Look for any podcast host, guest or anyone

Shows

Päätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös-podcast: Hannes Snellmanin toimitusjohtaja Anna-Maria TamminenAsianajotoimiston Hannes Snellmanin uusi toimitusjohtaja Anna-Maria Tamminen kertoo Päätös-podcastissa uransa tärkeistä käänteistä ja siitä, mitä aika esimerkiksi lontoolaisessa huipputoimistossa opetti nuorelle päätöksentekijälle. Tamminen avaa myös sitä, miltä tuntui, kun jääkiekkovalmentajaisän työ vei perheen aina seuraavaan maahan ja tyttäret pantiin jälleen uuteen vieraskieliseen kouluun. Evästykseksi lapsille kerrottiin vain että ”oui” tarkoittaa kyllä ja ”non” ei. Tsemppiä! Myöhemmin tuon mankelin läpi kulkeminen on osoittautunut arvokkaaksi. ”Olen äärimmäisen kiitollinen.” Tamminen kertoo myös elämänsä vaikeimmasta päätöksestä ja avaa sitä, miksi lähisuhdeväkivallasta pitäisi puhua avoimesti Suomessa.2025-05-1536 minPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös-podcast: Onego Bion toimitusjohtaja ja sarjayrittäjä Maija ItkonenOnego Bion toimitusjohtaja, sarjayrittäjä Maija Itkonen kertoo Päätös-podcastin uudessa jaksossa, millaisten päätösten tuloksena Aalto yliopistossa teollista muotoilua opiskelleesta nuoresta naisesta tuli nyt Yhdysvaltain miljardimarkkinoille tehdasta pystyttävä elintarvikealan konkariyrittäjä. Itkosen puheen avainsanoja ovat etsiminen, hauskuus ja se, että maailma on kaikkea muuta kuin valmis.2025-04-2931 minPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös-podcast: Nesteen toimitusjohtaja Heikki MalinenJohtajat ja kenraalit kasvatetaan vaikeissa tilanteissa, sanoo Nesteen toimitusjohtaja Heikki Malinen Päätös-podcastin uudessa jaksossa. Malinen on tullut yhtiöön tekemään tuloskäänteen ja nyt hän kertoo, miten se tehdään. Keskustelusta selviää myös, miksi toimitusjohtaja ei lämpene ajatukselle yhtiön pilkkomisesta.2025-03-3037 minPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös-podcast: Outokummun toimitusjohtaja Kati ter HorstOutokummun toimitusjohtaja Kati Ter Horst kertoo Päätös-podcastin uudessa jaksossa, miten suomalaisen pörssiyhtiön johto toimii, kun ympäröivä maailma sekoilee. Kaikki lähtee vahvasta taseesta ja skenaarioiden rakentamisesta. Nuori kauppatieteilijä halusi aikanaan kansainväliselle uralle ja kansainvälistä uraa hän tosiaan on tehnyt. Podissa pohditaan muun muassa, miten kokemus tekee päätöksenteosta helpompaa.2025-03-1727 minPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös-podcast: President & CEO KONE, Philippe DelormePäätös-podcast proudly presents an episode with Kone President & CEO Philippe Delorme! Delorme, the French executive who has led Kone now for a year, speaks about the need for speed and agility and warmly criticizes Finns for their conservatism. Just a little more fluidity might be needed, the Frenchman says.2025-03-1031 minPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös-podcast: CEO & Founder Virta Health, Sami InkinenMitä startupin listaaminen yhdysvaltalaispörssiin vaatii suomalaisyrittäjältä? Miten Suomeen saadaan tuhat uutta Miki Kuusta ja miten ihminen voi ajautua kriisiin, vaikka on juuri tehnyt miljardidiilin? Vastaukset selviävät Päätös-podin uudesta jaksosta, jossa huiman uran Yhdysvalloissa tehnyt yrittäjä Sami Inkinen antaa neuvoja kunnianhimoisille yrittäjille. Ensimmäinen käsky on: polta pelastusveneesi!2025-02-2234 minPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös-Podcast: Riikka Rannikko & Mikko Heinonen - kauden nostotNeuroottinen arroganssi, kellotaajuus, vahvan tason päätökset, haudutteludokumentti, ristiin pölytys, coachability ja paljon muuta. Siinä muutamia nostoja Päätös-podcastin syyskauden jaksoista, joita tuoreessa yhteenvetojaksossa kertaavat asianajotoimisto Hannes Snellmanin toimitusjohtaja Riikka Rannikko ja partneri Mikko Heinonen. Päätöksen syyskauden vieraita olivat Mårten Mickos, Juhani Kaskeala, Elina Björklund, Suvi Haimi sekä podin livenauhoituksessa vierailleet Jyri Engeström ja Tero Ojanperä.2024-12-1616 minPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös live: Jyri Engeström ja Tero OjanperäPäätös-podcast ekaa kertaa live yleisön edessä. Huikeassa keskustelussa pääomasijoittaja, sarjayrittäjä Jyri Engeström ja tekoälyguru, Silo AI:n perustajiin lukeutuva Tero Ojanperä jakavat rahanarvoisia vinkkejä kasvuyrityksen myyntitilanteisiin. ”Kannattaa olla hyvät neuvonantajat, kokemukseni on, että heillä on uskomaton vaikutus lopputulokseen”, Engeström vinkkaa. ”Ole aina due diligence -valmis, sillä et voi ikinä tietää, milloin tarjous tulee pöytään”, neuvoo Tero Ojanperä. Keskustelussa selviää muun muassa, miksi jokaista taputeltua yrityskauppaa kohden on kolme neljä kaatunutta diiliä. Syynä kaatumiseen on yllättävän usein suomalaisperustajien puutteelliset taidot. ”Founderit eivät pääse läpi esimerkiksi Applen tai Googlen työpaikkahaastat...2024-11-2154 minPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös-podcast: Sulapacin perustaja Suvi HaimiKun Sulapacin perustaja Suvi Haimi oli opiskelija, korkeakoulussa yrittäjyyttä suositeltiin vain pitkään työttöminä olleille. Nyt Sulapacin asiakkaita ovat muun muassa Chanel ja Burger King. Päätös-podcastissa ex-tutkija kertoo, että mitä tekisi yrittäjäpolullaan toisin ja miksi perusteilla on nyt uusi firma.2024-11-1020 minPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös-podcast: Reiman hallituksen puheenjohtaja Elina BjörklundPäättämättömyys voi olla pahempaa kuin väärä päätös, sillä se uhkaa lamauttaa koko organisaation, pohtii Suomen päättäjänaisten ykkösriviin kuuluva Reiman hallituksen puheenjohtaja Elina Björklund Päätös-podcastissa. Björklund paljastaa myös, miten hän lähestyy kaikkein vaikeimpia päätöksiä, niitä joiden kanssa toimitusjohtajan sanotaan usein olevan ihan yksin.2024-10-1626 minPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös-podcast: Puolustusvoimien entinen komentaja Juhani KaskealaPuolustusvoimien entinen komentaja Juhani Kaskeala avaa Päätös-podcastin uudessa jaksossa, kuinka huolissaan hän on maailman tilasta juuri nyt kun sota riehuu Euroopassa ja Lähi-Itä uhkaa ajautua sekasortoon. Päätöksenteon ammattilainen johti puolustusvoimia 2000-luvun alussa ja nyt hän kertoo, mitä näki Venäjällä tapahtuvan tuolloin. Kaskeala katseli aina länteen ja veti varhain omat johtopäätöksensä. ” Yhdysvallat on meidän viimeinen tuki ja turva.”2024-10-1536 minPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös-podcast: Piilaakson kummisetä Mårten MickosSuomi nousee nykyisestä ahdingostaan, mutta siihen voi mennä kauan, sanoo Piilaaksossa huiman uran tehnyt yritysjohtaja Mårten Mickos Päätös-podcastin uudessa jaksossa. Mickosin mukaan talouden jumi johtuu siitä, että poliitikot ja ay-liike ovat 20 vuotta