulu2026-kulttuuripääkaupunkihanketta ja sen tavoitteita. 6.4.2019 Oulussa käydyn keskustelun järjestivät ja vetivät Hanna Sarkkinen ja Anne Huotari. Kuva: Juha Haapala2019-04-1100 min#puhettataiteesta-podcast#puhettataiteesta-podcast#Kulttuurivaalit - OIKEUS TAITEESEEN, ehdokkaat Backlund, Diarra, Gebhard, Kärkkäinen, NevanlinnaTaide on osa arkeamme, vaikka emme sitä aina huomaakaan. Mutta oikeutemme taiteeseen tekijänä tai kokijana ei ole aina ja kaikkialla yhtä tasa-arvoisesti ja yhdenvertaisesti turvattu. Keskustan, kokoomuksen, sdp:n, vihreiden ja vasemmistoliiton eduskuntavaaliehdokkaat pohtivat, miten jokapäiväinen jokahenkilön oikeutemme taiteeseen toteutuisi nykyistä paremmin ja miten vaikuttaa tuleviin päättäjiin. _____ Taide tarvitsee rohkeita poliitikkoja, jotka nostavat taidepuhetta politiikan marginaaleista samalle viivalle muiden politiikkasektorien kanssa Siksi kulttuurivaalien kunniaksi julkaisen puhettataiteesta-sarjassa vaaliextrana neljä podcastlähetystä, Kukin keskustelu avataan ennen teemakeskustelua viiden eduskuntavaaliehdokkaan #josolisinkulttuuriministeri-puheenvuorolla. Keskusteluissa äänessä olevat kansanedustajaehdokkaat ovat  Lotta Backlund (kok.): "Olen liberaali, urbaani, ratikalla ajava töölöläisporvari. TV-bisnes...2019-04-0400 min#puhettataiteesta-podcast#puhettataiteesta-podcast#Kulttuurivaalit TAITEEN IDEAALI-SUOMI, ehdokkaat Backlund, Diarra, Gebhard, Kärkkäinen, NevanlinnaAika ajoin tuntuu, että Suomessa on taiteilijan mentävä aukko. Että järjestelmät, olosuhteet ja tuet on tehty enemmän taiteilijan arjen jarruiksi kuin tueksi. Keskustan, kokoomuksen, sdp:n, vihreiden ja vasemmistoliiton eduskuntavaaliehdokkaat pohtivat, mistä aineksista rakentuisi taiteilijan ja taiteen ideaali-Suomi. _____ Taide tarvitsee rohkeita poliitikkoja, jotka nostavat taidepuhetta politiikan marginaaleista samalle viivalle muiden politiikkasektorien kanssa Siksi kulttuurivaalien kunniaksi julkaisen puhettataiteesta-sarjassa vaaliextrana neljä podcastlähetystä, Kukin keskustelu avataan ennen teemakeskustelua viiden eduskuntavaaliehdokkaan #josolisinkulttuuriministeri-puheenvuorolla. Keskusteluissa äänessä olevat kansanedustajaehdokkaat ovat  Lotta Backlund (kok.): "Olen liberaali, urbaani, ratikalla ajava töölöläisporvari. TV-bisnespomo ja leffa- ja tv-alan tuottajia edustavan Audiovisual Producers Finlandin puheenjoht...2019-03-2800 min#puhettataiteesta-podcast#puhettataiteesta-podcastOsa 14 - Suomen suurin vaatii 2 prosenttia budjetista, vieraana Temen tiedottaja Anne SaveljeffKenenkään ei pidä olla 24/7 töissä. Luovat alat ja etenkin taide ja kulttuuri ovat olleet vuosikymmeniä työelämän laboratorio. Se, mikä ennen oli normaalia taide- ja kulttuurikentillä, on nykyään yleistyviä "epätyypillisiä" työsuhteita alalla kuin alalla. Siksi Temen tiedottajan Anne Saveljeffin mukaan lainsäädäntöä on muutettava sellaiseksi, että se antaa taiteellisen työn tekemiselle