Look for any podcast host, guest or anyone
Showing episodes and shows of

Aurora Airaskorpi

Shows

Vapauden tavoittelijatVapauden tavoittelijatVapautta on luoda uusia työtapoja vanhojen rakenteiden sisään: Kaisa KuurneMiten murtaa vakiintuneita normeja ja tuoda uusia työnteon muotoja hierarkkiseen ympäristöön? Yliopistolehtori Kaisa Kuurnen tutkimusryhmässä joogataan, lauletaan ja tehdään fokusointiharjoituksia. Ja samalla tehdään kunnianhimoista tutkimustyötä. Juttelemme Kaisan kanssa muun muassa siitä, miten hän on onnistunut tuomaan akateemiseen työympäristöön armollisuutta, tiimityötä ja luvan sanoa, että nyt ei jaksa mitään muuta kuin tehdä rentoutusharjoituksen.  Kaisa kertoo myös siitä, miten hän päätti alkaa elää "vaarallisesti" ja otti isompia riskejä urallaan. 2022-11-2353 minVapauden tavoittelijatVapauden tavoittelijatMinicoaching: Miten selvitä huijarisyndroomasta?Huijarisyndrooma on viheliäinen mörkö, joka saa ajattelemaan, ettei oikeasti osaa mitään vaikka olisi edennyt omalla urapolullaan ties minne. Huijariuden kokemus voi pahimmillaan estää hakemasta uusia työtehtäviä tai viedä ammatillisen itsetunnon. Miten sen kanssa voisi oppia elämään tavalla, joka ei sabotoi omaa uraa? Jaan jaksossa kolme ajatusta, jotka ovat auttaneet minua sellaisissa kohdissa, joissa olen meinannut murtua huijariuden alle. 2022-11-0913 minVapauden tavoittelijatVapauden tavoittelijatVapautta on tehdä kannattavaa liiketoimintaa: Marianne LehikoinenMiten luoda kannattava bisnes? Miten selvitä rahavaikeuksista ja kääntää ahdinko menestykseksi? Muun muassa näitä asioita käsittelemme Marianne Lehikoisen kanssa, jonka Smart Mentoring -valmennusyritys asiakkailleen viisinumeroisia myyntilukuja vain muutamissa kuukausissa. Tässä jaksossa puhumme muun muassa siitä, miten Lehikoinen uskaltaa tehdä näin röyhkeitä lupauksia, ja kuinka paljon hän saa kuulla kuittailua rohkeasta rahapuheestaan? Lehikoinen tunnetaan myös nuorille naisille perustamastaan Career girl -urayhteisöstä ja podcastista sekä Sivubisnes-kirjastaan (Otava, 2021). 2022-10-1949 minVapauden tavoittelijatVapauden tavoittelijatVapautta on olla muutakin kuin henkilöbrändi: Helena KastikainenKun koronapandemia iski ja työkalenteri tyhjeni, Helena Kastikainen lähti kävelemään Helsingistä Nuorgamiin ilman aiempaa kokemusta pitkistä vaelluksista. Samalla hän oivalsi, että oli rajannut oman henkilöbrändinsä liian kapeaan boksiin ja halusi yrittäjänä ja kirjailijana ilmaista itsestään useampia puolia. Tuloksena syntyi muun muassa kirja, keväällä 2022 julkaistu Kävele, unohda, rakastu (Storytel). Tässä jaksossa puhumme muun muassa siitä, miten generalistina pärjää henkilöbrändäyksen aikakaudella, kuinka paljon itsensä brändäämisestä ylipäätään kannattaa stressata ja onko sosiaalinen media kaikille yrittäjille se kannattavin markkinointikanava. Helena paljastaa myös, miten yrittäjä voi tehdä ajankäytt...2022-10-0551 minVapauden tavoittelijatVapauden tavoittelijatMinicoahing: Miten selvitä loputtomasta riittämättömyyden tunteesta?Tuntuuko siltä, että töitä on vaan jatkuvasti liikaa ja päivässä liian vähän tunteja? Et ole yksin. Riittämättömyys on ilmiö ja sen seurauksena saattaa myös uupua tai ajautua burnoutiin. Siksi siitä kannattaa olla tietoinen ja aktiivisesti opetella myös torjumaan sitä. Riittämättömyys ei ole vain yksilön ongelma mutta jokainen meistä voi omalta osaltaan osallistua sen kitkemiseen omista työtavoistamme ja sitä kautta työyhteisöistämme ja yhteiskunnasta. Tässä podissa kiteytän kolme ajatusta, joiden avulla voit torjua riittämättömyyttä käytännössä. 