itsepäisesti kieltäytyneet kuuntelemasta elinkeinoelämän neuvoja. Podissa Mickos paljastaa myös omat suosikkipäätöksentekijänsä ja kertoo, miksi viha voi joskus olla eteenpäin vievä voima.2024-10-0737 minPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös podcast: Näyttelijäntaiteen professori Elina KnihtiläSuomen rakastetuimpiin kuuluva näyttelijä, Taideyliopiston teatterikorkeakoulun professori Elina Knihtilä avaa Päätös-podcastin uudessa jaksossa, mitä näyttelijät voisivat opettaa yritysjohdolle ja miten kaksipäinen johtajuus toimii teatterikorkeassa. Knihtilä paljastaa myös, miksi etukeno on tärkeä ja mitä hän oppi itsestään päätöksentekijänä johtajaleirillä Englannissa. ”Johtamisessa taistellaan koko ajan vallasta”, konfliktikammoiseksi itseään kuvaileva näyttelijä sanoo.2024-06-0637 minPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös podcast: Markus RauramoPäätös-podcastin uudessa jaksossa Fortumin toimitusjohtaja Markus Rauramo kertoo, millaista oli johtaa Uniper-kriisin rampauttamaa valtionyhtiötä. Miten myrskyn silmässä tehtiin päätöksiä ja mikä Rauramon mielestä oli toimitusjohtajan tärkein tehtävä? Rauramo paljastaa myös, millaisilta johtajilta hän on itse oppinut päätöksentekoa ja miksi Kari Jordan jäi aikoinaan nuoren miehen mieleen.2024-05-3038 minPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös podcast: Fiskarsin toimitusjohtaja Nathalie AhlströmNathalie Ahlström tekee päätöksensä strategia ja arvot edellä Fiskarsin toimitusjohtaja Nathalie Ahlström avaa Päätös-podcastissa harvinaisen avoimesti omaa polkuaan päätöksentekijäksi, vahvuuksiaan ja heikkouksiaan. Vuosien kansainvälisen uran tehnyt Ahlström kertoo myös, miten Fiskarsin kuuden jäsenen johtoryhmä on muodostunut ja miksi. Diplomi-insinööriksi opiskellut Ahlström tunnetaan tiukan analyyttisenä ja systemaattisena päätöksentekijänä. Hän kertoo kuitenkin, että hänen työuransa tärkein päätös liittyy perheen Singaporessa kasvaneisiin lapsiin, joista uhkasi tulla ei-suomalaisia.2024-05-2127 minPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös Podcast: UPM:n hallituksen puheenjohtaja Henrik EhrnroothUPM:n hallituksen puheenjohtaja Henrik Ehrnrooth paljastaa Päätös-podcastin jaksossa, että pelkkien hallitustöiden sijaan hän tulee tekemään myös ”täyspäivätöitä". ”Kohtapuolin”, Ehrnrooth sanoo jatkopäätöksen ajankohdasta. Björn Wahlroosin saappaisiin metsäjätin hallituksessa hypänneen Ehrnroothin mukaan lasten saaminen suhteellisen nuorena teki hänestä paremman päätöksentekijän investointipankkiirina Goldman Sachsilla Lontoossa. ”Se opetti ajanhallintaa, omaa tehokkuutta”, hän muistelee ja kertoo, että kaikki eivät suhtautuneet lasten hankintaan myönteisesti.2024-05-1027 minPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös Podcast: Olvin hallituksen puheenjohtaja Nora HortlingJuomayhtiö Olvin hallituksen puheenjohtaja Nora Hortling avaa Päätös-podcastin jaksossa, millaisen päätöksen eteen hän joutui isänsä kuoleman jälkeen vuonna 2016. Surun keskellä päätöksen tekemiseen ei jäänyt montaa päivää, mutta tuo päätös ratkaisi hänen uransa suunnan.2024-04-2733 minPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös Podcast: Pekka HaavistoPäätös-podcastin uudessa jaksossa presidenttiehdokas, kansanedustaja Pekka Haavisto puhuu vähemmälle huomiolle jääneestä puolestaan eli siitä, millainen bisnespresidentti hänestä