podcast
details
.com
Print
Share
Look for any podcast host, guest or anyone
Search
Showing episodes and shows of
Vahan Asiaa
Shows
Radio Voiman podcastit
Elinkeinopäällikkö avasi Lahden ilmaradan suunnitelmia - "Rata toimisi vähän niin kuin Uberin tapaan"
Lahden kaupunki, UDT Technologies Oy ja Lahden Seudun Kehitys Ladec Oy solmivat kumppanuussopimuksen, jonka pohjalta tähdätään kestävään, kustannustehokkaaseen, julkiseen ja jaettuun liikenteeseen, jonka pitäisi puolestaan luoda uusia mahdollisuuksia alueemme taloudelliselle kasvulle ja elinvoimalle.Lahden kaupungin elinkeinopäällikkö Miikka Venäläinen kertoi Radio Voimalla perjantaina, että ensin pitäisi saada pilottirata kehitettyä ja testattua.- Sellainen pilottirata, jossa voisimme oikeasti koeponnistaa, että rata toimii myös Suomen talvessa.Sen jälkeen on vielä kaupungin kannalta pari keskeistä asiaa.- Se voisi ehkä mahdollisesti tulla vuonna 2029 kisoihin m...
2025-06-27
09 min
Ainin sekatoimisto
7. Järkevä hinnoittelu – Huomioi ainakin nämä 3 asiaa
Hinnoittelu on vaikeaa ja jopa vähän pelottavaa, koska hinnat on paljon enemmän kuin pelkkiä numeroita. Joskus hinnat vedetään ihan hatusta vaikka on asioita joita hinnoitellessa on tärkeää huomioida. Käsittelen jaksossa kolme tärkeintä näkökulmaa aloittelevan yrittäjän hinnoitteluun ja kerron myös miten mun hinnat on kehittyneet järkevämmiksi vuosien varrella niin hintaa nostamalla kuin työmäärää vähentämällä. Kuulet myös miten löytyi optimaalinen hintapiste kalligrafia-workshopeille ja miksi en ikinä sano hintaa ääneen puhelimessa.Puhun jaksossa Hinnoittelu-workshopista, sen löydät täältä: https://ainimaensivu...
2025-05-21
37 min
NHL-radio
Kuulijat kysyvät Mikko Rantasesta ja vähän muustakin
Pyysin kuulijoilta kysymyksiä tähän jaksoon ja niitä tulikin ihan kiitettävästi. Mikko Rantanen oli luonnollisesti esillä useammassa kysymyksessä, mutta monta muutakin asiaa pääsi käsittelyyn kuulijoiden kysymysten kautta tässä jaksossa.1:00 Mikko Rantanen17:37 Friedman ja Koivun veljekset20:11 Patrik Laine ja Dustin Wolf25:00 Mistä suunnasta voi odottaa vielä isoja kauppoja33:11 Onko Senators otettava tosissaan35:43 Pudotuspeli taistelu ja Marcus Pettersson44:35 Brunetten jatko ja tilastokysymys51:39 Jets vs Capitals ja yli/aliarvostetuin pelaajaDiscord: https://discord.gg/hyub...
2025-02-09
56 min
Radio Voiman podcastit
Hartwallin tuotepäällikkö iloisena lonkeromenestyksestä Ruotsissa - "Vadelma uppoaa myös länsinaapuriin!"
Hartwallin lonkeroista vastaava tuotepäällikkö Jenni Valtiala kertoi Radio Voimalla torstaina Suomen kansallisjuomaksikin kutsutusta "harmaasta", eli lonkerosta ja kevään pinkistä uutuusjuomasta. Hartwall tuo tänä keväänä markkinoille uuden vadelman makuisen lonkeron, joka lanseerattiin ensin Ruotsissa. Miksi Ruotsissa ensin? - Kevään uutuudet tulee yleensä paljon myöhemmin kauppaan Suomessa. Ruotsissa menee vähän eri tavalla nämä aikataulut ja se, miten Systembolaget ottaa myyntiin uusia juomia. Se vähän määritti tätä, tuotepäällikkö avasi asiaa ja jatkoi. - Kyllähän se vadelma uppoaa länsinaapuriin myös. On ollut yll...
2025-01-30
12 min
Radio Voiman podcastit
Lahtelaisohjaaja Jani Wallenius Kultainen Venla -ehdokkaana olevasta Ukrainan puolustajat -dokumenttisarjastaan: "Tämä vähän karkasi käsistä"
Lahtelainen dokumentaristi Promedia Finlandin Jani Wallenius kertoi Radio Voimalla maanantaina Kultainen Venla -yleisöäänestyksessä mukana olevasta Ukrainan puolustajat -dokumenttisarjastaan ja sen poikkeuksellisesta tuotantotavasta. - Tämä tuli ihan puun takaa. Ei näin laajaa juttua pitänyt edes tehdä. Tämä vähän karkasi käsistä. Tämä on ensimmäinen sota, joka voidaan tehdä tällaisella tuotantotavalla, Wallenius muistutti ja jatkoi. - Tässä on kaksi asiaa. Toinen on se, että matkapuhelimet ovat niin laadukkaita, että niillä pystytään tekemään tv-tasoista materiaalia. Toinen on se, että kun jouduimme kirjoittamaan ukrainaksi tai venäjäksi, eli kun keinoäly on tull...
2025-01-13
18 min
SK:n parhaat
Aalto-yliopisto viivytteli tiedevilpin tutkinnassa vuosikausia - "Olemme hyvin pahoillamme"
Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden. Aluksi Jukka Hautamäki ajatteli olevansa pikkumainen. Hän oli tehnyt mediataideteoksen yhteistyönä, ja toinen taiteilija mainosti sitä sosiaalisessa mediassa päivityksillä, jotka oli kirjoitettu minä-muotoon. My art installation, minun installaationi. Hautamäen mielestä olisi pitänyt puhua me-muodossa. Hän kysyi silloiselta puolisoltaan, oliko kohtuuton. Jonkin aikaa jahkailtuaan Hautamäki lähetti yhteistyökumppanille sähköpostia. Hän halusi tietää, mistä oli kysymys. Taiteilija vastasi ystävällisesti, lupasi korjata asian. Seuraavana päivänä ilmestyi taas minä-muotoinen päivitys. Ny...
2024-07-17
23 min
ADHD Tyylillä
4.2 ADHD ja aistiyliherkkyydet
Paljon puhetta ja vähän asiaa aistiyliherkkyyksistä.
2023-10-14
51 min
Jukka Kokkonen
Kolme kuollutta asiaa
Hampaani palavat olen täynnä vihaa ja myrkkyä ylpeästi keskinkertainen patoan kaiken sisääni näen jotain, mitä siellä ei ole väri, muoto ja taajuus muuttuvat en tiedä, mitä minulla on mutta tiedän, mistä sitä saa lisää Täällä vainioiden keskellä koirat ja linnut, kaikki väärinpäin naakkaparvi taivaalla ja jokin metsään karannut koe-eläin kolme kuollutta asiaa minun rintani päällä raskaina ratsastaa kolme kuollutta asiaa rinnassani roihuaa Kuinka voi ajatella sellaista, mitä ei tiedä edes? Kuinka voi tehdä jotain sellaista, joka tyystin selvästi väärin on? Olet antanut minulle niin paljon että aion ottaa vielä vähän lisää murhaaja...
2023-08-25
06 min
ET SÄ NOIN VOI SANOO! ESITTÄÄ:
#67 Vähän parempia pedofiileja!
Sairailla paskoilla on monta termiä, pedofiili on niistä yksi. Somevaikuttajista kuoriutuu rokotekriittisiä uskovaisia. Huonoissa uutisissa asiaa tulevista työntekijöistä; kehen on katsominen, kun nuoret eivät yksinkertaisesti kykene työnhakuun? Entäpä onko leijuvalla peräsuolella/perseenreiällä/pesusienellä/Akvabotilla tulevaisuutta? Outoina ilmiöinä pidämme Metan käytöstapoja laajentaa toimintaansa henkirikollisuuteen. Lopuksi outo-, mutta myös suru-uutinen: urheilukansana emme ilmeisesti suoriudu Pornhubissa yhtä hyvin kuin esimerkiksi Ruotsi. Tokmannin ämpäreitä jaetaan palautteista ja kysymyksistä. Lähetä kyssärit ja palautteet ääni-, tai video-viestillä E.S.N.V.S. -whatsappiin! 📲 Numero on 050 533 2205
2023-01-06
1h 19
Tuplaturinat - Yrittäjän rautaisannos markkinointia ja myyntiä
Tekojen vuosi 2023: tuloksesi tottelee tekemistä
Ei tuijotella kristallipalloon eikä anneta tyhjänpäiväisiä lupauksia (paitsi että vähän me Turinat-jaksossa lupaillaan asioita, joista ei vielä ole näyttää konkretiaa, mutta tosi vähän, hei, oikeesti). Onpa sinun tilanteesi mikä tahansa ja kiinnostaapa meidän jutut kuinka paljon tai vähän tahansa, toivottavasti innostut lähtemään tähän mukaan: tehdään vuodesta 2023 tekojen vuosi. Hienojen suunnitelmien ja uljaiden lupausten toteuttamisen estää meillä itsekullakin milloin mikäkin. Ajan, rohkeuden, varmuuden, rahan puute ovat kuitenkin lopulta kaikki ratkaistavissa. Tarvitaan vain tahtoa ja arjen systeemejä, eli tapoja. Ja jotenkin takaperoistahan...
2022-12-30
39 min
Kansan Filmiradio
Jakso 176 Viinakaakao, sähkölasku ja vähän valokuvauksesta
Niitä ihmisiä, joita ei kiinnosta yhteiskunnallisten asioiden ruotiminen, suositellaan siirtymään suoraan kohtaan 29 minuuttia jolloin pääsemme valokuvaamisen makuun. Päivän jaksossa asiaa sähköstä, sen kuluista, vihreistä ja vähän valokuvauksesta!
2022-12-17
1h 09
FaliSvart
Kuolema
Hyvää joulukuuta! Joulukuun, ilon ja valon ajanjakson kunniaksi tässä jaksossa puhutaan kuolemasta! Jaksossa keskustellaan kuolemasta hoitajan tyyliin: Asiaa höystettynä mustalla huumorilla - Kaikkea tästä jaksosta ei kannata ottaa tosissaan!Tätä ehkä tabuna pidettyä aihetta käsitellään tämän kaksikon toimesta tutulla skeemalla: Asiaa, rönsyä, sitten ehkä vähän asiaa ja taas rönsyä väliin. Miltä kuolema näyttää Markon mielestä? Lillumista ja erikoisia sväärejä? Miten kuoleman kohtaamiseen tottuu - vai tottuuko?