2022-09-2118 minVäkevä elämä - Viisaampi mieli, vahvempi kehoVäkevä elämä - Viisaampi mieli, vahvempi kehoVille "terapeuttiville" Merinen - Mielenterveydestä maanläheisesti - teoriaa ja käytännön vinkitSupermassiivisen mahtava ja tuhti mielenterveysjakso tuli purkitettua tovi sitten. Hieman normaalia pidempi mutta uskon, että kun laitat soimaan niin aika kuluu kuin siivillä, sen verran asiapitoinen ja miellyttävää kerrontaa täynnä oleva jakso on luvassa. Pohdimme päivän vieraan kanssa mm. mitä meidän tulisi ajatella tunteista? Onko ne totta, oikein tai väärin, voiko niitä padota pöytälaatikkoon ja pitääkö niiden mukaisesti toimia? Toimivatko erilaiset pikaniksit mielen hyvinvointiin, esim. ahdistuksen taltuttamiseen? Jos haluaisi alkaa elää omannäköistä, uudenlaista elämää niin mistä löytää siihen rohkeutta? Mitä tehdä jos elämä tuntuu yhdeltä suorittamiselta? Miten löytää uskallusta ottaa omaa a...2022-09-201h 36Vapauden tavoittelijatVapauden tavoittelijatVapautta on antaa aikaa lapsilleen: Aino Pajukangas ja Jarno VarpainenOnko vastuullista hypätä yrittäjäksi, kun lapset ovat vasta pieniä? Voiko yrittäjävanhempi olla aidosti läsnäoleva lapsilleen? Muun muassa näitä kysymyksiä pohdimme tässä jaksossa kahden yrittäjävanhemman kanssa. Vieraana viestintäalan yrittäjä, Aivela-viestintätoimiston toimitusjohtaja, ja kahden teini-ikäisen lapsen äiti Aino Pajukangas sekä rakennusalan yrittäjä, JT-Varcon toimitusjohtaja, sekä kolmen taaperoikäisen lapsen isä Jarno Varpainen. He avaavat rehellisesti ja avoimesti omia kokemuksiaan yrittäjyyden ja työsuhteisen työn välillä ja jakavat yrittäjänä kerryttämiään oppeja jokaiselle, joka harkitsee yrittäjyyden ja perhe-elämän yhdistämistä. 2022-09-0746 minVapauden tavoittelijatVapauden tavoittelijatVapautta on vetää rajoja itselleen: Arif Samaletdin"Kuinka hyvä versio itsestäni olen tällä hetkellä?" Tämän kysymyksen saattelemana mainostoimiston toimitusjohtaja Arif Samaletdin irtisanoutui työstään, sai burnout-diagnoosin, makasi sängynpohjalla kuukausia ja sitoutui ainoastaan siihen, ettei tee mitään sitoumuksia. Vuotta myöhemmin hän on itsensä työllistävä yrittäjä, jolla on nykyisin rajat työnteolle ja jopa liikevaihdolle. Arifin kanssa juttelemme muun muassa siitä, miten intohimoisella ja suorituskeskeisellä luonteella selviää yrittäjänä uupumatta ja miten yrittäjyys voi tarjota mahdollisuuden tehdä töitä ilman korkean position tuomia paineita ja odotuksia.2022-08-2453 minMokapodiMokapodi4. jakso - Uudelleen määrittely. Vieraana Aurora AiraskorpiMokapodin 4. jaksossa kirjailija, työelämävalmentaja, viestinnän asiantuntija ja joogaopettaja Aurora Airaskorpi pohtii, miten joskus vaan pitäisi mokailla enemmän ja mitä mokailuun liittyvät voimakkaat tunteet kertovat voimavaroista. Tässä jaksossa saadaan vastaukset myös kysymyksiin: Miten epäonnistumisen pelko muuttui, kun Aurora alkoi kirjoittaa toista kirjaansa, joka kertoo vapauden tavoittelusta ja niistä