Look for any podcast host, guest or anyone
Showing episodes and shows of

Jyri Pesonen

Shows

Ihan PihallaIhan PihallaJOULUBIISI: Joulun TyömaaJOULUN TYÖMAA Säv, sov: Jyri "Maisteri" Pesonen San: Jyri "Maisteri" Pesonen & Henri "Sirppi ja vasara" Pesonen Alan rossipohjaa tänään laudoittaa Saan lauluun sirkkelin kai nukahtaa Vetänyt on kaupunki jo infrat paikoilleen Paine nousee aikatauluineen Antaa joulun tulla Antaa joulun tulla Peittyy lasivillan pölyyn koko maa Antaa joulun tulla Antaa joulun tulla Jääköön loma, jääköön suku Mul on työmaa Niittääkö projektimme glooriaa Ja myös Avotakaan neljä aukeemaa Tuleeks tarpeeks seuraajii Et sais pari sponsorii Euribor kun joulumieltä nostattaa Antaa joulun tulla Antaa jou...2023-12-2303 minIhan PihallaIhan PihallaMessut, sukunimen määräytyminen & hyttysetAamurutiinit. Li Andersonin vauva. Hyytinenvisualspistecom. Iso-J. Messumaksu. Telemarkkinointi. Millwaukee. Slussen. Asfaltti sisällä. Rätätätä. Monttu auki. Sen verran keski-ikäinen. Kolme korotonta erää. Lämpöpumppupojat. Laskettelu, wou. Syvään Päätyyn -sukellusmessut. Kiinan Liu. Pitää olla ehkä viiva. Monttu-Ukkola-Ek. Kani hatusta. Pennehinen. Elämä on taistelua. Mausta se hyvin. Täytyy kärsiä, jotta voi nauttia. Ajallinen hajauttaminen. Jakso on nauhoitettu 2.9.2020. Lähetä meille palautetta, kannustusta ja kenties asioita, joista sinä olet pihalla! Meidät löytää sosiaalisen median palveluista @ihanpihallapodcast sekä sähköpostilla ihanpihallapodcast@gmail.com. Muista seurata meitä myös Spotifyssä!2020-09-0759 minIhan PihallaIhan PihallaKateellisuus, bingetys & solidaarisuusvajeJakso on nauhoitettu 26.8.2020. Lähetä meille palautetta, kannustusta ja kenties asioita, joista sinä olet pihalla! Meidät löytää sosiaalisen median palveluista @ihanpihallapodcast sekä sähköpostilla ihanpihallapodcast@gmail.com. Muista seurata meitä myös Spotifyssä!2020-08-3152 minIhan PihallaIhan PihallaKEPERER! Kaiteettomia lupauksiaKesän viimeinen KEPERER! Jakso on nauhoitettu 26.8.2020. Lähetä meille palautetta, kannustusta ja kenties asioita, joista sinä olet pihalla! Meidät löytää sosiaalisen median palveluista @ihanpihallapodcast sekä sähköpostilla ihanpihallapodcast@gmail.com. Muista seurata meitä myös Spotifyssä!2020-08-281h 10Ihan PihallaIhan PihallaYsärijyystö, "mulle ei mahu" & muumimukitKäy maistamassa LASSIKKO-annos Grilli Swingissä! Jakso on nauhoitettu 19.8.2020. Lähetä meille palautetta, kannustusta ja kenties asioita, joista sinä olet pihalla! Meidät löytää sosiaalisen median palveluista @ihanpihallapodcast sekä sähköpostilla ihanpihallapodcast@gmail.com. Muista seurata meitä myös Spotifyssä!2020-08-2446 minIhan PihallaIhan PihallaKEPERER! Lapualainen peräkontissaJaksossa mukana myös pesäpalloanalyysi. Jakso on nauhoitettu 19.8.2020. Lähetä meille palautetta, kannustusta ja kenties asioita, joista sinä olet pihalla! Meidät löytää sosiaalisen median palveluista @ihanpihallapodcast sekä sähköpostilla ihanpihallapodcast@gmail.com. Muista seurata meitä myös Spotifyssä!2020-08-2149 minIhan PihallaIhan PihallaRatikkahype, nimipäivät & akvaariotOnko jauheliha hyväksytty pizzatäyte? Jakso on nauhoitettu 13.8.2020. Lähetä meille palautetta, kannustusta ja kenties asioita, joista sinä olet pihalla! Meidät löytää sosiaalisen median palveluista @ihanpihallapodcast sekä sähköpostilla ihanpihallapodcast@gmail.com. Muista seurata meitä myös Spotifyssä!2020-08-1745 minIhan PihallaIhan PihallaKEPERER! Lassin nimikkoannos ja juomapeliKEPERER-juna se vain puksuttaa! Vastailemme jälleen teidän ihmettelyihinne tutulla ja turvallisella tyylillä. Jakso on nauhoitettu 13.8.2020. Lähetä meille palautetta, kannustusta ja kenties asioita, joista sinä olet pihalla! Meidät löytää sosiaalisen median palveluista @ihanpihallapodcast sekä sähköpostilla ihanpihallapodcast@gmail.com. Muista seurata meitä myös Spotifyssä!2020-08-1447 minIhan PihallaIhan PihallaMaailmantähdet Suomessa, pitkävihaisuus & ihmedieetitLukeeko näitä edes kukaan? Jakso on nauhoitettu 4.8.2020. Lähetä meille palautetta, kannustusta ja kenties asioita, joista sinä olet pihalla! Meidät löytää sosiaalisen median palveluista @ihanpihallapodcast sekä sähköpostilla ihanpihallapodcast@gmail.com. Muista seurata meitä myös Spotifyssä!2020-08-1058 minIhan PihallaIhan PihallaKEPERER! Stop roskaaminen ja Kajaanin kadonnut jiiNuoret ja nuorehkot keskustelijat käyvät jälleen läpi yleisön ehdottamia aiheita. Jakso on nauhoitettu 4.8.2020. Lähetä meille palautetta, kannustusta ja kenties asioita, joista sinä olet pihalla! Meidät löytää sosiaalisen median palveluista @ihanpihallapodcast sekä sähköpostilla ihanpihallapodcast@gmail.com. Muista seurata meitä myös Spotifyssä!2020-08-0745 minIhan PihallaIhan PihallaKEPERER! Suonsilmäkkeinen pikajaksoTällä kertaa mennään vähän pikaisemmissa merkeissä. Missä piirretyssä muuten sankari huutaa hevoselleen "HEIJAA HOPEINEN, MATKAAN!" ? Jakso on nauhoitettu 29.7.2020. Lähetä meille palautetta, kannustusta ja kenties asioita, joista sinä olet pihalla! Meidät löytää sosiaalisen median palveluista @ihanpihallapodcast sekä sähköpostilla ihanpihallapodcast@gmail.com. Muista seurata meitä myös Spotifyssä!2020-07-3134 minIhan PihallaIhan PihallaPyöräilykaupunkius, tippaaminen & prosenttiosaaminenIhan Pihalla podcast on hyvä podcast. Jakso on nauhoitettu 22.7.2020. Lähetä meille palautetta, kannustusta ja kenties asioita, joista sinä olet pihalla! Meidät löytää sosiaalisen median palveluista @ihanpihallapodcast sekä sähköpostilla ihanpihallapodcast@gmail.com. Muista seurata meitä myös Spotifyssä!2020-07-2753 minIhan PihallaIhan PihallaKEPERER! Lappi vs. BaltiaKuuntelijoiden palautteet ja kysymykset joutuvat taas verbaaliseen murskaimeen, kun uskalias rohkelikkomme tarttuu tämän viikon leimahdusherkkiin aiheisiin! Jakso on nauhoitettu 22.7.2020. Lähetä meille palautetta, kannustusta ja kenties asioita, joista sinä olet pihalla! Meidät löytää sosiaalisen median palveluista @ihanpihallapodcast sekä sähköpostilla ihanpihallapodcast@gmail.com. Muista seurata meitä myös Spotifyssä!2020-07-2450 minIhan PihallaIhan PihallaLomamorkkistelu, supersankarielokuvat & hajukynttilätVieraana @hymyeetu ja imitaattorivieraana Suomen kevyin yrittäjä Leppäsen Lassi! Jakso on nauhoitettu 15.7.2020. Lähetä meille palautetta, kannustusta ja kenties asioita, joista sinä olet pihalla! Meidät löytää sosiaalisen median palveluista @ihanpihallapodcast sekä sähköpostilla ihanpihallapodcast@gmail.com. Muista seurata meitä myös Spotifyssä!2020-07-2055 minIhan PihallaIhan PihallaKEPERER! Tappavia kasveja ja banaanikärpäsiäVieraana @hymyeetu! Jaksossa mukana myös datakatsaus. Jakso on nauhoitettu 15.7.2020. Lähetä meille palautetta, kannustusta ja kenties asioita, joista sinä olet pihalla! Meidät löytää sosiaalisen median palveluista @ihanpihallapodcast sekä sähköpostilla ihanpihallapodcast@gmail.com. Muista seurata meitä myös Spotifyssä!2020-07-1748 minIhan PihallaIhan PihallaViherkasvit, rakkaus & pärjäämismyyttiMuse vai Mjyys? Uukakkonen vai Juuthuu? Daavid vai Deivid? Jakso on nauhoitettu 9.7.2020. Lähetä meille palautetta, kannustusta ja kenties asioita, joista sinä olet pihalla! Meidät löytää sosiaalisen median palveluista @ihanpihallapodcast sekä sähköpostilla ihanpihallapodcast@gmail.com. Muista seurata meitä myös Spotifyssä!2020-07-1349 minIhan PihallaIhan PihallaKEPERER! Incognito ja seitsemän pientä kääpiötäMersu kuuluu räppiin. Tämän ja kaikenlaista muutakin opit Ihan Pihalla podcastin seurassa! Vieraana tällä viikolla suomenmestari Joonatan "Jokrates" Väisänen! Jakso on nauhoitettu 9.7.2020. Lähetä meille palautetta, kannustusta ja kenties asioita, joista sinä olet pihalla! Meidät löytää sosiaalisen median palveluista @ihanpihallapodcast sekä sähköpostilla ihanpihallapodcast@gmail.com. Muista seurata meitä myös Spotifyssä!2020-07-1049 minIhan PihallaIhan PihallaJunan myöhästyminen, telkkarin koko & grillaamisen motiiviMinkä kokoinen haitari sinulla on? Lisäpiste per tuuma! Jakso on nauhoitettu 2.7.2020. Lähetä meille palautetta, kannustusta ja kenties asioita, joista sinä olet pihalla! Meidät löytää sosiaalisen median palveluista @ihanpihallapodcast sekä sähköpostilla ihanpihallapodcast@gmail.com. Muista seurata meitä myös Spotifyssä!2020-07-0652 minIhan PihallaIhan