podcast
details
.com
Print
Share
Look for any podcast host, guest or anyone
Search
Showing episodes and shows of
Peetro Aittola
Shows
Torpeedron haastattelussa
34. Haastattelussa Tuomas "Saddyx" Louhimaa!
Viimeisin vuosi on ollut aikamoista vuoristorataa Tuomas "Saddyx" Louhimaalle. Tasan vuosi sitten osoite oli vielä Encessä, mutta epäonnisten tapahtumien kautta projekti jäi kesken ennen kuin oikein kerkesi alkaakaan. Tie vei takaisin SJ:n riveihin, mutta matka ei ole ollut helppo ja taas ollaan etsimässä uutta projektia. Mahdollisuuksia on tarjolla, mutta mihin suuntaan lähteä uraa viemään.Nauhoitettu 13.12.2021
2021-12-14
24 min
Torpeedron haastattelussa
33. Haastattelussa Niko "Niska" Elmeranta!
Tällä kertaa haastattelussa Niko "Niska" Elmeranta, joka pelasi syksyn Ahjossa. Vuoden 2021 aikana ESEA Open vaihtui Mainiksi. Syksy Ahjossa ei kuitenkaan ollut helpoimasta päästä. Joukkuekavereita vaihtui ympäriltä tiuhaan ja sarjapaikan säilyttämisestä taisteltiin kumallakin kaudella viime metreille. Kotimaisia vastustajia vastaan kuitenkin kulki ihan mukavasti. Tavoite on kirkas ja tervettä itseluottamusta löytyy.Haastattelu nauhoitettu 6.12.2021
2021-12-12
26 min
Torpeedron haastattelussa
32. Haastattelussa Miila "MIILAA" Virta!
Kuluvalla viikolla ruotsalainen organisaatio Godsent julkisti uusimman lisäyksensä naisjoukkueeseensa, kun mukaan remmiin hyppäsi Miila "Miilaa" Virta. Miilaa ei ole ensimmäistä kertaa naisjoukkueessa ja löytyypä vyöltä yksi HLTV-matsikin.Nauhoitettu 8.12.2021
2021-12-09
22 min
Torpeedron haastattelussa
31. Haastattelussa Matias "Banjo" Kivistö!
Kesä on vaihtunut syksyyn ja tämänkertaiselle vieraalle se on ollut erityisen mielenkiintoinen. Joukkue on vaihtunut SAWO Esportsista Nyyrikin kautta Fnaticin akatemiajoukkueeseen Fnatic Rising. Vaihto ruotsalaisorganisaatioon tapahtui vauhdikkaasti, mutta hommat on lähteneet hyvin käyntiin. Banjo on vielä suhteellisen nuori osuja, mutta josta voi odottaa kuultavan.Haastateltu 03.10.2021
2021-10-05
13 min
Torpeedron haastattelussa
30. Haastattelussa Olli "oopee" Piispanen!
Tällä kertaa haastattelussa Olli "oopee" Piispanen hREDSin CS:GO-joukkueesta. Olli on pelannut hREDSissä nyt vuoden päivät.Suurta läpimurtoa ei olla saatu tehtyä, vaan joukkue on vähän junnannut paikallaan. Kesän aikana tehdyt pelaaja- ja roolitusmuutokset, voivat tosin tuoda sen pienen lisän, mikä sysää joukkuueen kohti kirkkaampia valoja.Nauhoitettu 18.08.2021
2021-08-21
12 min
Torpeedron haastattelussa
29. Haastattelussa Mikko "xartE" Välimaa!
Tällä kertaa haastattelussa pelaaja kotimaisen kentän kokeneimmasta päästä Mikko "xartE" Välimaa. Mikko on urallaan edustanut montaa joukkuetta ja onpa sitä käyty pyörähtämässä Majoreillakin. Pelivuosia löytyy alta, mutta paloa vielä löytyy.Nauhoitettu 26.05.2021
2021-06-02
49 min
Torpeedron haastattelussa
28. Haastattelussa Lauri "Hiitali" Koschke!
Tällä kertaa haastattelussa Visu Gamingista Lauri "Hiitali" Koschke. Visu on taas aivan ESEA kauden alla uudistunut ja vielä haetaan vähän askelmerkkejä. Nipusta löytyy kuitenkin kokemusta ja Laurillekin on ESEA-kausia jo kertynyt vyölle. Onko Visu nyt sitten se joukkue, millä pystyisi ottamaan sen seuraavan askeleen Advancediin.Nauhoitettu 18.5.2021