2022-12-01
47 min
Keskisuomalainen
Aki Tykki muistelee hymyssä suin Happoradion debyyttialbumin krapulhoureisesta kaljoittelusta kertovia lyriikoita: "Ajateltiin, ettei meidän tarvitse tehdä lauluja kuin juopottelusta Kalliossa"
Jo kahdenkymmenen vuoden ikään ehtinyt Happoradio on vuosien aikana vakiinnuttanut paikkansa kotimaisen musiikin kärkikaartissa. Jyväskylän Paviljonkiin konserttisalikiertueensa merkeissä lauantaina saapuvan yhtyeen laulaja Aki Tykki oli Radio Keskisuomalaisen aamulähetyksessä Henri Bergin haastattelussa. Tykki muisteli bändinsä alkuaikoja, debyyttilevyä ja parinkymmenen vuoden taivalta nykyhetkeen. Solisti hertyi myös huumorimielessä pohtimaan 2003 julkaistun Asemalla-albumin sanoituksia. - Tekstit on ehkä hiukan naiiveja - näin aikuisena asiaa katsoen. Sittemmin oon vähän syventynyt ja laajentanut eri aiheisiin kuin juopotteluun Kalliossa, lyriikoista vastaava laulaja naurahtaa. Kuuntele haastattelu alapuolelta!
2022-10-06
14 min
Epelit Podcast
24. Jakso - Ei mitään uutta ydintuhorintamalla
Epelit Podcast kuulumiset pidemmässä jaksossa - arvostellaan huolella vähän kaikkea. Tässä käydään läpi #jauhojengiä, Elizabethin poistumista, bisnesideoita ydinbunkkerissa... Ota myös sun oma pakkaulistaehdotukset mukaan ajatuksella 3 asiaa ydinbunkkeriin. Tuuhan mukaan.
2022-10-04
1h 29
Näkövammaisten liitto
Antaa kaikkien kukkien kukkia
Tämä podcast kertoo siitä, miltä tuntuu olla kahden vähemmistön edustaja: näkövammainen ja niin sanottu sateenkaari-ihminen. Editointi: Tuomo Burman Haastattelija: Päivi Vigg haastateltava: Tuukka Puhelinringin kokoonkutsuja: Anna Lyra, kerää Sateenkaari-rinkiä, puh: 045-1118892 Kahden vähemmistön vertaistuki: Raila Riikonen, puh. 044 063 9863 tai ilonkipina@gmail.com. Lisätietoa tästä: https://pride.fi/osallistu/avoin-yhteisotoiminta/ Tavallinen puhelinrinki: 050-4059057 Litteraatio löytyy kokonaisuudessaan täältä: https://nkl.fi/fi/antaa-kaikkien-kukkien-kukkia [Alkutunnus alkaa, porinaa] [Mies laulaen:] Dum-dum... [Naiset laulaen:] Aa-aa… mielen pata porisee… [Mies laulaen:] Dum… [Nainen puhuen:] Minun näköinen mieli. [Naiset laulaen:] Mitä se tarjoilee-ee-ee...? [Naiset laulaen:] Dum-dum-dum-dum… [Na...
2022-09-21
22 min
Hanaa! F1-podcast
Charles Leclercin rehellisyys oli samalla karu paljastus Ferrarista - Valtteri Bottakselta taas karmea lähtö: "Alfa pilasi mitä pilattavissa oli"
Max Verstappen otti voiton Ranskassa ja tiukan otteen F1-mestaruudesta. Leclerc keskeytti omaan virheeseen, mutta rehellisyydessään paljasti, miten vähän luottaa omaan autoonsa. Mercedes sen sijaan on täällä taas, ja hyvä niin! Valtteri Bottaksella oli vaikea kisa, eikä Alfa Romeon taktiikkamoka auttanut lainkaan asiaa.
2022-07-25
48 min
Tuplaturinat - Yrittäjän rautaisannos markkinointia ja myyntiä
”Sikakaupallinen hyväksikäyttötarkoitus”
Tällä kerralla Tuplaturinoissa mentiin liveksi, eli tehtiin suoraa lähetystä juhannuksen ja kesän kunniaksi. Aihelistalla oli asiaa ja asiattomuutta jokseenkin sopivassa suhteessa. Kun yksinyrittäjällä on kysyntää enemmän kuin pystyy tekemään Löysää vähän laaturuuvia ”Sikakaupallinen hyväksikäyttötarkoitus” Olisiko asiantuntijan puhelinpalvelulle kysyntää? Niche-markkinalla liian pieni hinta? Eikö asiakas ymmärrä ROIta? Tilitoimistot piilottavat tuotteistuksensa Mikä olisi hyvä triggeri kun lähdetään outboundaamaan prospekteja? Ja mikä olisi hyvä hit rate konversioista? Loistavaa juhannusta ja kesää!
2022-06-23
1h 42
Väkisinauttajat
Jakso 127: Timantit ja karaatit
28 minuuttia tiukkaa asiaa, hyvin vähän kiroilua ja aitoja ennaltatarkistettuja ja selvitettyjä faktoja. Arvailulle ei ole näissä piireissä varaa kun Väkisinauttajat päästetään irti.
2022-06-12
28 min
Pata jumissa
Extra jakso: paska jakso + dartskisan jutut
Burn out vaivaa ja mennään mistä aita on matalin, joten puhutaan tälläkin kertaa täytejakso. Jaksossa yllättävän vähän asiaa, mutta jengi jaksoa halusi, niin tässä se teille on. Vähän aluksi oikeasti pata jumissa asiaa ja lopussa ei oikeastaan mitään asiaa. Kuitenkin jos tykkäät äänestä, niin ota olut käteen ja nauti. Parempaa ei mitään tämä on kuin muu ei mitään. (00:28) Alkuhöpinät (10:40) Mediakatsaus (13:50) Palauteosio (18:00) Tapahtumien järjestäminen ja dartskisojen perkuu Ps. Älä kuuntele Pss. Olen varoi
2022-05-20
32 min
The Mel Schmidt Show | Yrittäjyys, lifestyle & kasvu
Onko 200 some-seuraajaa liian vähän? Minkälaisilla toimenpiteillä omaa some-heimoa voi vahvistaa? – 006
Muutama viikko sitten törmäsin Instagramissa julkaisuun, jossa sanottiin: "200 seuraajaa ei ole yhtään mitään". Aloin siinä hetkessä pohtimaan asiaa, onko se oikeasti niin, sillä samoihin aikoihin olimme saavuttamassa 200 seuraajan rajapyykkiä Kasvuakatemian Instagram -tilillä. Tässä jaksossa pohditaan onko 200 seuraajaa ihan turha määrä ja annan myös 10 vinkkiä, joita hyödyntämällä vahvistat some-yhteisöäsi. Podcast-jakso: Mikä on markkinarako?: https://anchor.fm/mel-schmidt1/episodes/Mik-on-markkinarako--Miksi-markkinaraon-mrittminen-on-ensimminen-askel-brndyksess--Oivalluksia-brndivalmentajalta---002-e1fc71j Podcast-jakso: Mikä on brändi ja mitä on brändäys: https://anchor.fm/mel-schmidt1/episodes/Mik-on-brndi-ja-mit-on-brndys--Minklaisista-palasista-brndi-voidaan-rakentaa-ja-mist-aloittaa-brndys---004-e1fk6qm Liity Kasvuakatemiaan: h...
2022-04-25
31 min
Äijät Höpöttää Podcast
UPM lakosta, jääkiekosta, paikallisista bändeistä ja vähän jalkapallosta
Jakso 10! Extraspecial juhlajakso on äänitetty perjantaina 22.4. klo 19 ja julkaistaan tuoreustakuulla varustettuna klo 21. Koronatauolta palanneet Toni ja Mika höpöttävät UPM lakosta, jääkiekosta, vähän jalkapallosta sekä muistelevat muutamaa paikallista bändiä. Äijät sivuavat montaa asiaa ja rönsyilevät sujuvasti aiheesta toiseen, vahvalla mutupohjalla. Vastuu on kuulijalla.Anna palautetta ja seuraa somessahttps://facebook.com/aijathopottaahttps://instagram.com/aijathopottaahttps://www.linkedin.com/company/aijathopottaa/aijathopottaa@gmail.com
2022-04-22
44 min
Äijät Höpöttää Podcast
Lapista, laskettelusta ja vähän jääkiekosta ja jalkapallosta
Toni ja Mika höpöttävät Lapista, laskettelusta ja vähän jääkiekosta ja jalkapallosta. Äijät sivuavat montaa asiaa ja rönsyilevät sujuvasti aiheesta toiseen, vahvalla mutupohjalla. Vastuu on kuulijalla.Anna palautetta ja seuraa somessahttps://facebook.com/aijathopottaahttps://instagram.com/aijathopottaahttps://www.linkedin.com/company/aijathopottaa/aijathopottaa@gmail.com
2022-04-08
41 min
Hyvää huomenta Bryssel
Mitä on kiertotalous ja miksi siitä puhutaan yhä enemmän?
Kiertotalous on kokonaisvaltainen ajattelumaailman muutos. Tarkoituksena on, että uusiutumattomien luonnonvarojen käyttö vähenisi, kaikkea pystyttäisiin kierrättämään enemmän ja jätettä syntyisi mahdollisimman vähän. Tavaroita ja palveluita mietittäisiin jo alusta lähtien niin, että materiaalien valinnoissa ja suunnittelussa otettaisiin huomioon mahdollisimman pitkä käyttöikä ja kierrättämisen mahdollisuus. Tavoitteena on myös, että tuotteiden sijasta käytettäisiin yhä enemmän palveluita, eikä kaikkea tarvitse omistaa itse. Tänään asiaa muun muassa tästä, viikon tärkeimpien EU-aiheiden lisäksi.
2022-03-29
24 min
OlympiaCast
OlympiaCastin vieraina Kaisa Mäkäräinen ja Matti Heikkinen: Tie maailman huipulle on pitkä, mutta urheilijaksi kasvaminen on antoisa matka
OlympiaCastissa sukelletaan kahden tunnetun suomalaisurheilijan kasvutarinoihin, kun Kaisa Mäkäräinen ja Matti Heikkinen avaavat matkaansa huippu-urheilijaksi. Matka maailman huipulle oli pitkä ja itsensä joutui laittamaan likoon monella tavalla ennen kuin menestystä alkoi tulla. - Se on aika vaativa prosessi monella tapaa, mutta ehkä tänä päivänä meillä on myös paremmat valmiudet urheiluakatemioiden ja muiden kautta saada tukea siihen kasvuvaiheeseen. Se kokonaisuus siinä ympärillä, että pystyt urheilijana elämään, sen rakentaminen vaatii paljon. Oma aktiivisuus ja halu viedä asioita eteenpäin - toki siinä valmennuksellisesti oman valmentajan ja koko sen toimintaympäristön kanssa, on aika keskeistä...
