podcast
details
.com
Print
Share
Look for any podcast host, guest or anyone
Search
Showing episodes and shows of
Sydanaania
Shows
Kahden pellen ruuhka
37. Museovinkit Jyväskylään ja Roomaan.
Kahden pellen ruuhkan kokemusasiantuntijat tallensivat puhetta paikan päällä Keski-Suomen Museon "Sydänääniä"-näyttelyssä, joka keskittyy Suomen punk-skeneen vuosina 1977-1992. Jaksossa annetaan myös matkavinkit Rooman museo- ja ruokakulttuuriin.
2024-03-16
28 min
Sydänääniä
Kumppanin kokemus
Jaksossa Karon aviopuoliso Paavo kertoo heidän esikoisensa syntymästä omasta näkökulmastaan. Paavo tuki puolisoaan raskausaikana ja ajatteli todennäköisyyksiä pelkojen iskiessä päälle. Hän koki, että kiintymyssuhde vauvaan alkoi kunnolla kehittymään vasta syntymän jälkeen. Kun puoliso valmistautui aktiivisesti synnytykseen, myös Paavo valmistautui rinnalla. Synnytyksen käynnistyminen spontaanisti 37+1 oli kuitenkin yllätys ja hänen kokemuksensa oli, ettei hän ollutkaan vielä valmis siihen. Synnytys käynnistyi vesienmenolla päiväsaikaan, jonka jälkeen Paavo oli puolisonsa kanssa kotona noin yhdentoista tunnin latenssivaiheen ajan. Alkuyöstä supistukset tihenivät ja napakoituivat, ja Paavo auttoi supistuksissa...
2021-02-23
56 min
Sydänääniä
Suomalaisen synnytyskulttuurin murros
Jaksossa vierailee Kamppailu synnytyksestä - suomalaisen synnytyskulttuurin murros -hankkeen hankejohtaja Kaisa Kuurne, joka kertoo monivuotisesta uraauurtavasta tutkimuksesta. Hankkeessa tutkitaan yhteiskuntatieteellisestä näkökulmasta muun muassa synnytyskokemuksia, synnytysaktivismia, ammattilaisten orientaatioita ja synnytyksen hoitokäytäntöjä, eri synnytystapoja, kätilötyötä, eri toimijoiden (esim. synnyttäjät ja näiden kumppanit, kätilöt, lääkärit, doulat, äitiysfysioterapeutit ja psykoterapeutit) erilaisia orientaatioita, synnytysosastojen tiloja ja teknologioita.Jos haluat osallistua tutkimukseen, voit lähettää oman raskaus- ja synnytyskokemuksesi kirjallisesti tutkimukselle sähköpostitse kamppailusynnytyksesta@gmail.com. Lisätietoja löydät esimerkiksi facebookista Helsinki Group for Birth Research - Suomalaisen synnytyskulttuurin
2021-02-16
1h 12
Sydänääniä
Hamin kotisynnytys
Hami halusi synnyttää myös kolmannen lapsensa kotona. Raskausviikon 36 lääkärineuvolassa kuitenkin todettiin, että vauva on yllättäen perätilassa. Näin ollen valmistautuminen sai uudet suunnat: jos vauva kääntyisi raivotarjontaan, hän voisi synnyttää kotona. Jos magneettikuvissa todettaisiin, että vauva mahtuisi perätilassa alateitse, hän voisi synnyttää alateitse sairaalassa. Jos lantion sisätilan mitat eivät antaisi periksi, hän menisi suunniteltuun sektioon. Hami teki aktiivisesti töitä vauvan kääntämiseksi ja kolmannella kääntöyrityksellä vauva lopulta kääntyi! Viikko vauvan kääntymisen jälkeen synnytys käynnistyi supistuksilla illasta ja kymmenen aikaan illalla Hamilla oli säännölliset...
2021-02-09
49 min
Sydänääniä
Syöksysynnytykset
Ellun miehellä on kilpirauhasen vajaatoiminta ja tämän takia siittiöitä ei ole. Siksi raskautumisiin on liittynyt hänen miehensä hedelmöityshoidot. Kun hedelmöityshoitoja oli takana vajaa vuosi, Ellu teki positiivisen raskaustestin. Ellu voi raskaana hyvin, vaikka häneen iskikin valtava hajuherkkyys. Synnytys käynnistyi 38+5 aamuyöstä supistuksilla. Yhdeksän aikaan Ellu oli miehensä kanssa sairaalalla, koska supistusten välit olivat niin lyhyet vaikka supistukset eivät kovin kipeitä vielä olleetkaan. Kahdentoista aikaan Ellulla meni vedet ja synnytys eteni rytinällä. Puolen tunnin ponnistusvaiheessa lapsi syntyi kädet poskilla. Esikoinen joutui olemaan vastasyntyneiden teholla muutaman päivän infektion vuoksi ja he...
2021-02-02
36 min
Sydänääniä
Elektiivinen sektio
Anni kertoo jaksossa esikoisensa suunnitellusta sektiosynnytyksestä. Anni oli ajatellut jo ennen raskautumista, että sektiosynnytys saattaisi olla hänen tapansa synnyttää. Hänellä oli toimenpidepelko, joka liittyi kumpaankin synnytystapaan. Anni toivoi, että synnytys olisi vauvalle turvallinen, hänelle turvallinen ja että synnytys olisi hallittu. Raskauden puolivälissä Anni tapasi pelkopolilla synnytyslääkärin, jonka kanssa keskusteli aiheesta. Hän sanoi rehellisesti, että kumpikaan synnytystapa ei tunnu hyvältä, jolloin lääkäri ehdotti takarajasektiota. Jos synnytys käynnistyisi spontaanisti ja vauva olisi optimaalisessa tarjonnassa, hän voisi synnyttää alateitse. Mutta hän ei haluaisi käynnistystä ja jos vauva ei syntyisi tiettyyn aikaan menn...
2021-01-26
1h 03
Sydänääniä
Sekundäärinen lapsettomuus
Tiia sairastaa munasarjojen monirakkulaoireyhtymää (PCOS) ja kertoo kokemuksiaan sekundäärisestä lapsettomuudesta. Kun Tiia päätti miehensä kanssa, että vauva saisi tulla, meni 8 kuukautta ennen kuin he raskautuivat. Ensimmäinen raskaus meni kesken varhaisilla viikoilla, mutta he raskautuivat uudelleen ennen seuraavaa kuukautisvuotoa. Tiia ei halunnut valmistautua synnytykseen, sillä ajatteli että ei haluaisi pettyä, jos asiat eivät menekään niin kuin hän suunnitteli. Synnytys käynnistyi 40+1 vesienmenolla. Kuusi tuntia myöhemmin Tiia soitti synnärille, että mitä pitää tehdä kun vatsa kovettuu minuutin välein, mutta kipuja ei ole. Kätilön kehotuksesta he lähtivät tarkistamaan tilanteen ja kohdunsuu olikin jo 7 sentt...
2021-01-19
1h 02
Sydänääniä
Käynnistetty raskausmyrkytyksen takia
Hannan ensimmäinen raskaus meni kesken rv 8, mutta ei ehtinyt tulla kuukautisia välissä, kun hän oli uudelleen raskaana. Hannalla alkoi rv 4 tosi vaikea raskauspahoinvointi ja hänellä todettiin myöhemmin hypermeesis, joka jatkui rv 22 saakka. Kun Hanna selvisi pahoinvoinnista, hänellä todettiin raskausdiabetes ja nopeasti alkoivat myös voimakkaat liitoskivut sekä harjoitussupistukset. Hän jäi rv 31 sairaslomalle vaivojen takia. Hanna kävi raskausjoogassa, joka sisälsi myös synnytysvalmennuksen. Hannan ystävä lähti pariskunnan doulaksi synnytykseen. Hannan verenpaineet olivat olleet korkeat jo pidemmän aikaan, ja rv 37 todettiin, että hänellä on raskausmyrkytysoireita. 39+2 Hanna sai neuvolasta lähetteen, e...