2021-05-21
27 min
Torpeedron haastattelussa
27. Haastattelussa Mikael "Mikzuuu" Selander!
Haastateltavana Mikael "Mikzuuu" Selander! Mikzuuu on pelannut vuoden alusta Exen Esportsin joukkueessa. Polku on vienyt tasaisen varmasti koko ajan eteenpäin ja kovempiin peleihin. Seuraava porras olisi Advanced, mutta se ei ole helppo saavuttaa.Haastattelu nauhoitettu 12.05.2021
2021-05-14
23 min
Torpeedron haastattelussa
26. Haastattelussa Jesse "zehN" Linjala! - osa 2
Tällä kertaa haastattelussa Jesse "zehN" Linjala! Haastattelusta tuli normaalia pidempi, minkä takia se on jaettu kahteen osaan, jotta jaksojen pituudet pysyisi jotenkin tavoitteessa. Toisessa osassa käsitellään lähihistoriaa Godsentistä FunPlux Phoenixiin, kuin myös treenaamista ja ajankäyttöä.Nauhoitettu 3.5
2021-05-11
36 min
Torpeedron haastattelussa
25. Haastattelussa Jesse "zehN" Linjala! - osa 1
Tällä kertaa haastattelussa Jesse "zehN" Linjala! Haastattelusta tuli normaalia pidempi, minkä takia se on jaettu kahteen osaan, jotta jaksojen pituudet pysyisi jotenkin tavoitteessa. Ensimmäinen osa käsittelee enemmän Jessen pelaajahistoriaa, kun taas seuraavassa osassa tullaan Godsent vaiheiden kautta tähän päivään.Seuraava osa 11.5.2021Haastattelu nauhoitettu 3.5.2021
2021-05-08
48 min
Torpeedron haastattelussa
24. Haastattelussa Kalle "kazap" Lyytinen!
Tällä kertaa vieraana Kalle "kazap" Lyytinen! Kalle on edustanut Roots Gamingia jo useamman kauden ajan ja oikeastaan pelannut siellä uransa alusta lähtien. Ja mikäs siinä on ollut pelatessa, kun suunta on ollut nousujohteinen.Haastattelu nauhoitettu 3.5.2021
2021-05-05
15 min
Pelaajat.com | Kilpapelaamisen kehto
Esportscast #24 - Eetu "sAw" Saha
Tällä kertaa hieman poikkeuksellinen Esportscast kun opintovapaata viettävän Timo Tarvaisen tilalla toisena juontajana Peetro Aittola. Vieraana pitkän pelaajauran tehnyt ja nykyään Encen CS:GO-joukkueen päävalmentajana toimiva Eetu "sAw" Saha.
2021-04-30
1h 35
Torpeedron haastattelussa
23. Haastattelussa Markus "Shaker" Pyysalo!
Tällä kertaa vieraana kokeneempaa kaartia kotimaiselta kentältä, kun rupattelemassa Markus "Shaker" Pyysalo. Markus pelasi korkealla tasolla jo 1.6 aikoihin ja voitti mm. Assemblyt kun ensimmäistä kertaa Global Offensive oli turnauksessa. Markuksella on pitkä historia takana, mutta vielä löytyisi nälkää osoittaa omat kyvyt.Haastattelu tehty 28.04.2021
2021-04-30
36 min
Torpeedron haastattelussa
22. Haastattelussa Elmeri "Ykis" Lind!
Tällä kertaa vieraana Elmeri "Ykis" Lind! Elmeriltä löytyy useampikin ESEA Main-kausi alta, mutta tällä hetkellä joukkue on haussa. Joukkueiden muodostuminen onkin oma tarinansa, missä suhteet auttavat paljon.Nauhoitettu 26.4.2021
2021-04-27
17 min
Torpeedron haastattelussa
21. Haastattelussa Jussi "airax" Airaksinen!
Tällä kertaa vieraana KOVA Esportsin uusi IGL Jussi "airax" Airaksinen. Jussi on pelannut jo muutaman kauden erilaisissa haastajajoukkueissa, mutta nyt avautui mahdollisuus näyttää osaamista yhdessä kotimaisista kärkijoukkueista.Nauhoitettu 14.04.2021!
2021-04-15
35 min
Torpeedron haastattelussa
20. Haastattelussa Jyrki "JyrG" Kankaanranta!
IQUE on tehnyt kovaa nousua koko alkuvuoden ja tällä kertaa haastattelussa onkin joukkueen AWP-pelaaja Jyrki "JyrG" Kankaanranta. JyrG saattaa olla suuremmalle yleisölle vielä vähän tuntematon, mutta tällä menolla nimi tulee kyllä tutuksi.Nauhoitettu 05.04.2021.
2021-04-07
18 min
Torpeedron haastattelussa
1. Haastattelussa Joel "jelo" Lentonen
Nauhoitettu: 15.02.2021Ensimmäisessä haastattelussani toivottavasti monista vieraaksi saapui SJ:ssä vuoden alusta pelannut Joel "jelo" Lentonen!