2022-03-16
38 min
Hockey Time Lahti
#49 - Kiekkokaukaloiden teräsmiehet eivät vaivoistaan valita – "Rekka-autollinen teippiä ja puoli litraa puudutusainetta"
Hokipodin haastatteluissa Pelicans-kippari Miika Roine sekä 11 kautta lahtelaisseuran fysioterapeuttina ja fysiikkavalmentajana työskennellyt Juha Nakari. Jakson ruokalista ja alkuhetkien hörppy. (00:08) Philadelphia Flyersin puolustaja Keith Yandlesta, 35, tuli viime viikolla NHL:n uusi teräsmies. Jukurit-sentteri Jarkko Immonen, 39, pelasi keskiviikkona 233:nnen perättäisen Liiga-ottelun ilman poissaoloa. Pelicansin keskushyökkääjä Sakke Hämäläinen, 23, on huhkinut 101 perättäistä Liigan runkosarjaottelua putkeen. (00:50) Hokipodin helmikuun kuuntelijakilpailu: Kuka on lahtelaisen jääkiekkoilun teräsmies? Vastaamaan pääset tästä: https://oma.media.fi/ess/hockey-time-kuuntelijakilpailu/. (08:26) Haastattelussa Pelicansin pitkäaikainen fysioterapeutti ja fysiikkavalmentaja Juha Nakari. Jääkiekkoliiton palveluksessa työskentelevää "Nakkea" ei ole enää kuluvalla...
2022-02-03
43 min
MIETI VÄHÄ!
Asiapodi: Miten filosofi saa keskustella? eli kriittisen etäisyyden valtaaminen
MIETI VÄHÄ! vaihteeksi rauhoittuu vähän ja keskittyy asialliseen asiaan. Filosofisia väliintuloja ja tulehtuneiden poliittisten konfliktien puimista puivat Valtterin johdolla Joonas ja Riku. Miten vaikeista asioista pitäisi keskustella filosofisesti? Saako filosofi valita puolensa ja kenen puolella pitäisi olla? Miten universalismin ja relativismin käsitteet soveltuvat elävän maailman kiistojen analyysiin? Tässä podissa puhumme vaihteeksi asiaa, yläviritteisesti.
2022-02-01
1h 00
Konehuonefilosofit
Puhutaanpas Vähän Pelaamisesta | Konehuonefilosofit | Ep.1
Mortti moi ja kiitos jos eksyit tännekkin asti! Nyt olisi siis ensimmäisen jakson aika ja siinä päästäänkin käsittelemään meille kummallekkin hyvin sydäntä lähellä olevaa asiaa, pelaamista. Käydään vähän lävitse mistä ollaan kumpikin tultu ja esim mitä pelaaminen tarkoittaa meille. Toivomme että osallistutte keskusteluun kirjoittamalla palautetta osoitteeseen: konehuonefilosofit@gmail.com Myöskin tuleviin jaksoihin voi ehdottaa aiheita! --- Send in a voice message: https://anchor.fm/konehuone-filosofit/message
2022-01-04
39 min
Perusasento
#109 Mitä kuuluu?
Nyt niitä kuulumisia! Vähän höpöttelyä, mutta myös syvällisempää asiaa tavoitteellisuudesta ja treenaamisesta. Studiossa Elli Kinnunen ja Ninja Korpelin. Seuraa meitä somessa: http://www.instagram.com/perusasentopodcast Liity myös chat-ryhmään: https://www.facebook.com/groups/1606220286213046 Alkumusiikki: JRRO-bändi
2021-11-25
42 min
OlympiaCast
OlympiaCastin vieraina Lasse Kukkonen ja Eero Mikkelä – hyvässä joukkueessa on yhteistä huumoria ja tilaa olla oma itsensä
Vuosi sitten jääkiekkouransa päättänyt Lasse Kukkonen ja urheilupsykologi Eero Mikkelä kannustavat OlympiaCastissa nuoria urheilijoita tunnistamaan omia vahvuuksiaan ja kehittämään niitä. Itsensä tunteminen urheilijana auttaa kehittymään oikeissa asioissa. - Itsetuntemus, sen tunteminen, että kuka on urheilijana ja mikä sulle sopii, on ihan älyttömän tärkeä asia ja ihan lajista riippumatta. Kuka olet urheilijana ja millainen kilpailija olet, mikä sopii sun ominaisuuksiin? Ajatus lähtee siitä, että tietää ylipäänsä, että kuka urheilijana on ja vähän reflektoi sitä, pohtii sitä mikä just itselle sopii. Muutenhan urheilusta tulee aika vaikeita, kommentoi Mikkelä. Kiekkoura...
2021-11-24
49 min
Keskisuomalainen
Handelsbankenin Jyväskylän-konttorin johtaja kertoo, miten toissaviikon uutispommi otettiin vastaan: "Kyllä se tuli ihan täytenä yllätyksenä ja näinhän ne pörssiyhtiöissä tahtoo tulla"
Konttorinjohtaja Jesse Järvinen sai tiedon Handelsbankenin vetäytymisestä Suomesta vähän ennen kun Keskisuomalaisen toimittaja soitti. – Kyllä se tuli ihan täytenä yllätyksenä ja näinhän ne pörssiyhtiöissä tahtoo tulla, Järvinen sanoo Radio Keskisuomalaisen haastattelussa. Handesbankenin Jyväskylän-konttoria johtava Järvinen on saanut sulatella asiaa muutaman viikon ja kertoo nyt, miten tieto konttorilla otettiin vastaan ja millaisena hän näkee muun muassa pankin työntekijöiden tulevaisuuden. Uutinen huolestuttaa varmasti myös asiakkaita, joilla on pankissa omaisuutta, joten Järvinen vastaa Henri Bergin kysymykseen siitä, millaisia yhteydenottoja asiakkailta on t
2021-11-02
10 min
Randomipodi
25. TRAVEL WITH US PART 1: BIG AIR CHUR ja miten päästä yli ihastuksesta
jos on sellainen olo että kaipaat sellaista ihanaa, rempseää hössötystä ja naurua, niin tämä jakso kannattaa laittaa sitten sinne taustalle pyörimään. esim. kun oot joko tekemässä ruokaa, meikkaat tai siivoat, - miksi me nyt ylleensä muutenkin laitetaan telekkari taustameluksi kotona päälle.ja sitten kans iso ja vahva nauruvaroitus, koska meillä oli takana vain parin tunnin yöunet ja ainakin kolomen kuukauden verran asiaa käytävänä läpi. ja melkein onnistuttiin siinä!me pohditaan jaksossa, miten ihastuksen ja ihastumisen tunteen kanssa kannattaa toimia, onko kohtaloa olemassa ja onko oikeasti niin, että...
2021-10-25
40 min
Puolimatkan pysäkki
Tietoturva-asiaa taviksille
Tietoturva voi tuntua hankalalta tai vieraalta asialta. Mitä jokaisen taviksen pitäisi vähintään tietää tietoturvasta? Puolimatkan pysäkillä tietoturvasta, kyberuhkista ja vähän tekoälystäkin keskustelemassa tietoturva-asiantuntija ja luonnontieteilijä Kai Rasmus. Haastattelijana Sirpa Mustonen.
2021-10-25
28 min
Myynti ei ole kirosana
Miten löytää omalle yrityksellesi sopiva buukkauspalvelu - huomioi ainakin nämä 3 asiaa
Isketään suoraan kiinni tuohon pihviin niin, että samalla vähän veri tirahtaa ja ehkä onnistun suututtamaankin jonkun: hyvät toimijat joutuvat maksamaan kilpailijoidensa synneistä muutamallakin tavalla, joka myös oleellisesti vaikuttaa siihen miksi buukkauspalveluiden vertailu ja ostaminen on edelleen hankalaa ja miksi ala kantaa yllänsä niin parjattua mainetta. Käyn läpi kolmen kohdan kautta asiat, joita sinun kannattaisi ottaa huomioon buukkauskumppania harkitessasi.
2021-10-19
11 min
Leffakestit
Malignant, His House ja Hereditary
On lokakuu, joka voi tarkoittaa vain yhtä asiaa KAUHUELOKUVIA! Puhumme kolmesta erityyppisestä kauhuelokuvasta vähän campimmästä uudesta slasheristä Malignantista (2021), sosiaalisesta kannanotosta, mutta myös henkilökohtaisesta tarinasta His house (2020) ja viiltävän henkilökohtaisesta ja häiriintyneestä psylologisesta kauhuelokuvasta Hereditary (2018.) Dyyni (2021), Dyyni (1984), Blade Runner 2049 Midnight Mass 11:55 Video essee:Hereditary What The Script Tells Us 13:33 Aihe 17:41 Malignant wiki Annabel ja Kirottu sarja 31:55 Spoileri osuus 55:40 His house wiki 01:18:05 Spoileri osuus 01:20:47 Screenrant artikkeli 01:33:34 Hereditaryn wiki Perheen jäsenet 01:58 52 Spoileri osuus
2021-10-14
2h 32
Randomipodi
21. Räikkönen asuu Nooran naapurissa
No hellurei ja tällä kertaa ei mittää helliä tunteita VAAN ASIAA!! Ei vaan nyt aloko kolomas kausi Nooran ja Siirin seurassa - ensimmäisessä jaksossa kerrataan nopeasti kuulumiset Sveitsistä ja Suomesta: miten podcast homma saatiin toimimaan, vaikka ollaankin eri maissa? Pureudutaan lisäksi sveitsiläisten ja suomalaisten miehien eroihin - mitä plussia ja mitä miinuksia? Lisäksi selviää, että Nooralla on erittäin mukava naapuri ja Sirpa on palannut Lappiin. Kuullaan myös vähän syssyn tulevia suunnitelmia sekä vinkkejä, miten olla olematta täys puupää. Ja tietysti koska nyt ollaan myös valloittamassa Sveitsiä...
2021-09-20
38 min
Sivupolkuja
Jakso 52: Sivupolyilla
Mari, Paavo, Marina ja Aura puhuvat kokemuksistaan (ja kokemattomuuksistaan) polyamorian maailmassa. Matkalla ohitetaan pari koomikkoa ja puhutaan yllättävän vähän muusta kuin itse aiheesta. Mutta tästä riittääkin asiaa! Jakson alussa kuultu runo löytyy kirjasta Khimaira: https://www.myllylahti.fi/kirjat/nuortenkirjat/khimaira-detail Kirjasarjan ensimmäinen osa: https://www.myllylahti.fi/kirjat/nuortenkirjat/dodo-detail Tig Notaron vitsi, josta on hyvä aloittaa koomikon seuraaminen: https://www.youtube.com/watch?v=YiWZJrQ7w4M
2021-09-05
1h 37
Parhaat versiot
Ep25 - Parhaat versiot- podcast - Adele, Cher ja asiaa itseruskettavista
Parhaat versiot -podcastin 25. jakso. Laulajalahjakkuus Adelen muodonmuutos puhuttaa. Mitä tapahtuukaan iholle jos tekee elämäntaparemontin? Adelestä päästään toiseen legendaariseen esintyjään eli Cheriin. Cher on ollut avoin kauneusleikkauksistaan, mutta silti päästään vähän spekuloimaan. Kuinka monta faceliftiä veikkaat? Entä onko poskissa silikonia vai omaa rasvaa?Ihan lopussa puhutaan itseruskettavista ja omista kokemuksista niiden kanssa.Muista seurata meitä Instagramissa @parhaatversiot niin saat aina jaksoon liittyviä visuaalisia ärsykkeitä ja lisätietoa, sekä voit antaa palautetta, esittää toiveita ja jakaa hyviä viboja.Podcastin hosteina toimivat Katri ja Elina - toinen helsinkiläinen ja toinen va...