valinnoista, jotka eivät ole perusnormin mukaisia?Miten mokailu on muuttunut, kun Aurora alkoi elää yrittäjän ja itsensätyöllistäjän elämää?2022-05-3033 minVapauden tavoittelijatVapauden tavoittelijatMinicoaching: Miten elää omannäköistä elämää?Itsensä kehittämisen kirjoissa ja podcasteissa puhutaan usein omannäköisen elämän elämisestä. Mutta miten siihen käytännössä päästään? Miten löytää oma polku, oma juttu, ja olla vapaa? Tässä minicoachauksessa jaan haastateltaviltani ja kirjallisuudesta keräämiäni oppeja. Tarjoan sinulle viisi kysymystä, joita pohtimalla voit selvittää, mitä omannäköinen elämä sinulle tarkoittaa ja miten pääsisit edes muutaman askelen lähemmäs sitä. 2022-04-2014 minVapauden tavoittelijatVapauden tavoittelijatVapautta on uhmata rakenteita: Liisa PaasioOnko mahdollista tuoda vapautta yrityskulttuurin sisälle? Liisa Paasion mukaan on. Liisa työskentelee toimitusjohtajana luovassa suunnittelutoimistossa nimeltä Kids ja on aiemmin työskennellyt myös luovan alan yrittäjänä. Juttelemme hänen kanssaan muun muassa rohkeudesta, kaaoksen, kiireen ja luovuuden yhdistämisestä sekä luovuuden johtamisesta. Tämä jakso on jokaiselle, joka haluaa elää vapaammin rakenteiden sisällä tai johtaa tiimejä työskentelemään vapautuneemmin ja luovemmin. 2022-04-0644 minVapauden tavoittelijatVapauden tavoittelijatVapautta on johtaa itse itseään: Kimmo ElorantaMitä on yrittäjän vapaus ja miten se vapaus hankitaan? Tässä jaksossa juttelemme sijoitusalalla työskentelevän Kimmo Elorannan kanssa yrittäjyyden kulmakivistä: itsensä johtamisesta, oman työn hinnoittelusta, palautumisesta ja yrityksen kasvattamisesta. Tämä jakso on sinulle, joka harkitset yrittäjyyttä, haluat kehittää omaa toimintaasi yrittäjänä tai olet kiinnostunut itsesi johtamisesta ja kehittämisestä.2022-03-3048 minVapauden tavoittelijatVapauden tavoittelijatMinicoaching: Miten vaihdat palkkatyön yrittäjyyteen?Tässä minichoaching-jaksossa käyn läpi 10 hyvin konkreettista vinkkiä siihen, miten siirryt vakityöstä yrittäjäksi järkevästi ja kestävästi. Sovella vinkkejä vapaasti omaan tilanteeseesi ja laita kysymyksiä, jos kaipaat lisäsparrailua @aukkikorpi, LinkedIn tai aurora.airaskorpi@gmail.com. Jakso sopii myös yrittäjyytensä jo aloittaneille muistin virkistykseksi ja oman työn pohdiskelun tueksi. 2022-03-2310 minVapauden tavoittelijatVapauden tavoittelijatVapautta on toteuttaa omia intohimojaan: Kati UrhoMillainen ammatti on taiteilijuus? Millainen arki tukee taiteellista työtä? Pärjääkö pelkillä apurahoilla? Miten ylläpitää omaa jaksamista esiintyvänä taiteilijana? Muun muassa näitä aiheita sivuamme tässä jaksossa teatterin moniammattilainen Kati Urhon kanssa. Puhumme myös taiteen ja kulttuurin arvostuksesta ja vertailemme taiteilijan elämää suomalaisessa ja englantilaisessa yhteiskunnassa. Tämä jakso on sinulle, joka pyörittelet pöytälaatikossa ideaa taiteilijaksi hyppäämisestä. 