2021-01-12
51 min
Sydänääniä
Esikoinen alateitse, kuopus tarjontavirhesektio
Saara valmistautui aktiivisesti esikoisen aikaan synnytykseen ja haaveili lääkkeettömästä, luonnollisesti etenevästä synnytyksestä. Saara kirjoitti esikoiselleen kirjeen lasketun ajan tienoilla, jossa totesi, että “hei, nyt sinä voisit jo syntyä”, ja seuraavana yönä synnytys käynnistyikin supistuksilla. Seuraavana päivänä Saara jatkoi arkeaan supistelujen lomassa. Hän pelkäsi, että ensisynnyttäjänä menisi liian aikaisin sairaalaan ja he lähtivätkin yöllä viivyttelyjen kautta siirtymään sairaalaan. Hän olikin jo 7 cm auki. Ponnistusvaihe kesti kaksi tuntia ja synnytyksen kokonaiskestoksi merkattiin 18h. Saara raskautui kuopuksesta reilun kuuden vuoden päästä esikoisen syntymästä uudessa parisuhteessa. Raskausaikana hän...
2021-01-05
1h 13
Sydänääniä
Voimauttava ensisynnytys
Paulaa pelotti tosi paljon synnytys, mutta hän alkoi aktiivisesti valmistautua synnytykseen raskauduttuaan ja pääsikin valmistautumisen avulla ihanaan synnytyskuplaan. Paulan synnytys käynnistyi 39+5 supistuksilla yöaikaan. Supistukset olivat siedettäviä, mutta Paula ei voinut nukkua yöllä. Aamulla kuuden aikaan Paula herätti miehensä, joka auttoi Tensin selkään. Päivän aikana supistukset tulivat ja menivät, mutta olivat kestettäviä. Illalla kuuden aikaan supistukset alkoivat tihentymään ja voimistumaan. Kymmenen aikaan Paulan mies soitti sairaalaan, että synnytys on käynnissä. Paula sai ohjeeksi ottaa panadolin ja mennä suihkuun, ja kivut hälvenivät kokonaan. Suihkun jälkeen Paula meni nukkumaan...
2020-12-29
54 min
Sydänääniä
Perätilasektio ja vbac
Riikka synnytti esikoisensa suunnitellulla sektiolla. Kääntöyrityksistä huolimatta vauva ei kääntynyt, mutta Riikka sai luvan synnyttää alateitse. Synnytys ei kuitenkaan käynnistynyt, ja 40+6 todettiin, että vauva on niin iso, että parempi olisi mennä sektioon. Riikkaa jäi harmittamaan, ettei hän saanut kokea alatiesynnytystä. Riikalla ei koskaan diagnosoitu, mutta hän itse kokee, että hänellä oli synnytyksen jälkeinen masennus esikoisen syntymän jälkeen. Useamman vuoden jälkeen Riikka puolisonsa kanssa päätyi yrittämään toista vauvaa. Raskausaikana Riikka voi oikein hyvin. Synnytys käynnistyi spontaanisti 39+5 normaalin neuvolakäynnin jälkeen supistuksilla. Kun supistukset alkoivat säännöllistymään ja na...
2020-12-22
56 min
Sydänääniä
Kaksoset suunnitellulla sektiolla
Vilma jakaa jaksossa kaksostensa sektiosynnytyskokemuksen. Vilma raskautui puolisonsa kanssa nopeasti, kun he antoivat vauvalle luvan tulla. Hän tunsi ja tiesi jo, että olisi raskaana ennen kuin teki testin. Hän joutui hankkimaan jo rv 8 äitiyshousut, koska vatsa alkoi olla jo pallo ja häntä jännitti, että vauvoja olisikin kaksi. Hänen siskonsa myös katsoi vatsaa ja huudahti, että “sulle tulee kaksoset!”. Vilma kävi ensimmäistä kertaa ultrassa rv 12, jolloin heille paljastui, että he todella odottavat kaksosia. Vauvat olivat identtisiä - mono di geminit, eli heillä oli samat suonikalvot, yhteinen istukka, mutta omat vesipussit. Kyseessä oli näin ollen riskiraskau...
2020-12-15
36 min
Sydänääniä
Pitkät latenssivaiheet
Reeta jakaa jaksossa kaksi synnytyskokemustaan. Reeta oli ajatellut olevansa raskausaikana “cross-fit mama”, mutta keho ei jaksanutkaan treenejä ja puolessa välissä raskautta alkoivat ennakoivat supistukset. Reeta valmistautui synnytykseen aktiivisesti ja toivoi lääkkeetöntä synnytystä. Rv 38 limatulppa alkoi muutaman päivän irtoilla. Yhtenä yönä Reeta oksensi ja ajatteli, että nyt synnytys käynnistyisi, mutta ei kuitenkaan. Rv 39 alkuviikosta Reeta alkoi saada mietoja supistuksia. Supistukset jatkuivat päivästä toiseen, mutta ne eivät kuitenkaan voimistuneet niin voimakkaaksi, että he olisivat lähteneet sairaalalle. Seitsemäntenä päivänä supistukset tuntuivat entistä napakammilta ja he lähtivät synnärille. Kun kätilö otti heidä...
2020-12-08
1h 09
Sydänääniä
Kaksi sektiota
Kaisa jakaa jaksossa kaksi sektiosynnytyskokemustaan. Esikoisen aikaan Kaisa ei oikein valmistautunut synnytykseen. Rv 35 todettiin, että vauva on perätilassa eikä kääntöyrityksistä huolimatta kääntynyt. Esikoinen syntyi suunnitellulla sektiolla lasketun ajan tienoilla. Kaisa valmistautui todella paljon kuopuksen synnytykseen ja ajatteli, että vaikka vauva olisi perätilassa, hän haluaisi tehdä kaikkensa käännön suhteen ja synnyttää alateitse. Vauva oli raivotarjonnassa. Kun synnytys käynnistyi 41+2 supistuksilla, Kaisa oli todella onnellinen niistä tuntemuksista, sillä esikoisen aikaan hän ei ollut kokenut yhtään supistusta. Supistukset käynnistyivät illasta eikä Kaisa pystynyt seuraavana yönä nukkumaan. Seuraavana päivänä hänellä oli yliaikaiskontrol...
2020-12-01
59 min
Sydänääniä
Synnytyspelon jälkeen lääkkeetön ensisynnytys
Lauran raskaus oli henkisesti haastava. Toisin kuin yleensä, hän oli hyvin itkuherkkä ja ahdistunut. Alkuraskaudesta mieltä vaivasi myös kovasti synnytyspelko. Pelko alkoi helpottaa, kun Laura alkoi aktiivisesti valmistautumaan synnytykseen. Laura kiinnostui lääkkeettömästä, mahdollisimman luonnonmukaisesti etenevästä synnytyksestä ja valmistautuessaan siihen hän sai väheksyviä ja negatiivisia kommentteja. Synnytys käynnistyi pikkuhiljaa supistellen niin, että Laura perui perjantaina jo sovittuja menoja ja rauhottui kotiin. Hän otti ensimmäisiä supistuksia vastaan lämpötyynyllä, seisomalla ja liikkeellä sekä lämpimällä suihkulla. Yön hän nukkui pätkissä, mutta pärjäsi vielä kotona. Lauantaina iltapäivästä supi...
2020-11-24
39 min
Sydänääniä
Esikoinen sektiolla, kuopus alateitse
Saara jakaa jaksossa kaksi synnytyskokemustaan. Esikoisen aikaan Saara valmistautui intensiivisesti synnytykseen kursseilla, tutkien ja lukien sekä vyöhyketerapiassa. Saara meni yliaikaiskontrolliin 41+5, jolloin vauvan koko aiheutti makrosomia-epäilyn. Synnytystä käynnistettiin samantien lääkkeellisesti. Ensimmäinen puolikas annos lääkettä ei aiheuttanut tuntemuksia, mutta toinen annos aiheutti supistuksia, jotka tuntuivat aluksi Saarasta pissahädältä. Noin 20h käynnistyksen aloituksen jälkeen Saara pyysi tens-laitteen käyttöön, kun supistukset alkoivat olla napakoita. 18 tuntia myöhemmin Saara oli vain 3 senttiä auki, jolloin puhkaistiin kalvot. Synnytys ei oikein edennyt ja Saara päätyi keskustelussa lääkärin kanssa sektioon. Sektio meni hyvin. Sektion jälkeen Saa...
2020-11-17
47 min
Sydänääniä
Ihana ammesynnytys
Saara jakaa jaksossa kolmannen lapsensa voimauttavan vesisynnytyskokemuksen. Esikoinen syntyi lääkkeettömästi nopeahkossa synnytyksessä, jossa Saara odotteli, että milloin synnytystuntemukset “kunnolla käynnistyisi”. Keskimmäisen kohdalla Saara olisi halunnut jo kokeilla ammetta, mutta hän ei tohtinut kysyä sitä kätilöltä. Kolmanteen synnytykseen Saara valmistautui raskausjoogakurssilla, joka tuntui oman ajan lisäksi mahdollisuudelta vahvistaa kontaktia kohtuvauvan kanssa. Saara oli raskausaikana tosi innoissaan syntymän ihmeestä ja luonnollisesta syntymästä, ja hän sparrasi itseään myös sitä kohti. Kuopuksen synnytys käynnistyi spontaanisti illasta 41+0 supistuksilla ystävän luona käydessä. Saara eli humoristisen hetken kotimatkalla miehensä ja kahden nukkuvan lapse...