2021-08-02
22 min
Valmentaja Mikael Laakso
Lisää liikuntaa vai vähemmän ruokaa?
Nettisivu https://valmentajamikaellaakso.com/Instagram @valmentajamikaellaakso Facebook https://www.facebook.com/ValmentajaMikaelLaakso Sisältö: Koska tämä on ensimmäisiäni postauksia niin kerron ensiksi vähän itsestäni. Nimeni on siis Mikael Laakso. Olen pääasiallisesti huippu-urheilija ja valmentaja. Valmennusosaamista minulle on kertynyt erittäin paljon oman urheilu-urani kautta. Tämän lisäksi olen käynyt Trainer4You:n koulutuksissa ja opiskellut Moskovassa urheilulabratoriossa. Urheilussa päätavoitteenani on päästä kilpailemaan kansainvälisiin uintiliigoihin ja arvokilpailuihin. Tällä hetkellä olen kilpaillut paljon ympäri Eurooppaa ja yhteen laskettuja nuorten- ja aikuisten s...
2021-07-20
04 min
Holten ääni Podcast
Paluu
Maajoukkue asiaa, siirtoikkunasta hieman asiaa ja Jackistä vähän enemmän asiaa
2021-07-17
35 min
Kuraläppä – asiaa gravel- ja maastopyöräilystä
36: Maastopyöräilylaji, jossa olemme maailman eliittiä
Salla ja Mika vetävät tällä viikolla jakson kahdestaan, mutta sehän ei menoa haittaa. Viikon aiheena on Suomessa järjestettävien lajin MM-kisojen kunniaksi pyöräsuunnistus. Uutisissa tällä viikolla Scott Spark, Forbidden Druidin mullettiversio, DH:n ja XCO:n maailmancup Leogangissa sekä vähän asiaa loukkaantumisista. Toivottavasti viihdyt matkassa! Viikon suositukset: AI Pinkbike Commenter: https://twitter.com/excitedpinkbike Kokeilkaa uusia urheilulajeja! ----------------------------------------- Ota seurantaan meidän Instatili: https://www.instagram.com/kuralappa/ Liity Kuraläpän Strava-ryhmään: https://www.strava.com/clubs/764135 Voit lähettää meille palautetta sähköpostiin kuralappamedia@gmail.com
2021-06-17
1h 25
OlympiaCast
Upea paluu maailman huipulle kahdeksan vuoden piinan jälkeen – OlympiaCastin vieraana Matti Mattsson
Tällä viikolla OlympiaCastissa puhutaan uinnista. Vieraana on erittäin lupaavan kevään jälkeen olympiamenestykseen Tokiossa tähtäävä Matti Mattsson, joka puhuu avoimesti uransa nousuista ja laskuista. Matti Mattsson sykähdytti suomalaista urheiluväkeä jo 19-vuotiaana ottamalla 200 metrin rintauinnista MM-pronssia vuonna 2013. Siihen pisteeseen huipentui Mattssonin ensimmäinen uravaihe, joka oli suoraviivaista ja jatkuvaa nousua – ja myös tietynlaista porilaista uhoa, josta parhaiten muistettava esimerkki on Lontoon olympialaissa tehty lupaus olympiavoitosta Riossa 2016. - Silloin tuli sanottua aika suoraan asioita, mutta samalla tavalla minä näin ne asiat. Maailmanennätys oli silloin 2.07, ja minä uin Lontoon olympialaisis...
2021-06-16
52 min
Pasi Kasio hämärässä
Jakso 6 – Sielunvaihdokit
Tutustumme vanhan Ultra-lehden Teuvo E. Laitisen kirjoittaman artikkelin siivittämänä psyykkisiä kykyjä ja henkioppaita omanneeseen Ruth Montgomeryyn ja hänen väitteisiinsä sielunvaihdosta. Vähän asiaa myös kiusaamisen jättämistä haavoista, jotka eivät parane ja siitä, että ihminen kyllä saa uskoa johonkin tai olla uskomatta ja toteuttaa tätä näkemystään, mikäli siitä ei ole haittaa tai vaaraa itselle tai muille. Perusjuttua.
2021-05-30
28 min
Juuson Juttusilla
Opetellaan tulemaan yhteen - Johanna Sormunen Kristallipuolueesta Juuson Juttusilla
Johanna Sormunen Kristallipuolueesta Juuson Juttusilla. Johanna on ehdolla kunnallisvaaleissa Hyvinkäällä. Juttelemme esimerkiksi lähteestä ja aikalinjoista. Käymme läpi myös sitä mistä voi tunnistaa jos joku asia tulee egoistisesta paikasta versus se kuinka olla johdatuksessa ja ohjauksessa. Johanna kirjoittaa itsestään: "Tammikuisena sunnuntaina katselin Netflixiä ja mun päähän tuli ajatus siitä että mun pitää laittaa viesti yhdelle henkilölle jonka tiesin Linkedinistä. Viesti meni about näin: Meidän pitää soittaa. Viestin lähetysaika oli sattumalta 4:44 Soitettiin sam...
2021-04-29
47 min
Radio Majava podcasts
2021-04-19 Roudarilla on "asiaa"
Kanava täyttää vuoden ja sitä myöden myös lempilapsemme Roudarilla on "asiaa". Tarkoitus olis kerrata mitä edellisen vuoden aikana on tapahtunut unohtamatta tietenkään katsausta tulevaisuuteen. Tulevaisuudesta puheen ollen on ohjelmassa luvassa suuria uutisia. Ja kai sitä Popedaakin pitää vähän soittaa, taidettiin edellisessä lähetyksessä niin lupailla ja onhan kanava kuitenkin Radio Majava.Menossa mukana https://www.mikrofonikauppa.fi/ http://en.rode.com/ ja http://majavabaari.fi/ Lähetyksessä kuullut kappaleet1. The Instrumental Pan Pipes Band: Wind Of Change2. W.A.S.P.: Blind In Texas3. Suomen Talvisota 1939-1940: Däng-Däng-Däng-Däng4. Harri Marstio: Pullo Viiniä Käy5. Pope...
2021-04-19
1h 32
TSP Teemu Syrjälä Podcast
TSP - Ihmisen erkaantuminen luonnosta & tämän päivän terveyshaasteet & 3 tärkeää asiaa sinulle
Tämän päivän jaksossa otan soolona muutaman tärkeän asian, josta toivottavasti on hyötyä. Matkaa tukemassa: puhdasplus.fiKäyn läpi kolme asiaa, joista toivon, että tänä vuonna enemmän puhuttaisiin. ”Mutta ihminen on luonnoton eläin, luomakunnan kapinoiva lapsi, ja yhä enemmän hän kääntyy sitä ankaraa ja oikukasta kättä vastaan, joka hänet kasvatti”H.G.Wells, Nykyaikainen utopia (1905)Olisi hienoa nähdä, että tästä kuluneesta vuodesta heräisi enemmän keskustelua muustakin, kuin v-alkuisista jutuista. Tässä olisi iso mahdollisuus pysähtyä...
2021-02-28
19 min
Inhimillistä itsetuntemusta -podcast
Podcast traumakemia suhteesta toipumisesta Kristiina Niskasen kanssa
Sain jälleen podcastille vieraaksi rakkaan ystäväni ja kollegan Kristiina Niskasen.Olemme aiemmin jutelleet mm. lähesiriippuvuudesta ja addiktioista. 💎Tällä jaksolla puhuimme isosta, herkästä ja vaativasta aiheesta, eli siitä mitä on toipua suhteesta jossa mukana on ollut traumakiintymystä. Puhuimme jaksolla mm. Mitä traumakiintymys on?Millaisia rooleja traumakemia suhteissa aktivoituu?Miten sitten lähteä toipumaan tällaisesta suhteesta?Todellisuus käsityksen sumentuminen, oma erottelukyky heikkeneeItselle valehteluRealitycheck - mitä oikeasti on tapahtunut? Suhteen aikajanan kirjoittaminenTotuus kestää...
2021-02-23
43 min
MUSAMUSA
Rokki on kuollut
Jakso 48. Kuoleeko rokki? Vanhat rokkistarat näyttävät kovastikin pelkäävän (etenkin Gene Simmons), että rock'n roll tekee kuolemaa. Mutta onko asia oikeastikin näin yksinkertainen? Voiko Mandéloz kuunnella Pink Floydia vielä 70 vuotiaana? Paljon asiaa, liian vähän aikaa jälleen Rosannan ja Mandélozin kanssa.
2021-02-17
48 min
Bisneskoulu
028 Tee tästä itsellesi unelmien vuosi 2021!
Tässä jaksossa kerron, mitkä kaksi asiaa ovat palveluita markkinoivalle yrittäjälle juuri nyt oleellisimpia tänä vuonna 2021. Mitä sun pitäisi tehdä, jotta pääsisit kohti unelmiasi ja turvaisit yrityksesi toiminnan? Kerron myös, mitä itselleni tapahtui viime vuonna, miten löysin vihdoin luottamuksen itseeni ja universumiin ja siihen, että kaikki järjestyy. Jos et halua kuunnella jaksoa, lue se tästä: Hyvää uutta vuotta! Tämä on vuoden 2021 ensimmäinen lähetys, tänään on 1.1.2021, ja haluan ihan ensimmäisenä toivottaa sulle oikein hyvää, onnellista, rakkaudellista...
2021-01-01
23 min
Vähän asiaa
Osa 11 Jouluhörhöilyä
Joulupuu on kaadettu, piparit ja tortut leivottu sekä siivoushullunmylly käynnissä. Jouluhörhöjen keskustelu kiemurtelee Black Fridayn -ostosten kautta itsenäisyyden merkityksen pohtimiseen sekä sen juhlimiseen tai juhlimatta jättämiseen. Tämän jälkeen voikin vetäytyä ansaitulle joulutauolle. Hyvää ja rauhallista joulua kaikille sekä koronavapaata uutta vuotta 2021. Vastuuvapauslauseke Pyrimme podcastissamme aina faktoihin perustuvaan tietoon. Emme kuitenkaan anna takuita tietojen aitoudesta tai virheettömyydestä. "Vähän asiaa" -podcastia tai sen vieraita ei voida pitää vastuullisena mahdollisien kirjoitusvirheiden, puutteellisten tai päivittämättömien tietojen osalta. Tämä lauseke koskee kaikkia "Vähän...