2021-04-05
20 min
Torpeedron haastattelussa
2. Haastattelussa Leevi "AKE" Kovalainen!
Nauhoitettu 15.02.2021.Toisessa haastattelussa jatketaan SJ pelaajien parissa, kun vieraaksi on saapunut Leevi 'AKE' Kovalainen. Leevi pelasi bossilla Exen Esportsin riveissä, mistä nousi vuoden vaihteessa 2021 SJ:n riveihin.
2021-04-05
14 min
Torpeedron haastattelussa
3. Haastattelussa Toni "Stovve" Liukkonen!
Nauhoitettu 18.02.2021.Kolmanteen haastatteluun vieraaksi saapui Sawo Esportsin Toni 'Stovve' Liukkonen. Stovve on pelannut jo vuosia kotimaisissa jengeissä korkealla tasolla ja löytyypä vyöltä Assembly Summer 2016 turnauksen mestaruus.
2021-04-05
19 min
Torpeedron haastattelussa
4. Haastattelussa Santeri "Kide" Koponen!
Nauhoitettu 20.02.2021.Neljänteen haastatteluun vieraaksi saapui Exen Esportsissa pelaava Santeri 'Kide' Koponen. AWP:ta joukkueessaan kantavalta Kideltä on alkuvuodesta nähty hienoja suorituksia ja joukkuekin on esiintynyt edukseen.
2021-04-05
15 min
Torpeedron haastattelussa
5. Haastattelussa Kristo "r0tta" Lindfors!
Nauhoitettu 22.02.2021.Tällä kertaa haastattelussa SAWO Esportsin Kristo 'r0tta' Lindfors. Muun muassa Conquer Gamingissä ja hREDS:ssä aiemmin pelannut Kristo sai vuoden vaihteesta ympärilleen uudet joukkuekaverit ja tulokset ovat olleet positiivisia.
2021-04-05
19 min
Torpeedron haastattelussa
6. Haastattelussa Henri "Henu" Ylilehto!
Nauhoitettu 24.02.2021Kuudenteen haastatteluun vieraaksi saapui Henri 'HENU' Ylilehto. HENU edustaa IQUE.GG, joka on muutamassa kuukaudessa noussut haastamaan aivan kotimaan kärkijengejä. HENU on vielä uransa alkutaipalleella ja onkin mielenkiintoista nähdä kuinka kirkkaisiin valoihin polku vielä vie!
2021-04-05
12 min
Torpeedron haastattelussa
7. Haastattelussa Roni "Ronde" Apell!
Nauhoitettu 25.02.2021.Tällä kertaa vieraana Visu Gamingia nykyään edustava Roni 'Ronde' Apell! Ronde avasi vähän viime syksyä Conquer Gamingissa ja millaista on nyt pelata Visun joukkueessa.
2021-04-05
18 min
Torpeedron haastattelussa
8. Haastattelussa Eetu "eDi" Astikainen!
Nauhoitettu 01.03.2021.Tällä kertaa vieraana hREDSiä jo vuodesta 2019 edustanut Eetu "eDi" Astikainen. Eetu on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt pelata jo pari vuotta kotimaisen kentän kärkikahinoissa. Kotimaisista turnauksista finaalipaikkoja on tullut, mutta se voitto odottaa vielä. hREDSillä on kuitenkin alkamassa taas ihan mukava turnausrupeama, mistä lisää videolla.
2021-04-05
12 min
Torpeedron haastattelussa
9. Haastattelussa Lauri "pietola" Hietala!
Nauhoitettu 02.03.2021Yhdeksännessä ja hieman pidemmäksi lipsahtaneessa haastattelussa Lauri "pietola" Hietala. Lauri pelaa Kovan joukkueessa ja on kokenut pelaaja kotimaisella kentällä.
2021-04-05
29 min
Torpeedron haastattelussa
10. Haastattelussa Veeti "S1rva" Sirva!
Nauhoitettu 08.03.2021.Tällä kertaa haastateltavaksi istahti Veeti "S1rva" Sirva! Veeti on pelannut vuoden alusta Exen Esportsin väreissä. Niin Veeti kuin Exen on osoittanut mukavaa kehitystä tällä kaudella ja onkin mielenkiintoinen nähdä mihin polku vie.
2021-04-05
22 min
Torpeedron haastattelussa
11. Haastattelussa Jere "Elfern" Nissi!
Nauhoitettu 11.03.2021.Tällä kertaa haastattelussa Jere "Elfern" Nissi, IQUE:n IGL. IQUE pelasi hienot Elisa Nordic Championshipin pleijarit, haastaen finaalissa aina Havun. Vaikka Havu finaalin veikin 2-1 lukemin, herätti IQUE:n solidi pelaaminen huomiota. Hiottavaa vielä on, mutta fiilis joukkueen sisällä on hyvä ja suunta oikea. Mielenkiintoinen nähdä, kuinka kirkaisiin valoihin niin Jeren kuin joukkueen polku vielä vie.