2020-11-10
1h 00
Sydänääniä
Kaksoset alateitse ja sektiolla
Riikka sai endometrioosi-diagnoosin 19-vuotiaana ja oli tiennyt valmistautua siihen, ettei lasten saaminen olisi välttämättä helppoa. Riikka raskautui lopulta parin vuoden lapsettomuushoitojen jälkeen pakastealkion siirrosta. Jo ennen raskaustestin tekemistä Riikka tiesi, että on raskaana. Varhaisultrassa todettiin, että kohdussa on kaksi alkiota. Vauvoilla oli yhteinen istukka, mutta erilliset vesipussit. Riikka joutui rv 26 lepohoitoon, kun kohdunkaula oli alkanut lyhentyä. Lepohoito päättyi rv 35, jolloin oltiin turvallisilla viikoilla synnytykseen nähden. Viiden päivän päästä synnytys käynnistyi vesienmenolla. Koska synnytys ei alkanut käynnistymään, sitä vauhditettiin oksitosiinilla ja kalvojen puhkaisulla. Riikka käytti kivunlievitykseksi ilokaasua, joka toi hänelle ihanan...
2020-11-03
38 min
Sydänääniä
Lääkkeetön, käynnistetty ensisynnytys
Kun Elina keskustelivat kumppaninsa kanssa, että vauva saisi tulla ja Elina jätti hormonaalisen ehkäisyn pois, meni muutama kuukausi ja kuukautisten poisjäännin syytä selvitettäessä verikokeessa huomattiin, että Elina oli raskaana. Elina valmistautui synnytykseen muun muassa doulan kanssa. Raskaus meni melkein kaksi viikkoa lasketun ajan yli, kunnes se alkoi hentoisilla supistuksilla juuri ennen käynnistysaikaa. Käynnistysajalla Elinan kalvot puhkaistiin, että hän voisi synnyttää mahdollisimman lääkkeetömästi. Kalvojen puhkaisusta synnytys lähtikin etenemään vauhdilla. Elina otti supistuksia vastaan kumppaninsa ja doulan kanssa, tensin ja liikkeen avulla. Ennen ponnistusvaihetta Elina otti ilokaasua minimiannoksella. Häntä alkoi ponnistuttaa e...
2020-10-26
44 min
Sydänääniä
Avotarjonta
Amanda raskautui heti, kun he päättivät kumppaninsa kanssa, että vauva saa tulla. Koska raskautuminen tapahtui niin helposti, raskautta varjosti Amanda huoli, ettei kaikki ole kunnossa, koska kaikki ei voisi mennä niin helposti. Raskauden puolessa välissä Amanda sairastui influenssaan ja myyräkuumeeseen, ja joutui sairaalaan. Kaikki oli kuitenkin vauvalla koko ajan hyvin. Synnytys käynnistyi yöaikaan vesienmenolla. Koska vauva ei ollut kiinnittynyt, Amanda lähti synnärille tarkastukseen. Hänen verenpaineensa olivatkin niin korkealla, että hän joutui jäämään samalla reissulla sairaalaan. Koska koronarajoitukset olivat päällä, hänen kumppaninsa ei saanut olla sairaalassa avautumisvaiheessa. Ilt...
2020-10-20
33 min
Sydänääniä
Kätilön kaksi omaa kokemusta
Jonna on koulutukseltaan kätilö ja hän jakaa jaksossa kaksi synnytyskokemustaan. Raskautumiset tapahtuivat nopeasti, kun he puolisonsa kanssa antoivat vauvalle luvan. Jonna ei pahemmin valmistautunut synnytyksiin, olihan aihe hyvin tuttu oman työn kautta. Kun esikoisen synnytys käynnistyi Jonnan herättyä aamulla supistuksiin, hänelle oli selvää, ettei hän jää odottelemaan supistuksia kotiin vaan lähtee tallille hommiin niin kuin tavallisesti. Jonna puhdisti ystävänsä kanssa hevosten tarhaa, hoiti omaa hevosta ja kävi ystävänsä ja hevosensa kanssa metsässä kävelyllä, kun supistukset pikkuhiljaa voimistuivat. Jonna ajoi vielä itse tallilta kotiin, vaikka olo ajaessa olikin jo tuka...
2020-10-13
25 min
Sydänääniä
Kaksi kokemusta ja väsymys
Paula teki puolisonsa kanssa päätöksen, että vauva saa tulla, ja he olivatkin ensimmäisestä kierrosta raskaana. Noin viikkoa ennen varsinaista synnytyksen käynnistymistä Paula kävi synnärillä lapsivesitestissä, kun tuntui, että vedet ehkä menevät. Kyseessä oli kuitenkin väärä hälytys, ja kun synnytys käynnistyi osittaisella lapsivesienmenolla, Paulan olikin hankala uskoa, että tihkuva neste olisi lapsivettä. Koska Paulalla oli tulehdusriskiä, synnytystä käynnistettiin cytotecilla, joka käynnisti supistukset hyvin. Illalla Paula siirtyi saliin, jossa hän sai kivunlievitykseksi epiduraalin, jonka avulla hän sai levättyä. Kun Paula oli täysin auki, kätilö sanoi, että hän voi alkaa pikkuhil...
2020-10-06
50 min
Sydänääniä
Hidas, lääkkeetön esikoinen
Pia ihanasti hurahti synnytykseen valmistautumiseen, vaikka synnytys oli aluksi tuntunut pelottavalta ajatukselta. Hän kävi raskausjoogassa, kumppanin kanssa synnytysvalmennuksessa, muutamalla verkkokurssilla, raskausajan vesijoogakurssilla ja keskusteli ystäviensä kanssa hyvistä synnytyskokemuksista. Pian synnytys käynnistyi viikkoa ennen laskettuaikaa lapsivesien menolla aamuyöstä. Hänen pettymyksekseen pienet menkkamaiset jomottelut loppuivat puolen päivän aikaan. Kaksitoista tuntia vesien menosta Pia kävi sairaalassa tarkastuksessa, että kaikki on kunnossa ja he palasivat vielä kotiin. Pia otti panadolia ja saikin nukuttua, kunnes aamu neljältä hän heräsi supistuksiin. Pia ajoi puolisonsa kanssa aamukahdeksan ruuhkassa sairaalaan, kun supistukset alkoivat olla napakoita. Hän pääsi toivomuk...
2020-09-29
00 min
Sydänääniä
Nopea luomusynnytys
Raskaus oli Tiinan viides, kun esikoinen syntyi. Neljän lääketieteellisistä syistä keskeytetyn raskauden ja keskenmenon jälkeen he päätyivät hedelmöityshoitoihin. Ensimmäinen IVF-hoito ei toteuttanut raskautta, mutta Tiina raskautuikin sairaalan kesätauolla luomusti. Sikiö oli terve, joten luomuvauva sai tulla. Tiinan synnytys käynnistyi pari päivää ennen laskettua aikaa lapsivesien menolla aamuyöstä. Hänellä alkoivat heti säännölliset, alle kymmenen minuutin välein tulevat supistukset. Tiina alkoi rakentamaan itselleen synnytyspesää ja olikin heti intensiivisesti kiinni synnyttämisessä. Kun he vajaa neljä tuntia synnytyksen käynnistyttyä alkoivat tehdä lähtöä sairaalaan, tuli Tiinalle olo, ettei hän uskaltaisi mennä omal...
2020-09-22
00 min
Sydänääniä
Sydänvauva
Heidi voi alkuraskauden todella huonosti eikä hän voinut oikein edes poistua kotoaan pahoinvoinnin takia. Raskausviikolla 19 hänellä tuli ensimmäinen iso verinen vuoto ja hän oli jo varma, että raskaus on mennyt kesken. Vuodon syyksi paljastui kuitenkin iso hematooma ja vauva pysyi mukana. Siitä alkoi kuitenkin melkein viiden kuukauden vuodelepo, sillä vuodot jatkuivat ja lisäksi kivuliaat ennakoivat supistukset alkoivat. Rakenneultrassa ei saatu näkyviin kolmen suonen kuvaa, ja tarkemmassa ultrassa todettiin, että vauvalta puuttuu kokonaan keuhkovaltimo. Lisäksi vauvalla todettiin kampurajalka. Kun todettiin kaksi näin isoa rakennepoikkeavuutta, pidettiin todennäköisenä, että lisäksi vauvalla on muutakin vaikeav...