2022-03-161h 00Vapauden tavoittelijatVapauden tavoittelijatVapautta on olla rakentamatta uraa: Saana LappalainenSaako töitä tehdä vain työn vuoksi vai pitääkö kaikkien rakentaa työstä ura tai oma intohimo? Kun työ haukkaa leijonaosan ajasta, siihen liitetään helposti ajatus, että työn pitäisi olla jotain enemmän kuin pelkästään tapa elättää itsensä. Tässä jaksossa juttelen Saana Lappalaisen kanssa, joka irtisanoutui toimistotyöstään, kiersi maailmaa, kouluttautui eräoppaaksi, muutti Lappiin ja palasi vakituisiin toimistotöihin. Häntä ei ole koskaan motivoinut rakentaa uraa vaan elämän vetonaulat ovat olleet työn ulkopuolella. Siksi hän neuvotteli itselleen työsuhteen, jossa voi toteuttaa vapautta itselleen parhaalla tavalla. 2022-03-0932 minVapauden tavoittelijatVapauden tavoittelijatMinicoachaus: Miten päästä liikkeelle muutoksessa?Tässä minicoachauksessa tarjoan sinulle kolme kysymystä, jotka voivat auttaa pääsemään alkuun oman seuraavan askeleesi suunnittelussa. Ehkä suunnittelet alanvaihtoa, haaveilet oman yrityksen perustamisesta tai olet vain tympääntynyt ja kaipaat muutosta. Kaiva kynä ja paperia esiin ja kirjaa vastaukset itsellesi.2022-03-0207 minVapauden tavoittelijatVapauden tavoittelijatVapautta on tehdä töitä mistä haluaa: Kaisa Siipilehto & Luis ZuletaOnko työnteko keveämpää, jos voi hoitaa palaverit auringonpaisteessa tai reissata läppäri kädessä? Moni etätyöläinen ja yrittäjä on valinnut diginomadin elämäntyylin eli matkustamisen ja työn yhdistelmän. Mutta miten tällainen elämäntapa käytännössä sujuu ja miten neuvotellaan itselleen työsopimus, joka sallii matkustelun? Muun muassa näitä kysymyksiä kysyin eräältä diginomanipariskunnalta eli yrittäjä & uravalmentaja Kaisa Siipilehdolta ja hänen mieheltään, it-konsultti Luis Zuletalta. Voit seurata heidän matkaansa myös esimerkiksi Kaisan ig-tilillä @livio.joy. To listen to the interview in English, start from 3:25 :) Let me kn2022-02-2340 minVapauden tavoittelijatVapauden tavoittelijatVapautta on tehdä kahta erilaista työtä: Riikka LamminenPiileekö monen eri ammatin yhdistelmässä salaisuus hauskempaan työelämään? Tässä jaksossa juttelen viestintäyrittäjä ja kahvilatyöntekijä Riikka Lammisen kanssa siitä, miksi hän jätti täysipäiväisen palkkatyön asiantuntijana ja tekee sen sijaan kahta eri työtä. Miltä tuntui hypätä asiantuntijatyöstä suorittavaan työhön ja samalla alempaan palkkatasoon? Mitä kahden työn tekeminen mahdollistaa sellaista, mitä pelkässä asiantuntijatyössä ei saa? Ja ennen kaikkea, miten siirtymä vaihtelevaan arkeen käytännössä tehdään? 2022-02-1639 minVapauden tavoittelijatVapauden tavoittelijatTrailer: Tästä on Vapauden tavoittelijat tehtyVapauden tavoittelijat on podcast, joka auttaa rakentamaan vapaampaa työelämää vertaistarinoiden, vinkkien ja pohdiskelevien kysymysten avulla. Vapauden matkalla kanssasi on tietokirjailija ja työelämävalmentaja Aurora Airaskorpi. Podi perustuu Airaskorven samannimiseen kirjaan Vapauden tavoittelijat ja jatkaa siitä mihin kirja päättyi. Kyse ei kuitenkaan ole jatkokertomukseksta vaan kuulijaksi pääsee lukematta kirjaakin. 2022-02-1500 minOmaa luokkaaOmaa luokkaa58. Vähemmän töitä, enemmän elämääTuntuuko sinustakin joskus siltä kuin asiat kelluisivat vailla selkeää kiinnekohtaa? Vaivaako sosiaalisen median kontekstittomuus? Entä ihmetteletkö, miksi pandemian keskellä radikaalit työelämän muutosta koskevat ehdotukset rajoittuvat etätyöskentelyn lisäämisen tuomiin mahdollisuuksiin? Et ole yksin!Omaa luokkaa palaa studioon kontekstin kaipuuseen ja työajan lyhentämiseen liittyvien ajatusten parissa. Jakson myötä siirrytään säännölliseen