tulisi. Avainsanoja ovat ilmasto, teknologia ja kv-investoinnit. Kannattaa kuunnella, tästä on kampanjan aikana puhuttu turhan vähän. Haavisto avaa elämänpolkuaan harvemmin kuullulla tavalla ja paljastaa, mitä hän nuorena haaveili tekevänsä isona. Jaksossa paljastuu myös, miksi ystäväpiiri kannattaa pitää mahdollisimman laajana ja mitä konkreettista hyötyä on pitkäaikaisista, suorapuheisista ystävistä.2024-01-2128 minPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös Podcast: CEO Topi Manner "Survival is good"Nuorena johtajana ja juuri isäksi tulleena vanhempana Topi Manner koki finanssikriisin höykytyksen Nordeassa. Tuosta ajasta mieleen jäi erään kokeneen esihenkilön lausahdus ”survival is good”. Neuvo palasi Finnairin toimitusjohtajan mieleen, kun pandemia ensin lopetti lähes kaiken lentämisen ja sitten Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Pian Elisaan siirtyvä Manner kertoo tilanteen vaatimista päätöksistä Päätös-podin uudessa jaksossa. Kuuntelemalla selviää myös, mikä olisi se hetki, jolloin toivo oli kadota kokonaan.2023-12-2143 minPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös Podcast: Marimekon toimitusjohtaja Tiina Alahuhta-KaskoMarimekkoa yli kahdeksan vuotta luotsannut Tiina Alahuhta-Kasko kertoo Päätös-podin uudessa jaksossa, millaisia päätöksentekijäesikuvia hänellä on ollut. Omaa tapaansa tehdä päätöksiä hän kuvailee kolmella sanalla, joista yksi on ”intuitiivinen”. Alahuhta-Kaskon aikana ikonisen muotibrändin liikevaihto on kasvanut ja osake lähtenyt lentoon, ja nyt toimitusjohtaja kertoo, miten kaikki on tapahtunut.2023-12-0530 minPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös Podcast: OP:n pääjohtaja Timo RitakallioOP:n Timo Ritakallio kertoo Päätös-podcastin uudessa jaksossa, millaista oli, kun hän tuoreena toimitusjohtajana katseli osakekurssien syöksyä syksyllä 2008. Tuolloin vaadittiin erittäin kylmähermoista päätöksentekokykyä. Ritakallio avaa myös ajatuksiaan siitä, miksi kilpaurheilijoista usein tulee tähtiä myös bisneksessä. Jaksossa paljastuu myös, millaisia päätöksiä on sen takana, että Ritakallion herätyskello soi joka aamu puoli kuusi.2023-11-0832 minPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös Podcast: VR:n toimitusjohtaja Elisa MarkulaPäätös-podin uudessa jaksossa VR:n toimitusjohtaja Elisa Markula kertoo, millaiset päätökset ovat nostaneet maatalon tytön, kuten hän itse sanoo, korkealle suomalaisen elinkeinoelämän huipulle. Ennen VR:ää Markula on johtanut Oriolaa, Tikkurilaa ja työskennellyt mm. Fazerin johtotehtävissä. Päätöksissä Markulalla on linjaus, johon liittyy kiinteästi luku 70.2023-06-1925 minPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös Podcast: Björn ´Nalle´ Wahlroos (kesto: 43min)Vallasta luopuva elinkeinoelämän supervaikuttaja Björn Wahlroos sanoo Päätös-podin uudesta jaksosta suorat sanat ”katastrofaalisista” Kataisen ja Marinin hallituksista, vääristä asioista puhuvasta ekonomistikunnasta ja Suomen kyvyttömyydestä uudistua. Wahlroos kertoo myös, mitä Suomessa nyt pitäisi päättää, miten vihreä siirtymä onnistuu ja millainen päätös valtapositioista luopuminen on. Neuvo nuorille? ”Tee sitä mikä on hauskaa. Ei sitä mikä on helpointa, mutta sitä mikä on uralla kivaa.”2023-05-1243 minPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös Podcast: Slushin toimitusjohtaja Eerika SavolainenSlushin toimitusjohtaja