2020-09-15
00 min
Sydänääniä
Synnytyskokemus Brysselissä
Karoliina teki positiivisen raskaustestin pari päivää sen jälkeen, kun oli saapunut opiskelukaupunkiinsa Brysseliin suorittamaan toista maisterivuotta. Raskausaikana Karoliina valmistautui aktiivisesti muun muassa raskausjoogassa. Hän oli osittain myös suomalaisen neuvolajärjestelmän asiakkaana, mutta suurin osa raskausseurannasta tehtiin Brysselissä. Synnytys käynnistyi yöaikaan pikkuhiljaa ensin limatulpalla ja kevyillä supistuksilla, ja seuraavana päivänä kunnolla supistuksilla. Puolen yön aikaan supistukset alkoivat olla niin napakoita, että Karoliina lähti uberilla puolisonsa kanssa synnytyssairaalaan. Toiveensa mukaisesti Karoliina pääsi kodinomaiselle luomusynnytysosastolle, jonka synnytyssaleissa ei ollut esimerkiksi monitoreita. Karoliina pääsi ammeeseen, jossa synnytys etenikin jouhevasti. 7-8 sentin kohdalla hänell...
2020-09-01
00 min
Sydänääniä
Lapsettomuushoidon jälkeen
Kun Siiri ja hänen kumppaninsa alkoivat seurustella, oli heti selvää, että he haluaisivat tulevaisuudessa lapsia, mutta hänen miehensä ei voisi saada lapsia ilman lapsettomuushoitoja. Kun he päättivät yrittää lasta ja aloittivat lapsettomuushoitoprosessin, selvisi, että Siirikään ei voi saada luonnollisesti lapsia pitkän kuukautiskierron ja harvojen ovulaatioiden takia. Hoitomuodoksi valikoitui IVF/ICSI-hedelmöityshoito. Siiri ei raskautunut ensimmäisestä tuoresiirrosta, mutta raskautui ensimmäisestä pakastealkion siirrosta. Synnytys käynnistyi kolmen viikon epäsäännöllisten supistusten jälkeen 41+0 supistuksilla ja lapsivesienmenolla. Lapsivesi oli vihreää ja koska Siirillä oli streptokokki positiivinen, he lähtivät heti sairaalaan. Sairaalassa Siiriltä puhkaistii...
2020-08-25
00 min
Sydänääniä
Kohtuvauvan sairaus
Raskaana oleva, varjelethan synnytyskuplaasi ja mietit tarkkaan, onko tämä jakso juuri sinua varten tällä hetkellä. Kun esikoinen oli vuoden, huomasivat Nina ja hänen kumppaninsa, että toivottu kuopus oli tulossa. Niskapoimu-ultrassa todettiin, että sikiöllä ei ollut kaikki kunnossa. Sikiön vatsanpeitteet eivät olleet sulkeutuneet, mutta ultraaja totesi, että ne voivat sulkeutua myös myöhemmin. Nina meni puolisonsa kanssa sikiötutkimusyksikön perinnöllisyyslääkärille raskausviikolla 15, jolloin vauvalle diagnosoitiin omfaloseele sekä napatyrä. Heillä oli keskustelu kirurgin kanssa raskausviikolla 16 ja helpotus: näillä diagnooseilla ⅔ vauvasta selviytyy. Raskausviikon 22 sydänultrassa he saivat myös hyviä uutisia, sydän on rakent...
2020-08-18
00 min
Sydänääniä
Positiivinen käynnistetty synnytys
Kaisa oli ajatellut, ettei hänestä ehkä ikinä tulisi vanhempaa, kun hän aloitti seurustelun kumppaninsa kanssa. Yksi syy miksi Kaisa ei halunnut lasta, oli se, että hän kokee voimakasta ilmastoahdistusta. Kumppanilla oli kuitenkin halu tulla vanhemmaksi ja hän kertoikin asiasta heti seurustelun aluksi. Prosessoituaan asiaa, Kaisa päätyi siihen, että hän voisi haluta sittenkin lapsen. Kun he jättivät ehkäisyn pois, raskautuminen tapahtui seuraavasta kierrosta. Kaisa voi raskausaikana hyvin, meditoi ja vahvisti omaa kehoyhteyttään. Synnytys meni melkein kaksi viikkoa yli ajalle, kun yliaikaiskontrollissa synnytystä alettiin käynnistämään ballongilla. Kaisa kotiutui ballongin kanssa ja se...
2020-08-11
00 min
Sydänääniä
Raskausmyrkytys ja keskoset
Veera teki positiivisen raskaustestin 18-vuotiaana lukion terveydenhoitajalla. Raskausviikolla 29 neuvolassa todettiin, että Veeralla on korkea verenpaine ja proteiinit kolmella plussalla. Hän lähti samantien äitiyspolille ja olikin osastolla synnytykseen saakka. Koska Veeralla oli vielä todella normaali olo, tuntui hänestä oudolta, että hän joutui olemaan sairaalassa. Raskausmyrkytysoireet löivät yli rv 34+0. Lopulta Veeralle alkoi nousta kouristuskohtaus, hänellä oli jatkuva pääkipu, vannemainen kipu vatsalla sekä näköhäiriöitä. Kohtausta kuitenkin saatiin lykättyä magnesiumilla ja seuraavana aamuna vauva syntyi kiireellisellä sektiolla. Sektion jälkeen Veeran paineet kohosivat edelleen ja hän joutui olemaan pidempään seruranna...
2020-08-04
00 min
Sydänääniä
Perätila
Esikoisen synnytys kesti melkein kaksi vuorokautta, kunnes Laura ponnisti hänet 14 minuutissa sektion uhka päällä. Hän raskautui kuopuksesta, kun esikoinen oli vuoden. Kuopus oli perätilassa raskausviikolta 28 asti. Laura kävi käännösyrityksessä rv 37, mutta vauva ei kääntynyt. Lääkäri myös kysyi Lauran halukkuutta sektioon, mutta hän halusi synnyttää alateitse. Toisin kuin esikoisen kohdalla, synnytyksen käynnistyminen ei mennytkään yliajalle, vaan se käynnistyi rv 38 lapsivesien menolla. Perätilan takia he lähtivät samantien sairaalaan. Supistukset eivät kuitenkaan alkaneet, joten Laura meni yöksi käynnistysosastolle. Säännölliset supistukset alkoivat kahden aikaa...
2020-07-28
00 min
Sydänääniä
Ensisynnytys koronarajoitusten aikaan
Merin raskaus oli toivottu ja silti iloinen yllätys. Meri oli saanut epilepsiaoireita koko elämänsä, mutta hän sai diagnoosin vasta alkuraskaudessa. Tämä aiheutti stressiä raskaudessa, mutta onneksi tauti oli hoitotasapainossa. Meri valmistautui rennosti ja aktiivisesti synnytykseen. Meri oli vielä töissä, kun koronarajoituksen synnytysosastoille tulivat. Ne aiheuttivat Merille tunteita, mutta pian hän rauhoitti itsensä. Synnytyksen käynnistyminen antoi ennakoivia merkkejä viikkoa ennen varsinaista käynnistymistä, kun Meriä supisteli 5 tuntia putkeen ja he olivat jo valmiina lähtemään sairaalaan. Supistelut kuitenkin laantuivat ja synnytys käynnistyi kunnolla iltapäivästä rv 37+2. Kun Meri meni sairaalaan viiden aikaan...
2020-07-21
00 min
Sydänääniä
Hätäsektio
Minna ehti odottaa puoli vuotta ennen kuin raskautuminen onnistui. Alkuraskaudesta Minna oli todella väsynyt ja huonovointinen, keskiraskaudessa hän voi hyvin, ja loppuraskaudessa joutui jäämään pois töistä vähän ennen äitiysvapaan alkua liitoskipujen vuoksi. Fyysisistä haasteista huolimatta Minna eli raskausaikana elämänsä parasta aikaa. Raskaus käynnistyi rv 39+, kun napakat supistukset alkoivat maanantain ja tiistain välisenä yönä. Minna lähti puolisonsa kanssa sairaalaan tiistaina puolilta päivin ja hän oli sisätutkimuksessa vain sentin auki. He kuitenkin jäivät sairaalaan, sillä lapsiveden tihkumisesta oli kulunut sen verran aikaa. Koska synnytys ei edennyt, he sii...