julkaisutahtiin. Jatkossa jaksoja julkaistaan kahden viikon välein, joka toinen Radio Helsingin kautta ja joka toinen Patreon-tukijoillemme.Kannustamme kuulijoitamme allekirjoittamaan Lupa elää -kansalaisaloitteen! Jaksossa mainittua: Aurora Airaskorpi: Vapauden tavoittelijat. S&S, 2022.Cynthia Crutz: The Melancholia of Class. Repeater, 2021.Maggie Nelson: On Freedom. Graywolf Pres...2022-02-011h 15Omaa luokkaaOmaa luokkaa58 Vähemmän töitä, enemmän elämääTuntuuko sinustakin joskus siltä kuin asiat kelluisivat vailla selkeää kiinnekohtaa? Vaivaako sosiaalisen median kontekstittomuus? Entä ihmetteletkö, miksi pandemian keskellä radikaalit työelämän muutosta koskevat ehdotukset rajoittuvat etätyöskentelyn lisäämisen tuomiin mahdollisuuksiin? Et ole yksin! Omaa luokkaa palaa studioon kontekstin kaipuuseen ja työajan lyhentämiseen liittyvien ajatusten parissa. Jakson myötä siirrytään säännölliseen julkaisutahtiin. Jatkossa jaksoja julkaistaan kahden viikon välein, joka toinen Radio Helsingin kautta ja joka toinen Patreon-tukijoillemme. Kannustamme kuulijoitamme allekirjoittamaan Lupa elää -kansalaisaloitteen: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/9109 Jaksossa mainittua:  Aurora Airaskorpi: Va...2022-02-0100 minhihhulihei!hihhulihei!18. Kauden päätös: Horoskoopit vs. astrologia & vuoden päätösrituaalitJaksossa haastattelemme Kirsi Halla-Seppälää astrologian ja horoskooppien eroista, ja romutamme käsityksemme vuosihoroskoopeista. Jaamme lopuksi omat vuoden päätösrituaalimme ja pohdimme onnellisuuden ja turvallisuuden käsitteitä. Jakso päättää hihhulihein kakkoskauden.2021-12-141h 04hihhulihei!hihhulihei!17. Missä menee self-helpin ja terapian välinen raja? Satu PihlajaTässä jaksossa puhumme omista terapia- ja self-help-kokemuksistamme ja kysymme valmentaja, psykologi ja psykoterapeutti Satu Pihlajalta, missä menee näiden kahden välinen raja. Keskustelemme self-helpiä tarjoavien ihmisten vastuusta, siitä, tarvitseeko jokaisen käydä terapiassa ja miksi meillä on niin kova tarve auttaa itseämme.2021-11-301h 08hihhulihei!hihhulihei!16. Jooga: ryhmäliikuntaa, elämysmatkoja vai self-helpiä?Mikä on hyvä joogatunti? Pitääkö joogan olla elämyksellistä suitsukeilotulitusta vai riittääkö astangan perussarja? Odotetaanko joogatunnilta enemmän kuin perusjumpalta ja miksi? Keskustelimme joogan päämääristä omaa opettajuuttamme peilaten ja pohdimme joogaopettajan vastuuta ja riittämättömyyden tunteita. Sekä sitä, mitä kehittyminen joogassa oikeasti tarkoittaa.2021-11-1650 minhihhulihei!hihhulihei!15. Vegaanikokeilun opit ja ravitsemusasiantuntijan vinkit. Johanna Kaipiainen.Miten olla vegaani pahoittamatta kenenkään mieltä? Pitääkö vegaanin olla huolissaan ravintolisistä ja proteiininsaannista? Miten vegaanina olo eroaa Helsigin Kalliossa ja Munkkiniemessä? Miksi on olemassa vegaanisia hiusvärejä? Näitä pohdimme tässä jaksossa sekä keskenämme että vegaaniruokavalioon erikoistuneen ravitsemusasiantuntija Johanna Kaipiaisen kanssa.2021-11-0239 minhihhulihei!hihhulihei!14. Kasviksia, nyhtökauraa vai luomulihaa – mitä lautasellamme on 30 vuoden päästä? Lauri Reuter.Ruoan ympärillä innovoidaan tällä hetkellä paljon. Nykyinen lihankulutuksen määrä on maapallolle kestämätön, kertovat tieteilijät, mutta miten korvata liha järkevästi ja kestävästi, terveellisyydestä tinkimättä? Tässä jaksossa keskustelemme entisen ruokatutkijan nykyisen ruokasijoittajan, biotekniikan tohtori Lauri Reuterin kanssa, joka julkaisi keittiömestari Henri Alénin kanssa vuoden alussa Ylellä sarjan nimeltä Voiko tätä syödä? Laurin kanssa puhumme muun muassa luomuruoan ongelmallisuudesta, solulihasta ja kasviperäisten ruokavalmisteiden tulevaisuudesta ja mietimme, mitä lautasellamme on 30 vuoden päästä. 