Eerika Savolainen paljastaa Päätös-podin uudessa jaksossa, mitä Slush on oppinut Amazonin päätöksentekokulttuurista ja millaista oli suunnitella tapahtumaa, kun korona painoi päälle. Savolainen avaa myös sitä, mitä Slushin uusi konsepti tarkoittaa vuoden 2023 Slushille ja sitä, mitä hän tekee ”isona”.2023-05-0225 minPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös Podcast: Marimekon Hallituksen puheenjohtaja Mika IhamuotilaMarimekon hallituksen puheenjohtaja ja suuromistaja Mika Ihamuotila avaa Päätös-podin jaksossa rajua päätöstään jättää finanssiala ja ostaa suomalaisen muodin ikoninen yhtiö, Marimekko. Ihamuotila kertoo kiinnostavasti, miten erilaista päätöksenteko on finanssialalla ja brändibisneksessä. Lisäksi Mika puhuu avoimesti omista virheistään ja kertoo, miten taiteilijoiden kanssa tehdään töitä. Hän kertoo koskettavasti siitä, millainen päätöksentekijä Kirsti Paakkanen oli. Ihamuotila kertoo myös, millainen yhtiö Marimekosta on tulossa.2023-03-3138 minPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös Podcast: Toimitusjohtaja Laura TarkkaPäätös-podissa Gigantin toimitusjohtaja Laura Tarkka paljastaa, mitkä ovat kaksi johtotehtävää, joita hän ei missään tapauksessa halua sekä sen, mitä hän aikoo tehdä tulevaisuudessa. Lisäksi huiman nousujohteisen uran tehnyt Laura kertoo, mikä punainen lanka yhdistää analyytikkohommia ja johtotehtäviä muun muassa Fazerissa, Kämp Collection Hotelsissa ja Gigantissa. Välitön ja energinen Laura Tarkka kertoo myös, mikä on ylivoimaisesti tärkein päätös pitkässä parisuhteessa.2023-03-2034 minPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös Podcast: Wärtsilä CEO Håkan AgnevallCEO of global marine & energy company Wärtsilä explains what kind of decisions have carried him to top jobs. The Swedish-born globetrotter have learned a lot about differences in decision-making in the global north and south and explains the difference between follow-up and micromanagement.2023-02-1735 minPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös Podcast: Solar Foodsin perustaja ja toimitusjohtaja Pasi VainikkaPasi Vainikka kertoo podissa, miten globaali ruoantuotanto muuttuu ja kuinka se "irtikytketään" maataloudesta. Vainikka paljastaa myös, mitä päätöksiä vaaditaan, jotta tutkijasta tulee mahdollisesti maailmaa ravisteleva kasvuyrittäjä.2023-02-0325 minPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös Podcast: Keskon Hallituksen puheenjohtaja Esa KiiskinenKeskon hallituksen puheenjohtaja, julkisuudessa säästeliäästi esiintyvä Esa Kiiskinen kertoo, mitkä kaksi päätöstä yhtiön olisi pitänyt jättää tekemättä ja miksi hän päätti kääntää selkänsä ammattiurheilu-uralle Yhdysvalloissa. Kannattaa kuunnella Päätös-podin uusin jakso.2022-12-0936 minPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös Podcast: ”Suomen Harari” Saku TuominenYrittäjä ja tietokirjailija Saku Tuominen puhuu Päätös-podissa omasta matkastaan ilmastokriisin hahmottamiseen ja Kuinka puut kasvavat-kirjastaan, jossa hän valottaa oman ilmastoajattelunsa kehitystä. Podissa kuulemme myös, miksi Tuominen kiittää vanhempiaan kasvatuksesta, jossa ”ei ollut keskinkertaisuudesta tietoakaan”.2022-11-2839 minPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös Podcast: Juhani Hintikka - WithSecuren toimitusjohtajaWithSecuren toimitusjohtaja Juhani Hintikka kertoo Päätös-podissa, miltä