2020-12-23
38 min
Pääkallon podcastit
65 KalloCast: Tuottajalta räväkkä takapuolitarina: "Turha siitä on itteensä syyttää"
KalloCastin jaksossa numero 65 pysytään harvinaisen vähän asiassa, vaikka asiaa oli lautasella riittämiin. Poikkeuksellisesti kaksi ensimmäistä erää sisältävät erilaisia ajankohtaisia aiheita. Kolmoserä on pyhitetty miesten F-liigan tilanteelle puolimatkan krouvissa. Brändityöryhmässä pohditaan muun muassa Classicin kolmekymppislahjaa ja Lötjösen uutta kummipelaajaa. Mutta kuka on Huutokauppakeisari ja miksi? Jaksoa ei kannata jättää kesken, sillä lopussa tuottaja kertoo tarinan siitä miten sai aikoinaan pelikieltoa ja sakkoa takapuolen näytöstä ja muusta yleisestä häiriökäyttäytymisestä. Ehkä paras jakso tähän mennessä. KalloCastin isäntinä toimivat Pääkallo.fi:n Joel Siltanen ja Toni "Ylijohtava" L...
2020-12-05
1h 22
Vähän asiaa
Osa 10 Itsetunto koetuksella
Äidin ja tyttären vieraana on toinen ”helikopteriäiti”, luennoitsija, valmentaja sekä kirjailija, Hanna Ikonen. Keskustelu alkaa nettikiusaamisen aiheuttamista itsetunto-ongelmista rönsyillen puolivallattomasti hypnoosista kissojen ja koirien kautta helikopterivanhemmuuteen. Luurankojen kilistessä iloisesti kaapeissa sekä selkärepuissa, kipeiltäkään puheenaiheilta ei vältytä. Vastuuvapauslauseke Pyrimme podcastissamme aina faktoihin perustuvaan tietoon. Emme kuitenkaan anna takuita tietojen aitoudesta tai virheettömyydestä. "Vähän asiaa" -podcastia tai sen vieraita ei voida pitää vastuullisena mahdollisien kirjoitusvirheiden, puutteellisten tai päivittämättömien tietojen osalta. Tämä lauseke koskee kaikkia "Vähän asiaa" podcastin jaksoja....
2020-11-30
00 min
Äänirunopuro
Juhlapäivät
Juhlapäivät Miestenpäivää vietettiin, tai no, ehkä se vähän unohdettiin, vielä, mutta sekin tulossa on almanakkaan, ehkä nopeammin kuin aavistammekaan. Lasten oikeuksienpäivä sattui myös viimeviikolle, sen tarkoitus on saada lasten ja nuorten oikeudet kartalle. Onko nyt niin, että erilaiset juhlapäivät tarvitaan meitä jokapäiväisistä asioista muistuttamaan? Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille, siis aivan kaikille, ei vain kaunille ja terveille, koska liputetaan erilaisuudelle? Juhlapäivinä luvataan viisi hyvää ja kuusi kaunista asiaa, on jo aika saada nämä lupaukset toimimaan!
2020-11-27
01 min
Taakka
SONNIN TAACCA 2.0 #43 FEAT. MD$
Jo pitkään on ollut tarkoitus laajentaa Taacan vieraslistaa artisteista vähän syvemmällekin, ja nyt se tapahtuu, kun sohvalle istahtaa viimein tuottaja. Kyseessä ei ole kuka tahansa pölysormi, vaan Suomen viime aikojen hehkutetuin biittinikkari, MD$, joka luo hyvää vauhtia uraa myös ulkomailla. Mies ei yleensä turhia hehkuttele, vaan kun suu aukeaa, sieltä tulee pelkkää asiaa. Niin käy myös nyt. MD$ tarjoilee todella asiallisen ja informatiivisen vierailun, jonka aikana musabisneksen koukeroita avataan laajalti, eikä jää epäselväksi, miksi mies on siellä missä on. Jos työmoraali ja rakkaus tekemiseen ovat juttujasi, tämä on sinun jaksosi.
2020-11-19
2h 08
Bisneskoulu
026 Miten pyörität digibisnestä?
Digibisnes vapauttaa yrittäjän elämää. Mutta ei kuitenkaan vapauta työstä kokonaan. Mitä tehtäviä sitten kuuluu digiyrittäjän päivään? Mihin neljään kategoriaan itse jaan tehtäväni digiyrittäjänä? Tässä jaksossa avaan sen, miten priorisoin tehtäviäni. Jos et halua kuunnella jaksoa, lue se tästä: No niin, nyt on 5-osainen sarja “Ilmaisen näkyvyyden 4 ässää” ohi ja tänään siirrytään eteenpäin. Yksi teema mulla on ollut tässä viimeisen parin viikon ajan nyt hyvin jotenkin monelta eri su...
2020-11-11
20 min
Tällä podcastillä ei ole nimeä
06 - Somelakkopäiväkirja
Pidin somettoman lokakuun ja tein siitä päiväkirjan. Paljon puhetta, vähän asiaa.
2020-11-04
51 min
Vähän asiaa
Osa 9 PÖÖ!!
Tällä kertaa keskustelua käydään hyytävässä Halloween-teemassa. Mukana vilahtelevat mm. kummitukset, henkiolennot sekä mustat kissat. Eikä äidille ja tyttärelle normaalin sekä paranormaalin pohtiminen ole lainkaan epänormaalia ajatuksen juoksua. Vastuuvapauslauseke Pyrimme podcastissamme aina faktoihin perustuvaan tietoon. Emme kuitenkaan anna takuita tietojen aitoudesta tai virheettömyydestä. "Vähän asiaa" -podcastia tai sen vieraita ei voida pitää vastuullisena mahdollisien kirjoitusvirheiden, puutteellisten tai päivittämättömien tietojen osalta. Tämä lauseke koskee kaikkia "Vähän asiaa" podcastin jaksoja. Intro music by Joseph McDale
2020-10-30
00 min
Hevoset Podcast
K2 #8 Hevoset ja vauva-arki eli aikataulutusta, suunnittelua ja vielä vähän suunnittelua!
Miten hevosharrastuksen ja arjen pienen vauvan kanssa voisi parhaiten yhdistää? Silja on joutunut pohtimaan asiaa viime aikoina ja avaa tässä jaksossa kokemuksiaan ensimmäisistä ratsastuskerroista synnytyksen jälkeen sekä kertoo, miten hänen tallipäivänsä vauvan kanssa ovat sujuneet.
2020-10-25
33 min
Ostan Asuntoja Podcast
Asuntosijoittajaksi abivuonna Antti Valkeinen Osa 2
Lari Lehto #115 ehti pitää nuorimman Ostan Asuntoja Podcastin vieraan titteliä vain muutaman viikon, kunnes Antti Valkeinen nappasi tittelin haltuunsa. Molempia yhdistää nuorena aloitettu yrittäjyys. Antti pisti oman toiminimensä pystyyn jo teini-iässä aloitettuaan kauppamiehen hommat sitä ennen jo ala-asteella. Tuttuun tungettelevaan tapaani minua kiinnosti tietää, miten teini-ikäinen yrityksen perustamisidean lisäksi selvitti kaikki tiedot, mitä toiminimen perustamiseen ja hallinnolliseen pyörittämiseen liittyy. Monia nuoria ja vähän vanhempiakin mietityttää se, miten ihmeessä ensimmäisen sijoitusasunnon omarahoitusosuuden saa kaavittua kasaan. Anttia ihmetytti vielä enemmän, miten ihmeessä saa pankin lainaamaan loput. Henkistä apua löytyä Ostan Asuntoja Podcasti...
2020-10-09
38 min
Vähän asiaa
Osa 8 Apina ruorissa
Omena ei todellakaan ole pudonnut kauas puusta . Äiti ja tytär toteavat molemmat olevansa vitkuttelijoita, joiden ruorista löytyy sekasortoa aiheuttava apina tai marakatti sekä joskus järjestyksen tuova monsteri. Ja kuten tavallista, keskustelu kääntyy moneen muuhunkin asiaan kuten lasten kasvatukseen ja rajoihin elämässä sekä kriisitilanteissa reagointiin ... eikä keskustelussa vältytä ikäkriisiltäkään. Vastuuvapauslauseke Pyrimme podcastissamme aina faktoihin perustuvaan tietoon. Emme kuitenkaan anna takuita tietojen aitoudesta tai virheettömyydestä. "Vähän asiaa" -podcastia tai sen vieraita ei voida pitää vastuullisena mahdollisien kirjoitusvirheiden, puutteellisten tai päivittämättömien tietojen osalta. Tämä l...
2020-09-29
58 min
Ikkunastudio
#91: DevOps 2020: GitHub, ADO, ARM, Bicep jne.
Tuore Azure MVP Pasi Huuhka kertoo, mitä DevOps tarkoittaa tänä päivänä. Paljon asiaa pienessä paketissa: on vähän deploymenttia, ARM-skriptausta, Biceppia, GitHub/Azure DevOps -vertailua, bisneksen kyvykkyttä ja ties mitä. Jounin lukuvinkki, joka esiintyy jaksossakin: Project Bicep Saken lukuvinkki: No Rules Rules Pasi Twitterissä, LinkedInissä Pasin blogi Enjoy!
2020-09-29
1h 19
Radio Majava podcasts
2020-09-21 Roudarilla on "asiaa"
Nyt kuunnellaan musaa ja arvostellaan biisejä kuin Klasu ja Pirkko kumppaneineen aikanaan. Tutun kolmikon Temi Kinnusen, Viltsu Haapalan ja Jukka Nykäsen lisäksi studiossa mukana vierailevana tuomarina monen mikserin ja artistin takaa tuttu, Myllypuron jättiläinen Janne Röning. Luvassa Hablan erikoiset eli tunnettua ja vähän tuntemattomampaakin musaa monelta eri mantereelta. Ole kuulolla tai ole neliö. Menossa mukana:https://www.mikrofonikauppa.fi/ http://en.rode.com/ https://www.radiot.fi/kanavat/radiomajava http://majavabaari.fi/ Kuunnellut kappaleet tällä kertaa olivat: 1. Rupert Holmes - Escape 2. Sirkel Sag - Nede Med Sirkel Sag 3. Nyrkkitappelu - Tekis Mieli Ryöstää Siw...
2020-09-21
1h 15
Bisneskoulu
022 Sisältömarkkinointi ja ilmainen näkyvyys verkossa
Tänään jatketaan podcastin sarjaa “Ilmaisen näkyvyyden 4 ässää” toisella jaksolla. Viimeksi sarja alkoi introjaksolla. Näitä jaksoja voit ihan hyvin kuunnella yksittäisinäkin, et mitenkään putoa kärryiltä vaikket kuuntelisi näitä kronologisesti. Kuuntele jakso tästä: Jos et halua kuunnella, voit lukea tästä sisällön: Tänään on aiheena sisältömarkkinointi, joka oli näistä neljästä ässästä ensimmäinen. Seuraavat ässät olivat somemarkkinointi, seo eli hakukoneoptimointi ja sähköpostimarkkinointi. Nämä kolme seuraavaa jaksoa tulevat olemaan siis si...