2021-04-05
34 min
Torpeedron haastattelussa
12. Haastattelussa Samu "Samppa" Kylmälä!
Nauhoitettu 14.03.2021.Tällä kertaa vieraana haastattelussa hREDSin IGL Samu "Samppa" Kylmälä! Samu löytyy kokemusta kotimaisesta scenestä ja onkin pelannut hREDSin väreissä joukkueen perustamisesta lähtien. Vaikka pelivuosia kotimaisella kentällä on jo kertynyt, on niitä vielä rutkasti myös edessä.
2021-04-05
24 min
Torpeedron haastattelussa
13. Haastattelussa Aleksi "Tabs1e" Tapanainen!
Nauhoitettu 17.03.2021.Tällä kertaa vieraana Roots Gamingin Aleksi "Tabs1e" Tapanainen! Roots on pelannut samalla corella jo pitkään ja kehitys on ollut noususuhdanteista. Pelien koveneminen on pakottanutkin muuttamaan tekemistä.
2021-04-05
19 min
Torpeedron haastattelussa
14. Haastattelussa Jemi "jemi" Mäkinen!
Nauhoitettu 20.03.2021.Tällä kertaan haastattelussa Havun jemi! Jos Havun vauhti tänä vuonna on ollut hurjaa, oli se Jemillä jo 2020. Vuodessa haastajajoukkueesta nouseminen aina kotimaiseen kärkijoukkueeseen on kova suoritus, eikä se ole ollut ihan helppoakaan. Vielä on työtä tehtävänä, mutta suunta on ollut ainakin oikea.
2021-04-05
13 min
Torpeedron haastattelussa
15. Haastattelussa Jere "Jerppa" Määttä!
Nauhoitettu 22.03.2021.Tällä kertaa haastattelussa Visua jo pidempään edustanut Jere "Jerppa" Määttä. Visulla on alkuvuosi ollut tulosten valossa hieman kaksijakoinen, mutta samalla kokemusta on päästy hakemaan kovemmista matseista. Jerppa otti FPL-C paikan pois kuljeksimasta ja siinä onkin hyvä paikka kehittyä, kun joukkueen ympärillä on kysymyksiä.
2021-04-05
17 min
Torpeedron haastattelussa
16. Haastattelussa Lauri "Ninlex" Vanhanen!
Nauhoitettu 23.03.2021.Tällä kertaa haastattelussa Lauri "Ninlex" Vanhanen! Lauri on pelannut Sawo Esportsin riveissä vuoden alusta ja on kokenut IGL. Sawon alkuvuosi on ollut kaksijakoinen. Siinä missä kotimaisten turnauksien karsinnat on olleet vaikeita, on sitten taas kansainvälisillä kentillä sujunut paremmin.
2021-04-05
30 min
Torpeedron haastattelussa
17. Haastattelussa Jussi "JUS6" Kivistö!
Nauhoitettu: 30.03.2021Tällä kertaa haastattelussa Jussi "JUS6" Kivistö! JUS6 on pelannut vuoden vaihteesta Enhanced Esportsin joukkueessa AWP-pelaajana. Kokemusta esimerkiksi ESEA Mainista Jussiltakin löytyy, mutta menestys on antanut odotttaa itsenään. Enhancedin alkuvuosi on ollut haastava ja jotain pitäisikin keksiä.
2021-04-05
23 min
Torpeedron haastattelussa
18. Haastattelussa Jere "Jezkuee" Koskinen!
Nauhoitettu 01.04.2021.Tällä kertaa haastattelussa Exen Esportsin IGL Jere "Jezkuee" Koskinen! Jereltä löytyy jo muutaman vuoden kokemus kilpakentiltä, mutta vasta tänä vuonna Exenin kanssa on päästy haastamaan säännöllisemmin kotimaisia kärkijoukkueita. HLTV:n Suomi-listaus osoittaa sijaa 6. ja tekeminen muutenkin näyttää nousujohteiselta.
2021-04-05
18 min
Torpeedron haastattelussa
19. Haastattelussa Verneri "BONA" Junkala!
Tällä kertaa haastattelussa SJ:n Verneri "BONA" Junkala. Verneri on pelannut kauan ja edustanut useampaakin kotimaista joukkuetta suhteellisen nuoresta iästään huolimatta. Turnausvoittoja ei ole vielä tullut, mutta kokemuksia finaaleista sitäkin enemmän. Vuoden vaihteessa BONA palasi SJ:n riveihin ja joukkueeseen liittyi nälkäisiä näyttämisen haluisia nuoria pelaajia. Joukkueelta on ottanut aikansa saada konetta käyntiin, mutta viime aikaiset näytöt ovat olleet pilkahdus paremmasta.Nauhoitettu 02.04.2021.
2021-04-05
25 min