2020-07-14
00 min
Sydänääniä
Kaksoset
Terhi oli puhunut puolisonsa kanssa, että he haluaisivat vain yhden lapsen, mutta kun hän raskautui, he huomasivatkin odottavansa kaksosia. Terhi voi raskausaikana hyvin, mutta loppuajasta vatsan iso koko aiheutti haasteita. Terhi huomasi, että lapsivettä tiputtelee rv 37+5 ja tämän takia synnytys käynnistettiin aluksi ballongilla. Ballonki tuli pois aiheuttamatta suuremmin supistuksia. Seuraavana päivänä Terhi lähti sairaalalle puolisonsa kanssa ja synnytys käynnistettiin lääkkeellisesti. Kemialliset supistukset vyöryivätkin nopeasti Terhin yli ja häntä supisti miltei koko ajan kuuden tunnin ajan. Ponnistusvaiheessa vauva A syntyi imukuppiavusteisesti ja vartin päästä vauva B. Vauvat joutuivat heti tarkka...
2020-07-07
00 min
Sydänääniä
Kotisynnytys
Saija synnytti kolmannen lapsensa kotona. Suunnitellun kotisynnytyksen luonteen mukaisesti Saija valmistautui synnytykseen intensiivisesti ja hän tiesi haluavansa vesisynnytyksen. Synnytys käynnistyi noin viikko lasketun ajan jälkeen lempeillä supistuksilla. Yön aikana synnytys eteni ja Saija kutsui synnytystiiminsä paikalle. Aamulla kuuden aikaan hän meni veteen synnytyksen ollessa hyvin käynnissä. Jonkun aikaa vedessä oltuaan Saijalle iski selkäkipu ja hän alkoi luontaisesti liikkumaan, niin että vauva saattoi korjata virheasentoaan. Saija ponnisti vauvan veteen kehon omaa refleksiä mukaillen rakkaimpiensa läsnäollessa. Istukka ei kuitenkaan lähtenyt syntymään ja Saija vuosi runsaasti verta. Kotikätilö teki pian päätöksen sairaa...
2020-06-30
00 min
Sydänääniä
Nopea ja voimauttava ensisynnytys
Kun Henna päätti puolisonsa kanssa jättää ehkäisyn pois, meni neljä vuotta ennen kuin he raskautuivat. Hennaa oli pelottanut synnyttäminen jo ennen raskautumista ja raskauduttuaan hän alkoi valmistautua synnytykseen aktiivisesti hälventääkseen pelkojaan. Synnytys käynnistyi spontaanisti rv 41+0 vesien menolla yöllä yhden aikaan. Supistukset alkoivat heti ja muuttuivat tiheiksi ja intensiivisiksi nopeasti. Henna siirtyi sairaalaansa puolisonsa kanssa kolmen aikaan. Hän oli avautunut 4 senttiin ja pääsi ammeeseen. Viiden aikaan hänelle tuli ponnistuksen tarve, ja hän aloittikin ponnistamaan vedessä. Ponnistus ei kuitenkaan edennyt, joten Henna tuli kuivalle maalle jatkamaan ponnistusta. Tunnin ponnistamisen jälkeen...
2020-06-23
00 min
Sydänääniä
Synnytystrauma
Saaramaija on jakanut kokemuksensa synnytysväkivaltaa käsittelevässä #minämyössynnyttäjänä -kampanjassa. Raskaana oleva, varjelethan synnytyskuplaasi ja mietit tarkkaan, onko tämä jakso juuri sinua varten tällä hetkellä. Saaramaija raskautui nopeasti, mutta sai keskeytyneen keskenmenon raskausviikolla 12. Keskenmenon jälkeen ei mennyt kauaa, kun hän raskautui uudelleen. Saaramaija valmistautui synnytykseen aktiivisesti päämääränään kotisynnytys. Synnytys käynnistyi lapsiveden tihkumisella 40+5, ja sairaalasta todettiin, että jos synnytys ei käynnisty tietyn tuntimäärän sisällä, on hänen tultava sairaalaan synnytyksen käynnistykseen seuraavana aamuna. Sairaalassa Saaramaija sai asiatonta kohtelua. Häneltä esimerkiksi puhkaistiin kalv...
2020-06-16
00 min
Sydänääniä
Vesisynnytys koronarajoitusten aikaan
Koska Iisan ensimmäisestä synnytyksestä oli jäänyt jotain hampaankoloon, hän halusi valmistautua paremmin toiseen synnytykseen puolisonsa kanssa. Pari viikkoa ennen laskettua aikaa Suomen Gynekologiyhdistys ja synnytyssairaalat tekivät rajoituksia puolisoiden ja kumppanien läsnäoloon synnytyksissä. Rajoitukset aiheuttivat Iisassa ison tunnereaktion, mutta hän hyväksyi tosiasiat ja keskittyi oman synnytyskuplan rakentamiseen. Synnytys käynnistyi nopeasti voimistuvilla supistuksilla ja Iisa lähti puolisonsa kanssa 45 minuutin matkan päähän sairaalaan. Synnytys oli käynnissä, mutta Iisa ei päässyt vielä synnytyssaliin, joten puoliso jäi parkkipaikalle odottamaan autoon. Iisa ehti olla kolmisen tuntia yksin ennen saliin siirtymistä, jonne puoliso sai tulla...
2020-06-09
00 min
Sydänääniä
Syntymärefleksi
Meri-Salla koki, että hänen ensimmäinen synnytyksensä oli kuin oppikirjamainen ensisynnytys sisältäen “koko arsenaalin kivunlievityksiä”. Hän raskautui uudelleen, kun esikoinen oli 9 kuukauden ikäinen. Kun kuopuksen synnytys käynnistyi muutama päivä lasketun ajan jälkeen, Merkasta tuntui, ettei hän jaksaisi synnyttää. Supistustuntemukset olivat aluksi kuitenkin lempeitä aaltoja ja hän sai luotua hyvän synnytyskuplan. Merkka ei olisi halunnut lähteä sairaalaan, koska kotona oli niin hyvä olla, mutta hänen äitinsä patisti hänet puolisonsa kanssa matkaan. Vielä sairaalan pihassa Merkka sai todella kevyen supistuksen ja pelkäsi, että heidät käännytetään takaisin kotiin. Supistuks...
2020-06-02
00 min
Sydänääniä
Matkasynnytys
Kun Annukka antoi miehensä kanssa vauvalle luvan tulla, hän sai kaksi keskenmenoa ennen kuin raskautuminen esikoisesta onnistui. Esikoisen synnytystä käynnistettiin raskausviikolla 39+0 kolmen päivän ajan ja se eteni aluksi hyvin hitaasti. Kun se käynnistyi kunnolla, ei kukaan tajunnut miten nopeasti se eteni. Lopulta Annukka ponnisti lapsen ilman lääkkeellistä kivunlievitystä kymmenessä minuutissa. Kun Annukka valmistautui kuopuksen synnytykseen, hän toivoi luonnollisesti käynnistyvää ja lääkkeetöntä synnytystä. Synnytys käynnistyi 39+0 lempeästi supistuksilla, eikä Annukka aluksi uskonut, että synnytys on käynnissä. Hänelle ei missään vaiheessa tullut olo, etteikö olisi pärjännyt kotona, mutta he lähtivät mi...
2020-05-26
00 min
Sydänääniä
Kohtukuolema
Hanna-Kaisa jakaa jaksossa vuonna 2011 tapahtuneen kohtukuolemakokemuksensa. Hanna-Kaisa raskautui esikoisestaan helposti, mutta kärsi pahoinvoinnista ja kipeistä ennakoivista supistuksista koko raskausajan. Hanna-Kaisalla oli etiäinen ja hän sanoi tiistaina lääkärille, että jompikumpi heistä kuolee. Synnytys käynnistyi spontaanisti keskiviikkona, vähän ennen laskettua aikaa lapsivesien tihkumisella. Synnytys ei kuitenkaan edennyt, ja sitä käynnisteltiin sairaalassa kolmen päivän ajan. Hanna-Kaisa sai lepopäivän sunnuntaiksi, ja suunnitelma oli, että synnytyksen käynnistämistä jatkettaisiin maanantaina. Sunnuntai-iltana kuitenkin todettiin vauvan sydänäänien kadonneen ja vauvan kuolleen kohtuun. Toinen järkytys oli, että kohtukuollut vauva synnytetään alateitse. Hanna-Kaisa oli...