2020-09-15
25 min
Radio Majava podcasts
2020-09-07 Roudarilla on "asiaa"
Tällä kertaa puhutaan ainakin hetki ihan oikeaa asiaa, sillä vieraana ovat Mirva Merimaa ja Janne Auvinen Tapahtumateollisuus Ry:stä. Viikon urheiluvieraana Ile Vainio Rockfutiksen Suomenmestaruuskisojen tunnelmissa. Luvassa myös maistiaiset tulevalta Crewish -albumilta, joten ei todellakaan kannata missata tätäkään juhlalähetystä. Ohjelmassa kuullut kappaleet:-1. Europe - Final Countdown-2. Roadcrew - Stayin´ Alive-3. Vesala - Me Tanssitaan Liian Vähän-4. Ismo Alanko - Voi Ei!-5. Motelli Skronkle - Ilta-6. Chisu - Tuu Mua Vastaan-7. Jaakko Teppo - Jalkapallo-ottelu-8. Crewish - Sleeping Sun-9. Monty Python - Always Look On The Bright Side Of Life-10. Allman Brothers Band...
2020-09-08
1h 27
Vähän asiaa
Osa 7 Stereotypiasta halaukseen
Äiti ja tytär aloittavat keskustelunsa stereotypioista ja kuinkas ollakaan , kun hajatelmat livahtavat mukaan keskusteluun, niin päädytään keskustelemaan ihmisten käyttäytymisestä, kommunikaatiosta, alitajunnasta ja lopuksi ihmisten välisten energioitten kautta päädytään halaamaan. Vastuuvapauslauseke Pyrimme podcastissamme aina faktoihin perustuvaan tietoon. Emme kuitenkaan anna takuita tietojen aitoudesta tai virheettömyydestä. "Vähän asiaa" -podcastia tai sen vieraita ei voida pitää vastuullisena mahdollisien kirjoitusvirheiden, puutteellisten tai päivittämättömien tietojen osalta. Tämä lauseke koskee kaikkia "Vähän asiaa" podcastin jaksoja. Intro music by Joseph McDale
2020-08-31
1h 07
Vähän asiaa
Osa 6 Popsi, popsi porkkanaa, jonka olet itse kasvattanut
Tällä kertaa jutellaan puutarhasta, kasvien kasvattamisesta ja siihen liittyvistä haasteista sekä seikoista. Asiaa on enemmän tai sitten vähemmän ja aasinsiltojen kautta pääsee näppärästi sekä nopeasti myös muihin aiheisiin piipahtelemaan. Vastuuvapauslauseke Pyrimme podcastissamme aina faktoihin perustuvaan tietoon. Emme kuitenkaan anna takuita tietojen aitoudesta tai virheettömyydestä. "Vähän asiaa" -podcastia tai sen vieraita ei voida pitää vastuullisena mahdollisien kirjoitusvirheiden, puutteellisten tai päivittämättömien tietojen osalta. Tämä lauseke koskee kaikkia "Vähän asiaa" podcastin jaksoja. Intro music by Joseph McDale
2020-07-29
1h 01
Vähän asiaa
Osa 5 Haalarit päälle ja vasara käteen
Tässä jaksossa ainakin suurin osa keskustelusta on remontoimiseen liittyvää. Ehkä miehinen aihealue, mutta kyllä kaksi vahvaa ja neuvokasta naista kykenee keskustelemaan asiantuntevasti myös rakentamisesta ja remontoinnista... joskin totuttuun tyyliin osa asiasta heilahtaa pahasti aihealueen ohi. Vastuuvapauslauseke Pyrimme podcastissamme aina faktoihin perustuvaan tietoon. Emme kuitenkaan anna takuita tietojen aitoudesta tai virheettömyydestä. "Vähän asiaa" -podcastia tai sen vieraita ei voida pitää vastuullisena mahdollisien kirjoitusvirheiden, puutteellisten tai päivittämättömien tietojen osalta. Tämä lauseke koskee kaikkia "Vähän asiaa" podcastin jaksoja. Intro music by Joseph McDale
2020-06-28
1h 05
Bisneskoulu
019 Vältä näitä - 8 pahinta mokaa myyntiteksteissä
Tänään haluan puhua myyntitekstien tuottamisesta. Kerron 8 pahinta virhettä, joita myyntitekstiä kirjoittaessa voi tehdä. Ja kyllä, tämä koskee ihan jokaista yrittäjää, myös sinua. Jokainen yrittäjä joutuu nimittäin tuottamaan myyvää tekstiä, osasi sitä tai ei, sähköpostitse, tarjouksissa ja sosiaalisessa mediassa. Ei niin että kaikki olisivat mainoksia, mutta ihan jokainen viesti brändää sinua. Jokaiseen julkaisuun ja viestiin voit upottaa jonkin koukun, joka ei tunnu myynniltä vastaanottajasta mutta edistää silti sun myyntiä. Mutta se että osaa ilmaista ja viestiä asioista oikealla tavalla on ihan elintärkeää jokaisen bisnekselle. ...
2020-06-25
24 min
Mieletöntä, Anja Snellman!
Onko meillä enää aikaa surra?
Koemme surua monta kertaa elämässämme, mutta silti surusta puhutaan vähän. Moni jää surussaan yksin, ja surua saatetaan hoputtaa ja jopa mitätöidä. Eikö meillä ole enää aikaa surra, ja mikä surun ja surevan kohtaamisessa pelottaa? Tässä Mieletöntä, Anja Snellman -podcastin jaksossa puhutaan surun kulttuurista. Vieraana on dosentti Tuuli Lahti, joka on kirjoittanut kirjan Suru. Hän kertoo, miten voimme tukea toisiamme surun keskellä. Mieletöntä, Anja Snellman! on asiaa, tarinoita ja tunteita poreileva podcast. Snellmanin ja hänen vieraittensa kohtaamisissa setvitään, omakohtaisia kokemuksia pelkäämättä, miksi joku uupuu kerta toisensa jälkeen ja toinen selvää aina...
2020-06-25
28 min
Mieletöntä, Anja Snellman!
Onko meillä enää aikaa surra?
Koemme surua monta kertaa elämässämme, mutta silti surusta puhutaan vähän. Moni jää surussaan yksin, ja surua saatetaan hoputtaa ja jopa mitätöidä. Eikö meillä ole enää aikaa surra, ja mikä surun ja surevan kohtaamisessa pelottaa? Tässä Mieletöntä, Anja Snellman -podcastin jaksossa puhutaan surun kulttuurista. Vieraana on dosentti Tuuli Lahti, joka on kirjoittanut kirjan Suru. Hän kertoo, miten voimme tukea toisiamme surun keskellä.Mieletöntä, Anja Snellman! on asiaa, tarinoita ja tunteita poreileva podcast. Snellmanin ja hänen vieraittensa kohtaamisissa setvitään, omakohtaisia kokemuksia pelkäämättä, miksi joku uupuu kerta toisensa jälkeen ja...
2020-06-25
28 min
Bisneskoulu
018 Aloita positiivinen kierre kohti vahvaa brändiä
Tänään haluan puhua siitä, minkälainen positiivinen kierre johtaa siihen, että kasvatat vahvaa brändiä ja SAMALLA kasvatat omaa hyvinvointiasi. Hyvinvointisi yrittäjänä liittyy nimittäin vahvasti siihen, minkälaista brändiä rakennat. Tai oikeastaan, rakennatko ollenkaan. Jos et halua kuunnella jaksoa, lue se tästä: Koska yrittäjinä me tehdään meidän markkinoinnista iso osa tai kaikki ihan itse. Meidän yrityksen kanavat somessa ja sisältö kuvastaa sitä, miten me ajatellaan. Niin se meidän fiilis myös väkisin näkyy siellä. Olet varmaan huomannut miten...
2020-06-11
26 min
Vähän asiaa
Osa 4 Kirosana nimeltä korona, vieraana Sakari Peltola
Äidillä ja tyttärellä on vieraana toisin ajatteleva Sakari Peltola. Keskustelua käydään ihmiskehon ihmeellisyydestä ja asioita katsellaan poiketen valtavirran näkemyksistä mietteitä herätellen... Mitäpä jos...? Vastuuvapauslauseke Pyrimme podcastissamme aina faktoihin perustuvaan tietoon. Emme kuitenkaan anna takuita tietojen aitoudesta tai virheettömyydestä. "Vähän asiaa" -podcastia tai sen vieraita ei voida pitää vastuullisena mahdollisien kirjoitusvirheiden, puutteellisten tai päivittämättömien tietojen osalta. Tämä lauseke koskee kaikkia "Vähän asiaa" podcastin jaksoja. Intro music by Joseph McDale
2020-05-25
1h 37
Vähän asiaa
Osa 3 Koulukiusatun ajatuksia kiusaamisesta
Äidin ja tyttären keskustelujen kolmannessa jaksossa ruoditaan tyttären kokemaa koulukiusaamista, jolle pystyy jo hieman nauramaankin. Kuten tavallista, asiasta hypätään sujuvasti moneen muuhunkin asiaan ja asian viereen. Vastuuvapauslauseke Pyrimme podcastissamme aina faktoihin perustuvaan tietoon. Emme kuitenkaan anna takuita tietojen aitoudesta tai virheettömyydestä. "Vähän asiaa" -podcastia tai sen vieraita ei voida pitää vastuullisena mahdollisien kirjoitusvirheiden, puutteellisten tai päivittämättömien tietojen osalta. Tämä lauseke koskee kaikkia "Vähän asiaa" podcastin jaksoja. Intro music by Joseph McDale
2020-04-26
1h 12
Bisneskoulu
Tästä selvitään yhdessä, et ole yksin
Tässä jaksossa kerron kyselytutkimuksen tuloksista, miten yrittäjillä nyt menee. Ja lopuksi kerron mitä aion tehdä nyt auttaakseni. Kuuntele jakso tästä: Ilmoittaudu mukaan (ilmaiseksi) Bisneskoulun Kahvitunnille >> Jos et halua kuunnella, lue jakso: Viime perjantaina istuin illalla myöhään vielä koneella mietiskelemässä ja yhtäkkiä sain päähäni kysyä sähköpostilistaltani, miten menee. Tein pikaisen 4 kysymyksen kyselyn Googlessa ja laitoin sen menemään puoli kahdeltatoista yöllä. Veikkasin etten ole ainoa yrittäjä hereillä keskellä yötä. ja olinkin oikeassa. Kyselyyn tuli tunnin sisällä 60 v...
2020-04-09
21 min
Vähän asiaa
Osa 2 Pim... olet kana!