PihallaKEPERER! Bono ja kuoviRanut, irttarit, bögö ja sorsapuku. Tällaista tänään, kiitos taas palautteista! Jakso on nauhoitettu 2.7.2020. Lähetä meille palautetta, kannustusta ja kenties asioita, joista sinä olet pihalla! Meidät löytää sosiaalisen median palveluista @ihanpihallapodcast sekä sähköpostilla ihanpihallapodcast@gmail.com. Muista seurata meitä myös Spotifyssä!2020-07-0344 minIhan PihallaIhan PihallaArtesaanius, auringonpalvonta, kahvinjuonti & hetkestä nauttiminenLukeeko näitä edes kukaan? Yksi lisäpiste, jos luit! Vieraana taas Hyytisen Antti. Ei kummonen vieras, mutta ei huonokaan. Jakso on nauhoitettu 24.6.2020. Lähetä meille palautetta, kannustusta ja kenties asioita, joista sinä olet pihalla! Meidät löytää sosiaalisen median palveluista @ihanpihallapodcast sekä sähköpostilla ihanpihallapodcast@gmail.com. Muista seurata meitä myös Spotifyssä!2020-06-2958 minIhan PihallaIhan PihallaKEPERER! Halpaa proseccoa ja norsuhousujaPerjantai on taas täällä ja sen myötä KEPERER™-moottori hyrähtää jälleen käyntiin. Mikä on balindromi? Mikä on pullagallup? Paljonko pitää juoda menettääkseen asunnon? Nämä ja tuhat muuta jo syntyessään kuopattua puheenaihetta pääset nauttimaan verrattain miellyttävän vieraan Hyytisen Antin kera! Jakso on nauhoitettu 24.6.2020. Lähetä meille palautetta, kannustusta ja kenties asioita, joista sinä olet pihalla! Meidät löytää sosiaalisen median palveluista @ihanpihallapodcast sekä sähköpostilla ihanpihallapodcast@gmail.com. Muista seurata meitä myös Spotifyssä!2020-06-2651 minIhan PihallaIhan PihallaSuppailu, hiihtokammo, mäkien ongelmatiikka & puuhastelun määräHiiohoi! Juhannukset on tampattu alta pois ja voidaan taas keskittyä arkeen Ihan Pihalla -podcastin lämpimässä sylissä. Vieraana koiranomistaja Esa Mankinen. Jakso on nauhoitettu 16.6.2020. Lähetä meille palautetta, kannustusta ja kenties asioita, joista sinä olet pihalla! Meidät löytää sosiaalisen median palveluista @ihanpihallapodcast sekä sähköpostilla ihanpihallapodcast@gmail.com.2020-06-2254 minIhan PihallaIhan PihallaKEPERER! Kanelin tuoksua ja Amerikan temppujaHyvää Juhannusta! Jakso on nauhoitettu 16.6.2020. Lähetä meille palautetta, kannustusta ja kenties asioita, joista sinä olet pihalla! Meidät löytää sosiaalisen median palveluista @ihanpihallapodcast sekä sähköpostilla ihanpihallapodcast@gmail.com.2020-06-1951 minIhan PihallaIhan PihallaStand-up telkkarissa, evästeet & rivitaloTälläkään viikolla ei saa taas mitään sanoa, mutta sanotaanpa silti! Jakso on nauhoitettu 10.6.2020. Lähetä meille palautetta, kannustusta ja kenties asioita, joista sinä olet pihalla! Meidät löytää sosiaalisen median palveluista @ihanpihallapodcast sekä sähköpostilla ihanpihallapodcast@gmail.com.2020-06-1555 minIhan PihallaIhan PihallaKEPERER! Naapurisotaa ja hanurinsoittoaKEsänajan PERjantain ERikoisjakso -formaatti on täällä taas perjantaitasi ilahduttamassa! Hyppää kyytiin! Polje poika polje, Ruokanurkka, Tempparit, Harmonikka, Spotifyn suosittelualgoritmi, Naapurisopu, Kuivasen Maken synttärit, Partio Jakso on nauhoitettu 10.6.2020. Lähetä meille palautetta, kannustusta ja kenties asioita, joista sinä olet pihalla! Meidät löytää sosiaalisen median palveluista @ihanpihallapodcast sekä sähköpostilla ihanpihallapodcast@gmail.com. Jakso on nauhoitettu 10.6.2020. Lähetä meille palautetta, kannustusta ja kenties asioita, joista sinä olet pihalla! Meidät löytää sosiaalisen median palveluista @ihanpihallapodcast sekä sähköpostilla ihanpihallapodcast@gmail.com.2020-06-1247 minIhan PihallaIhan PihallaYleisörajoitukset, vauvan sukupuolittaminen & kuplautuminenTämän viikon puheenaiheina yleisötilaisuuksien rajoitukset, vauvojen sukupuolittaminen ja kuplautumisen konsepti. Jakso on nauhoitettu 3.6.2020. Lähetä meille palautetta, kannustusta ja kenties asioita, joista sinä olet pihalla! Meidät löytää sosiaalisen median palveluista @ihanpihallapodcast sekä sähköpostilla ihanpihallapodcast@gmail.com.2020-06-0857 minIhan PihallaIhan PihallaKEPERER! Toni Nieminen ja larppaava TuttiritariKEPERER eli kesänajan perjantain erikoisjaksot ovat nyt täällä! Syöksy mukaan huikeaan seikkailuun! Kulmunin esiintymiskoulutus, Katsaus No Excuses juoksukouluun, Viasatin kanavien uudet nimet, Keppihevostelu - urheilua vai larppaamista, IG-storyreseptit, Kastikkeen suhde ruoassa, Paseerattu tomaatti, Kirkas vai kermainen lohikeitto, Sattumat ruoassa, elämässä ja Monopolissa, Tuttiritari, T75-ravivihjeet, Toni Nieminen, Jinglen hinta, Oomin mainoskampanja, Etusormi englanniksi Jakso on nauhoitettu 3.6.2020. Lähetä meille palautetta, kannustusta ja kenties asioita, joista sinä olet pihalla! Meidät löytää sosiaalisen median palveluista @ihanpihallapodcast sekä sähköpostilla ihanpihallapodcast@gmail.com.2020-06-0543 minIhan PihallaIhan PihallaMiehet Ikeassa, kirkkoon kuuluminen & keppihevosteluTällä viikolla jaksossa myös toiveosio: ajankohtaiskatsaus! Jakso on nauhoitettu 27.5.2020. Lähetä meille palautetta, kannustusta ja kenties asioita, joista sinä olet pihalla! Meidät löytää sosiaalisen median palveluista @ihanpihallapodcast sekä sähköpostilla ihanpihallapodcast@gmail.com.2020-06-011h 22Ihan PihallaIhan PihallaMiljonäärikateus, vaikuttajamarkkinointi & sauna varastonaTällä viikolla huikea Nacho-pärinöissä tärisevä joukkiomme seikkailee rikkauden, uuden median markkinoinnin ja saunojen verbaalisissa ihmemaailmoissa. Tervetuloa podcastiin!Jakso on nauhoitettu 22.5.2020.Lähetä meille palautetta, kannustusta ja kenties asioita, joista sinä olet pihalla! Meidät löytää sosiaalisen median palveluista @ihanpihallapodcast sekä sähköpostilla ihanpihallapodcast@gmail.com.2020-05-251h 22Ihan PihallaIhan PihallaTOP-4: TurhakkeetLähetä meille oma top-4-listasi Instagramin DM-osiossa tai Twitterin tweet-toiminnolla!Jakso on nauhoitettu 13.5.2020.Lähetä meille palautetta, kannustusta ja kenties asioita, joista sinä olet pihalla! Meidät löytää sosiaalisen median palveluista @ihanpihallapodcast sekä sähköpostilla ihanpihallapodcast@gmail.com.2020-05-181h 08Ihan PihallaIhan PihallaParkkisakkokitinä, laitosruoan ylibrändäys & sirkusarkkitehtuuriAiheina tällä viikolla parkkisakkokitinä, laitosruoan ylibrändäys ja sirkusarkkitehtuuri.Jakso on nauhoitettu 6.5.2020.Lähetä meille palautetta, kannustusta ja kenties asioita, joista sinä olet pihalla! Meidät löytää sosiaalisen median palveluista @ihanpihallapodcast sekä sähköpostilla ihanpihallapodcast@gmail.com.2020-05-111h 20Ihan PihallaIhan PihallaHävittäjämainokset, Lassin aihekimara & kurkkuAiheina tällä viikolla hävittäjänmainokset ja kurkku. Lisäksi Lassin täysin aivoton aihekimara. Henkka lanseeraa uuden NO EXCUSES -kuntokoulunsa! Liittyä voit koodilla LASSI10.Jakso on nauhoitettu 28.4.2020.Lähetä meille palautetta, kannustusta ja kenties asioita, joista sinä olet pihalla! Meidät löytää sosiaalisen median palveluista @ihanpihallapodcast sekä sähköpostilla ihanpihallapodcast@gmail.com.2020-05-041h 10Ihan PihallaIhan PihallaKetsupin määrä, hypen synty & luottamusKehitysraha, kiintiöukrainalainen, datakatsaus, nepakasi, uhrilampaat, true crime, ketsuppi, Heinz-ihminen, Sarah Jessica Mulberry, tulimuusi, paprika, maissi, processed cheese slice, mpk, keskilaari, ilmiöys, olkapää-kyynärpää-nyrkkianatomia, sprite, lorem ipsum, singulariteetin paluu, luottamus, rakkaus, onni ja yhteinen tulevaisuus.Jakso on nauhoitettu 23.4.2020.Lähetä meille palautetta, kannustusta ja kenties asioita, joista sinä olet pihalla! Meidät löytää sosiaalisen median palveluista @ihanpihallapodcast sekä sähköpostilla ihanpihallapodcast@gmail.com.2020-04-271h 12Ihan PihallaIhan PihallaE-urheilun suosio, kunnon-konsepti & Temppareiden alhoJAKSOSSA UUSI SEGMENTTI: IHAN PIHALLA PODCASTIN HAASTE! Jakso on nauhoitettu 17.4.2020. Lähetä meille palautetta, kannustusta ja kenties asioita, joista sinä olet pihalla! Meidät löytää sosiaalisen median palveluista @ihanpihallapodcast sekä sähköpostilla ihanpihallapodcast@gmail.com.2020-04-201h 09Ihan PihallaIhan PihallaUhkasakot, koronaopetus & valkosipulimyyttiJakso on nauhoitettu 8.4.2020. Lähetä meille palautetta, kannustusta ja kenties asioita, joista sinä olet pihalla! Meidät löytää sosiaalisen median palveluista @ihanpihallapodcast sekä sähköpostilla ihanpihallapodcast@gmail.com.2020-04-131h 07Ihan PihallaIhan PihallaTOP-4: Huonoimmat karanteeniaktiviteetitOn taas megasuositun top-4-konseptin vuoro! Jaksossa myös mukana ihkaensimmäinen Hyytisen selvitystyöryhmä! Jakso on nauhoitettu 28.3.2020. Lähetä meille palautetta, kannustusta ja kenties asioita, joista sinä olet pihalla! Meidät löytää sosiaalisen median palveluista @ihanpihallapodcast sekä sähköpostilla ihanpihallapodcast@gmail.com.2020-04-061h 05Ihan PihallaIhan PihallaMotto, Ben & Jerry's ja kiisseliMikä on Timo Jutilan motto? Onko kiisselissä liivatetta? Jakso on nauhoitettu 28.3.2020. Lähetä meille palautetta, kannustusta ja kenties asioita, joista sinä olet pihalla! Meidät löytää sosiaalisen median palveluista @ihanpihallapodcast sekä sähköpostilla ihanpihallapodcast@gmail.com.2020-03-3046 minIhan PihallaIhan PihallaYLEISÖJAKSO #4On taas yleisöjakson aika! Jakso on nauhoitettu 21.3.2020. Lähetä meille palautetta, kannustusta ja kenties asioita, joista sinä olet pihalla! Meidät löytää sosiaalisen median palveluista @ihanpihallapodcast sekä sähköpostilla ihanpihallapodcast@gmail.com.2020-03-231h 02Ihan PihallaIhan PihallaHifistely & IRC-Galleria-efektiTänään mennään kahdella aiheella, ei muuta kuin menoksi! Dynamiikkahyrrä. Dolby Atmos. Kootut meriselitykset. Opintopisteet, Jukka Haapalainen. Yksityisautoilun aisankannattaja. Top-4 peräkärryt. Majava persiissä. Aleksi Valavuori, skeittiramppi ja tötteröt. Folio. Ornitologia. Mikro ja korvamaakari. Persu-spinoff. Verotiedot ja Hesari. Nenukki. Sonnin taacca. Artikkeliarmeija. Rosso ja suhteellisuusteoria. Lassille kehuja. Köyliö ja hifisysteemit. Kahvi, suomalaiset ja kateellisuus. Pipettisysteemit ja Helsingin paahtimot. Krögerin Hannulle terveisiä! Elämäntapagifistely ja seuraava askel. Hymähtely ja nakuttelu. Avioerokangas ja harmaan eri sävyinen sisustus. Nauraminen, eläminen, hauskuus, kauneus, rohkeus ja ongelmista selviäminen. Eestaas. Anorakki ja kumisaappaat. Bens...2020-03-1653 minIhan PihallaIhan PihallaTOP-4: Huonoimmat urheilulajitMistä tulee pilistely? Mikä laji tylsistyttää keskustelijat lähes kuoliaiksi? Tällä kerralla nostetaan jälleen kissa rohkeasti pöydälle ja haukutaan kaikki maailman urheilijat ja urheilulajit. Tosi kivassa ja posiposijeejee-meiningissä mukana the one and only @hymyeetu! Ari hukkui. Arsi Harjun työntöpuhallus. Kemin ja Simon raja. Trumpettitunti. Coopperi, milloin vaan. Esimerkinomainen. En seuraa, mutta voin silti vilkaista. Baaripelailut. Dartsspektaakkeli. Jumalten peli pinkiponki. Kickeripöytä. Sarah-Jessica Mulberry ja kookosjuoma. Kuiskailua ja selostamista. Koira pöydällä. Jäinen Bruno ja pikkupikku polkkarit. Jääpallon esi-isät. Kaksi räpylää. Arvokkuuksia. Boonuskunniamaininta. Ota Kerkko Madshusit ja suksi helevettiin. Kaakel...2020-03-091h 05Ihan PihallaIhan PihallaHeippalappukulttuuri, iltapäivä, lottoaminen & chatboksitTiedätkö miten mikro toimii? Entä mitä tarkoittaa lottaaminen? Gringevaroittimen välkkeessä verbaalista leirinuotiota vakiokeskustelijoiden kanssa lämmittää @hymyeetu. Tervetuloa seuraan! RIP Sari. Riimipari laskiainen/paskiainen. Laskiaisruno. Ylösalasmedia. Vaikuttajat. Sit down son. Korvannäköinen media. Raivopäissään paskasella käsialalla. Katoava luonnonvara. Etäpäivä, koirat ja seitsemännet Peltorit tässä kuussa. Sitruunapanta. Tatuoitu raggari. Muuta maalle. Taloyhtiön järjestyssäännöt. B16 maksaisitko velat. Digitaaliset hintalaput. arvet kertovat elämästä. Käännä kylkeä hiljempaa. Taloyhtiön innovaattori ja lab. Ihan tavallinen joululahja ja Ed Belfour. Päivä. Jyri on valmis joustamaan. Voittajan lounastunti. Hä...2020-03-021h 25Ihan PihallaIhan PihallaTOP-4: Huonoimmat somesisällötTällä viikolla eletään toksisuuden pelossa, kun rohkeat uskalikkomme keräävät rankinglistan huonoimmmista somesisällöistä. Muista postata oma listasi esimerkiksi instagramin kommenttikenttään @ihanpihallapodcast! Tapakoulu. Slide dem DM’s in. Slomolla tai ilman. Frisbeegolfpallo. Mikko Leppilampi. Aloituskustannus. Trick shot -painotteisuus. Urheilulajia ei aloiteta enää 25 ikävuoden jälkeen. Keskijohdon peli. Emoji, jossa on sata. #asiakaskokemusmuotoilu. Nopeat sudet syövät hitaat antiloopit. Svend. Dennis Peräpuro-Valtavaara. Paras versio itsestäsi. Kill education. Roni Arvonen. Kaasugrillin kaasupullot. Pseudoerinomaisuus. Itse ja tunto, kaboom. Lassin kaksi askelta auton ostoon. Pelinappulat. Triggeröintikulma. Pyhimys. Mihin shä menet. Villi vuosi Australiassa ja Br...2020-02-2457 minIhan PihallaIhan PihallaRuokakauppojen bonukset, ranskan kieli, gender reveal -juhlat & gaalapalkintojen jakajatTiedätkö missä sijaitsevat Coleslavia ja Tillimajoneesia? Entä milloin viimeksi olet käynyt Peuran Essolla? Keskustelu yltyy tässä jaksossa planetaarisiin sfääreihin, kun peruskööri saa seurakseen vakiovieraan Hyytisen Antin! Bistro kärran. Back to eskari ja nelinkontinkieli. Maersk-vitsi. Nepakasi. Kolme eri sähköpostiosoitetta. Jaska Balli ja Antti Gulli. Kaksinapainen vai kaksisankkoinen? Eksymä. Kaikkein fiksuimmat tähtitieteen professorit. Paljonko pitää tapahtua ennen kuin hallitus ryhtyy toimiin? Fifteen Kortman. Kuluttaa kulurakennetta. Selvitystyöryhmäspesiaali. M.O.H. No puhutaan päärynöistä sitten. Gato Negro. Kaksipiippuiset ajatukset. Päivittäistavara. Economics 101. Hyvää fiilistä ja pöhinää. Simo Taikuri K-kaupassa. Orangel...2020-02-171h 13Ihan PihallaIhan PihallaSaikkusyyt, motivaatiopuhujat & lineaarinen TVOlisinpa tähtitieteiden maisteri. Tällä viikolla verbaaliset artistimme hyppäävät podcastuima-altaan syvään päätyyn käsitellesään saikuttamisen syitä, motivaatiopuhujia sekä lineaarisen TV:n tulevaisuutta. Kuinka pitkä hinku sinulla on naurussasi? Terve Tyri terve Tassi. Keltainen MPK:n paita. Oikaisu! Anteeksi Kinnunen! Suosituin patelalainen podcastaaja. Boonuskysymys. Pedaari. Fäkjuu FäkManahan. Surullisin elämäntilanne. Pöllämystynyt Lassi. Paavo Väyrynen. Hunter. Vessavitsi. Paskoja tilastoja maanantain ratoksi. Superkulho. Hermomyrkkyä! Työyhteisön käsijarrut. Kasilta duuniin. Yksi osuu palloon. Legendaarinen liukuva työaika. Mitääh. Etätyöskentelevä parturi-kampaaja. Kertakäyttökiinalaiset ja Coronaria. Kenttäsairaala, nosturit...2020-02-101h 09Ihan PihallaIhan PihallaMonimutkaiset tittelit, kierrättäminen & ensitreffit leffassaRivitalo on rivari, kerrostalo on....? Keskustelijat ovat tänään laulutuulella, kun he lähtevät verbaaliset torvet soiden perkaamaan monimutkaisten tittelien ongelmatiikkaa, kierrättämisen tulevaisuuden näkymiä ja ensitreffejä leffassa. Usko-Eevertti Luttinen ja Gorilla. Nepakasi. Onnea Viki! Zönerzin aamu. Kiss-FM:n chätti. Äärettömät mahdollisuudet. Jone Nikula. Camo on epäilyttävä kuosi. Suomen toiseksi paskin työympäristö. Roadmap to TES. Pirkkoparkki. Customer success manager developer specialist. Marja-Leena Perävuo-Soijapelto. Liabilities money laundring team manager. Guru. Löysät vaatteet, joissa on värikkäitä norsukuvioita. Tietynlaista epäselvyyttä. Pelastaja käy lounaalla. Dynaamisuus. Lohko...2020-02-031h 09Ihan PihallaIhan PihallaTalavi, bulletjournaali & Osmo IkonenEi syntynyt paitabisnestä, mutta uusi jakso sentään syntyi! Tämän viikon paskalingossa käsittelyyn pääsevät talven uupuminen, bulletjournaalit ja Osmo Ikonen. Pastori Pesonen. Tapsa Suominen -ääni. Skypellä ja etänä. Mediapaja. Dennis Peräpuro-Valtavaara-Kanninen. Lassin portfolio. Bimmerpartyt. RGDB. Uutiskatsaus. Röhkynauru ja nenänvingunta. Havaitkaa ympäristöä. Meganiharry. Tikkakoski, Maksniemi ja Kerava. Ministereiden saunasolmu. Kulmunilla on kylmä. Helevetin iso jänes. Kulmakunnan halvin vissy. Kassa 8. Pääkaupunkiseutusimulaattori. Hiilettömät kengät. Turvekasa. Jäänmurtaja Sampo. Hiihtoputket ja rullasukset. “Tule askel perässä”. Pyöräsulattamo. Hymyeetun venäjänkielinen mainos. Mää en puhu mun työkavereille. Misogynialauta...2020-01-271h 06Ihan PihallaIhan PihallaOmenavirhe, läksärikulttuuri & pesuainehuijausPesetkö sinä vesimelonin? Miten kapitalismi ja mokkaruutu liittyvät toisiinsa? Entä Kempele ja Jeesus? Simsalapimsa. Myrkkyä, komisario Pesonen! Sirppi esiin. Porakone ja omena. Haluaisitko keskustella hetken hedelmistä? Boonustoppa. Boonushedelmä. Klementiinikausi. Appelsiinitöhnetti. Yksi funktio, kaksi funktiota. Sokerisota. Lempihedelmien listaus. Zarah Jessica Mulberry. Puopolo Leppänen. Kivellinen sukupuoli. Pågensin pikkunen ihana pulla. Koko Suomi leipoo -voittaja Marcus Johansson. Sun pitää tehdä itse. Unescot, Unifecit ja Martti Ahtisaaret. Voittajan leivos vai Skuudamiehen leivos? Vai Apostolin leivos? 