2020-05-19
00 min
Sydänääniä
Hypnosynnytys ja pitkä ponnistus
Pinja raskautui yllättäen poikaystävänsä kanssa ja raskaus pisti monta asiaa uusiksi Pinjan elämässä. Hän voi raskausaikana tosi hyvin, liikkui aktiivisesti ja valmistautui erilaisilla kursseilla sekä doulan kanssa synnytykseen. Hän kävi synnytystä käynnistelevässä hoidossa 41+1 ja synnytys käynnistyikin leppoisalla latenssivaiheella seuraavana yönä. Kunnolla synnytys käynnistyi seuraavana iltana, kun lapsivedet menivät. Pinja siirtyi synnytystiiminsä kanssa sairaalaan yöllä kolmen aikaan, hän pääsi synnytysammeeseen ja aloitti ammeessa aamulla myös ponnistusvaiheen. Tovin ponnistettuaan hän joutui pois altaasta, sillä lapsi oli virhetarjonnassa eikä ponnistus edennyt. Pinja joutui odottamaan tunteja, että...
2020-05-12
00 min
Sydänääniä
Interventioiden kierre
Hannan ensimmäinen raskaus päätyi keskenmenoon raskausviikolla yhdeksän ja kokemus jätti jäljen myös tulevaan raskauteen. Hanna valmistautui aktiivisesti synnytykseen ja koki olevansa valmis, kun synnytys käynnistyi pari päivää lasketun ajan jälkeen. Synnytys alkoi kivuliaiden supistusten sävyttämällä parin päivän latenssivaiheella, jonka Hanna vietti kotona. Kun synnytys oli hyvin käynnissä, Hanna siirtyi puolisonsa kanssa sairaalaan. Lopulta Hannan voimat alkoivat olla niin lopussa, että hän myöntyi ottamaan epiduraalin saadakseen levätä. Epiduraali aiheutti kuitenkin interventioiden kierteen. Hanna avautui huomaamattaan, mutta ei tuntenut ponnistuksen tarvetta tai suuntaa, ja puolentoista tunnin va...
2020-05-05
00 min
Sydänääniä
Raskausdiabetes ja isokokoinen vauva
Päivi jakaa jaksossa kolmannen synnytyskokemuksensa. Päivin ensimmäisessä synnytyksessä oli ollut mukana äiti, toisessa ystävä ja kolmannessa koulutettu vapaaehtoisdoula. Jokaisessa raskaudessa Päivillä on ollut ruokavaliohoitoinen raskausdiabetes ja aiemmat vauvat olivat painaneet syntyessään alle neljä kiloa. Kun kolmannen raskaus oli täysiaikainen, Päiville ehdotettiin synnytyksen käynnistystä isokokoisuuden vuoksi, mutta Päivi ei halunnut sitä. Synnytys käynnistyi noin viikko ennen laskettua aikaa ja Päivi ponnisti vauvan ilman naarmua. Yllätys oli suuri, kun vauvan syntymäpaino olikin 4 600 grammaa. Päivi toipui synnytyksestä fyysisesti hyvin. Vauvalla todettiin synnynnäinen sydänvika parin päivän ikäisenä ja Päivi joutu...
2020-04-28
00 min
Sydänääniä
Synnytykseen valmistautuminen osa 4
Neljännessä synnytykseen valmistautumista käsittelevässä jaksossa on vieraana imetysohjaaja, doula ja tuleva kätilö Maria Kesti. Jutellaan Marian kanssa imetyssuosituksista sekä imetyksen hyödyistä, miten valmistautua imetykseen sekä imetyksen tavallisimmista haasteista. Marian löydät instagramista nimellä @doula.dou.
2020-04-24
00 min
Sydänääniä
Pitkä käynnistys ja sektio
Sari oli päättänyt puolisonsa kanssa raskautumishaasteista huolimatta, etteivät he lähtisi lapsettomuushoitoihin, ja he ehtivätkin odottaa seitsemän vuotta ennen kuin raskautuminen onnistui. Sarilla oli istukka etuseinämässä ja liikkeitä tuntui läpi raskauden hyvin harvakseltaan. Tämä ja se, että Sari oli jo iäkkäämpi synnyttäjä, aiheutti sen, että synnytystä alettiin käynnistellä viikko lasketun ajan jälkeen. Synnytystä käynnisteltiin viiden päivän ajan ja Sarilla oli välillä synnytyksen pikkuhiljaa edetessä hyvin voimaantunut olo. Kuudentena päivänä todettiin lapsen olevan kasvotarjonnassa eikä avautumista ollut juuri tapahtunut, joten synnytys meni kiireelliseen sektioon...
2020-04-21
00 min
Sydänääniä
Synnytykseen valmistautuminen osa 3
Kolmannessa synnytykseen valmistautumista käsittelevässä jaksossa on vieraana raskausjoogaohjaaja, doula, Spinning babies -synnytysvalmentaja sekä tietokirjailija Hami Hamila eli Hanna-Mari Nieminen. Keskustelemme lantion fysiologiasta, liikkeen merkityksestä synnytykseen valmistautumisessa ja synnytyksessä sekä lempeästä lapsivuodeajasta. Jakson päätteeksi Hami vetää pienen maadoittavan hengitysharjoituksen (7min).
2020-04-17
00 min
Sydänääniä
Perätilavauva sektiolla
Jaksossa Anna jakaa kahden perätilavauvansa sektiosynnytyskokemukset. Annan esikoisen synnytys käynnistyi spontaanisti vesien menolla raskausviikolla 36. Koska vauva oli perätilassa, Anna sai päättää synnyttääkö hän alateitse vai sektiolla. Hän päätyi sektiosynnytykseen ja esikoinen syntyi suunnitellulla kiireellisellä sektiolla. Kun hän odotti kuopusta, todettiin jälleen raskausviikolla 35 vauvan olevan perätilassa ja koska Annalla oli jo yksi sektio takana, hän päätyi varaamaan suunnitellun sektion. Niin esikoisella kuin kuopuksellakin oli hengityksen kanssa haasteita ja kumpikin joutui olemaan vastasyntyneiden teholla synnytyksen jälkeen.
2020-04-14
00 min
Sydänääniä
Synnytykseen valmistautuminen osa 2
Toisessa synnytykseen valmistautumista käsittelevässä jaksossa on vieraana doula Saija Virtanen. Keskustelemme synnytykseen valmistautumisesta doulan näkökulmasta ja doulan työstä. Keskustelemme myös kotisynnytyksestä sekä Saijan omasta kotisynnytyskokemuksesta.
2020-04-10
00 min
Sydänääniä
Positiivinen ensisynnytys
Javiera tiesi jo teini-ikäisenä, että haluaa isona äidiksi ja 37-vuotiaana hän sai vauvan totaaliyksinhuoltajana. Javieran synnytys käynnistyi noin viikkoa ennen laskettua aikaa lapsivesien tihkumisella. Koska supistukset eivät alkaneet, synnytystä lopulta käynnisteltiin lääkkeellä. Javiera ei voinut uskoa, että hänen kokemansa paineen tunne on supistuskipua ja hän odotti melkein ponnistusvaiheeseen asti, että synnytys kunnolla käynnistyisi ja synnytyskivut alkaisivat. Ponnistusvaihe kesti vain 9 minuuttia. Muutaman päivän ikäisenä vauvalla todettiin synnynnäinen sydänvika, joka myöhemmin todettiin vaarattomaksi.
2020-04-07
00 min
Sydänääniä
Synnytykseen valmistautuminen osa 1
Ensimmäisessä synnytykseen valmistautumista käsittelevässä jaksossa on vieraana Kainuun Keskussairaalan kätilö Merja Joutsenkoski-Tolonen. Keskustelemme jaksossa synnytykseen valmistautumisesta, synnytyksen vaiheista sekä sairaalan käytänteistä. HUOM! Jakso on äänitetty ja julkaistu ennen kaikkien Suomen synnytyssairaaloiden maanantaina 6. huhtikuuta käyttöön ottamaa yhteistä päätöstä, että puolison/tukihenkilön läsnäolo rajoitetaan vain synnytyssaliin.