Tässä jaksossa rupatellaan kevyesti muun muassa stressistä ja sen vaikutuksesta ihmiseen sekä sukelletaan mielen ihmeisiin mentaalivalmentajan jakkaralta katsottuna. Vastuuvapauslauseke Pyrimme podcastissamme aina faktoihin perustuvaan tietoon. Emme kuitenkaan anna takuita tietojen aitoudesta tai virheettömyydestä. "Vähän asiaa" -podcastia tai sen vieraita ei voida pitää vastuullisena mahdollisien kirjoitusvirheiden, puutteellisten tai päivittämättömien tietojen osalta. Tämä lauseke koskee kaikkia "Vähän asiaa" podcastin jaksoja. Intro music by Joseph McDale
2020-03-20
1h 06
Bisneskoulu
Älä digiloikkaa vaan digihivuttaudu – näin sen teet!
Tässä podcast-jaksossa puhun siitä, miten voit jättimäisen digiloikan sijasta digihivuttautua. Kasvaa digimarkkinoinnissa aloittelijasta pro:ksi pienen pieni askel kerrallaan. Mitä nuo askeleet ovat? Kuuntele tästä jaksosta! Jos et haluat kuunnella, lue jakso tästä: Saan usein kysymyksiä siitä miten ylitsepääsemättömän paljon tekemistä digimarkkinoinnissa on. Myönnän, se on totta. Tässä jaksossa puhunkin siitä, miten digihivuttautuminen etenee. Ja miksi voit olla armollinen itsellesi, tämä ottaa aikaa, mutta palkitsee kyllä lopulta. Ja sitä paitsi. Kun pidetään asiat yksin kertaisina. Keep i...
2020-03-10
30 min
Lepopäivä
Liikkuvuus, zone ja plantaarifaskiitti - Jakso 75
Käymme läpi Jaskan talo- ja Antin painikuulumiset, jonka jälkeen jutellaan lähinnä liikkuvuudesta, Zone-ruokavaliosta ja plantaarifaskiitista. Koodilla "palauduparemmin" saat 50 euroa alennusta Oura-älysormuksesta. Lue lisää Ourasta täältä: https://ouraring.com/partners/Lepopaiva/ Tämä jakso on tehty yhteistyössä Float Kallion (https://www.floatkallio.fi/) kanssa. Kysymykset "Moi, Ensiksi kiitokset mukavasta podcastista, varmaan ainoita podcasteja jotka tulee kuunneltua aina heti kun uusi jakso ilmestyy. (no kasvisruokakeskustelu oli ehkä vähän raskasta, mutta kuuntelin kyllä senkin :) Sitten se kysymys: olette varmaan useampaan kertaan maininneet eri yhteyksissä, että jos liikkuvuus rajoittaa niin ei kannata tehdä takakyykkyjä tai päänyli nostoja jne. No...
2020-02-24
1h 14
Vähän asiaa
Osa 1 Mitäs sitä tuli syötyä?
Tässä jaksossa rupatellaan ainakin ruoasta, ravinnosta ja ruokavaliosta. Mukana vhh/keto sekä puolipaasto 16:8. Omien tuntemuksen ja kokemusten peilailua. Eteen tulee myös uusi sana..sokerihiki. Vastuuvapauslauseke Pyrimme podcastissamme aina faktoihin perustuvaan tietoon. Emme kuitenkaan anna takuita tietojen aitoudesta tai virheettömyydestä. "Vähän asiaa" -podcastia tai sen vieraita ei voida pitää vastuullisena mahdollisien kirjoitusvirheiden, puutteellisten tai päivittämättömien tietojen osalta. Tämä lauseke koskee kaikkia "Vähän asiaa" podcastin jaksoja. Intro music by Joseph McDale
2020-02-18
38 min
Bisneskoulu
Miksi meillä on hirveä kynnys brändätä ja tulla aidosti esiin?
Suoraa puhetta brändäämisestä! Miksi se itsensä esiintuominen on vaan niin vaikeaa? Tässä jaksossa puhun siitä miksi se on sitä joskus minulle. Ja mikä brändäämisessä itse asiassa on kaikista tärkeintä niin sinun oman jaksamisesi, henkisen hyvinvoinnin ja toisaalta markkinointisi vuoksi? Kuuntele Bisneskoulun podcastin 2. jakso tästä! Ilmoittaudu mukaan maksuttomaan Brändää itsesi epätäydelliseksi -webinaariin 21.11. klo 13.30-15.00 >> Jos mieluummin luet jakson sisällön kuin kuuntelet, lue tästä: Tänään mä halusin puhua brändäämisestä mutta päätinkin puhu...
2019-11-12
17 min
Sirpa Yarvensivu & 365 salaisuutta
#5 Mikä on paras makupala kaloillesi, ts. prospekteillesi?
Oletko varma, että puhut tuotteistasi niin, että ihmiset ajattelevat; MINÄ HALUAN SEN. Silloin myyt ihan sukkana sitä, mitä sinulla on. Jos asiakkaat nyökkälevät hyväksyvästi, mutta kertovat jonkun selityksen, etteivät he voi nyt ostaa, höristä korviasi, niin tiedät miksi niin käy. Lähes jokaisen tulee pudottaa painoa ja he tarvitsevat ohjelma, tuotteita ja kuntoilua. Mutta kuinka moni haluaa sitä? Heillä on tarve, mutta ei halua. Heillä voi olla halua, mutta ei tarvetta. Heillä voi olla molemmat ja silti he eivät osta sitä, mikä olisi heille hyväksi. Tiedätkö miksi? Myyjä...
2019-10-21
34 min
Integraalinen Fysioterapia & Suorituskyky Podcast
Osa 2. Sekavaa asiaa kivun teorioista
Kivun teorioita tällä kertaa käsittelyssä. Oli vähän tajunnanvirtaa välillä, pahoittelut jos ei aina ollut skarppia. Käsiteltiin mm Descartesia, porttikontrollia, neurotageja, Bayesialaista ennustamista.
2019-10-02
22 min
Tajunnan Virtaa
Kaunis ero - vieraana Juha
Asiaa ihmissuhteista, jotka vievät voimia tai joissa ei näe enää kasvun mahdollisuutta. Joskus on parempi lähteä eri teille, möyhiä vähän maaperää ja katsoa mitä tapahtuu. Taran ja Sanna vieraana on Juha, jonka liitto päättyi eroon. Tämä podcast on varmasti rauhallisin mitä tulette kuulemaan, sillä Juhan läsnäolo oli niin keskittynyt, kohdistunut, vakaa ja neutraali. Juha heräsi eron myötä kyseenalaistamaan kaiken minkä tiesi todeksi ja alkoi kohdata rohkeasti feminiinistä puoltaan - sisäisesti ja ulkoisesti, jotta löytäisi rakkauden itseään kohtaan. ”Mitä enemmän ämmä mä oon, sen vahvempana äijän...
2019-08-12
42 min
Valtuusto-podcast
Valtuusto-podcast 13.3.2019 Raidejokeri, Tallinnan tunneli ja vaalikoneet
Tänään puhuttiin sekä asiaa että asian vierestä. Käsittelimme sotea, Raidejokeria, Tallinnan tunnelia ja vähän vaalikoneitakin.
2019-03-13
23 min
Joonas Korgan podcast
Meet Turun IT-talot #1 - Gofore Oyj
Aloitimme uuden sarjan, jossa me haastattelemme Turun alueen IT-alan firmoja sekä annamme heille mahdollisuuden julistaa hieman omaa propagandansa ja kertoa vähän toiminnastaan sekä visioistaan. Ekassa jaksossa meillä oli kunnia saada vieraaksi Eero Rostiala Goforelta. Jaksosta tuli noin tunnin pituinen sillä kävimme läpi paljon asiaa. Miksi Gofore perusti Turkuun toimiston sekä millaista on olla Goforella töissä? Tällaisiin asioihin pureudutaan tässä jaksossa sekä moneen muuhun asiaan. Jäi kyllä erittäin hyvä maku Goforesta - Eerosta näki heti, että Goforella on oikeasti hyvä olla töissä. Joku voisi epäillä, että kun Go...
2019-02-07
1h 00
Lautapelihetki
Bunny Kingdom
1.6.2018. Juttua Richard Garfieldin draftauspeli Bunny Kingdomista. Vähän myös asiaa Mitä Otsassa?-pelistä ja The Mindin hehkutusta.
2018-06-01
07 min
Valtuusto-podcast
Valtuusto - Podcast 25.4. Otso Kivekäs, ratikat ja klovniautopuolue
Tällä viikolla vieraaksemme saapui Vihreiden ryhmäjohtaja Otso Kivekäs. Useampia hauskoja anekdootteja luvassa - Otson tie Helsingin kuntapolitiikan huipulle kun ei ole ehkä ihan tavanomaisin. Lisäksi paljon mm. ratikka-asiaa ja vähän sivutaan Harkimon klovniautopuoluettakin.
2018-04-24
32 min
Arkijärki
Arkijärki-podcast 16: Lelut ja niiden organisointi
Tässä podcastissa kerron, miten olen ratkaissut lelujen säilytyspulmia meillä kotona. Lelukaaokseen tehoaa kolme asiaa: rajat, säilytys ja oikea määrä. Kerron oman näkemykseni kaikista noista kolmesta, ja otan lisäksi kantaa ns. salasiivouksiin. (Taidan olla niiden suhteen vähän paatunut.) Onko teidän perheessä … Lue loppuun → The post Arkijärki-podcast 16: Lelut ja niiden organisointi appeared first on Arkijärki.
2018-02-15
00 min
Taikaelämää
Ep20: Hellitä jo. Päästä irti. (Ei vain menneestä vaan myös tulevasta – varsinkin siitä.)
Ihan varmuuden vuoksi totean, että jaksojen otsikot ovat ensisijaisesti muistutuksia itselleni. Asiakkaita tykkään puhutella lempeämmin, mutta itse en aina lempeästä usko... Kuten Löydä elämän taika -kirjan takakannessa sanotaan: "Elämän kunniaksi todettakoon, että se yritti ensin hellästi. Mutta minä olen aika itsepäinen." Nooh, nyt kun käyn samaa koulua ties kuinka monetta kertaa, huomaan että elämä on vaihteeksi pehmentänyt merkkejään. Kun on kerran pudonnut isompaan kuoppaan, jatkossa muistutukset ovat näköjään vähän hellempiä. Asiaa irtipäästämisestä – taas kerran (voi nyt hemmetti). JAKSOSSA MAINITTUA Jolien verkkokaupasta laadukasta luo...