70-30-ratio. Majava ui patoa vasten. Automiehelle mersu, metsästäjälle kuksa. Et sää ala tolulla pesemään tukkaa. Natsi-Kärkkäinen. Kivipestyt revit...2020-01-2029 minIhan PihallaIhan PihallaYLEISÖJAKSO 3: Säästämisen lokeroteoria ja tamperelainen ratikkapastaVaroitus, saattaa sisältää demaripastameemeilyä! Tällä viikolla sukelletaan taas pitkästä aikaa kuuntelijoiden elämän koukeroihin. Palautetta rouhitaan läpi iso läjä, mutta myös pihallaolot saavat oman huomionsa. Tästä jaksosta Arttu Harkki pitäisi! Etäpäivä. Aapelin laivanupotus. Kuuluisa espoolainen merikontti. Studiorekvisiittaa. Valehtelijat. Ei huppua. Herätellään keskustelua. Terveiset Mikko Niskalalle! Kemi on hyvä juttu. Kempeleele. Kiitos ja oikein mukavaa illan jatkoa. ETF, ETF, ETF. Säästämisen lokeroteoria. Kohta katkeaa tipaton. YH-mutsit. Kota. Torstaina puoli ysi. Pomppulinna. Sitoutuvuuksia. Punkkiporukalla oltiin Jyväskylässä. Syntymästä asti veljeksiä. Viisi on liikaa. Shakkikello. Antton Rönnh...2020-01-131h 03Ihan PihallaIhan PihallaTaiteen hinnoittelu, nurkkakuntaisuus, vessapaperin suunta & poliittinen valtaMikä on sinun mielibide? Paskanjauhantamylly raikaa uuden vuoden kunniaksi kuin pakasta vedetty Skuuda! Vakiovieraiden lisäksi leukojaan tässä-KIN jaksossa ulkoiluttaa automyyjäsuvun vesa, simply clever, Skuudamies Valtteri Aine! Hävittäjähankinnat. Eduskunnan paskat hissit. Kaikkeen voi kuolla. Banaani ja jeesusteippi. Reidar Säreistöniemi. Banksyn shredderi. Pankkirotta. Lassin taidesalaliittoteoria. Keittiöinstallaatio. Mona Lisa pod. Mona-Liisa Malvalehto. PS Kemin huivi. Tuohimaa teki maalin, Ruotsi hävisi. Me ei todellakaan liitytä Tornioon. #doppelmayr #visitkittilä. Sirpa pakottaa. Ski doo Ski doo. Tasapää. Kateellinen kokoomuslainen ja kaikista huoltapitävä vasemmistolainen. Itä-Suomen yhteisöllisyys. Kerro lisää sun hiihtolomareissusta. Laina-aihe. Kakkosläpp...2020-01-061h 04Ihan PihallaIhan PihallaAUTOEXTRA! Auton pesu, vilkuttaminen, häl.aj.neuv.käyt. & mikä on hot?Aidosti koroton ja kuluton podcast! Tämän viikon extraspesiaalissa sanotaan suitsait ilmastonmuutokselle ja keskustellaan päät pensaassa erinäisistä autoiluun liittyvistä aiheista. Vieraana jo legendaksi muodostunut SKUUDAMIES Valtteri Aine! Kun tammea taputtaa. 150 000 euron lahjakortti. Kop kop, liikkuvasta poliisista Koponen. A-Katsastuksen leimat ja Nordkapp. Taksitkin on julkista liikennettä. Skoda-lippis. Varmistettu, check. Rullat ja hyrskytys. Perämeren Pattaya. Mikronaarmu. Fiilis. Vanhat sisuaskit. Pefletti. Letku kädessä. Autonpesuohje ja kahen sankkon taktiikka. Skuuda on mun temppeli. Viesti Tshekistä. Skodapositiivisuusliike. Kardaaniakseli. Ruotsalaiset liikenneympyrässä. Tarina Jean-Mariesta. Rekkamiesten väläytys. Ambulanssin imussa. Apu lähellä. Mulla on Punto katollaan täällä! Rallikaato. Mai...2019-12-301h 15Ihan PihallaIhan PihallaKolmioleipäsota, cheerleaderit, läskipyöräsankarit, taantuminen & päiväunetSe olis murekepäivä! Sekoilu jatkuu tälläkin viikolla, kun viisi urhoa louskuttavat mitä moninaisimmista aiheista toistensa päälle huutaen. Muchos grandes. Anteeksi Väpä. Värikapina. Märsti ja märkyli. Ursäkta mig. Behavaritransistori. Kokkivinkki. Stuntti seis. Teollisesti märkä. Smärmeli on hyvä sana. Piihana. Club Sandwich. Bsalami. Pohjatarina. Tarinan maalaus. Lapsi kimpoilee peräkärryssä. Mummon Helkama. Miksi keksiä pyörä uudestaan? Goretex kiinnostelee. Oletko muistanut opiskella ja käydä töissä? Ootappa mää soitan yhden puhelun. Uni tulee, jos on tullakseen. Kengät jalassa äitin sängyllä. Kengännauhabudjetti. Mikä on hotelli ja miten aloitan? Pitkä pas...2019-12-231h 13Ihan PihallaIhan PihallaJOULUSPEZIAALE: Osa 2Jouluspeziaale etenee jo toiseen osaansa! Tässäkin jaksossa vakiovieraina tutut @croisantti ja @hymyeetu. Kainalopieruja. Hobitti ja Klonkku. Huonoisiin. Punk puhuttaa. Henkilökohtainen anarkia. Eetu-aiheinen runo. Punkkuhenkisyys. Boonuskissa. Kylmäsuolattu lohi. Lant ja kubelschreiber. Joulurauhanjulistus. Boonusaihe. Soita poliisit. Word. Maailman paras kummisetä -palkinto. Leegot. Lahjavinkkejä. Pane systeemiä. Lassi, mieti vähän mitä puhut. Pönking your own ego. Lehtitaikinaohje, taas. Itävaltalainen Scröninger-torttu. Jouluvoodoo. Puolen tunnin kaulintaohje. Haarapääsky pilputtaa. Imitaattorivieraina Jaajo Linnonmaa ja Remu Aaltonen. Jakso on nauhoitettu 7.12.2019. Lähetä meille palautetta, kannustusta ja kenties asioita, joista sinä olet pihalla! Meidät löytää sosi...2019-12-161h 09Ihan PihallaIhan PihallaJOULUBIISI: Joulu ihan pihallaJoulun 2019 virallinen joulukappale Joulu ihan pihalla.2019-12-1503 minIhan PihallaIhan PihallaJOULUSPEZIAALE: Osa 1Stuntti seis! Tällä viikolla ihan pihalla -kööri vieraineen viettää pikkujouluja. Ensimmäisessä jouluspeziaalen osassa järjestetään suuri konvehtisota, ihmetellään kinkkuöyhöttäjiä sekä puidaan syitä firman pikkujoulujen taustalla. Vakiovieraina jaksossa ovat Eetu Viita (@hymyeetu) sekä Antti Hyytinen (@croisantti). Lisäksi jaksossa käyvät pikavisiitillä useat suomalaisen viihdemaailman tähdet. Tatskojen näyttelyä ja poseerausta kahvihuoneessa. Body canvas. Cockbox ja Joukkohauta. Kiskot ja sivuraide. Alapelti. Sirkan maitosuklaakonvehteja ja koiranruokaa. -3500. Soijalesitiini. Mää lähen helevettiin täältä. Rintaliivit. Taikasana. Katoppa. Kiitos vain että seuraava. Jatka vaan. Lassin turkkivideot. Tintin grilli. Lanttulooramiehet. Mangalitsa-possu. Mittarit nousee. Pizza with begon...2019-12-091h 05Ihan PihallaIhan PihallaTukilakot, tylsyys & MannerheimHyvää syntymäpäivää! Tällä viikolla Maisteri-Pesosen historiatietämys laitetaan koetukselle, kun urheat verbaalikkomme vääntävät peistä tukilakoista, tylsyydestä ja henkilönpalvonnasta. Takalaiton. Vasemmistolainenoikeistolainen. Don’t see any kommaris vikising here. Ison perseen omistajat. Punaiset laput. Businessresepti. Hätälä on kalafirma. Evät jää! Liigapörssi. Miten tää aina menee näin päin? Pasmat sekaisin. Ketterä keskijohto. Kaksi on lähtökohtaisesti jo aika lähellä nollaa. Postilaki vs. postilakki. Jalkajarru. Vielä kerran jätkät. Riku Aalto ja ATK. Pompi päälläs ja keitä potut. Kynä napsuu. At your service. FOBF. Aarniometsä. Paska trumpetisti. ...2019-12-021h 01Ihan PihallaIhan PihallaParturipaljous, parturietiketti & työhön suhtautuminenTerveisiä Laitiselle! Tämän viikon jaksosta oli kuin vahingossa tulla parturiextra, mutta onneksi muissakin aiheissa kerettiin pyörähtää. Zori, että oltiin vähän myöhässä. Kultainen harmonikka. Jaakko Laitinen & Väärä Raha. Statistiikkaa ja äärettömyyksiä. Venyttely. Joulusuunnittelua. Koukkun uittaminen. Kansanterveyden vahtikoira. Parturimatematiikkaa ja sijoitusvinkkejä. Tosi havainto ja sininen pankki. Leasingbusiness. Maailman ensimmäinen co-workingtila. Parturihefe. Terveisiä Laitiselle. Kivijalka. Tukka koreaksi. Kumppanuusohjelman parantelua. Stepuppailua ja introduusailua. Jaa, se oli syysloma. Letkauttelua. Lassi vastaan muut. Plus-teoria. Imitaattorivieraana skodamyyjä Tervosen Eki. Sykkivä luova ala. Oispa tukkukortti ja lasipullofantaa. Konsernihallinto. Yritys on tarina. Jakso on nauhoitettu 20.11.2019...2019-11-251h 21Ihan PihallaIhan PihallaTOP-4: Huonoimmat juhlapäivätTaaskaan ei kukaan saa sanoa yhtään mitään! Tällä viikolla haetaan rakentavia ratkaisuehdotuksia juhlapäiväperinteisiin TOP-4-konseptin parissa. Myös suuren palautekyselyn tulokset joutuvat tarkkaan syyniin. Jaksossa mukana puheluvieras! Jyrin naama myy. Lassin antiristillisyys paljastuu. Konseptit hitorallaan. Menestyksekäs palvelu. Vaihda tähän juhlapyhän nimi. Juhlanisuranking. Laiskiaisviikko. Jauhettu Gotler. Turhan piirteitä. Antin laskiaispasta. Kenkkuilua. Meemeilyä. Vihtoja ja vastoja. Eroottissensuellisia sävyjä. Jouluviikko ja Nuutin päivä. Henkka voittaa pelin. Moderni joulutarina. Wallu Walpion syömistottumukset. Jakso on nauhoitettu 9.11.2019. Lähetä meille palautetta, kannustusta ja kenties asioita, joista sinä olet pihalla! Meidät lö...2019-11-1852 minIhan PihallaIhan PihallaVeropäivä, talvipukeutuminen & henkiparantaminenToppatakkeja, verotirkistelijöitä ja seksikkäitä applikaatioita. Tällä