2020-04-03
00 min
Sydänääniä
Ennenaikainen synnytys
Anna jakaa jaksossa ennenaikaisesti syntyneen vauvansa synnytystarinan. Annalla on monirakkulaiset munasarjat ja hän olikin elänyt vuosia diagnoosin kanssa ennen kuin hän kihlattunsa kanssa päätti yrittää lasta. Yllätyksesi raskautuminen tapahtui heti ensimmäisestä kierrosta. Annan isoveli oli syntynyt 80-luvulla raskausviikolla 30+ ja kuollut päivän ikäisenä. Tämä tieto väritti Annan raskautta, varsinkin kun hänellä alkoi ennakoivat supistukset jo ensimmäisellä kolmanneksella. Synnytys käynnistyi raskausviikolla 32+, mutta vuodelevon ja lääkityksen ansiosta raskaus jatkui viikolle 35 asti, kunnes synnytys lopulta käynnistettiin. Käynnistetty synnytys oli nopea ja kokemus kokonaisuutena raskas. Vauva joutui olemaan tehohoidossa bilir...
2020-03-31
00 min
Sydänääniä
Vesisynnytys
Jaksossa Anna kertoo oman vesisynnytyskokemuksensa. Nopean raskautumisen jälkeen hän alkoi tutkimaan synnyttämistä ja ensimmäinen haku Googlessa oli “alatie vai sektio”. Pian hän kuitenkin päätyi alatiesynnytykseen ja tutki erityisesti luonnonmukaisia kivunlievityskeinoja sekä vesisynnytystä. Annan synnytys käynnistyi menkkamaisella jomottelulla 41+5 ja vielä matkalla sairaalaan Anna mietti, onko synnytys oikeasti käynnissä. Synnytyksen kestoksi lopulta merkittiin vain reilut 10 tuntia ja vauva syntyi veteen ilman lääkkeellistä kivunlievitystä.
2020-03-23
00 min
Sydänääniä
Synnytyspelko ja imukuppisynnytys
Anna-Kaijaa pelotti synnyttäminen jo ennen raskautumista. Raskauden kuluessa hän alkoi aktiivisesti valmistautumaan synnytykseen ja rakentamaan luottamusta omaan kehoonsa ja itseensä synnyttäjänä. Tässä prosessissa oli apuna myös doula. Synnytys käynnistyi spontaanisti 40+3, Anna-Kaija oli kotona rauhassa latenssivaiheen ja siirtyi sairaalalle, kun synnytys oli hyvin käynnissä. Vauva oli avotarjonnassa ja syntyi lopulta imukuppiavusteisesti.
2020-03-16
00 min
Sydänääniä
Alatiesynnytys sektion jälkeen
Anna kertoo alatiesynnytyskokemuksestaan esikoisen kiireellisen sektion jälkeen. Kuopuksen synnytys käynnistyi spontaanisti, mutta esikoisen synnytyksen tapaan ei edennyt, joten synnytystä käynnisteltiin useampana päivänä. Viimein sektiosalin ollessa jo varattu, lapsi syntyi alateitse.
2020-03-09
00 min
Sydänääniä
Ensimmäinen jakso
Ensimmäisessä jaksossa podcastin äiti Karoliina jakaa oman voimauttavan synnytyskokemuksensa. Raskausaikana Karoliina valmistautui intensiivisesti synnytykseen ja koki olevansa valmis synnyttämään, kun synnytys käynnistyi vesien menolla raskausviikolla 37+1. Hän kävi vesien mentyä sairaalalla käyrillä, jonka jälkeen he lähtivät kumppaninsa kanssa alkuperäisen suunnitelman mukaisesti katsomaan nykytanssiesitystä. Karoliina otti kotona supistuksia vastaan suihkussa jumppapallolla ja ajatteli pitkään, että nukkuu seuraavan yön vielä kotona. Puolilta öin tuntemukset alkoivat kuitenkin olla niin intensiivisiä, että he siirtyivät sairaalaan. He ehtivät olla reilut 4 tuntia sairaalassa, ennen kuin asentovirheen takia vauva syntyi pitkittyneen ponnistusvaiheen päätteeksi imukuppiavusteis
2020-03-03
00 min
Luterilainen.net
Kirkon tuntomerkit. Osa 16: Yhteenveto kirkon tuntomerkeistä
Missä on oikea näkyvä kirkko? Mistä minä voin löytää kristillisen kirkon? Luterilaisuuteen on alusta lähtien kuulunut opetus kirkon tuntomerkeistä. Niillä tarkoitetaan merkkejä, joiden kautta tiedämme, missä ”yksi, pyhä, katolinen kirkko on”. Petri Hiltunen johdattaa nyt opetussarjassaan näihin Kirkon tuntomerkkeihin. Kuudestoista ja viimeinen osa tekee yhteenvedon kirkon tuntomerkeistä ja päättää sarjan Podcast on julkaistu aiemmin Radio Patmoksessa, jolloin sarjan nimenä oli: Uskon sydänääniä. www.luterilainen.net
2019-09-04
27 min
Luterilainen.net
Kirkon tuntomerkit. Osa 15: Pyhä risti, osa 2
Missä on oikea näkyvä kirkko? Mistä minä voin löytää kristillisen kirkon? Luterilaisuuteen on alusta lähtien kuulunut opetus kirkon tuntomerkeistä. Niillä tarkoitetaan merkkejä, joiden kautta tiedämme, missä ”yksi, pyhä, katolinen kirkko on”. Petri Hiltunen johdattaa nyt opetussarjassaan näihin Kirkon tuntomerkkeihin. Viidestoista osa jatkaa kirkon seitsemännen tuntomerkin, Pyhän ristin, käsittelyä. Podcast on julkaistu aiemmin Radio Patmoksessa, jolloin sarjan nimenä oli: Uskon sydänääniä. www.luterilainen.net
2019-09-04
27 min
Luterilainen.net
Kirkon tuntomerkit. Osa 14: Pyhä risti, osa 1
Missä on oikea näkyvä kirkko? Mistä minä voin löytää kristillisen kirkon? Luterilaisuuteen on alusta lähtien kuulunut opetus kirkon tuntomerkeistä. Niillä tarkoitetaan merkkejä, joiden kautta tiedämme, missä ”yksi, pyhä, katolinen kirkko on”. Petri Hiltunen johdattaa nyt opetussarjassaan näihin Kirkon tuntomerkkeihin. Neljästoista osa aloittaa kirkon seitsemännen tuntomerkin, Pyhän ristin, käsittelyn. Podcast on julkaistu aiemmin Radio Patmoksessa, jolloin sarjan nimenä oli: Uskon sydänääniä. www.luterilainen.net
2019-09-04
27 min
Luterilainen.net
Kirkon tuntomerkit. Osa 13: Julkinen rukous, osa 2
Missä on oikea näkyvä kirkko? Mistä minä voin löytää kristillisen kirkon? Luterilaisuuteen on alusta lähtien kuulunut opetus kirkon tuntomerkeistä. Niillä tarkoitetaan merkkejä, joiden kautta tiedämme, missä ”yksi, pyhä, katolinen kirkko on”. Petri Hiltunen johdattaa nyt opetussarjassaan näihin Kirkon tuntomerkkeihin. Kolmastoista osa jatkaa kirkon kuudennen tuntomerkin, Julkisen rukouksen, käsittelyä. Podcast on julkaistu aiemmin Radio Patmoksessa, jolloin sarjan nimenä oli: Uskon sydänääniä. www.luterilainen.net
2019-09-04
27 min
Luterilainen.net
Kirkon tuntomerkit. Osa 12: Julkinen rukous, osa 1
Missä on oikea näkyvä kirkko? Mistä minä voin löytää kristillisen kirkon? Luterilaisuuteen on alusta lähtien kuulunut opetus kirkon tuntomerkeistä. Niillä tarkoitetaan merkkejä, joiden kautta tiedämme, missä ”yksi, pyhä, katolinen kirkko on”. Petri Hiltunen johdattaa nyt opetussarjassaan näihin Kirkon tuntomerkkeihin. Kahdestoista osa aloittaa kirkon kuudennen tuntomerkin, Julkisen rukouksen, käsittelyn. Podcast on julkaistu aiemmin Radio Patmoksessa, jolloin sarjan nimenä oli: Uskon sydänääniä. www.luterilainen.net
2019-09-04
27 min
Luterilainen.net
Kirkon tuntomerkit. Osa 11: Paimenvirka, osa 2