2018-02-05
31 min
Pelidialogi
Jakso 21: Vähän munaa näytin
200 minuuttia täyttä asiaa. Kristian ei ole varma onko hän hipsteri, Jesse on taas PC-kerhossa ja Valtteria ahdistaa nykypelit. Kuukausittaisen pelikerhon peli on Pony Island. Tässä erikoisjaksossa myös Retro Rewindin haastattelu! 07:51 - Mitä on tullut pelailtua 1:10:07 - Retro Rewind-haastattelu 1:30:30 - Uutisten läpikäynti 2:11:26 - Witcher-nurkkaus 2:17:43 - Uudet julkaisut / tulossa olevia pelejä 2:57:58 - Pony Islandin läpikäynti
2017-11-12
00 min
Radio Suomesta poimittuja
Radio Suomesta poimittuja: Tappaminen on armeijan tehtävä, jota hieman hyssytellään
Miten armeijassa tehdään pojista miehiä? Onko tarkoituksena kasvattaa karskeja tappajia, jotka eivät suotta tunteile vai sallitaanko siellä koko elämän tunnekirjo? Kaikki kotona -lähetyksen molemmat vieraat ovat palvelleet myös rauhanturvatehtävissä, kenttärovasti Janne Aalto Afganistanissa ja Mika Virta tiedotusupseerina Kosovossa. Toimittajana Sanna Pirkkalainen. Saako armeijassa sanoa että pelottaa? Kenttärovasti Janne Aalto vakuuttaa, että kyllä saa sanoa. - Sotilaspappina olen pelosta monesti keskustellut varusmiesten ja henkilökunnankin kanssa. Kun asiasta ollaan keskusteltu ääneen "mörkö" on kutistunut pienemmäksi. Sitä on vaikea arvioida, kuinka pieneksi pelko on asettunut, mutta ainakin "mörköä" on juostu sen verran karkuun, ettei...
2016-11-17
36 min
Radio Suomesta poimittuja
Radio Suomesta poimittuja: Toivo puskee vaikka asfaltin raosta läpi
Kestävyysvaje, pakkolait, ilmastonmuutos, pakolaiskriisi ja taantuma - kaikki kamalia sanoja. Jos jo pitkään on tuntunut siltä, että elämä ei ole omissa käsissä, niin nyt olo on kuin käsipohjaa kauhovalla alakoululaisella. Nenä pysyy juuri ja juuri pinnalla, vaikka kuinka ripeästi kauhoo. Ilo, leikki ja riemu ovat kadoksissa. Kaikki kotona puhui, haki ja etsi toiveikkuutta tiistaina 29.12.2015. Vieraina markkinoinnin parissa pitkään toiminut, tällä hetkellä töitä etsivä, työllistyjä Minna Huuhtanen sekä filosofi, tutkija Frank Martela. Toimittajina Paula Jokimies ja Sanna Pirkkalainen. Toivon alhosta onnistuu kapuamaan myös ylös. Minna Huuhtanen kertoo tuntemuksiaan, kun yhdessä päivässä tulee ko...
2015-12-30
29 min
Kulttuurikeskustelu Koukku
Karvaiset kainalot Bagarmossenissa
On naista karvoihin katsomista. Kulttuurikeskustelu Koukussa tarinoita naisten karvakulttuurista ompeluanteljeessa pohdittuna. Karvaiset kintut ärsyttävät enemmän kuin karvainen kainalo. Koukku pohtii naisten karva-asiaa tanssin, radikaalifeminismin sekä intialaisesta näkökulmasta.Viikon koukuttaja Lina Puranen keskustelee Kajsa Heinbergin, Pipsa Perrin Poukkan ja Julia Wiraeuksen kanssa.Kaisa Heinberg: Mä en aja kainalokarvoja, se on minusta esteettisen näköistä.Pipsa Perrin Puokka: Mulla on tanssijana tietty kehon kuva. Kainalokarvat eivät sovi klassisen baletin maailmaan. Modernissa tanssissa se ei ole issue.Julia Wiraeus: Kainalokarvat on sosiaalisesti hyväksyttyä mutta jos et aja sääriä olet vähän....? Intiassa kaikki, sekä...
2015-12-13
00 min
Marian mielestä
Marian mielestä: Kaksi tietä
Elämä on julmaa. Asiat eivät aina mene suunnitelmien mukaan. Useimmiten ne menevät jollain tavalla toisin. Ja joskus käy niin, että ne menevät katastrofaalisella tavalla juuri niin kuin niiden ei olisi pitänyt mennä. Minulle on käynyt niin. Kun olin haudannut kolme minulle rakasta asiaa puolen vuoden sisään - kaksi niistä ihan konkreettisesti - minulla oli valittavanani kaksi tietä. Saman valinnan ääressä on jokainen meistä silloin, kun toiveet ja todellisuus eivät omassa elämässä kohtaa. Ensimmäinen tie on helppo valita. Sen kun jatkaa vain samaa rataa. Sillä tiellä ihminen kantaa sylissään pettymystä. Vaikka tie on...
2015-09-14
04 min
Marian mielestä
Marian mielestä: Jos on maailman turhin sana
Olen kyllästynyt jossitteluun. Olen kyllästynyt siihen niin perinpohjaisesti, että olen lopettanut sen kokonaan. Olen tästä elämästä jo oman osuuteni jossitellut. Aikaisemmin nimittäin jossittelin mahdollisilla menneisyyksillä ja potentiaalisilla tulevaisuuksilla monta vuotta, kunnes olin lopen uupunut paikallaan junnaamiseen. Oli pakko ottaa selvää, mikä oikeasti on mahdollista, ja se onnistui vaihtamalla sana ‘jos’ sanaan ‘kun’. Tajusin, että jossittelussa on aina vähän selityksen makua. Jossittelu on helppoa, siitä kun ei seuraa mitään. Samalla syyn voi vierittää itseltä kumppanille, pomolle, naapurille tai vaikka maailmankaikkeudelle. Jossittelu on tapa kiertää vastuu oman elämän ratkaisujen suhteen. Samalla jossittelu avaa oven ihanaan fanta...
2015-02-02
02 min
Nelinpeli
68: Pyhä sana
Halleluja! Herramunjee! Hilipatihippan! Nelinpeli Podcast on palannut joulutauolta! Kinkkuähkyssä marinoituneet äänijänteet ovat kovilla, kun kuukauden mittaiselta scheissenpureskelubreikiltä palaava karvanelikko nappaa mikrofonista kiinni ja alkaa tiristää Suomen painavinta asiaa siitä, tästä ja vähän tuostakin. Että tekee eetvarttia!
2015-01-13
4h 11
Puheessa kuultua
Puheessa kuultua: Sirpa Pietikäinen: EU:ssa tehdään usein liian vähän ja liian myöhään
Europarlamentaarikko Sirpa Pietikäisen (kok) mukaan EU:ta määrittelee kaksi asiaa. Toinen on, että EU:ssa on pysyvä tuohtumuksen tila. Ja toinen, että EU:ssa tehdään usein liian vähän ja liian myöhään. "EU:ssa ei kyetä päättämään hyvän sään aikaan vaan päätökset tehdään sitten pahan sään aikaan. Se huolestuttaa minua", toteaa Pietikäinen Politiikkaradiossa.
2015-01-07
01 min
Lehtikatsaus
Lehtikatsaus: Kasvit kuulevat, muistavat ja kertovat
Lehtikatsauksessa kuullaan Ilmari-ilmastolähettiläistä, jotka kiertävät yläkouluissa keskustelemassa kestävän maailman rakentamisesta. Tämän jälkeen todetaan, että kasveille puhuminen ei ehkä olekaan ihan huuhaata, nimittäin uusimpien tutkimusten mukaan kasvit kuulevat, muistavat ja jopa kertovat. Aluksi kuitenkin asiaa puukerrostaloista, joita on noussut tähän Euroopan metsäisimpään maahan mitättömän vähän. Lehtiä lukevat Miia Krause ja Kati Keinonen.
2013-10-15
09 min
KonsoliFIN Podcast
KonsoliFIN Podcast 099: Emäntä kävi siivoilemassa
Ensimmäiset luotettavat tiedot ensimmäisestä seuraavan sukupolven konsolista kuullaan reilun viikon päästä. Tästä innostunut podcast-raati alkoi listata toiveunia ja pahimpia pelkoja siitä, mitä saaman pitää. Millaista on pelaaminen vuonna 2014. Tai koska niitä konsoleita nyt sitten kotiin raahataankaan. Täällä Euroopassa. Pelatuissa peleissä keskitytään lähinnä läähättämään aika OK:n DmC Devil May Cryn äärellä, uutisissa on vähän asiaa jostain muustakin. Ainakin Suomen parhaat pelit palkittiin ja Paavin salasuhde paljastui Electronic Artsille. Ja J.J. Abrams tekee elokuvan Half Lifesta.
2013-02-12
3h 34
Lankapuhelin
Lankapuhelin #17: Maanantaijakso
Lankapuhelin #17: Maanantaijakso Lankapuhelimen 17. jaksossa paasataan Conan O'Brienin julmasta kohtalosta ja fanitetaan ihan kybällä tuota oranssipäistä hujoppihumoristia. Maanantaikappalejakson kriteerit täyttävässä jaksossa puhutaan hyvin vähän asiaa, ja vitsit, ne ovat huonoja. Sisältää myös tuskalliset kahden minuutin uutiset sekä podcast-promon. Jakson musiikit: Flattstreet - Cadillac For Each Foot Velvet Chain - Walk On Water Blake Morgan - Saccharine
2010-03-01
47 min
LinuCast - OGG
LinuCast #11: Lenny, Monty ja Fidel
Kahden viikon aikana ehti kerääntyä suhteellisen vähän uutisaiheita, mutta innokas paneeli saa niistä aikaan sitäkin enemmän ja samalla kertaa pisimmän LinuCastin ohjelman historiassa. Uutisista poiketaan suurempiin Linux- ja Open Source -keskusteluihin, joten luvassa iso paketti monipuolista asiaa. Uutisia: - Helvetti jäätyi, Debian Lenny muuttui stableksi - Microsoft ja Red Hat kimppaan virtualisoinnissa - HP:n Ubuntu-miniläppäreihin oikeasti toimiva helpotettu käyttöliittymä - Apachen suosio on edelleen vahva - Kuuba kasaa oman Linux-distronsa - Kanada pyytää palautetta ajatuksesta "FOSSia hallitukseen" - Mysql-tietokantaohjelman perustaja Monty Wi...
2009-02-18
1h 10
LinuCast - MP3
LinuCast #11: Lenny, Monty ja Fidel
Kahden viikon aikana ehti kerääntyä suhteellisen vähän uutisaiheita, mutta innokas paneeli saa niistä aikaan sitäkin enemmän ja samalla kertaa pisimmän LinuCastin ohjelman historiassa. Uutisista poiketaan suurempiin Linux- ja Open Source -keskusteluihin, joten luvassa iso paketti monipuolista asiaa. Uutisia: - Helvetti jäätyi, Debian Lenny muuttui stableksi - Microsoft ja Red Hat kimppaan virtualisoinnissa - HP:n Ubuntu-miniläppäreihin oikeasti toimiva helpotettu käyttöliittymä - Apachen suosio on edelleen vahva - Kuuba kasaa oman Linux-distronsa - Kanada pyytää palautetta ajatuksesta "FOSSia hallitukseen" - Mysql-tietokantaohjelman perustaja Monty Wi...
2009-02-18
1h 10