viikolla verbaaliset tutkimusmatkailijamme puljaavat veropäivän, talvipukeutumisen ja henkiparantamisen aihealueilla. Jaksossa myös törkeää mainostusta!! Mainostusta ja linkkejä. Jalkapalloaiheista musiikkia. Näppäimistöääniä. Katso, näin vähän Miss Suomi tienasi. Hydraulic Press. Juppi ja rikas. Paananen. Haloo. Jussi. Mitä kinkkua ostat? Puhetta säästä. Michelin-toppatakki. Jännetuppitulehdus. Prikaatin komentaja. Seksikäs applikaatio. Lassin takkilistaus. Boonusaihe ja boonusaiheen boonusaihe. Avokki ja kanaviillokki. Keskiluokkaisuuden simulaattori. Rikot sääntöjä. Henkistä nönnönnöötä. Jyri voittaa pelin. Jakso on nauhoitettu 9.11.2019. Lähetä meille palautetta, kannustusta ja...2019-11-111h 00Ihan PihallaIhan PihallaSokkotreffit, sutkauttelu & kännikulttuuriJäneslakki viuhuen rohkea kolmikkomme syöksyy pää edellä kohti tämän viikon aiheita. Verbaaliseen puimuriin tällä kertaa joutuvat sokkotreffit, sutkauttelu sekä kännikulttuuri. Lisäksi data-analytiikkaa verkon syvimmistä syövereistä ja terävä piikki Valjuraadin suuntaan. Älä unohda myöskään tärkeää palautekyselyä!!!! Maisteri. Nelikielinen kitara. Digitaalinen kuumemittari ja syvä pääty. Pallomeren hygienia. Henkka on elämänsä kunnossa. Visit Oulu. Antti Ruuskasesta vuoden urheilija. Sokkotreffit alttarilla ja opaskoira. Sertifikaatti ja arvoquiz. Kunhan se on pitkä. Uhkia ja mahdollisuuksia. Alati muuttuva dynaaminen liiketoimintaympäristö. Ei mee verotukseen, kuitti. Itsetutkiskelua. Kastuitko? Kauhuskenaario. Hyvä ohjenuora elämään. Letkautus ja akat...2019-11-0456 minIhan PihallaIhan PihallaYhteinen pankkitili, parkkivaltaajat, odotusmusiikki & suomalaisuusIhmehyrrä pyörii, pyörii vaan! Tämän viikon jaksossa otetaan katsaus elämän kutkuttavimpiin asioihin kuten yhteiseen pankkitiliin, parkkipaikan valtaajiin, odotusmusiikkiin sekä siihen, mitä on suomalaisuus. Vieraana tälläkin viikolla jo klassikoksi muodostunut Hyytisen Antti! Ennustuksia. Vuoden lopettava urheilija. Janne Ahosen comeback. Väsyrinheitto ja turbokeihäs. Jari-Matti ja verottaja. On ja ei. Tipuit juuri basicplus-tasolle. Elatusmaksut. Imitaattorivieraina Björn Wahlroos ja Juha Sipilä. Viihdetaiteilijaranking. Christmas in Hawaii. Gorbatsovin pottuvoi. Boonusaihe. Mettwurst. Kasvisparru. Antakaa Antin puhua rauhassa. Diaspora-Petteri. Ota polkupyörä alle ja lopeta nillittäminen. Avioerokangas. Olikö. Kiekonkierrättäjät. Antin campingaluetarina. Las...2019-10-281h 08Ihan PihallaIhan PihallaTOP-4: Huonoimmat matkakohteetTiedätkö miten suoritetaan norjalainen hit'n'run? Entä mikä on magnus-efekti? Nämä ja paljon muuta voit oppia tiedepodcastimme uusimmasta top-4-jaksosta, jossa listataan neljä huonointa matkakohdetta. Mukana on myös vieras, sillä Hyytisen Antti liittyy jälleen seuraamme purkamaan elämän kipupisteitä! Ultimaattinen armeijanimi. Vitsillä sisään. Käteviä ratkaisuja frisbeen heittämiseen pimeässä. Tykkääkö jengi pidemmistä jaksoista? Balkanin buumi ja Ruotsi. Ylikiimingin kirjastokortti. Täysin rutinoitunut risteilyisäntä. Hirvaskankaan ABC. Laiva kulkemisvälineenä. Lassin abiristeily. Jeremy. Terveiset Kimille. Magnus-efekti vs. Doppler-ilmiö. Kasteluletkujalat. Nakkimukit lämpiämään. Hossia ja hoosianna. Löysät norsuhousut. Viisi minuuttia sosialis...2019-10-211h 02Ihan PihallaIhan PihallaÄäniviestit, käytösnormit & peruutuspiippausKelle pääministerille Henkka on haistatellut? Tämän viikon jaksossa sukelletaan pää edellä pohjattomaan kuiluun matkaeväinä ääniviestien, käytösnormien ja peruutuspiippauksen puheenaiheet. Tuttuun tyyliin myös tosi-tv-asioita sivutaan. Suomen houkuttelevin kivijalka. Jälkikaiku. Namedroppailua. Julkisuuden mittarit listataan. Ohjeita bussimatkaajille. Akateeminen lähestymistapa. Ku meilä aikanisp jengi, miklo tuut tänä, köy myös la. Intergram. Pääkonttorille lippis päässä. Boonusaihe. Henkka kiroilee. Ihmistenlukutaito. Sori nyt ku oon tämmönen. Hermot kuin kärpäsellä, keskittymiskyky kuin oravalla. Roska-auto on iso. Stay out of the kitchen. Jakso on nauhoitettu 11.10.2019. Lähetä meille palautetta, kan...2019-10-141h 03Ihan PihallaIhan PihallaAikuisuus, wings-kulttuuri & ihmistulpatKoetko olevasi aikuinen? Tällä viikolla vakiopaneelin aiheina ovat aikuistumisen käsite, wings-kulttuuri sekä ihmistulpat. Jaksossa myös tarina helteisestä Argentiinasta vuodelta 1998. Huippujännittävä 100 metrin aitajuoksun liveseuranta. Das boot ja dirndl. Snickers ja hockey stick. Korruption MM-kisat. Porilaiset pituushyppääjät. TDK. Ja sieltä tulee Korte maaliin. Viimeinen armeijaviittaus. Thulen suksiteline. Suomen suurin kuntokoulu. Shoutoutit Matti Tamoselle! Aikuisopiskelija. Brändikantti. Tunnelit ja putket. Naisten pituus. Varovasti nyt Henkka. Aleksander Barkov ja lauta arkkuun. Vänkä kahdeksansiipinen kana. Keskimötikkä. Ihana pala. Parasta ja halpaa. Lassin auto on TSI, ei TDI. Kuuntelijoiden sitouttamisohjelma. Tulppasertifikaatti. Jakso on nauhoitettu 6.1...2019-10-071h 01Ihan PihallaIhan PihallaTOP-4: Yliarvostetuimmat artistitTiedätkö mitä Cotton Eye Joessa lauletaan? Tämän viikon jaksossa sukelletaan taas hähmäisten rankinglistojen maailmaan top-4-konseptin parissa! tällä kertaa verbaalisen murjonnan kohteeksi joutuvat maailman yliarvostetuimmat artistit. Jaksossa myös kansainvälinen puheluvieras! Chinchilla gädähädämii. Safri Duo. Rumpuli. Tallulah. Jyrin Toto-kokemus. Shake that ass for me. Sean Pauli Aalto-Setälä ja reggaen pyöreä pöytä. Lista 70-luvun rumpaleista. Meillä on fragorna sulle kysyä. Vaikuttavin suomalainen urheiluseura. Currypallo. Tson pon tsovi. Onnittelut Joensuun Mailalle! Jakso on nauhoitettu 19.9.2019. Lähetä meille palautetta, kannustusta ja kenties asioita, joista sinä olet...2019-09-3035 minIhan PihallaIhan PihallaKesäkaupungit, peltomarketit & motskaripäristelijätHarrastajateatteria ja biojäteastian näköistä ruokaa. Tällä viikolla vakiosepät sukeltavat kesäkaupunkien, peltomarkettien ja motskaripäristelijöiden ihmeelliseen maailmaan. Henkan mopo-onnettomuus 90-luvun Visulahdessa puhututtaa. Opit myös jakson kuuntelemalla Slovenian virallisen sloganin. Älä ole kuin Carlos. Kempele, Perämeri ja lillunta. Bensalla toimiva lumensulatin. Jeti ja Ott Tänak rallipolulla. Hansa-väite. Jingleasiaa. Mauton vitsi lapsen kidnappaamisesta. Jauhelihaa ja porkkanaa. Boonuskysymys. Käyttöyhteystuotteet. Tiimipäällikkö Sarah. #asiakaslupaus #asiakaskokemus Jakso on nauhoitettu 19.9.2019. Lähetä meille palautetta, kannustusta ja kenties asioita, joista sinä olet pihalla! Meidät löytää sosiaalisen median palveluista @ihanpiha...2019-09-2345 minIhan PihallaIhan PihallaRanut, emojit & KepuSöisitkö kebabin muusilla? Tällä viikolla kalastellaan vaarallisilla vesillä, kun vakiopanelistit ottavat käsittelyn alle ranskalaiset perunat, vanhempien emojien käytön sekä Kepun. Lisäksi jakson alkuun listataan top-4 troolarit. Suomen puolustus hyvissä käsissä. Amen Henkka, amen. Viimeaikaiset käänteet. Lisukekeskustelu. Vetistä lillinkiä ja kageliusta. Vokaalit sekaisin. Jyrin hollantidissaus. Hymiöt nenällä vai ilman? Plörinätekstarit. Kemi-Tornio-alueen julkkisbattle jatkuu. RKP:n puolikas ministeri. Linkki menneisyyden ja tulevaisuuden välillä. Pahojen kapitalistien naurettava panetteluyritys. Terveiset äidille. Imitaattorivieraana Paavo M. Petäjä. Jakso on nauhoitettu 8.9.2019. Lähetä meille palautetta, kannustusta ja kenties asioita, joista si...2019-09-1639 minIhan PihallaIhan PihallaYLEISÖJAKSO #2: Shottiöyötys, äijä-konsepti, slut-shaming ja karaokeseikkailuMissä on Arttu Harkki? Tähän ja moneen muuhun kysymykseen saat vastauksen kuuntelemalla yleisöjakso numero kakkosen! Yleisöaiheina muunmuassa shottiöyötys, äijä-konsepti, slut-shaming sekä erään podcastissammekin vierailleen vekkulin omituinen karaokeseikkailu. Vakiopanelistit haaveilevat eläköitymisestä mikrofonihommista ja siirtymisestä tuotantoportaaseen. Lassin henkinen vointi huolestuttaa. Jyri piirtää janan. Henkka esittää teorian. Case A.W. Yrjänä. Marimekon jarruraitapaita ja syksyn muotiväri mustard. Kaljottelu prosessina. Alfamiesten reviiri. Missikeisari Eino Makunen. Finglish puhuttaa jälleen. Karaoke, biljardi ja live music. Kulttuurinarikka. Imitaattorivieraana Eino Peterson. Jakso on nauhoitettu 8.9.2019. Lähetä meille palautetta, kannustusta ja kenties