ja taiteilijoiden ja kulttuurin ammattilaisten turvaverkoille lisää resursseja. Siksi Teme eli Suomen suurin taide- ja kulttuurialan ammattiliitto esittää seuraavaan hallitusohjelmaan, että kulttuurin ja taiteen suora tuki budjetissa nostetaan kahteen prosenttiin. Lisätietoja Temestä löydät https://www.teme.fi/fi/2019-03-2400 min#puhettataiteesta-podcast#puhettataiteesta-podcast#Kulttuurivaalit SOSIAALITURVA, ehdokkaat Backlund, Diarra, Gebhard, Kärkkäinen & NevanlinnaTaiteilijakin voi saada lapsen, sairastua ja päästä eläkkeelle. Tulot hänelle voivat tulla monista eri lähteistä. Vuosikymmeniä eri hallitukset ja eduskunta ovat yrittäneet työstää taiteilijan mentävää sosiaaliturvajärjestelmää Suomeen siinä onnistumatta. Keskustan, kokoomuksen, sdp:n, vihreiden ja vasemmistoliiton eduskuntavaaliehdokkaat pohtivat, miten sosiaaliturvasta voitaisiin tehdä enemmän taiteilijaystävällinen. ------- Taide tarvitsee rohkeita poliitikkoja, jotka nostavat taidepuhetta politiikan marginaaleista samalle viivalle muiden politiikkasektorien kanssa Siksi kulttuurivaalien kunniaksi julkaisen puhettataiteesta-sarjassa vaaliextrana neljä podcastlähetystä, Kukin keskustelu avataan ennen teemakeskustelua viiden eduskuntavaaliehdokkaan #josolisinkulttuuriministeri-puheenvuorolla. Keskusteluissa äänessä olevat kansanedustajaehdokkaat ovat  Lotta Backlund (kok.): "Olen liberaali, urbaani, ratikalla ajava töölöläisporvari. TV-bisn...2019-03-2100 min#puhettataiteesta-podcast#puhettataiteesta-podcastOsa 12 - Nomen est omen, minä ja Minna (Canth)Nimi on enne. Minusta tuli minä, koska äitini antoi minulle nimen Minna Canthin mukaan. Sainhan esikuvakseni naisen, joka rakasti ihmisyyttä ja puhui kokonaisia maailmoja. #MinnaCanth1752019-03-1900 min#puhettataiteesta-podcast#puhettataiteesta-podcast#Kulttuurivaalit RAHA, ehdokkaat Backlund, Diarra, Gebhard, Kärkkäinen, NevanlinnaSiitä puhe, mistä taiteessa puute. Valtion suora tuki kulttuurille ja taiteelle on 0,8 % budjetista. Sillä saadaan aikaan toki ihmeitä. Mutta samalla ylläpidetään luovien alojen matalia tuloja sekä alan ammattilaisten ja toimijoiden epävarmuutta tulevaisuudesta. Keskustan, kokoomuksen, sdp:n, vihreiden ja vasemmistoliiton eduskuntavaaliehdokkaat pohtivat, miten taiteen rahoitusta pitäisi kehittää. _____ Taide tarvitsee rohkeita poliitikkoja, jotka nostavat taidepuhetta politiikan marginaaleista samalle viivalle muiden politiikkasektorien kanssa Siksi kulttuurivaalien kunniaksi julkaisen puhettataiteesta-sarjassa vaaliextrana neljä podcastlähetystä, Kukin keskustelu avataan ennen teemakeskustelua viiden eduskuntavaaliehdokkaan #josolisinkulttuuriministeri-puheenvuorolla. Keskusteluissa äänessä olevat kansanedustajaehdokkaat ovat  Lotta Backlund (kok.): "Olen liberaali, urbaani, ratikalla ajava töölöläisporvari. TV-bisnespomo ja leffa- ja tv-alan tuo...2019-03-1400 min#puhettataiteesta-podcast#puhettataiteesta-podcastOsa 10 - Sängynaluskansa eli Ellan tie kirjailijaksi ja kuvittajaksi, vieraana Ella BrigattiAnna-lehden vuosihoroskooppi sai Ella Brigatin ryhtymään pukusuunnittelijaksi teatteriin ja elokuviin. Mutta lapsi Ellassa itsessään sai hänet sittemmin kuvittamaan ja kirjoittamaan. Tuloksena on ollut muun muassa Sängynlauskansa. Puhumme Ellan kanssa hänen erilaisista työrooleistaan taiteen kentällä ja rakkaudestaan lastenkirjallisuutta kohtaan. Lisätietoja Ellasta ja Sängynaluskansasta: http://www.sangynaluskansa.fi/ellabrigatti Foto ja kirjankansi ©EllaBrigatti2019-03-1100 min#puhettataiteesta-podcast#puhettataiteesta-podcastOsa 9 - Tavoitteena tehdä taidetyö näkyväksi, vieraana Takun pj Juha Isotalo ja tj Nea LeoEdelläkävijä. 700 ammatinimikettä. 3 600 jäsentä. Ja tavoitteena muun muassa % valtion budjetista taiteelle ja kulttuurille, aktiivimallin korvaaminen neuvonnalla ja paremmin apurahalaisia ja pätkätyöläisiä tunnistavalla mallilla sekä saada taide- ja kultturialalle oikeudenmukainen palkkajärjestelmä. Tätä on Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö Taku. Taide- ja kulttuurityön todellisuudesta ja tulevaisuudesta on kanssani keskustelemassa Takun puheenjohtaja Juha Isotalo ja toiminnanjohtaja Nea Leo. Lisätietoa Takusta löydät: http://taku.fi Foto ©MinnaSirnö2019-03-0700 min#puhettataiteesta-podcast#puhettataiteesta-podcastOsa 8 - Tietäisimmekö Canthia, Jotunia & Kiveä ilman painettuja näytelmiä?, vieraana Heini JunkkaalaSuomalaiset teatterit esittävät suomalaisten näytelmäkirjailijoiden kantaesityksiä kiitettävästi. Kustantamatta nämäkin uutuusnäytelmät jäävät kuitenkin pääosin vain niiden aikalaisten mieliin, jotka näkevät esityksen. Mutta elääkö tämän päivän näytelmä ilman painettua sanaa tuleville sukupolville, kuten ovat tehneet Minna Canthin, Maria Jotunin ja Aleksis Kiven kirjaksi painetut näytelmät? Kirja kerrallaan -kustantamo julkaisi 240 näytelmää kirjana vuosina 1999 - 2012. Tänään vain yksittäiset näytelmät päätyvät kirjaksi. "Suomessa näytelmäkirjallisuuden status kirjallisuutena on hauras. Näytelmä pitää julkaista kirjana siksi, että se on yksi kirjal...2019-02-2800 min#puhettataiteesta-podcast#puhettataiteesta-podcastOsa 7 - Olla näytelmäkirjailija, vieraana Heini JunkkaalaMe imemme itseemme jo lapsuudessa sellaisten kirjailijoiden nimet kuin Minna Canth, Maria Jotuni ja Aleksis Kivi. Mutta muistammeko, että he ovat ennen kaikkea kuuluisia näytelmäkirjallisuudestaan proosan tai lyriikan sijaan? Tänäänkin kirjoitetaan näytelmiä, joiden edellytys on, että "näytelmäkirjailijoissa törmää kaksi kiinnostusta: kiinnostus kieleen ja kirjallisuuteen ja kiinnostus esitystaiteeseen, teatteriin. Kirjallisuus ja näyttämö ovat keskenään jännitteiset elementit." Näin toteaa näytelmäkirjailija, dramaturgi, kirjailija Heini Junkkaala. Minna Canthin juhlavuonna käymme Heinin kanssa kaksi keskustelua näytelmäkirjailijana olemisesta ja näytelmäkirjallisuuden