Missä on oikea näkyvä kirkko? Mistä minä voin löytää kristillisen kirkon? Luterilaisuuteen on alusta lähtien kuulunut opetus kirkon tuntomerkeistä. Niillä tarkoitetaan merkkejä, joiden kautta tiedämme, missä ”yksi, pyhä, katolinen kirkko on”. Petri Hiltunen johdattaa nyt opetussarjassaan näihin Kirkon tuntomerkkeihin. Yhdestoista osa jatkaa kirkon viidennen tuntomerkin, Paimenviran, käsittelyä. Podcast on julkaistu aiemmin Radio Patmoksessa, jolloin sarjan nimenä oli: Uskon sydänääniä. www.luterilainen.net
2019-09-04
27 min
Luterilainen.net
Kirkon tuntomerkit. Osa 10: Paimenvirka, osa 1
Missä on oikea näkyvä kirkko? Mistä minä voin löytää kristillisen kirkon? Luterilaisuuteen on alusta lähtien kuulunut opetus kirkon tuntomerkeistä. Niillä tarkoitetaan merkkejä, joiden kautta tiedämme, missä ”yksi, pyhä, katolinen kirkko on”. Petri Hiltunen johdattaa nyt opetussarjassaan näihin Kirkon tuntomerkkeihin. Kymmenes osa aloittaa kirkon viidennen tuntomerkin, Paimenviran, käsittelyn. Podcast on julkaistu aiemmin Radio Patmoksessa, jolloin sarjan nimenä oli: Uskon sydänääniä. www.luterilainen.net
2019-09-04
27 min
Luterilainen.net
Kirkon tuntomerkit. Osa 9: Avaintenvalta, osa 2
Missä on oikea näkyvä kirkko? Mistä minä voin löytää kristillisen kirkon? Luterilaisuuteen on alusta lähtien kuulunut opetus kirkon tuntomerkeistä. Niillä tarkoitetaan merkkejä, joiden kautta tiedämme, missä ”yksi, pyhä, katolinen kirkko on”. Petri Hiltunen johdattaa nyt opetussarjassaan näihin Kirkon tuntomerkkeihin. Yhdeksäs osa jatkaa kirkon neljännen tuntomerkin, Avaintenvalla, käsittelyä. Podcast on julkaistu aiemmin Radio Patmoksessa, jolloin sarjan nimenä oli: Uskon sydänääniä. www.luterilainen.net
2019-09-04
27 min
Luterilainen.net
Kirkon tuntomerkit. Osa 8: Avaintenvalta, osa 1
Missä on oikea näkyvä kirkko? Mistä minä voin löytää kristillisen kirkon? Luterilaisuuteen on alusta lähtien kuulunut opetus kirkon tuntomerkeistä. Niillä tarkoitetaan merkkejä, joiden kautta tiedämme, missä ”yksi, pyhä, katolinen kirkko on”. Petri Hiltunen johdattaa nyt opetussarjassaan näihin Kirkon tuntomerkkeihin. Kahdeksas osa aloittaa kirkon neljännen tuntomerkin, Avaintenvallan, käsittelyn. Podcast on julkaistu aiemmin Radio Patmoksessa, jolloin sarjan nimenä oli: Uskon sydänääniä. www.luterilainen.net
2019-09-04
27 min
Luterilainen.net
Kirkon tuntomerkit. Osa 7: Pyhä ehtoollinen, osa 2
Missä on oikea näkyvä kirkko? Mistä minä voin löytää kristillisen kirkon? Luterilaisuuteen on alusta lähtien kuulunut opetus kirkon tuntomerkeistä. Niillä tarkoitetaan merkkejä, joiden kautta tiedämme, missä ”yksi, pyhä, katolinen kirkko on”. Petri Hiltunen johdattaa nyt opetussarjassaan näihin Kirkon tuntomerkkeihin. Seitsemäs osa jatkaa kirkon kolmannen tuntomerkin, Pyhän ehtoollisen, käsittelyä. Podcast on julkaistu aiemmin Radio Patmoksessa, jolloin sarjan nimenä oli: Uskon sydänääniä.
2019-09-04
27 min
Luterilainen.net
Kirkon tuntomerkit. Osa 6: Pyhä ehtoollinen, osa 1
Missä on oikea näkyvä kirkko? Mistä minä voin löytää kristillisen kirkon? Luterilaisuuteen on alusta lähtien kuulunut opetus kirkon tuntomerkeistä. Niillä tarkoitetaan merkkejä, joiden kautta tiedämme, missä ”yksi, pyhä, katolinen kirkko on”. Petri Hiltunen johdattaa nyt opetussarjassaan näihin Kirkon tuntomerkkeihin. Kuudes osa aloittaa kirkon kolmannen tuntomerkin, Pyhän ehtoollisen, käsittelyn. Podcast on julkaistu aiemmin Radio Patmoksessa, jolloin sarjan nimenä oli: Uskon sydänääniä. www.luterilainen.net
2019-09-04
27 min
Luterilainen.net
Kirkon tuntomerkit. Osa 5: Pyhä kaste, osa 2
Missä on oikea näkyvä kirkko? Mistä minä voin löytää kristillisen kirkon? Luterilaisuuteen on alusta lähtien kuulunut opetus kirkon tuntomerkeistä. Niillä tarkoitetaan merkkejä, joiden kautta tiedämme, missä ”yksi, pyhä, katolinen kirkko on”. Petri Hiltunen johdattaa nyt opetussarjassaan näihin Kirkon tuntomerkkeihin. Viides osa jatkaa kirkon toisen tuntomerkin, Pyhän kasteen, käsittelyä. Podcast on julkaistu aiemmin Radio Patmoksessa, jolloin sarjan nimenä oli: Uskon sydänääniä. www.luterilainen.net
2019-09-04
27 min
Luterilainen.net
Kirkon tuntomerkit. Osa 4: Pyhä kaste, osa 1
Missä on oikea näkyvä kirkko? Mistä minä voin löytää kristillisen kirkon? Luterilaisuuteen on alusta lähtien kuulunut opetus kirkon tuntomerkeistä. Niillä tarkoitetaan merkkejä, joiden kautta tiedämme, missä ”yksi, pyhä, katolinen kirkko on”. Petri Hiltunen johdattaa nyt opetussarjassaan näihin Kirkon tuntomerkkeihin. Neljäs osa aloittaa kirkon toisen tuntomerkin, Pyhän kasteen, käsittelyn. Podcast on julkaistu aiemmin Radio Patmoksessa, jolloin sarjan nimenä oli: Uskon sydänääniä. www.luterilainen.net
2019-09-04
27 min
Luterilainen.net
Kirkon tuntomerkit. Osa 3: Jumalan sana, osa 2
Missä on oikea näkyvä kirkko? Mistä minä voin löytää kristillisen kirkon? Luterilaisuuteen on alusta lähtien kuulunut opetus kirkon tuntomerkeistä. Niillä tarkoitetaan merkkejä, joiden kautta tiedämme, missä ”yksi, pyhä, katolinen kirkko on”. Petri Hiltunen johdattaa nyt opetussarjassaan näihin Kirkon tuntomerkkeihin. Kolmas osa jatkaa kirkon ensimmäisen tuntomerkin, Jumalan sanan, käsittelyä. Podcast on julkaistu Radio Patmoksessa, jolloin sarjan nimenä oli: Uskon sydänääniä. www.luterilainen.net
2019-09-04
27 min
Luterilainen.net
Kirkon tuntomerkit. Osa 2: Jumalan sana, osa 1
Missä on oikea näkyvä kirkko? Mistä minä voin löytää kristillisen kirkon? Luterilaisuuteen on alusta lähtien kuulunut opetus kirkon tuntomerkeistä. Niillä tarkoitetaan merkkejä, joiden kautta tiedämme, missä ”yksi, pyhä, katolinen kirkko on”. Petri Hiltunen johdattaa nyt opetussarjassaan näihin Kirkon tuntomerkkeihin. Toinen osa aloittaa ensimmäisen tuntomerkin, Jumalan sanan, käsittelyn. Podcast on julkaistu Radio Patmoksessa, jolloin sarjan nimenä oli: Uskon sydänääniä. www.luterilainen.net
2019-09-04
27 min
Luterilainen.net
Kirkon tuntomerkit. Osa 1: Johdanto kirkon tuntomerkkeihin
Missä on oikea näkyvä kirkko? Mistä minä voin löytää kristillisen kirkon? Luterilaisuuteen on alusta lähtien kuulunut opetus kirkon tuntomerkeistä. Niillä tarkoitetaan merkkejä, joiden kautta tiedämme, missä ”yksi, pyhä, katolinen kirkko on”. Petri Hiltunen johdattaa nyt opetussarjassaan näihin Kirkon tuntomerkkeihin. Ensimmäinen osa johdattelee kirkon tuntomerkkeihin. Podcast on julkaistu Radio Patmoksessa, jolloin sarjan nimenä oli: Uskon sydänääniä. www.luterilainen.net
2019-09-04
27 min