asi...2019-09-0957 minIhan PihallaIhan PihallaNettishoppailu humalassa, pizzatäytteiden standardisointi, Case Sykkeli & kesähitti 2019Kun Putin kävi Suomessa, niin havahduin. Tällä viikolla taivasta on normiköörin lisäksi maalaamassa tuleva hiusmalli Eetu Viita! Vääntöjen aiheina tällä kertaa nettishoppailu humalassa, pizzatäytteiden standardisointi, Case Sykkeli ja tämän vuoden mysteeriksi jäävä kesähitti. En juhli. Antti Kasvio. Valtioooo, tuu auttamaaaan! Kolme kiloa nauriita. Paikalliset moottorikelkkasafarimiehet. Leuka ja vitsi tuplana. Yllättäen, muutama sosialistinen pointti. Latvialainen jääkiekkoilija Puna Sibulis. VMMS. Kuinka kräkätä juoma-automaatti? Kalaa ja vettä. Maustetytöt. Jakso on nauhoitettu elokuussa 2019. Lähetä meille palautetta, kannustusta ja kenties asioita, joista sinä...2019-09-0253 minIhan PihallaIhan PihallaTOSI-TV-EXTRA!Kaislikossa suhisee, kun Ihan Pihalla -kööri ottaa käsittelyynsä television tulikuuman tosi-tv-syksyn. Maratoonin mittaiseen mankeliin joutuvat Love Iceland, Temptation Iceland, Selviytyjät, Big Brother, Sohvaperunat ja Vain Elämää. Kenellä menee kuppi nurin tosi-tv:n kanssa? Kuka lähetetään ja mihin? Kuinka rivitaloon asennetaan taputusvalot? Normipaneelistit saavat tälle kertaa huippuvieraan, sillä studion neljännelle penkille istahtaa kaikkien tempparifanien heimopäällikkö Eetu Viita (@hymyeetu)! Kendosuoni ja Kurosen Samin uusi kamppis. #varpaathiekassa. Slush-juoma ja hieno brändätty vesipullo. Mieskin tykkää hipsuttamisesta. Pastasalaatti puhuttaa jälleen. Boonuskysymys. Jammyca ja Jenica. Nea ja Narttu. Mielenkiintoista faktaa ZZ Topista. Korianteri. Be...2019-08-261h 24Ihan PihallaIhan PihallaKäyttöehdot, kommenttipalstaöyhötys & sisarusten vaatteetKuinka tyytyväinen olet tähän jaksoon neljän hymynaaman asteikolla? Tällä viikolla puidaan applikaatioiden käyttöehtoja, friikkaillaan kommenttipalstaöyhöttäjistä sekä pahoitetaan mielet pienten lasten pukeutumisesta. Lisäksi keskustelua twitterkeskusteluista, joissa keskustellaan keskustelusta. Uuden pr-kampanjan lanseeraus! Alkuun ratkotaan erään pankkikonsernin sisäisiä ongelmia Maaret Kallion kanssa. Pekka Posio. Sihuahua. Havainnoikaa ihmiset! Jumajeevana soikoon ja kaupungintalon portaat. Teuvo Hakkaraisen ilmastomielipiteet. Menisit töihin. 18 saukkoa päivässä. Kikkelimies. Metatason influensointi. Kahvipöytä hiljenee. By Fellow Kids. Jakso on nauhoitettu elokuussa 2019. Lähetä meille palautetta, kannustusta ja kenties asioita, joista sinä olet pihalla...2019-08-1951 minIhan PihallaIhan PihallaArtistiperumisista nönnötys, kuponkikulttuuri & ihmisten joukkokäyttäytyminenAlexa, where is Tampere? Tämän viikon jaksossa ollaan pihalla festariperumisten aiheuttamasta ininästä, alennuskuponkikulttuurista sekä ihmisten joukkokäyttäytymisestä esimerkiksi festareilla tai lentokoneessa. Heti jakson alkuun myös uutiskatsaus! Lisäksi tärkeää inffoa pyöräilijöille. Lassin festariviikonloppu puhuttaa, Henkka huolehtii räpkuvaajien ergonomiasta ja Jyri kertoo turvesoisesta kahvihetkestään. Katri P ja Sankohiipimisen MM-kisat. Bull, Elk ja Travis Scooter. Kääntäisitkö sen singon toisinpäin. Jeba. Äpplikaatio. Hesen boonusohjelma ja toinen saunatakki. Pastasalaatti puhuttaa jälleen. Jakso on nauhoitettu elokuussa 2019. Lähetä meille palautetta, kannustusta ja kenties asioita, joista sinä olet pi...2019-08-1255 minIhan PihallaIhan PihallaTOP-4: Huonoimmat kesäloma-aktiviteetitTop4-konsepti on taas täällä! Tällä kertaa rankinglistaa aletaan kasaamaan huonoimpien kesäloma-aktiviteettien ympärille. Osallistu keskusteluun ja kommentoi oma listasi someissa tai sähköpostilla! Alkuun setvitään Henkan nimiasioita. Rautalanka vääntyy, kun Henkka ja Lassi selostavat Jyrille patikoinnin ABC:n. Kari Grandi ja jeevanan lampaat. Lössi lönnii ja mökkeily on prosessi. Bingo, karaoke ja pelle. Pohjolan Riviera ja norjalaiset. Vittumainen Naapuri Jari vaimoineen. Tamperelainen mökkiremontti. Vietnam 1900-luvulla. Tyhjät pois ja lärvätsalo. Jakso on nauhoitettu heinäkuussa 2019. Lähetä meille palautetta, kannustusta ja kenties asioita, joi...2019-08-0548 minIhan PihallaIhan PihallaKesällä ulkomaille, lomien ajoitus & liikennevaloissa odottaminenVaadimme lisää lohkoketjuja, applikaatioita ja datan murskausta! Lassi saa puhelun Leviltä, Henkka on tyytyväinen kesälookiinsa ja Jyri puhuu sianvenäjää. Lisäksi pohditaan täydellisen kesälomanjakosysteemin anatomiaa. Hiilijalkakysymys. Suomalainen lomaseteli. Ylivieska ja Kemin Lämäreiden zamboni. Merjalle sattuu parhaat kelit. Arto. Lisäksi alkuun pohditaan täydellisen podcastintron reseptiä. Ehdota omaa introa somessa tai sähköpostilla! Jakso on nauhoitettu heinäkuussa 2019. Lähetä meille palautetta, kannustusta ja kenties asioita, joista sinä olet pihalla! Meidät löytää sosiaalisen median palveluista @ihanpihallapodcast sekä sähköpostilla ihanpihallapodcast@gmail.com. Luitko tänne asti? Hieno jutt...2019-07-2944 minIhan PihallaIhan PihallaFinglish, julkkisten sitruspuristus & pastasalaattiOnko kaikki kylmä ruoka salaattia? Tällä viikolla ko-operoidaan ja distribuoidaan finglishin, julkkisten naaman kulumisen sekä pastasalaatin monivivahteisissa kierteissä. Antti sanoo kahdeksan oota peräkkäin. Lassi kertoo roadtripistään ja keksii kitarakengät. Jyri tuo yleisön toiveesta vastakkaisen näkökulman. Kahdoissana. Suihkuttelu. Kaapo Kakon ala-asteopettajan burgerikastike sekä häkkispassiivi. Herlevi vs. Sillanpää. Yrjö Pelle. Pizzasalaatti. Imitaattorivieraana tuleva putoushahmo Kaapu Kakku. #aihetunniste Jakso on nauhoitettu heinäkuussa 2019. Lähetä meille palautetta, kannustusta ja kenties asioita, joista sinä olet pihalla! Meidät löytää sosiaalisen median palveluista @ihanpihallapodcast sekä sähköpostilla ihanpihallapodcast@gmail.com. Luitko tänne asti2019-07-2245 minIhan PihallaIhan PihallaMouhous, nettikrääsä & brunssiMitä wish.com suosittelee sinulle? Tässä jaksossa ollaan pihalla mouhouksesta, nettikiinakrääsästä ja brunssista. Henkka joutui jälleen alistumaan armeijan palvelukseen, joten tällä ja seuraavalla viikolla Henkkana Henkan paikalla toimii vakiovieras Hyytisen Antti (Antti Hyytinen). Heti jakson alkuun koetaan 2010-luvun tylsin hetki, kun kolme valkoista miestä puhuu 10 minuuttia armeijasta, mutta älkää luovuttako!! Jaksossa myös: Lassi paljastuu REF-reserviläiseksi ja kovaksi astiatietäjäksi. Antin frisbeesaavutukset ja googlehistoria puhuttavat. Jyri opettelee uusia termejä. Atlas-kivet. Linner ja dunch. Somea syytetään taas aivan kaikesta. Kyseenalaistamisen taito ja vastaprojekti kyynistymiselle. Kankkujojo. Vihreät ja punaiset laput. Mahlaa Kiinasta. Kaikk...2019-07-1550 minIhan PihallaIhan PihallaTOP-4: Maailman ärsyttävimmät asiatUUTUUSKONSEPTIVAROITUS! Tällä viikolla Ihan Pihalla -kööri saa auringonpistoksen ja luo nahkansa täysin uuden TOP4-konseptin ympärille. Uutuusjaksossa rankinglistaa aletaan vääntämään maailman ärsyttävimpien asioiden pohjalta ja kommenttiosiossa sinäkin pääset muodostamaan omasi. Muistathan siis kommentoida kaikennäköisissä someissa oman listasi! Mukana myös vieras Hyytisen Antti (Antti Hyytinen). Otetaan koppi ja jumpataan asia loppuun. Mäntsälän K-Market. Tiekirkon pieni brändi. Kemi, Pori ja Hamina mainitaan. Le circlé, one big circlé. Neuvostoliiton mäkiviikko. Kuselta haisevat banaanit. Ostaimuriostaimuriostaimuri!!!! Pelillistäminen. Kaksisataa niin kätellään. Jakso on nauhoitettu kesäkuus...2019-07-0848 minIhan PihallaIhan PihallaERIKOISJAKSO: Häät!Tässä jaksossa vakiopanelistit ja vieras pohtivat häihin liittyviä asioita kuten optimaalista hääohjelmaa, äänentoistoa, open mic -puheita sekä anopin konseptia. Erikoisvieras Antti keskeytetään, ja keskeytetään, ja kesketytetään. Luettelo twitterseuraajista. Bestman Jyrki ja rumpalismies Arto. Älä laita sitä juomaa siihen. Tunti Popedaa ja Kauhava '72. Imitaattorivieraana mämmikuningas Juha Mieto. Mukana myös kahviteemainen boonusaihe. Lukeeko näitä kuvauksia kukaan? Jakso on nauhoitettu kesäkuussa 2019. Lähetä meille palautetta, kannustusta ja kenties asioita, joista sinä olet pihalla! Meidät löytää sosiaalisen median palveluista @ihanpihallapodcast sekä sähköpostilla ihanpihallapodcast@gmail.com.2019-07-0141 minIhan PihallaIhan PihallaERIKOISJAKSO: Polttarit!Tämänkertaisessa jaksossa vietetään polttareita