asemasta. Ensimmäisessä osassa Heini pohtii, mitä on olla näy...2019-02-2500 min#puhettataiteesta-podcast#puhettataiteesta-podcastOsa 6 - Yhdessä olemme enemmän, vieraana Rosa MeriläinenTaide- ja kulttuurikenttä on ihanasti moninainen ja usein sen monet eri toimijat ovat valppaita edunvalvojia. Yhdessä tekemiseenkin on taide- ja kulttuurialoilla jo pitkät perinteet, esimerkiksi sellaisilla toimijoilla Forum Artis ja Lyhty-projekti. Keväällä 2018 taide- ja kulttuurialojen yhteistä asiaa lähti edistämään myös tuore Kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö Kulta ry. Keskustelemme Kultan pääsihteerin Rosa Meriläisen kanssa siitä, miksi yhdessä on enemmän ja mitä Kulta ry tavoittelee. Lisätietoja Kultasta löydät osoitteesta kulttuurijataide.fi, Forum Artisista osoitteesta https://www.forumartis.fi, Lyhty-projektista osoitteesta https://lyhtyprojekti.fi Foto ©MinnaSirnö2019-02-1800 min#puhettataiteesta-podcast#puhettataiteesta-podcastOsa 5 - Tanssijan kaksi elämää, vieraana balettitanssija ja teknikko Timo MokkilaHalu olla musiikissa vei balettitanssija, teknikko Timo Mokkilan uran Kansallisbalettiin ja Kansallisoopperaan. Mutta aktiivitanssijauran päätyttyäkin Timo on työskennellyt Oopperalla muun muassa tuotantoasistenttina, valokuvaajana, suutarin apulaisena ja apulaisnäyttämömestarina. Monen ammattitanssijan on luotava nahkansa ja löydettävä uusi työminä jossakin vaiheessa elämäänsä. Siksi keskustelemme Timon kanssa hänen tiestään balettitanssijaksi ja hänen toisesta urastaan baletin jälkeen.2019-02-1100 min#puhettataiteesta-podcast#puhettataiteesta-podcastOsa 4 - "Ihmeellistä ja hämmästyttävää" #valotaide'tta, vieraana kuraattori Mia KivinenValotaide on in. Pelkästään Lux Helsingissä vaeltaa vuosittain puoli miljoonaa ihmistä kokemassa valotaidetta. Mutta vasta viime syksynä kuraattori Mia Kivisen Taideyliopiston kuvataideakatemiaan tekemässä "Ihmeellistä ja hämmästyttävää" -maisterin opinnäytetyössä sanoitetaan valotaidetta tavalla, joka avaa valon taiteenlajina maallikollekin. Keskustelemme Mian kanssa muun muassa valotaiteesta, valaistuksesta, valotapahtumista ja Valotaiteen seurasta. Foto ©MinnaSirnö2019-02-0300 min#puhettataiteesta-podcast#puhettataiteesta-podcastOsa 3 - #taidetreffitTreffeistä taiteen kanssa on yksinkertaisesti tullut minulle elämäntapa. Huikeimmat taidetreffini olen kokenut niinä kertoina, kun olen tavannut teoksen tekijän tai tekijöitä.2019-01-3100 min#puhettataiteesta-podcast#puhettataiteesta-podcastOsa 2 - ”Ilman taidetta (EI) voi elää”Hajatelmiani taiteentarpeestamme ja siitä, miksi emme voi elää ilman taidetta.2019-01-3000 min#puhettataiteesta-podcast#puhettataiteesta-podcastOsa 1 - Miksi tarvitsen #puhettataiteesta?Rakastan taidetta ja olen taiteen moninautiskelija. Siksi mielestäni ansaitsemme kuulla ympärillämme puhetta taiteesta. Viisaiden ihmisten sanoja. Harkittuja ja harkitsemattomia kommentteja taiteentarpeestamme.2019-01-2800 min