2021-10-1255 minhihhulihei!hihhulihei!13. Kannabis – huume vai lääke? Aleksi Hupli.Lääkekannabis on Suomessa laillista ja kuka tahansa lääkäri voi sitä periaatteessa määrätä. Silti kannabista on käytännössä mahdotonta saada lääkkeeksi sairauksien ja kiputilojen hoitoon, vaikka kannabiksesta on todettu olevan niihin hyötyä. Tämä on meistä hieman kummallista, varsinkin kun tiedämme, että samoihin sairauksiin määrätään voimakkaita opiaatteja ja amfetamiinijohdannaisia kipulääkkeitä. Mistä siis kenkä puristaa? Kutsuimme vieraaksi sosiologi Aleksi Huplin, joka on yhdessä psykiatri Marja Vihervaaran kanssa kirjoittanut kirjan Lääkekannabis: tiedettä ja tosielämän tarinoita. Aleksi valotti meille kannabiskeskustelua sekä lääketieteen että yhteiskuntatieteen näkökulmasta.2021-09-2853 minhihhulihei!hihhulihei!12. Mitä mieltä vaihtoehtohoidoista?Lääkäriliiton kesällä 2021 julkaiseman selvityksen mukaan 72 prosenttia lääkäreistä on täysin tai jokseenkin sitä mieltä, että vaihtoehtohoitojen tarjoamista joillekin potilasryhmille tulisi rajoittaa lainsäädännöllä. Vaihtoehtohoidot ovat kuitenkin epämääräinen kategoria, jonka sisältö vaihtelee. Luvut jäivät meitä mietityttämään, joten purimme ajatuksemme vaihtoehtohoidoista tähän jaksoon. Kerromme siinä, mitä hoitoja olemme itse kokeilleet ja pohdimme, miten vaihtoehtohoidot ja lääketiede voisivat täydentää toisiaan eivätkä riidellä keskenään.2021-09-1433 minhihhulihei!hihhulihei!11. Miten kasvaa omaksi itsekseen? Jani Toivola.Tässä jaksossa pohdimme itseksi kasvamista yhdessä kirjailija, näyttelijä, esiintyjä ja ex-kansanedustaja Jani Toivolan kanssa. Hän on pohtinut viime vuosina itseksi kasvamista ja julkaissut vastikään kirjan Rakkaudesta, jossa hän käsittelee muun muassa miehenä olemista. Puhumme Janin kanssa siitä, millaista on olla ainut erilainen huoneessa, miten hän on löytänyt uusia tapoja olla sellainen mies kun hän haluaa olla ja mitä pieniä askelia kukin meistä voi tehdä itseksi kasvamisen eteen.2021-09-0244 minhihhulihei!hihhulihei!10. Mitä olemme oppineet hihhuliudesta?Mitä on olla hihhuli? Ja miten huolehtia, että on avarakatseinen sellainen? Tässä ykköskauden päätösjaksossa pysähdyimme pohtimaan, mitä podin vieraat ja vaihtuvat keskustelut hihhuliuden ympäriltä ovat opettaneet meille podin emännille. Jaamme jaksossa myös omat polkumme avarakatseisemman maailmankuvan äärelle ja mietimme, miten omaa maailmankuvaa voi laajentaa. 