ukkolauman jylistessä taustalla. Erikoisjakson erikoisvieraana itse polttarisankari Miki! Panelistien aiheina tällä kertaa kotibileet, paljukulttuuri, katkarapurusketus sekä vapaus. Jakson lopussa myös yleisökysymyksiä! Kuka porukasta on paljumies? Entä pitääkö vauvalle puhua ruotsiaksentilla? Tyylikäs pötsi ja nakkikeitto. Voileipäkakkua ja vissyä. Pihtiputaan TK ja PS Gemi. Viitsitkö katsoa mun näppyä? Liian vähän applikaatioita. Oksennus ja mahdollisuuksien tasa-arvo. Imitaattorivieraana startupintoilija Jarppi. Mukana boonuskysymys. Lukeeko näitä kuvauksia kukaan? Jakso on nauhoitettu kesäkuussa 2019. Lähetä meille palautetta, kannustusta ja kenties asioita, joista sinä olet pihalla! Mei...2019-06-241h 04Ihan PihallaIhan PihallaAvokonttorit, urheilun käsite & podcastausPaljonko maksaisit tästä jaksosta? Tämän viikon pihallaolot käsittelevät avokonttoreita, urheilun käsitteen omistajuutta sekä podcastauksen suosiota. DJ Henkka poistuu studiosta 5,10 euroa rikkaampana. Työelämän kanahäkit. Kustannuskysymys. Koko universumin historian paskin ajatus ikinä. Kaksi case-studya. Metsämökin Matin mielipide skeittauksesta. Kuulantyöntö ja selkäuinti. Lempipodcastien listaus. Jakso on nauhoitettu kesäkuussa 2019. Lähetä meille palautetta, kannustusta ja kenties asioita, joista sinä olet pihalla! Meidät löytää sosiaalisen median palveluista @ihanpihallapodcast sekä sähköpostilla ihanpihallapodcast@gmail.com.2019-06-1745 minIhan PihallaIhan PihallaHoroskoopit, ajattelemattomuus & punttisalitTällä viikolla magnesium käryää ja tähtimerkit saavat kyytiä, kun joukkomme jauhaa horoskoopeista, ajattelemattomuudesta sekä punttisaleista. Yleisökysymys Lassille. Onko aurinko sittenkin planeetta? Lassin valtaistuinpeli. Kaksi case-esimerkkiä sekä kolme pointtia. Jyrillä menee pala väärään kurkkuun. Vessahuumoria. Ja kahteensataan. Jakso nauhoitettu kesäkuussa 2019. Lähetä meille palautetta, kannustusta ja kenties asioita, joista sinä olet pihalla! Meidät löytää sosiaalisen median palveluista @ihanpihallapodcast sekä sähköpostilla ihanpihallapodcast@gmail.com.2019-06-1043 minIhan PihallaIhan PihallaPersonal trainerit, hintavertailijat & unelmoiminenTällä viikolla riemukas joukkiomme tekee kauppaa tunkista. Mankelikäsittelyyn joutuvat aiheet ovat personal trainerit, hintavertailijat sekä unelmoimisen konsepti. Mistä Ranuan Veikko kirjoittaa kirjan? Jyrin kilohintafiilistely, Henkan premium-henkilöbrändäyshetki ja Lassin hammaslankatarina. Liikuntatoimintojen valtiollistaminen. Suunnistuslupaus. Ostos-tv-tuotteen kaksi kriteeriä. Jakso nauhoitettu toukokuussa 2019. Lähetä meille palautetta, kannustusta ja kenties asioita, joista sinä olet pihalla! Meidät löytää sosiaalisen median palveluista @ihanpihallapodcast sekä sähköpostilla ihanpihallapodcast@gmail.com.2019-06-0338 minIhan PihallaIhan PihallaLautapelit, kaavoitus & aikahyppy keskiajalleVälkommen till Arto Bryggare cruise ship! Tämän viikon jaksossa otetaan kaksikielisyys tosissaan. Viikottaisina aiheina lautapelit, kaavoitus sekä mielenkiintoinen ajatusleikki aikahypystä keskiajalle. Jyri jättää puheenvuorovarauksen. Henkalla palaa hermot Kimblen kanssa. Lassi perustaa oman kielen. Tekstaripalsta. Kiihkeä ylistyspuheenvuoro lipputangoille. Naapuri-Jaappen nelikerroksinen Titanicin muotoinen betonitalo. Pitääkö urheillessaa tulla hiki? Jakso nauhoitettu toukokuussa 2019. Lähetä meille palautetta, kannustusta ja kenties asioita, joista sinä olet pihalla! Meidät löytää sosiaalisen median palveluista @ihanpihallapodcast sekä sähköpostilla ihanpihallapodcast@gmail.com.2019-05-2740 minIhan PihallaIhan PihallaLIVE! Suomalainen primitiivisyys, mustat sukat & ruokaohjelmatMontako peräkärryä omistat? Tämän viikon lähetys nauhoitettiin livenä Kehän Vappu -tapahtumassa vappuaattona. Henkka pakotettiin valtion toimesta metsään kurkkusalaattivaatteissa sotimaan, joten otimme tuuraajaksi ystävämme Saanan! Aiheina suomalainen primitiivisyys, mustat sukat ja ruokaohjelmien konsepti. Lisäksi tukku yleisökysymyksiä iloiselta juhlakansalta. Ohjelmassa myös Jyrin kassajonomatematiikkaa, Saanan laillinen laiton ajokortti, löpsäytysliike, Lassin yks kaveri, mireböö sekä ananas- ja palmusukkien yhteensovitus. Jakso nauhoitettu huhtikuussa 2019. Lähetä meille palautetta, kannustusta ja kenties asioita, joista sinä olet pihalla! Meidät löytää sosiaalisen median palveluista @ihanpihallapodcast sekä sähköpostilla ihanpihallapodcast@gma2019-05-2034 minIhan PihallaIhan PihallaMiesten pukukoodi, kertakäyttönimet & litteä MaaLaittaisitko sinä sisäpelikengät Linnan juhliin? Tämän viikon jauhatuksen kohteina on miesten kapea juhlapukeutumiskoodi, kaikenmaailman Sipuliinat ja Billurat niminä sekä Flat Earther -porukan kujaisuus. Onko Henrin nimessä välilyönti? Onko Lassi saanut nimensä koiran mukaan? Kirjoitetaanko Superman aalla vai äällä? Suuri TV-Samien palkkavertailu. Ristiäishelpotus ja munkkiaihe. Jyri lavastaa avaruuslennon. Dinosaurukset ja pizza. Puujalkavitsi lonkerosta. Imitaattorivieraana Sami Sykkö. Jakso nauhoitettu huhtikuussa 2019. Lähetä meille palautetta, kannustusta ja kenties asioita, joista sinä olet pihalla! Meidät löytää sosiaalisen median palveluista @ihanpihallapodcast sekä sähköpostilla ihanpihallapodcast@gmail.com.2019-05-1330 minIhan PihallaIhan PihallaYLEISÖJAKSO #1: Temppariparit, huono pop-musiikki, turhat tilastot & ankea suomiItsereflektion syvä suo kutsuu, kun vakiopanelistimme käyvät läpi palautetulvaa. Yleisön pihallaoloja käsitellään seuraavasti: Kuka edes hakee Temppareihin? Onko nykypopmusiikki huonoa? Onko mikään tilasto liian turha? Kuinka ankea maa Suomi on? Myös podcastin talouslukuja ynnäillään. Yöttömän yön lähetys herättää kiinnostusta. Imitaattorivieraana Imatran kovin tuplaaja. Pystyykö Lassi vastustamaan buffetin viettelevää kiusausta? Lauri Markkasen sulat. Profiilipuolueet vs. yleispuolueet. Jakso nauhoitettu huhtikuussa 2019. Lähetä meille palautetta, kannustusta ja kenties asioita, joista sinä olet pihalla! Meidät löytää sosiaalisen median palveluista @ihanpihallapodcast sekä sähköpostilla ihanpihallapodcast@2019-05-0642 minIhan PihallaIhan PihallaBuffetähky, uskonnolliset pyhät & nettikirppiskujailuMiten käytetystä peilistä otetaan kuva? Kuinka Lassin sukset päätyvät shottitarjottimiksi? Tämän viikon aiheina ovat buffetähkyilyn järjettömyys, uskonnollisten pyhien relevanssi nykypäivänä sekä nettikirppisten kujailukuupot. Lassi investoi pizzaan. Henkka haikailee oman alennuskoodin perään. Jyri esittää teorian Nepalin olemassaolosta. Kiky pois ja Kake Randelinin levyille kunnon jälleenmyyntihinta! Jakso nauhoitettu huhtikuussa 2019. Lähetä meille palautetta, kannustusta ja kenties asioita, joista sinä olet pihalla! Meidät löytää sosiaalisen median palveluista @ihanpihallapodcast sekä sähköpostilla ihanpihallapodcast@gmail.com.2019-04-2939 minIhan PihallaIhan PihallaDopingin kriminalisointi, sähköautojen piilopaikka & mietelauseetKutsukaa paikalle tohtori Schmidt! Vai sittenkin Iikkevar Kyngvarson? No joka tapauksessa, tämän viikon jakso osoittaa vakiopanelistien todellisen urheilulääketieteellisen tietämyksen. Dopingin lisäksi aiheina ovat sähköautojen puute sekä mietelauseet. Eija-Maarit Sodankylän Sattasesta joutuu kovan lobbauksen kohteeksi. Jyrin takinkääntötemppu. Sipilän hevosenlannalla toimiva Tesla. Sosiaalisen median valuuttakurssit. Susi Lapualla. Henkalla tulee sirpit ja vasarat housuun. Jaksossa myös ihan mieletön määrä syvällisiä ja inspiroivia quoteja, joten tatuointikynät ja seinätarrat valmiiksi! Jakso nauhoitettu huhtikuussa 2019. Lähetä meille palautetta, kannustusta ja kenties asioita, joista sinä olet pihalla...2019-04-2237 minIhan PihallaIhan PihallaEsiintymisjännitys, kellonsiirto-hype & hissietikettiHäpeää, myötähäpeää ja myötähäpeän pelkoa studiossa. Tämän jakson aiheina esiintymisjännitys, kellojen siirtelyn ympärillä pyörivä hype sekä hissietiketti. Henkka huomaa olevansa sosiopaatti. Jyri löytää salaisuuden ikuiseen vappuun. Mitkä ovat Lassin kolme teesiä hissikeskusteluun? Formaatti vaihtuu tylsästä keskusteluohjelmasta SUPERHUIPPUUN GAMESHOW-konseptiin! On se, juu, aivan, kyyyllä kyllä, näin se on, on se. Jakso nauhoitettu huhtikuussa 2019. Lähetä meille palautetta, kannustusta ja kenties asioita, joista sinä olet