kansainvälinen organisoitunut kyberrikollisuus näyttää ja mitä kaikkien pitäisi siitä tietää. Hintikka kertoo myös siitä, miksi F-Secure päätettiin jakaa kahdeksi ja mitä nyt on odotettavissa. Entä miltä tuntui, kun epäilys sisäpiiritiedon hyödyntämisestä riippui Hintikan yllä kahdeksan vuotta? Nyt kohu on takana, sillä hovioikeus kumosi kaikki syytteet tänä vuonna.2022-11-2127 minPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös Podcast: Heikki Malinen - 30 minuuttia teräksisiä päätöksiäOutokummun toimitusjohtaja Heikki Malinen vastaa Päätös-podissa kysymykseen teräsyhtiöiden ilmastosynneistä. Hän kertoo myös, millä reseptillä Outokummun muutosohjelmaa tehdään. Aiemmin Postia luotsannut Malinen paljastaa, miltä tuntuu koko ajan johtaa suurissa muutoksissa suuntaa hakevia yrityksiä.2022-11-1531 minPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös Podcast: Inka Mero - Suoraa puhetta päätöksenteosta ja yrittämisestäVuoden pääomasijoittajaksi valittu, Voima Venturesin perustaja Inka Mero kertoo Päätös podcastissa, miksi Voima Ventures sijoittaa vain yhtiöihin, jotka haluavat ratkoa maailman suurimpia ongelmia, kuten ilmastokriisiä. Mero puhuu myös siitä, miksi pääomasijoittajissa yhä edelleen on niin vähän naisia ja mitä tapahtui, kun hän oli riittävän pitkään hakannut päätänsä lasikattoon. Luvassa suoraa puhetta päätöksenteosta ja yrittämisestä.2022-10-2636 minPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös Podcast: Sanna Suvanto-HarsaaePäätös-podcastin tämänkertaisessa jaksossa Päätös-kirjan kirjoittajat Katja Boxberg ja Samppa Vilkuna haastattelevat Suomen vaikutusvaltaisimpiin päätöksentekijöihin kuuluvaa Sanna Suvanto-Harsaaeta, joka johtaa puhetta muun muassa Postin hallituksessa. Suvanto-Harsaae kertoo, mitkä kolme asiaa Suomessa ainakin pitäisi muuttaa, jotta päästäisiin samalle viivalla menestyvien tanskalaisten kanssa. Kannattaa kuunnella!2022-08-1536 minPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös Podcast: Susan DuinhovenIn this episode of Päätös-podcast, the authors of Päätös (2021), Katja Boxberg and Samppa Vilkuna, interview Susan Duinhoven, the CEO of Sanoma Group. Duinhoven took the helm at Sanoma in 2015, when the company was in crisis, and has since succeeded in turning the company around. If you are interested in the thinking behind top-level decision-making, join us!2022-06-2036 minPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös Podcast: Peter SeligsonPäätös-podcastin tämänkertaisessa jaksossa Päätös-kirjan tekijät Katja Boxberg ja Samppa Vilkuna puhuvat perheyhtiö Ahlström Investin toimitusjohtajan Peter Seligsonin kanssa siitä, miksi hallitusten diversiteetti on tärkeää ja tekevätkö diverssit hallitukset parempia päätöksiä kuin muut. Seligson kertoo myös, mitä Hollannin tekemistä päätöksistä voitaisiin oppia Suomessa. Lisäksi keskustelussa paljastuu, miksi Seligson on ainoastaan maltillinen riskinottaja. Tule kuulolle, jos päätökset ja kultalusikka kiinnostavat.2022-06-1540 minPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös Podcast: Mikael StelanderPäätös-podcastin tämänkertaisessa jaksossa Päätös-kirjan kirjoittajat Katja Boxberg ja Samppa Vilkuna haastattelevat Stanton Chasen toimitusjohtaja Mikael Stelanderia huippurekrytoinnin vaikeudesta. Miksi niin moni johtajarekrytointi menee pieleen? Stelander sanoo, että suomalaisyritykset eivät