2021-07-0640 minhihhulihei!hihhulihei!9. Voiko ayurvedalla hoitaa sekä finninaaman että masennuksen? Eveliina HolmAyurveda on elämäntapa, joka ottaa kantaa siihen, miten syömme, nukumme, liikumme ja rytmitämme arkea. Joogaopettaja ja ayurveda-elämäntaidon ohjaaja Eveliina Holm ajattelee, että jos voimme elämäntavoilla ja ruokavaliolla viedä kehomme tai mielemme epätasapainoon, voimme myös palauttaa sen sieltä. Juttelemme Eveliinan kanssa muun muassa ayurvedan kehotyypeistä, öljypurskuttelusta ja mielen ja kehon yhteydestä sekä jaamme omat kokemuksemme ayurveda-hoidoista.2021-06-2248 minhihhulihei!hihhulihei!7. Miten sovittaa yhteen työ ja henkisyys? Anne Brunila“Sitä oppii hyväksymään, et mitä tahansa tapahtuu, tää on tää mun elämä ja mun täytyy tää läpikäydä.” Viisas nainen, bisnesmaailmassa huikean uran tehnyt Anne Brunila kävi hihhulihein! vieraana. Anne Brunila on kauppatieteiden tohtori, joka on työskennellyt johtotehtävissä aina Suomen Pankista Fortumiin. Näiden lisäksi hänellä on buddhalainen elämänkatsomus ja hän harjoittaa buddhalaista meditaatiota ja tiibetiläistä joogaa. Juttelimme Annen kanssa muun muassa siitä, miten yt-neuvotteluissakin voi hyödyntää myötätuntoa ja mistä Anne on löytänyt aikaa oman henkisen polun seuraamiseen. Tämä jakso on täynnä Annen viisauksia elämästä sel2021-06-0849 minhihhulihei!hihhulihei!6. Kerro, kerro tarot. Tuula Huhtala.Voiko pala pahvia todella kertoa meille tulevaisuudestamme? Aurora haastattelee Tarot-Tuula -nimellä kulkevaa tarot-lukija Tuula Huhtalaa. Tuula kertoo muun muassa tarotien historiasta ja alkuperästä ja siitä, miten kortit ylipäätään toimivat. Kuulemme myös, mitä korteilta kannattaa kysyä, mihin kysymyksiin ei saa vastausta ja miksi tarot-ammattilainen pitää kuoleman kortit visusti piilossa. Huomaa myös erillinen bonusjakso, jossa Tarot-Tuula lukee, minkälainen kesä on odotettavissa meille kaikille ja miten Auroran yrittäjyyspolulla käy.2021-05-2535 minhihhulihei!hihhulihei!BONUS: Tarot-tulkinta – Minkälainen kesä on tulossa koronavuoden jälkeen?Tässä bonusjaksossa Tarot-Tuula tekee Auroralle kaksi tulkintaa. Ensimmäisessä hän kertoo, mitä me kaikki voimme odottaa kesältä 2021 ja toisessa hän kertoo Auroralle, onko yrittäjyys ollut Auroralle oikea valinta. Kuuntele tämä, jos haluat oppia, miten taroteja luetaan.2021-05-2518 minhihhulihei!hihhulihei!5. Onko joogaopettajuus niin zen duuni kuin miltä se näyttää?Siintääkö joogaopettajuus sinunkin haaveissasi? Tai oletko aina miettinyt joogatunneilla käydessäsi, että mistä opettajan luoma tunnelma syntyy? Tässä jaksossa Aurora ja Emilia jakavat oman tarinansa joogaopettajuuteen ja keskustelevat opettajuuden plussista, miinuksista, palkoista ja kouluttautumisesta. He avaavat eri polkuja joogaopettajuuteen ja antavat pohdiskeltavaa jokaiselle, joka haaveilee joogasta ammattina tai haluaa ymmärtää sitä.2021-05-1142 minhihhulihei!hihhulihei!4. Miten saada kotiin hyvät energiat? Maaretta TukiainenKotia ajatellaan usein neliöinä ja huoneina mutta oikeastaan voisi olla parempi miettiä, mitä siellä kotona haluaa tehdä. Hyvän mielen koti -kirjan kirjoittanut sisustusarkkitehti, valmentaja ja puhuja Maaretta Tukiainen kertoo, miten koti pitäisi sisustaa, jos haluaa sinne hyvät feng shuit. Hän puhuu Auroran kanssa myös siitä, pitääkö kotia siivota ja miksi konmarittaminen ei ole aina vain hyvä juttu.2021-04-2753 minhihhulihei!hihhulihei!3. Mitä meditaatiossa oikeastaan tapahtuu? Sampo ManninenMeditaatio on sanatonta viestintää oman sisimmän kanssa. Tässä jaksossa Aurora uppoutuu meditatiiviseen tilaan ja keskustelee meditaatiokouluttaja, henkinen valmentaja ja life coach