pihalla! Meidät löytää sosiaalisen median palveluista @ihanpihallapodcast sekä sähköpostilla ihanpihallapodcast@gmail.com.2019-04-1538 minIhan PihallaIhan PihallaEU-vaalit, kallis kierrätys, kasvissyönnin aloittaminen & vakio-ongelmatUskotko keinuefektiin? Miksi Sinin aivoista kuuluu PIIP? Näihin ja moneen muuhun kysymykseen löydät vastaukset tämän viikon jaksossa, jossa vakiopanelistit ja VIERAS ovat pihalla EU-vaalien tylsyydestä, kierrättämisen kalleudesta, kasvissyönnin aloittamisesta sekä ongelmien vakiomäärästä. Vieraana Haukiputaan ikuinen balettilupaus SINI! Jaksossa myös Jyrin lintsaustunnustus sekä Lassin epätoivoinen yritys rinnastaa CHL ja EU-vaalit. Kasvissyönnistä jeesustellaan korvat punaisina. Henkan verotuksellinen villi kortti. Imitaattorivieraana Sami Borg. Jakso nauhoitettu maaliskuussa 2019. Lähetä meille palautetta, kannustusta ja kenties asioita, joista sinä olet pihalla! Meidät löytää sosiaalisen median palveluista @ihanpihallapodcast sekä sä...2019-04-0843 minIhan PihallaIhan PihallaVAALIEXTRA - Eduskuntavaalit 2019Hei äänestäjä. Kuten autot, myös me olemme teitä varten. Siksi päätimmekin tehdä VAALIEXTRAn, joka toimii jokaisen epävarman äänestäjän ohjekirjana vaaleihin. Vaalihälinän jauhatus aloitetaan puolueiden läpikäynnillä, jonka jälkeen poliitiikkaan liittyviä aiheita suodatetaan vakiopanelistien äänihuulten läpi. Tuloksena tasaisesti pohjaan palanut analyysi ei mistään ja jaksolla kestoa Disney-elokuvan verran! Jaksossa myös yleisökysymys! Tällä viikolla ollaan pihalla poliittisen realismin puutteesta, äänestäjän oman edun dilemmasta, äänestysikärajoista sekä siitä, miksi kukaan haluaisi kansanedustajaksi. Ketä Torvaldsia sinä äänestäisit? Kuuluvatko autot teille, vai onko parempi vaihtoehto sittenkin hankkia he...2019-04-031h 17Ihan PihallaIhan PihallaLemmikkien synttärit, aktiivisuusrannekkeet, Hjalliksen motiivi & tappeleminenMeillä on vieras, maafakas! Tässä jaksossa aiheina lemmikkien synttärit, aktiivisuusrannekkeet, Hjalliksen epäselvät motiivit sekä tappeleminen. Vakiopanelistien lisäksi kielenkantojaan verryttelee geologi, ikuinen lupaus sekä Haukiputaan kankein ballerina Sini Halonen. Joutuuko Sini heti lähetyksen jälkeen kiropraktikolle? Onko lemmikkien biologisessa passissa tassunjälki? Jyri harkitsee identiteetin vaihtoa koiraksi. Lassi siteeraa Paavo Väyrystä. Henkka on huolissaan maksalaatikon väärinkäytöstä. Sinin hurja wrestling-tarina. Jakso nauhoitettu maaliskuussa 2019. Lähetä meille palautetta, kannustusta ja kenties asioita, joista sinä olet pihalla! Meidät löytää sosiaalisen median palveluista @ihanpihallapodcast sekä sähköpostilla ihanpihallapodcast@gmail.com.2019-04-0142 minIhan PihallaIhan PihallaPelikoneet, somen täytesisältö & jääkiekon MM-kisatHaluaisitko puhua kanssamme Jörn Donnerista? Tässä jaksossa pahnan pohjimmaiset jauhantakoneemme käsittelevät pelikoneita, somen täytesisältöä sekä jääkiekon MM-kisoja. Lassi esittelee uuden työtilansa. Monopoliasiat puhuttavat. Pelastakaa Puuha-Pete! Mikä suomalaisia yhdistää? Imitaattorivieraana Juha Tapio. Jakso nauhoitettu maaliskuussa 2019. Lähetä meille palautetta, kannustusta ja kenties asioita, joista sinä olet pihalla! Meidät löytää sosiaalisen median palveluista @ihanpihallapodcast sekä sähköpostilla ihanpihallapodcast@gmail.com.2019-03-2541 minIhan PihallaIhan PihallaMainoskarkurit, rosvo-veikkaus & yksittäinen vs. yleinenJakso, joka meinasi mennä läskiksi. ÖHÖ ÖHÖ. Miksi Henkka syyttää kaikkia koko ajan rosvoiksi? Mikä on hyvä ja mikä huono monopoli? Henkka osoittaa kulttuuritietämystään siteeraamalla Ruger Haueria. Mukana boonuskysymys. Jakso nauhoitettu joulukuun lopussa 2018. Lähetä meille palautetta, kannustusta ja kenties asioita, joista sinä olet pihalla! Meidät löytää sosiaalisen median palveluista @ihanpihallapodcast sekä sähköpostilla ihanpihallapodcast@gmail.com.2019-03-1832 minIhan PihallaIhan PihallaTaksiuudistus, lappiturismi & ilmastonmuutosOnnea Oulu! Kittilä ja Kielasmajan studio ovat jääneet taakse, mutta onneksi uusi studio löytyi läheltä oululaisten led-katuvalojen loisteesta Linnakadulta. Tänään mielenkiintoista ja harmaasoluja herättelevää keskustelua syntyy taksiuudistuksesta, lappiturismista sekä ilmastonmuutoksesta. Luvassa myös Jyrin kunnianhimoinen vientistrategia siirtää Levi Italiaan. Tuhoaako Pasta-Antin vappusatanen Suomen vai ehtiikö ilmastonmuutos ensin? Boonuskysymyksenä tekopyhä lentokilometrien vertailu. Jakso nauhoitettu joulukuun lopussa 2018. Lähetä meille palautetta, kannustusta ja kenties asioita, joista sinä olet pihalla! Meidät löytää sosiaalisen median palveluista @ihanpihallapodcast sekä sähköpostilla ihanpihallapodcast@gmail.com.2019-03-1140 minIhan PihallaIhan PihallaSomekonsultit, äkkimakea elämä & ujo pissaPodcast on edennyt jo kuudenteen jaksoon, eikä vakava porukkamme ole vieläkään päässyt pihalta takkatulen lämpöön. Tällä viikolla ihmetellään somekonsultteja, äkkimakeaa elämää sekä kevyiden aiheiden kuningasta eli ujoa pissaa! Jyrillä kiehuu yli LinkedIn-sössötyksen kanssa, jonka seurauksena rauhoittavaa jazzia. Montako tuntia aikaisemmin työpäivään pitää herätä? Anekdootti lottonumeroista. Vessakäynnin in-and-out-ratio. Jakso nauhoitettu joulukuussa 2018. Lähetä meille palautetta, kannustusta ja kenties asioita, joista sinä olet pihalla! Meidät löytää sosiaalisen median palveluista @ihanpihallapodcast sekä sähköpostilla ihanpihallapodcast@gmail.com.2019-03-0431 minIhan PihallaIhan PihallaURHEILU! Autourheilun tyhmyys, harrastamisen kalleus & suomalaiset autokuskitPimpom! Tällä viikolla teemajaksojen trilogia saa komean päätöksensä urheilujakson merkeissä. Suo, kuokka ja Wassberg mielessään nuorehkot uroot ihmettelevät autourheilun järkevyyttä, harrastamisen kalleutta sekä suomalaisten autokuskien runsautta. Myös päivän hiihtokilometrit käydään läpi. Jakso nauhoitettu joulukuussa 2018. Lähetä meille palautetta, kannustusta ja kenties asioita, joista sinä olet pihalla! Meidät löytää sosiaalisen median palveluista @ihanpihallapodcast sekä sähköpostilla ihanpihallapodcast@gmail.com.2019-02-2431 minIhan PihallaIhan PihallaRUOKAJAKSO! Ohuen ohut, ketjuravintolat & sushi-hypeTeemajaksot jatkuvat! Tällä kertaa Henkka on ohuen ohuesti pihalla leikkeleistä, Lassi ketjuravintoloiden suosiosta ja Jyri sushi-hypestä. Lisäksi jälleen erittäin henkilöön menevää kettuilua Antti Rinteen suuntaan. Ruutuvihkojen sakea mysteeri puhuttaa. Söisitkö ohuen lihapullan? Jakso nauhoitettu joulukuussa 2018. Lähetä meille palautetta, kannustusta ja kenties asioita, joista sinä olet pihalla! Meidät löytää sosiaalisen median palveluista @ihanpihallapodcast sekä sähköpostilla ihanpihallapodcast@gmail.com.2019-02-1829 minIhan PihallaIhan PihallaSUURI MUSIIKKIJAKSO! Musavideoiden nykytila, muusikot ja raha & musiikin rooli pop-brändissäLupaus pitää! Tällä viikolla vuorossa siis Lassin toivoma musiikkijakso. Noheva ryhmämme uumoilee musiikkivideoiden nykytilaa, pohtii musiikin ja tienaamisen välistä yhteyttä sekä leikittelee ajatuksella, että musiikilla olisi vielä jotain roolia pop-artistin brändissä. Jakso nauhoitettu joulukuussa 2018. Lähetä meille palautetta, kannustusta ja kenties asioita, joista sinä olet pihalla! Meidät löytää sosiaalisen median palveluista @ihanpihallapodcast sekä sähköpostilla ihanpihallapodcast@gmail.com.2019-02-1128 minIhan PihallaIhan PihallaKiinteä netti, feissarikammo & urheiluseurojen talousTällä kertaa iloinen joukkomme on pihalla kiinteän netin tarkoituksesta, feissarikammosta ja urheiluseurojen talousmöhläyksistä. Mukana myös boonuskysymys! Jakso nauhoitettu joulukuussa 2018. Lähetä meille palautetta, kannustusta ja kenties asioita, joista sinä olet pihalla! Meidät löytää sosiaalisen median palveluista @ihanpihallapodcast sekä sähköpostilla ihanpihallapodcast@gmail.com.2019-02-0433 minIhan PihallaIhan PihallaGin-hype, korttien paljous & elämän tarkoitusVilli avausjakso! Tällä kertaa ollaan aivan kassalla gin-hypestä, muovikorttien paljoudesta sekä siitä, mitä pienen ihmisen pitäisi elämässään tehdä. Jakso nauhoitettu joulukuussa 2018. Lähetä meille palautetta, kannustusta ja kenties asioita, joista sinä olet pihalla! Meidät löytää sosiaalisen median palveluista @ihanpihallapodcast sekä sähköpostilla ihanpihallapodcast@gmail.com.2019-01-2830 min