vieläkään osaa seuraajasuunnittelua. Toimitusjohtaja ei voi hakea itselleen seuraajaan. Tästä on olemassa suomalaisessa taloushistoriassa surullisenkuuluisa esimerkki. Tule kuulolle, jos huippujohtajien rekrytointi kiinnostaa!2022-06-1326 minPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös Podcast: Jari LatvanenPäätös-podcastin tämänkertaisessa jaksossa Päätös-kirjan kirjoittajat Katja Boxberg ja Samppa Vilkuna haastattelevat vuosia vaikeuksissa painineen Stockmannin toimitusjohtaja Jari Latvasta, joka kertoo, miten ikonisen tavaratalon pahin kriisi selätettiin. Latvanen puhuu myös uransa huonoimmasta päätöksestä, eli toimitusjohtajuudesta sikatuottajien omistamassa HKScanissa. Suorapuheinen Latvanen moittii terävästi myös suomalaista johtamiskulttuuria, jossa samat ihmiset pyörivät useissa hallituksissa.2022-06-0628 minPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös Podcast: Enfuce Monika Liikamaa Ja Denise JohanssonPäätös-podcastin tämänkertaisessa jaksossa Päätös-kirjan kirjoittajat Katja Boxberg ja Samppa Vilkuna saavat studioon vieraiksi Suomen ehkä seuraavan yksisarvisen Enfucen perustajat Monika Liikamaan ja Denise Johanssonin. Liikamaa-Johansson-duo kertoo, mitä merkitsee jaettu toimitusjohtajuus ja millaista päätöksentekoa yksisarvisen perustaminen edellyttää. Kannattaa tulla kuulolle!2022-05-2933 minPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös Podcast: Antti HerlinPäätös-podcastin tämänkertaisessa jaksossa Päätös-kirjan tekijät Katja Boxberg ja Samppa Vilkuna kysyvät Koneen suuromistaja Antti Herliniltä tämän elämän vaikeimmasta päätöksestä ja siitä, miten purjehtiminen voi opettaa päätöksentekijäksi. Herlin vastaa myös leikkimieliseen kysymykseen siitä, mitä nyt päättäisi, jos pitäisi valita bisneksen, purjehduksen ja karjankasvattamisen välillä. Jaksossa selviää myös, mitä isälleen Pekka Herlinille kuulunutta Antti Herlinillä on mukanaan.2022-05-2927 minPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös Podcast: Mika AnttonenPäätös-podcastin tämänkertaisessa jaksossa Päätös-kirjan tekijät Katja Boxberg ja Samppa Vilkuna juttelevat St1:n perustajan ja energiakeisariksikin kutsutun Mika Anttosen kanssa siitä, millaisia päätöksiä maailmassa nyt tarvitaan ilmastokriisin torjumiseksi ja siitä, mikä sai Anttosen aikoinaan hyppäämään yrittäjäksi. Anttonen puhuu myös jatkuvan vihreän talouskasvun utopiasta ja elintasosta luopumisen välttämättömyydestä. Kuuntele, mitä se tarkoittaa! Yhteistyössä Roschier Asianajotoimisto2022-05-1538 minPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijätPäätös Podcast introPäätös-podcastissa marraskuussa ilmestyneen Päätös-kirjan tekijät Katja Boxberg ja Samppa Vilkuna puhuvat Suomen kovimpien bisnespäättäjien kanssa pääätöksenteosta. Podcastissa syvennetään kirjan teemoja, ja zoomataan tarkemmin onnistuneisiin ja ei-niin-onnistuneisiin päätöksiin. Podcastin ensimmäisissä jaksoissa Boxberg ja Vilkuna puhuttavat Sanoman toimitusjohtaja Susan Duinhovenia, Koneen suuromistaja Antti Herliniä ja St1:n perustaja Mika Anttosta. He paljastavat muun muassa, mikä on ollut vaikein eteen tullut päätös. Katja Boxberg on kokenut taloustoimittaja ja tietokirjailija ja Samppa Vilkuna on menestyneen markkinointitoimisto Supersonin perustaja ja omistaja. Jos haluat oppia paremmaksi päätöksentekijäksi, tule kuulolle! Yhteistyössä Roschie2022-05-1100 min