Sampo Mannisen kanssa muun muassa siitä, mikä lasketaan meditaatioksi ja haittaako, jos meditaatioon nukahtaa. Suosittelemme ottamaan mukavan asennon tai rauhallisen kävelyn, jakson kuuntelu voi olla päivän meditaatiosi.2021-04-1359 minhihhulihei!hihhulihei!2. Ota tauko ja tanssi olohuoneessa. Mari LaariKuormitus on tämän päivän trendisana eikä ihan positiivinen sellainen. Tässä jaksossa Aurora ja Emilia puhuvat hyvinvoinnin suorittamisesta, erilaisten työtehtävien ja paikkojen kuormituseroista ja työstä palautumisesta. Vieraana työterveyspsykologi, organisaatiokonsultti ja työnohjaaja Mari Laari, joka kertoo muun muassa, miksi ein sanominen on niin vaikeaa ja mitä ei ainakaan kannata tehdä, jos haluaa palautua töistä.2021-03-3155 minhihhulihei!hihhulihei!1. Asuuko meissä kaikissa pieni hihhuli? Tony DunderfeltJaksossa Aurora ja Emilia pohtivat miten hihhulius määritellään ja missä menee itsensä kehittämisen, henkisyyden ja huuhaan välinen raja. Vieraana psykologi, valmentaja ja tietokirjailija Tony Dunderfelt.2021-03-1542 minLuovia: Podcast taiteesta, yrittäjyydestä ja luovuudestaLuovia: Podcast taiteesta, yrittäjyydestä ja luovuudesta#118 Aurora Airaskorpi auttaa eroon riittämättömyyden tunteestaTässä jaksossa tapaat luovan viestinnän ammattilaisen ja joogaopettaja Aurora Airaskorven, joka muistuttaa meitä siitä, että olemme riittävän hyviä. Me riitämme juuri tällaisina kuin olemme. Keskustelen Auroran kanssa niin uupumuksesta kuin rajojen vetämisestä, itselle ein sanomisesta ja asioiden laittamisesta tärkeysjärjestykseen. Aurora on kirjoittanut kirjan Riittävän hyvä - selviytymisopas työelämään, jossa hän jakaa omia kokemuksiaan, mutta miettii laajemmin myös sitä, miksi niin moni meistä kokee riittämättömyyden tunnetta etenkin työelämässä. Aurora alkoi pohtia asiaa toden teolla oman loppuunpalamisensa jälkeen. Riittävän hyvä -kirjan ydinsanoma on, ett...2020-11-0355 minKauppalehtiKauppalehtiTöissä huomenna, jakso 3: Riittämättömyyden tunne työelämässäRiittämättömyyden tunne ja uupuminen vaivaa monia työelämässä. Kyse ei ole vain yksittäisten työntekijöiden kokemuksesta, vaan kasvavasta yhteiskunnallisesta ongelmasta. Luova johtaja Aurora Airaskorpi kirjoitti kirjan omista riittämättömyyden kokemuksistaan. Miten oppia asettamaan rajoja, hän pohtii Töissä huomenna -podcastissa. Toimittaja: Hanna Eskola Äänitys ja editointi: Joonas Tuominen2020-10-2929 minVäkevä elämä - Viisaampi mieli, vahvempi kehoVäkevä elämä - Viisaampi mieli, vahvempi kehoAurora Airaskorpi - Riittämättömyys ja riittävän hyväKun seuraa yleistä keskustelua, on varsin yleistä, että ihmiset kokevat riittämättömyyden tunnetta. Samaan aikaan pitäisi olla nousujohteisella työuralla, läsnäoleva vanhempi ja puoliso ja menestyä kymmenellä eri rintamalla samaan aikaan. Kuten varmasti arvaat, lopputulos tästä ei ole ruusuinen. Mutta mistä tällainen suorittamisen kierre alkaa, millaisilla ihmisillä tätä esiintyy, mitä tästä seuraa ja mitä kaikkea voimme tehdä, jotta hyväksyisimme riittävän hyvän? Näitä ja muita aiheen kysymyksiä studiossa kanssani pohtii Aurora Airaskorpi, aiheesta kirjan kirjoittanut luovan viestinnän ammattilainen ja johtaja, kirjoittaja ja joogaopettaja. Kirja: Riittävän hyvä - Selviytymisopas työelämään2020-09-011h 04